perjantai 20. toukokuuta 2016

Islamofobinen solisti avautuu

Eagles of Death Metalin Kanadan-kiertue päättyi juuri ja pääsin haastattelemaan yhtyeen laulajaa Jesse Hughes’ia Pariisin Bataclanin sattumuksesta, jossa kuoli 89 fania. Voisi kuvitella, että hän haluaisi välttää aihetta, mutta itse asiassa hän innostui siitä. Hän kokee sen vapautuksena.
Hughes ei pidä tavasta, jolla media käsitteli yksittäistapausta. Toimittajat poimivat sattumanvaraisesti kohtia hänen haastatteluistaan ja muokkasivat juttua jälkikäteen niin, että se on täysin hänen näkemystensä vastainen. Jesse Hughes on vihitty Universal Life Churchin papiksi. Hän kannattaa vapaata aseenomistusta ja Donald Trumpia, ja vastustaa aborttia. Hänen mielestään islam on ongelma ja poliittinen korrektius kirjaimellisesti tappaa meidät.
1605171946270107.jpeg
Jesse Hughes

Takimag: On vaikeaa puhua sattumuksesta kuulostamatta siltä, että syyttää uhreja, mutta on mahdotonta kieltää sitä, että islamofobian ja aseiden pelko johti useaan kuolemaan tuona iltana.
Jesse Hughes: näin pelon laskeutuvan verhona yleisön ylle ja he kaatuivat kuin heinä viikatteella — kuin jumalan edessä. Olin valppaana  heti alusta alkaen. Ensimmäisenä minun piti löytää naiseni. Pelko siirtyi taka-alalle ja “missä naiseni?” -vaihe iski päälle. Backstagella haisi ruuti ja tiesin, että joku oli siellä ammuskellut. Näin tyypin automaattikiväärin kanssa ja kun hän kääntyi minuun päin, hänen silmänsä olivat kuin marmorikuulat. Hän oli aivan sekaisin ja nythän tiedämme, että he käyttivät Xanaxia ja kokaiinia. Tunnistin hänet. Olin nähnyt hänet aiemmin päivällä ja huomannut hänen tuijottavan meitä.

He olivat paikalla hyvissä ajoin, mikä tarkoittanee sitä, että osa henkilökunnasta oli mukana.
Jouduin ongelmiin kerrottuani tuon. Sen tiedän, että he olivat paikalla ennen konserttia. Muistan heidän tuijottaneen kaveriani. Pistin sen arabikateuden piikkiin. Tiedäthän mitä tarkoitan? Kun muslimi näkee itsevarman, tatuoidun amerikkalaisen, hän tuijottaa tätä. Tajusin myöhemmin, että se oli Abdeslam ja he tuijottivat kaveriani, koska pitivät häntä uhkana. Terroristit siis olivat jo sisällä, ja jotain kauttahan he sinne olivat päässeet. Ammuskelun aikana menin ulos ja backstagen ovi oli kiilattu auki. Mitenköhän se oikein oli tapahtunut?
CU_dQ9GUkAEXeqo.jpg
Dan Parkin kuva

Uskotko, että poliittinen korrektius tappaa luontaiset vaistomme ja tekee meistä haavoittuvia?
Ilman muuta. Juttuun liittyy kaksi tyttöä. He olivat konsertissa ja katosivat ennen ammuskelua, ja nämä naiset olivat pukeutuneet perinteisiin muslimiasuihin. He tiesivät, ettei heitä tarkistettaisi, koska he olivat niissä asuissa. Heidät otettiin kiinni muutama päivä sattumuksen jälkeen.

Muslimien loukkaamisen pelko on terroristin vahvin ase.


Katso niitä, jotka räjäyttivät pommeja Brysselissä. Heillä oli kummallakin musta hanska vain toisessa kädessä. Heidän matkatavaransa olivat liian painavat kannettaviksi, mutta he eivät halunneet kenenkään apua. Kukaan ei ottanut tätä esiin ennen kuin pommit räjähtivät.
suspects-brussels-attacks.jpg
Belgialais- tai ranskalaismiehet Zaventemin kentällä
Mieluummin kuolemme, kuin että meitä sanotaan kiihkoilijoiksi.
Miten jokin usko rasismiin liittyy? Ota sana “islam” ja korvaa se sanalla “kommunismi”. Se on ideologia. Samalla tavalla kuin Rosenbergit pystyivät myymään ydinaseiden salaisuuksia Amerikasta käsin, muslimiterroristit voivat hyökätä kimppuumme sisältäpäin. Tänä päivänä on ookoo olla tarkkana kun kyse on muslimeista.

Mistä tämä paine tulee? Onko se kaikki meidän syytämme?
Ei tietenkään ole. Kun olet jalkapallo-ottelussa Euroopassa ja näet sanat “United Arab Emirates” tiedät, että mukana on paljon arabirahaa vaikuttamassa keskusteluun. Keskustelu jatkuvasti ohjataan pois olennaisesta. Ne pitävät meitä ääliöinä.
Arabiraha on myrkkyä. Niin monet elokuvat tehdään sen avulla. George Clooney ei nuole arabien persettä syyttä. Amerikkalaiset elokuvat ovat paras tapa vaikuttaa ihmisten mieliin.

Elokuvissa pahikset eivät koskaan ole arabiterroristeja. Ne ovat aina saksalaisia tai ranskalaisia...
Tai konservatiivisia kristittypunaniskoja. Ilmeisesti he ovat syy kaikelle maailmassa esiintyvälle pahuudelle, ilmastonmuutoksesta lähtien. Mites ne aiemmat jääkaudet? Ei silloin ollut kristittyjä republikaaneja. Kuka ne aiheutti?

Kokonaan toinen ongelma on, että kun päästään eroon punaniskakristityistä, luodaan samalla tyhjiö, joka täyttyy vielä kamalammista tyypeistä. Se täyttyy islamilla. Lopulta korvataan evankeliumi sharia-lailla.
Poliitikot käyttäytyvät paremmin kun ovat tietoisia, että heitä tarkkaillaan. Me käyttäydymme paremmin kun uskomme, että Jeesus katsoo meitä.

Nämä ateistit kertovat meille, ettemme tarvitse uskontoa, mutta silti jokainen tuntuu keksivän heikkoja korvikkeita tilalle. Katkaisuhoito on vain paastoa. Meditaatio on vain latinankielinen messu. Psykologilla käynti on kuin juttelisi papin kanssa.
Ja raamatun juttu on, että se on kirjoitettu ylös. Psykologi taas voi vaihtaa diagnoosiaan noin vain etkä voi sille mitään.

Palataan hyökkäykseen. Miksi poliisit eivät tulleet paikalle aiemmin? Tuntui kuin tappaminen olisi kestänyt ikuisuuden.
Lehdistö kuuli, että joitain nuoria pidettiin lukkojen takana, joten he ilmoittivat siitä panttivankitilanteena. Väärä tieto johti siihen, että poliisi valmistautui neuvotteluihin kun samaan aikaan sisällä kymmeniä ihmisiä kuoli.
Terroristit tökkivät ruumiita aseillaan. Jos joku liikkui, he ampuivat uudestaan. Yksi tyttö nousi seisomaan ja sanoi pelkäävänsä. Tyyppi sanoi hänelle, “ei pelolle pidä antaa valtaa, kuolet kahdessa minuutissa”, ja sitten hän ampui hänet, PUM.

Ranskalaiset ovat niin huolissaan rasismista, että he antavat muslimien murhata vapaasti.
Seuraavana päivänä stadionilla muslimit buuasivat minuutin hiljaisuuden aikana eikä tästä juuri kerrottu mediassa. Näin muslimien juhlivan kadulla hyökkäyksen aikana. Näin sen omin silmin. Reaaliajassa! Mistä he tiesivät, mitä oli tapahtunut? Se oli varmasti koordinoitua.

Olet kertonut, että kiität lapsuuttasi henkiinjäämisestäsi. Sinulla oli ihan oikea isä, joka oli läsnä ja opetti sinut tuntemaan aseita.
Tiesin, mitä on tulitus. Pystyin käsittelemään sen. Muistin myös käytännön kokemukset elämästäni, koska jouduin lapsena tappeluihin. Äitini ei haastanut ketään oikeuteen. Minulla ei ollut organisoituja leikkikaveritapaamisia. Sain käytännön kokemusta kasvaessani aavikolla. Jossa kaikki ongelmat piti ihan itse hoitaa.
Olen päässyt tapahtuneesta yli aika hyvin siksi, että kaikki mitä minulle oli lapsena opetettu vahvistui oikeaksi tuona iltana. Se oli tavallaan jumalan siunaus. Kun ensimmäiset laukaukset ammuttiin, ihmiset katsoivat minua. Muistan sen. Se vitutti minua, sillä tiesin jo siinä vaiheessa, että se ei hyvin päättyisi. Tiesin, että näillä nuorilla ei ollut hajuakaan mitä tapahtuisi. Ei yhdelläkään. He eivät olleet eläissään kuulleet laukausta oikeassa elämässä ja se iski heihin lujaa.

Poliittinen korrektius tappaa.
Davey [basisti Dave Catching] oli lavan keskellä ja kun valot menivät päälle, hän näki sellaista, mitä ei ollut ikinä aiemmin nähnyt, hirveää kamaa. Sitä ei voi verrata mihinkään. Se ei ole pelkästään kuolemaa. Siinä oli hyväuskoisimmat, syyttömimmät uhrit, joita voi kuvitella — kauhun kangistamia, täysin liikkumiskyvyttömiä ihmisiä.

Se on kuin metafora länsimaisesta kulttuurista.
Näin seitsemän ihmisen kuolevan. Pari heistä oli metrin päässä aidasta. He olisivat voineet kaatua taaksepäin ja säilyä hengissä mutta he olivat liian peloissaan edes kääntyäkseen ympäri. Muistan erään naisen vain seisseen kädet ylhäällä antautumisasennossa. Terroristi lopulta huomasi hänet ja hän vain mumisi: ”Ei, ei, ei.” Hän antautui kuolemalle silmieni edessä. Huusin hänelle, että: “HEI!” mutta en usko, että hän kuuli minua. Hän oli niin kauhuissaan, että luulen hänen jo luovuttaneen.

Voisiko sanoa, että liberaali ajattelutapa loi tämän antautumisen tarpeen?
Syytän sitä aivan suoraan. Kun kerrot ihmisille, että he eivät voi auttaa itseään ja että he ovat kuin lapsia, heikennät heitä siihen pisteeseen, että jos metrin päässä on elämä niin he eivät peloltaan sitä näe.

Olemme tavallaan tuplasti aseettomia. Olemme sitä kirjaimellisesti ja henkisesti.
Ne ovat kuin määkivät lampaat Eläinten vallankumouksessa. Sanot mitä tahansa, mikä ei tarinaan sovi ja tämä lauma hyökkää kimppuusi hukuttaakseen sinut. Tämä hyökkäys ei tapahtunut sattumalta.


Kävin Pariisissa sattumuksen jälkeen ja minua ällötti raivon puute. He eivät syyttäneet islamia. Itse asiassa monet syyttivät juutalaisia. Heitä huolestutti enemmän muukalaispelon lietsominen kuin terroristien syyttäminen.
Notkuin usean erittäin vittuuntuneen pariisilaisen kanssa, mutta suurin osa heistä oli kyttiä ja sotilaita. Hyökkäyksen aikana yksi poliisi vihdoin tajusi, ettei meneillään ollut panttivankitilanne ja huusi, “se on teurastus.” Hän ryntäsi sisälle aseineen. Hän sai luodin kätensä läpi ja toisen niskaansa mutta jatkoi menoa. Hän ampui yhden terroristin ja jahtasi toisen eteishalliin, jossa terroristi räjäytti itsensä. Ja teki sitten saman homman toiselle kaverille. Vahvistimemme olivat todella verinen näky.

Jäikö tuo kyttä eloon?
Jep, törmäsin häneen potilasjonossa. Hengasin hänen kanssaan. Tosi hyvä tyyppi.

Olit sairaalassa?
Naamastani irroitettiin hampaiden ja luiden palasia. Rappusten yläpuolella oleva, aiemmin tapaamani terroristi ampui yhtä aivan vieressäni olevaa tyttöä. Hän astui askeleen suuntaani ja hänen päänsä vain räjähti. Hänestä lensi palasia hampaita ja kallosta naamalleni.

Miksi tästä ei kerrota?
Media haluaa tehdä yhteenvedon ja tärkeät yksityiskohdat hukkuvat samalla. Kaikkein tärkein niistä on se, että kun ampuminen alkoi niin tekijät olivat jo sisätiloissa. Mikäli kolme miestä pääsi läpi, he myös tunsivat vartijat. He tunsivat vartijat ja ovimiehet.

Luuletko, että osa turvallisuushenkilöstöstä oli musulmaaneja?
Tiedän, että näin oli. Vartijat ovat tunnettuja siitä, että he ovat ihan mulkkuja. Kysyvät papereita joka käänteessä ja kukaan ei liiku mihinkään tarkistamatta, oli vaikka mukana bändissä tai ei. Tämä jätkä ei ollut tippaakaan kiinnostunut, mitä touhusimme. Hän ei edes vilkaissut minua.
Ainoa kerta, kun hän vaikutti edes etäisesti kiinnostuneelta meistä oli, kun hän sanoi tyttöystävälleni: “Puhutko ranskaa?” ja “Mistä olet kotoisin?” Hän vastasi olevansa Texasista. Poke turhautui silminnähden kun eipä hän sitä tarkoittanut. Sitten naiseni sanoi: “olen amerikkalainen” ja kiinnostus lopahti samantien. Ihan rehellisesti luulen, että hän yritti selvittää, onko tyttökaverini arabi vai ei. Emäntä on meksikaani ja menisi helposti libanonilaisesta ja luulen, että hän yritti varoittaa mahdollista muslimia tapahtuvasta.
496905562.jpg
Meksikaaniemäntä Tuesday Cross

Kävin jatkuvasti tupakalla takaoven kautta. Se on ollut aina jyrkästi kiellettyä meluhaitan vuoksi. Olen soittanut tuolla aiemminkin ja oven avaamisesta tupakoinnin takia tuli aina sanomista. Tällä kertaa järjestyksenvalvoja ei välittänyt pätkääkään ja hän vain käveli ohitseni ja vilkuili hermostuneesti ulos.

Poliisit ovat juuri niitä, jotka joutuvat menemään hommiin rikastettuihin kortteleihin ja he joutuvat kohtaamaan juuri näitä ihmisiä. Ehkä juuri siksi heillä on käytännönläheinen asenne tällaisiin uhkiin. Naiivius on jotain sellaista, johon heillä ei ole varaa.
Poliisit sulkivat noin 450 moskeijaa hyökkäyksen jälkeen. Jokaisesta niistä löytyi rekrytointimateriaalia. Mikä vittu on vialla, kun tästä ei kerrota mitään?

Pariisilaiset luulevat, että jokainen on viaton. Mutta poliisit eivät. He jopa tarkastivat sinut.
Kuuluin kohderyhmään, juu. He kuulustelivat minua neljän päivän ajan. Päädyin auttamaan heitä reilusti antamalla kännykkäni videomateriaalia käyttöön. Juurikin poliisi ja FBI kysyivät minulta järjestäjästä ja turvallisuusjärjestelyistä. Ja itse en tätä kuulusteluissa ottanut esiin.
Yleisössä oli sinä iltana kahdeksan poliisia. Kaikki olivat keskustelleet samasta asiasta vaimojensa kanssa: “pitäisikö minun ottaa aseeni mukaan konserttiin vai ei?” Kaikki olivat kieltäneet. Kun poliisit palasivat tapahtumapaikalle myöhemmin ja seisoivat samoilla paikoilla kuin aikaisemmin konsertissa, jokainen näytti aseensa ja sanoi: “Eipä just tänä iltana, kusipää.” Se oli kaunista.

Islam huutelee sutta islamofobian siivellä saadakseen meidät lamaantumaan ja tehdäkseen meistä helpomman saaliin.

He tietävät vallan hyvin, että on olemassa ryhmä sokeita ja tyhmiä valkoisia lapsia. Meillä on näitä vaikutuksille alttiita valkoisia kakaroita, jotka ovat saaneet liberaalin kasvatuksen jo lastentarhasta, jotka hukkuvat näiden ylevien, turhanpäiväisten juttujen alle. Katso, mihin se heidät johtaa.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Ingrid Carlqvist Tieto lisää tuskaa –seminaarissa 16.3.2016

Rakkaat suomalaiset ystävät
Kiitos, että kutsuitte minut tänne.
Kuten varmaan jo tiedätte, olen tullut kertomaan Ruotsista – tai Absurdistanista, kuten nykyään rakasta kotimaatani kutsun. Mutta ennen kaikkea olen tullut varoittamaan teitä. Teidän suomalaisten on tehtävä kaikkenne estääksenne Suomea menemästä samaa tuhon tietä, jonka ruotsalaiset poliitikot valitsivat vuosia sitten ja jonka seuraukset ovat nyt nähtävissä. Teillä on vielä mahdollisuus pelastaa Suomi, mutta teidän on toimittava nyt ja kerrottava muillekin, miten huonosti asiat ovat Ruotsissa.


Vain harvat ruotsalaiset tajusivat, mitä Ruotsin eduskunnan vuonna 1975 yksimielisesti tekemään päätökseen sisältyi. Edes kaikki kansanedustajat eivät välttämättä ymmärtäneet omaa päätöstään. On hieman hankala selittää, miten ruotsalaiset poliitikot pystyivät päättämään, että Ruotsi ei enää olisi ruotsalainen valtio vaan monikulttuurinen maa. Mutta yritän parhaani.
Ensin hieman taustaa: 1960-luvulle saakka Ruotsi oli yksi maailman yhtenäisimmistä kansallisvaltioista. Älkää uskoko niitä, jotka väittävät, että Ruotsi on aina ollut maahanmuuttomaa. Se ei ole totta. 1600-luvulla Ruotsiin tulleista vallooneista puhutaan paljon, mutta heitä oli kaikkiaan vain 900 henkeä. He olivat kaivosalan ammattilaisia, jotka pian sopeutuivat ruotsalaiseen elämäntapaan. Verratkaa tätä niihin yli 160 000 turvapaikanhakijaan, jotka tulivat pelkästään viime vuonna, ja joista monilta puuttuu lukutaito ja koulutus. Jopa korkeammin koulutetuilla tulijoilla on nyt suuria vaikeuksia työllistyä, oppia ruotsia ja sopeutua yhteiskuntaan.
Maahanmuutto Ruotsiin alkoi tosissaan toisen maailmansodan jälkeen. Ruotsin kukoistava teollisuus tarvitsi työvoimaa. 1950-luvulla Ruotsi kutsui ihmisiä ulkomailta työskentelemään Ruotsiin, ja monet noudattivat kutsua. Useimmat tulivat Suomesta ja muista Pohjoismaista, mutta myös etelä-Euroopasta. Kaikki toimi hyvin: tulijoilla oli työpaikka heti valmiina, he oppivat puhumaan ruotsia ja sopeutuivat hyvin. Toisessa sukupolvessa näitä tulijoita ei oikeastaan enää erottanut kantaruotsalaisista muuten kuin sukunimen perusteella. Vain harvat tulivat Euroopan ulkopuolelta.
1960-luvun lopulla ay-liike alkoi huolestua ruotsalaisten työllisyydestä, joten 1969-1970 pidettiin tilapäinen katko maahanmuutolle.
Mutta sitten tapahtui jotakin hyvin outoa. Pakolaisten maahanmuutto alkoi 1970-luvun alussa ja ongelmia ilmaantui pian. Viranomaiset ja muut pakolaisten kanssa tekemisissä olevat huomasivat, että nämä kolmannesta maailmasta tulevat ihmiset eivät sopeutuneet Ruotsiin samalla tavalla kuin eurooppalaiset. Niinpä eduskunta päätti nimittää maahanmuuttotyöryhmän (Invandrarutredningen), joka totesi tutkimuksessaan, että Ruotsissa oli tuolloin noin puoli miljoonaa ulkomailla syntynyttä asukasta. Tämä saattaa kuulostaa paljolta, mutta useimmat noista olivat muista Pohjoismaista. Jos USA ja Kanada jätetään pois, vain 30 000 tuli Euroopan ulkopuolelta. Eli vain 0,3% Ruotsin väkiluvusta!
Nyt Euroopan ulkopuolisia on vähintään 10% väestöstä. Tarkkaa lukua on vaikea sanoa, koska Ruotsin valtio yrittää piilottaa tällaiset tiedot. Suomi on yhä yleisin taustamaa, mutta nyt toisella sijalla on Irak.
Maahanmuuttotyöryhmä tuli siihen tulokseen, että Euroopan ulkopuolelta tulevilla oli suuria vaikeuksia sopeutua Ruotsiin. Voisi luulla, että poliitikot olisivat tästä ymmärtäneet, että maahanmuutto Euroopasta ja muista länsimaista toimi hyvin, mutta että näiden ulkopuolelta tuleva maahanmuutto ei toiminut vaan vahingoitti Ruotsia.
Mutta poliitikot tekivät aivan päinvastoin. Vuonna 1975 Ruotsin eduskunta päätti, että jatkossa Ruotsi ei olisi enää ruotsalainen vaan monikulttuurinen valtio. He päättivät, että vierasta kieltä äidinkielenään puhuvien lasten tulisi keskittyä kotikielensä oppimiseen sen sijaan, että he saisivat lisää ruotsin tunteja. Maahanmuuttajia rohkaistiin säilyttämään oma kulttuurinsa sen sijaan, että he olisivat tutustuneet ruotsalaiseen kulttuuriin, arvoihin ja perinteisiin. Poliitikot päättivät, että kaikille Ruotsissa asuville kuuluivat samat sosiaalietuudet, vaikka monet maahanmuuttajat eivät ikinä olleet maksaneet kruunuakaan veroja. Kaiken huipuksi päätettiin, että ruotsalaisten pitäisi oppia hyväksymään monikulttuurinen Ruotsi ja sopeutua siihen.
Kuten sosiaalidemokraattien entinen puheenjohtaja Mona Sahlin totesi:
“Ruotsalaiset on sopeutettava uuteen Ruotsiin, sillä vanha Ruotsi ei enää tule takaisin”
Vuosina 1980 - 2013 yli 1,7 miljoonaa ihmistä sai pysyvän oleskeluluvan Ruotsissa. Nyt maahanmuuttajia on jo varmaan 2 miljoonaa. Maassa, jonka väkiluku on 9,7 miljoonaa. Ymmärrätte varmasti, mitä tämä on tehnyt maallemme. Raiskausten määrä ja muu rikollisuus on räjähtänyt käsiin, mutta valtamedia salailee rikoksia ja kertoo kansalaisille, että Ruotsi ei ole ikinä ollut niin turvallinen kuin nyt.
Minulta kysytään usein, miten me annoimme tämän tapahtua. Jos ruotsalaiset eivät halua elää monikulttuurisessa sekasorrossa, miksi me äänestimme sen puolesta?
Olen miettinyt tätä paradoksia paljon ja keksinyt kaksi vastausta:
1. Ruotsalaiset eivät tienneet vuonna 1975 tehdystä päätöksestä. Siitä ei ikinä keskusteltu, koska puolueet päättivät siitä konsensuksessa. Eivätkä asiat muuttuneet hetkessä. Muutama vuosi sitten useimmilla ruotsalaisilla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä suurkaupunkien maahanmuuttajalähiöissä tapahtuu.
2. Ruotsalaisilla on hyvin erikoinen tapa olla isänmaallisia. He ajattelevat näin: Koska me tiedämme, että Ruotsi on maailman paras maa ja kaikki kadehtivat meitä ja haluavat olla ruotsalaisia, meidän ei tarvitse heilutella lippuamme ja laulaa kansallislaulua päivittäin. Sen sijaan ruotsalaiset tuudittautuivat uskomaan, että kaikki menisi hyvin. Maahanmuuttajat tajuaisivat kohta, että ruotsalainen tapa on paras tapa, joten mitä siitä, jos heillä on hassut sukunimet. Ja voin vakuuttaa teille, että kukaan ei kuvitellutkaan, että maahanmuutto paisuisi sellaisiin mittoihin, että meistä tulee 10 vuodessa vähemmistö omassa maassamme, jos tämä jatkuu.
Viime vuosien aikana yhä useammat meistä ovat joutuneet kokemaan, mitä muslimimaahanmuutto tekee ennen niin rauhalliselle ja yhtenäiselle yhteiskunnalle. Viime vuonna Ruotsiin tuli yli 160 000 turvapaikanhakijaa, joten vastaanottokeskuksia on nykyään lähes joka kaupungissa ja kylässä. Monet ruotsalaiset ovat joutuneet kokemaan sen, että heidän tyttärensä raiskataan, heidän poikansa ryöstetään ja hakataan, ja monet meistä piilottelevat nyt lukittujen ovien ja hälytysjärjestelmien suojissa.
Ruotsalaiset ovat myös huomanneet, että he eivät saa enää vastinetta maksamilleen veroille, vaikka veroaste on maailman korkeimpia. Ruotsin koulut ovat romahtaneet OECD-maiden huipulta huonoimpien joukkoon. Sairaalapaikkoja on vähemmän kuin missään muussa Euroopan maassa.
Eläkeläiset eivät tule toimeen eläkkeidensä varassa eivätkä saa tarvitsemaansa hoitoa. Esimerkkejä Ruotsin hyvinvointivaltion alamäestä on loputtomasti.
Minne rahat sitten menevät? Sen ymmärtää tyhmempikin. Massamaahanmuuton kustannuksista ei ole virallisia lukuja, mutta Tukholman kauppakorkeakoulun apulaisprofessori Jan Tullberg kirjoitti kirjassaan Låsningen muutama vuosi sitten, että kustannukset ovat noin 25 miljardia euroa. Joka vuosi.
Tullberg tekee hyvin selväksi, että poliittikkojen usein käyttämä argumentti massamaahanmuutosta väestön ikääntymisen paikkaajana on pelkkä pyramidihuijauksen kaltainen valhe.
Malmössä ruotsalaiset ovat jo vähemmistö. Itse asuin siellä 25 vuotta, kunnes en enää kestänyt aggressiiviseksi muuttunutta ilmapiiriä, joten vuosi sitten muutin pois ennen niin ihanasta kaupungista. Yhä useammat tuttavani puhuvat Ruotsista pois muuttamisesta – ja se ei ole mikään helppo asia ruotsalaisille, jotka ovat aina uskoneet elävänsä maailman parhaassa maassa. Mutta minne he voivat mennä?
Muutama viikko sitten kävin kollegani Conradin kanssa Ahvenanmaalla nähdäksemme, olisiko se hyvä paikka monikulttuuria pakeneville ruotsalaisille. Löysimme sieltä yhteiskunnan, joka muistutti 20-30 vuoden takaista Ruotsia. Kaikki sanoivat, että parasta Ahvenanmaalla on turvallisuus. Mutta kauhuksemme tajusimme, että Ahvenanmaakin on matkalla kohti ruotsalaismallista tuhoa. Poliitikot haluavat avata sinnekin vastaanottokeskuksia ja olla yhtä ”humanitaarisia” kuin ruotsalaiset.
Pyydän: älkää antako heidän tehdä sitä! Ahvenanmaa on niitä harvoja paikkoja Ruotsin ulkopuolella, missä kaikki puhuvat ruotsia, joten me saatamme tulla sinne hyvinkin pian – pakolaisina.
Ei ole helppoa saada ihmisiä ymmärtämään, miten nopeasti he voivat menettää maansa. He ymmärtävät vasta, kun ovat kokeneet sen itse. Ja silloin voi olla jo liian myöhäistä.
Itse olen yrittänyt kertoa ruotsalaisille massamaahanmuuton ja islamisaation kauhistuttavista seurauksista jo useiden vuosien ajan. Siitä hyvästä minua on haukuttu rasistiksi, muukalaisvihamieliseksi ja islamofobiksi jne. Jouduin myös jättämään urani valtamediassa voidakseni kertoa totuuden.
Olen näyttänyt ihmisille tilastoja ja numeroita, mutta he eivät ole halunneet kuunnella. Useimmat ihmiset eivät halua tietää pahoista asioista, he haluavat vain elää elämäänsä ja teeskennellä, että kaikki on hyvin. Siksi olen tullut siihen tulokseen, että meidänkin pitää alkaa puhua tunteista, kuten vasemmistoliberaalit ovat aina tehneet.
Mutta ei niistä valheellisista tunteita, kuten ”rakkaudesta koko maailmaa kohtaan” tai syyllisyyden tunteesta, koska ihosi on valkoinen ja olet syntynyt Euroopassa. Nämä ovat niitä valheellisia tunteita, joita vasemmistolaiset haluavat sinun kantavan, jotta he voisivat viedä sinulta maasi sinun velloessasi syyllisyyden tunteessa.
Me, jotka vastustamme massamaahanmuuttoa ja islamisaatiota, puhumme harvoin tunteista. Me puhumme rikostilastoista, maahanmuuton kustannuksista, asuntopulasta tai kouluihin, terveydenhoitoon ja vanhustenhoitoon kohdistuvista leikkauksista.
Kaikki nämä asiat ovat tietenkin tärkeitä, mutta tilastot eivät ole yhtä vaikuttavia kuin tunteet. Luulen, että tämän takia me emme hyvistä yrityksistämme huolimatta ole vielä tavoittaneet suurten joukkojen huomiota. Ihmiset tykkäävät tunteista enemmän kuin tilastoista ja rahasta, koska sellaisia ihmiset ovat.
Niinpä haluaisin teidän miettivän, miltä teistä tuntuu elää Pohjoismaissa näinä aikoina. Miltä tuntuu nähdä omassa maassanne kaapuun tai hijabiin tai niqabiin pukeutuneita ihmisiä? Miltä tuntuu, kun nämä ihmiset katsovat teitä täynnä inhoa ja ylemmyyttä, vakuuttuneina siitä, että vielä jonakin päivänä he ottavat vallan ja pakottavat teidät joko kääntymään islamiin, elämään kolmannen luokankansalaisena – dhimminä – tai kuolemaan?
Miltä tuntuu nähdä oma äitisi tai isäsi vaipuvan köyhyyteen, koska eläkkeitä leikataan joka vuosi? Miltä tuntuu nähdä oman lapsesi epäonnistuvan koulussa, koska koulussa vallitsee kaaos, jossa älykkäimmänkin lapsen on vaikea opiskella? Miltä tuntuu ajatella lastesi ja lapsenlastesi kohtaloa maailmassa, jossa ei enää ole demokratiaa, sananvapautta ja kaikki muita menneiden sukupolvien meille perinnöksi jättämiä hyviä asioita?
Minäpä kerron miltä minusta tuntuu: minusta tuntuu kuin olisin pakkoavioliitossa. Vanhempani (hallitus) ovat pakottaneet minut elämään sellaisen miehen (massamaahanmuutto) kanssa, joka kohtelee minua huonosti, lyö minua ja raiskaa minut, ja jos minä valitan tästä asiasta, minua haukutaan rasistiksi. Minulle sanotaan, että minulla oli aikaisemmin liian hyvä elämä, parempi kuin ansaitsin, joten nyt minun on annettava vähempiosaisille – ja tehtävä se hymyillen.
Rakkaat ystävät, minä en halua enää olla tässä pakkoavioliitossa!
Minä haluan eron väkivaltaisesta aviomiehestäni. Minä haluan mennä uimahalliin ilman että minun tarvitsee pelätä kourivia miehiä, joiden mielestä bikiniasuinen nainen on vapaata riistaa. Minä haluan tuntea oloni jälleen turvalliseksi kotikaupunkini kaduilla. Minä haluan sairaalojen ja koulujen olevan jälleen hyviä ja minä haluan vanhempieni pärjäävän eläkkeillään.
Minä haluan elää vapaata ja onnellista elämää maassa, johon synnyin, yhdessä niiden ihmisten kanssa, jotka rakastavat tätä maata ja haluavat suojella sitä. Näiden ihmisten ei välttämättä tarvitse olla tässä maassa syntyneitä eikä heidän tarvitse olla vaaleita ja sinisilmäisiä, mutta heidän on rakastettava minun maatani ja oltava valmiita uhraamaan kaikkensa sen eteen. Minä haluan tuntea oloni turvalliseksi. Haluan luottaa siihen, että naapurini suojelevat minua ja että maanmieheni ovat valmiita lähtemään vaikka sotaan suojellakseen meitä kalifaatilta.
Minun maani on Ruotsi ja teidän maanne on Suomi. Mutta se mitä olen sanonut pätee kaikkiin Euroopan maihin. Ennen kuin kierot poliitikot päättivät romuttaa Euroopan kansallisvaltiot, Euroopassa vallitsi aito ja kukoistava monikulttuurisuus. Meillä oli ranskalainen, englantilainen, saksalainen, puolalainen, suomalainen, ruotsalainen jne. kulttuuri. Jos me emme pysäytä massamaahanmuuttoa hyvin pian, meille ei jää enää minkäänlaista kulttuuria. Silloin meillä on vain islam eikä mitään muuta. Ja se ei tuntuisi hyvältä.
Joten alkakaa puhua tunteistanne. Puhukaa ystävillenne, naapureillenne ja työkavereillenne siitä, miten surullisia olette, miten huolissanne olette lastenne tulevaisuudesta ja miten peloissanne olette ajatellessanne Euroopan islamisoitumista. Minusta tuntuu, että moni heistä kuuntelee ja on samaa mieltä. Eräänä päivänä hekin ehkä sanovat saman minkä me sanomme nyt: Minä haluan maani takaisin!

maanantai 22. helmikuuta 2016

Berliini: rikastettu

11.2.2016 ARD: Wo Kriminelle in der Hauptstadt leichtes Spiel haben

Berliinin Kottbusser Tor, paikka keskellä Kreuzbergin suosituinta aluetta. Viime vuonna pohjoisafrikkalaiset rikolliset ottivat alueen haltuunsa.

Kauppiaat kuten Ali Domusch ovat epätoivoisia. Hänen leipomonsa edessä pyörivät huumekauppiaat karkottavat asiakkaat.

Ryyppäämistä, ryyppäämistä, metelöintiä, tappeluita, … todella, todella vaarallista täällä!



Muutkin kauppiaat ja paikalliset asukkaat puhuvat pelon ilmapiiristä.

Liioittelematta todistamme joka päivä rikollista toimintaa.

Väkivaltaa, he eivät kunnioita ketään...

He ovat röyhkeitä, ihmiset, jotka istuskelevat liikkeen edessä olevilla tuoleilla, heidän päälleen hyökätään suoraan ja heidät ryöstetään.

Se, mitä Kölnissä tapahtui, ei ole mitään, sitä samaa tapahtuu täällä päivittäin. Joka päivä! Puukotuksia silmiemme edessä, ja myös murhia, joita ei selvitetä, koska ihmiset vain katoavat.

Niin kutsutut haliryöstäjät ovat olleet ongelma jo pitkään. Tarkkailemme tilannetta piilokameralla.

Huumeita myydään keskellä toria. Tämä diileri kertoo olevansa turvapaikanhakija Tunisiasta. Aivan hänen vieressään taskuvaras huomasi seuraavan uhrinsa. Ja… hän seuraa naista.

Lauantai-ilta täällä. Miten vaarallista on olla täällä julkisella paikalla? Varsinkin naisena? Laitoimme tyhjän lompakon reppuumme.

Heti alikulkutunnelissa huomasimme ryhmän nuoria naisia, joita ahdisteltiin ja kutsuttiin lutkiksi.

Kun toimittajamme kulki miesten ohi, hän tuli pelokkaaksi. Hän tunsi, miten joku hengitti hänen niskaansa. Myöhemmin hän tajusi, että juuri silloin hänen lompakkonsa varastettiin.

Hetki sen jälkeen näimme yhden epäillyistä uudelleen. Tällä kertaa hän yrittää varastaa pariskunnalta. Tappelu puhkeaa. Varas heittää pullon pariskuntaa päin.

[Saksalainen nainen huutaa: “sinä huoranpenikka!”]

Ja sen jälkeen käynnistyy takaa-ajo. Ylätasolla epäilty tavoitetaan, mutta tilanne eskaloituu.

Emme näytä varkaan mukilointia.

Asukkaat ovat hermostuneita ja pohtivat katupartiointia.

Hätänumeroon soittamisen jälkeen poliisit saapuvat ja kirjaavat libyalaismiehen tiedot ja päästävät hänet menemään. Normipäivä Kottbusser Torilla.

Poliisi ei ole onnistunut saamaan tilannetta haltuun. Rikollisjengejä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Yli vuoden ajan ovat sosiaalityöntekijä Ercan Yasaroglu ja yrittäjät lähettäneet kirjeitä poliitikoille.

Berliinin sisäministeri vastasi lyhyesti viime kesänä: Rikollisuus ei ole kasvanut; se on vain asukkaiden kuvitelmaa.

Berliinin senaatti ei ole kantanut vastuuta tästä laittomasta tilasta. He eivät ole mielestään vastuussa. Poliittista kannanottoa ei tule.

Tunnemme, että poliitikot, hallinto ja poliisi ovat kääntäneet meille selkänsä. Olemme tavanneet poliitikkoja, olemme yrittäneet puhua kaikille. Mutta… mitään ei tapahdu.

Tilastot näyttävät, miten vakava tilanne on. Pelkästään vuonna 2015 tällä torilla ilmoitettiin 2116 ryöstöä. Väkivaltarikosten määrä on kasvanut 30 %, ryöstöjen 55 %.

Tämä tilanne johtuu pitkään jatkuneesta poliisin puuttumattomuuspolitiikasta, Poliisiliitto kritisoi.

[Bodo Pfalzgraf Berliinin poliisiliitosta] Tällä hetkellä en voi – tietysti poliisin tulee taistella rikollisuutta vastaan mutta se ei voi täyttää tehtäviään henkilökunnan puutteen vuoksi. En ole huomannut, että poliitikoilla olisi mitään aikeita siivota näitä alueita.

Sillä välin Berliini on täyttynyt tällaisilla alueilla, joissa huumerikollisuus on täysin riistäytynyt käsistä. Täällä Görlitzer Bahnhofin metroasemalla huumediilerit ovat heti kimpussamme.

Ulkona poliisilla on tilanne päällä, mutta siitä huolimatta lukemattomat diilerit notkuvat vieressä täysin rauhassa. Tämä nuorukainen haluaa myydä meille kovia huumeita kuten kokaiinia tai piriä.

Etkö pelkää poliisia? Niin, sinä siinä. — En…

Huumekauppaa suoraan poliisin edessä. Kuinka nämä rikolliset voivat olla näin röyhkeitä? Tästä kertoo meille yksinoikeudella berliiniläinen siviilipoliisi haastattelussa.

Päivittäin kun pidätämme näitä haliryöstäjiä ja diilereitä joskus 20, 30, 40 kertaa, niin oikeuslaitos vapauttaa heidät. Se on turhauttavaa, sillä nämä tekijät tikahtuvat nauruun pidätystilanteessa, sillä he tietävät pääsevänsä takaisin kadulle saman tien.

Seurauksena on, että tekijät ovat yhä väkivaltaisempia uhrejaan ja myös poliisia kohtaan.

On tosiasia, että monia asioita vähäteltiin kuten taskuvarkauksia ja pienimuotoista huumekauppaa. Tällaista politiikka on ollut Berliinissä pitkään. Viranomaiset sivuuttavat kansalaisten turvallisuudentarpeen, koska he eivät ryhdy järeämpiin toimiin ja anna ankarampia rangaistuksia.

Takaisin Berliiniin. Täällä kameravalvonta on useita ärsyttävä aihe.

Berliinin sisäministerillä (CDU) on ainoastaan projekti suunnitteilla. Enempään ei ole mahdollisuuksia SPD:n takia.

Lykkää. Keskustele. Niin berliiniläistä.

Tällä välin Berliinin Moabit-kaupunginosasta on tulossa vaarallinen alue. Täällä pohjoisafrikkalaiset diilerit tyrkyttävät huumeita ohikulkijoille keskeytyksettä.

Pimeä puisto, jossa taskuvarkaudet ja väkivaltaisuudet ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Kansalaiset ovat raivoissaan.

Ei tätä voi hyväksyä. Iltaisin kun tulen töistä tai jostain tapahtumasta, minua pelottaa mennä sinne; minua ahdistellaan.

Oikeasti tämä puisto on erittäin viihtyisä, siihen on laitettu paljon rahaa, mutta nämä tunisialaiset ja muut ovat pilanneet sen täysin, oikeasti, täällä ihmiset [...] hasiksen ja sen sellaisten kanssa, ei tämä ole oikein.

Mielestäni tämä on aika vakavaa, koska kaikki tämä… no, tämän annetaan tapahtua. Kaikki tietävät tämän eikä kukaan tee mitään.

Ralk Knispel on Berliinin Asianajajaliitosta. Hän arvostelee sitä, että puuttuu poliittista tahtoa toteuttaa nollatoleranssia kaikkia rikollisia kohtaan.

Emme tiedä, onko poliitikoilla mitään suunnitelmaa, ja jos on, emme tiedä, millainen. Tosiasia kuitenkin on, että viranomaiset eivät puutu rikollisuuteen kuten esimerkiksi Münchenissä ja tälle on ollut hyväksyntä jo vuosia. Monen vuoden ajan poliisin resursseja on leikattu, kuten myös tuomioistuinlaitoksen, ja samalla oletetaan virheellisesti, että samalla henkilöstömäärällä tehtävät voitaisiin hoitaa kunnolla. Varoitimme tästä ja nämä uhkakuvat ovat toteutuneet täsmälleen.

Katujen järjestäytynyt rikollisuus kasvaa, koska Berliinin politiikka on epäonnistunut.

lauantai 13. helmikuuta 2016

Marokkolaiset katulapset Tukholmassa

2.9.2015 SVT: marockanska gatubarn, tekstittänyt Paavo Tajukangas.

SVT:ltä hyvä dokumentti, tässä muutama poiminta. Blogin lopussa koko ohjelma litteroituna.


Viranomaiset ovat aivan kädettömiä kadulla elävien marokkolaisten katulasten takia.
Kadulla pyörii säännöllisesti joku 200 nuorta iltaisin ja öisin Tukholman cityssä.


2011 jälkeen on vain kaksi alaikäistä käännytetty takaisin Marokkoon. Koska Ruotsin lain mukaan ei ole laillista käännyttää ketään alaikäistä, jos kotimaassa ei ole ketään, joka ottaa vastaan. Ihmettelen, että jos heitä ei kerran karkoiteta, mutta ei myöskään oteta systeemiin sisään, mihin ihmeeseen kaikki sadat lapset sitten menevät. Osalle löytyy vastaus täältä kadulta.

10-20 vuoden päästä kaikki heistä tulevat olemaan kovan luokan rikollisia, jos mitään ei tehdä.


10-20 vuoden päästä noita saattaa myös olla hieman enemmän kuin muutama sata.

Katso dokumentti. Suomenkielinen tekstitys.



Mies, joka tulee ravintolaan, on vanhempi ja elää Ruotsissa oleskeluluvan turvin. Hän haluaa nähdä pressikorttini ja haluaa kertoa totuuden katulapsista.

Se on SVT.
Hyvä, sitten voimme puhua. Kyse on siitä, että porukat varastaa ja näpistelee. He vahingoittavat ihmisiä. lyövät ihmisiä ja tekevät koko ajan typeryyksiä.
Hän vain puhuu paskaa meistä.
Oletko nyt nähnyt mitä tarkoitan? Oletko tajunnut, mistä tässä on kyse?
Nyt riittää jäbä, anna olla.
Me koemme tällaista joka päivä.

Harmi, ettei tätä tyyppiä haastateltu enemmän.





Hän matkustaa ilman mitään matkatavaroita, hänellä ei ole mukanaan mitään. Paitsi kännykkä. Kukaan ei kysy passia noustessa laivaan, vaikka hänellä ei sitä kyllä olisikaan.




Mutta ennen kuin Samir pääsee Suomen maankamaralle, pitää hänen mennä rajavartijoiden ohi. Ja siellä tuleekin stoppi. Poliisi on ottanut Samirin sivuun. Minulla on mikrofoni taskussa ja menen lähemmäs, jotta kuulen mitä puhutaan.

Haluamme nähdä vain passin.
Kaverillani on passini. Voin hakea hänet.

Kun Samir sanoo, että hänen kaverinsa on hävinnyt hänen passinsa kanssa, minä olen hiljaa.

Samir sanoo suomalaiselle poliisille, että hän on saksalainen. Ihmettelen kuinka helposti hän valehtelee itsensä rajapoliisin ohi. Se osoittautuu aika helpoksi. Samir selittää jotain ja saa mennä. Hän saa vain varoituksen.

Teillä pitää olla passi aina mukana. Varokaa taskuvarkaita.

Hän oli kiltti poliisi, ei niin tiukka.
Kyllä, sanoin, että olen saksalainen. Olisiko hän ollut yhtä kiltti jos olisin sanonut olevani marokkolainen.


Aika tiukka rajavalvonta meillä.



***
Tervetuloa Uppgrad Granskning -ohjelmaan. Tänään tutustumme maailmaan, joista harva meistä tietää mitään. Kyse on marokkolaisista nuorista pojista, jotka tulevat tänne paremman tulevaisuuden perässä, mutta jotka elävät huumeiden, väkivallan ja rikosten varjossa.

Poliisin mukaan on kadulla vähintään 200 poikaa, jotka elävät katuelämää yksin Tukholman keskustassa. Viime vuoden tammikuussa tämä tapahtuma sai suurta huomiota mediassa. Nuori marokkolainen poika kiinniotettiin kovakouraisesti vartijoiden toimesta. Keskustelu pyöri vain kiinnioton ympärillä mutta todellisuus kuvien takana on aivan toisenlainen.

Ruotsissa on yleistynyt juuri marokkolaiset lapset, jotka elävät kokonaan kadulla, jotka välttelevät viranomaisia karkoituksen pelossa. Toimittajamme ja kuvaajamme ottivat selvää, kuinka nämä nuoret ihmiset oikein elävät ja seurasivat heidän elämäänsä monta kuukautta. Tämä on heidän tarinansa.

On myöhäinen huhtikuun ilta. Paikka on Tukholman keskusasema (T-Central). En tiedä vielä tulemmeko saamaan kontaktia heihin, joista haluamme kertoa. Ensimmäinen askel on ylipäätään löytää heidät. Olemme kuulleet, että he pyörivät paikoissa, jossa on paljon ihmisiä… Keskusasemalla, hampurilaisravintoloissa jne.

Vaasankadun McDonald's T-Centralia vastapäätä on yksi sellainen paikka. Täällä on jännitystä ilmassa kaikkina vuorokauden aikoina.

Ota rauhallisesti!

Ryhmä poikia on aloittanut tappelun. Mutta muutamat muut pojat, jotka istuvat pöydissä, eivät ole huomaavinaankaan tapahtumaa.

Sanot, että haluat tietää enempi asioita minusta.
Kerroit, että tulit Tukholmaan tänään. Missä olette olleet?
Kerron, jos autat meitä. Vai teetkö ohjelmaa vain kertoaksesi, että olemme huonoja ihmisiä ja haluamme elää kadulla...

Pojat eivät halua, että kuvaamme heidän kasvojansa. Ilman tulkkia yritämme kääntää puhetta Google translaterilla, jotta voisimme kommunikoida edes vähän. Pojat, jotka kertovat tulleensa Tukholmaan tänä iltana, sanovat olevansa 14- ja 15-vuotiaita. He ovat matkustaneet aivan omin päin Euroopan läpi. Ja ovat yrittäneet välttää kohtaamasta viranomaisia tai ylipäätään aikuisia. He ovat poikia, jotka elävät kadulla ja on oikeasti vaikea edes tietää, mitkä ovat heidän oikeat nimensä.

Voin auttaa teitä, mutta tarvitsen enemmän tietoa.
Hän haluaa auttaa meitä, mutta hän haluaa lisää tietoa meistä
Mitä informaatiota? Niin, että poliisi tulee ja ottaa meidät kiinni?

He ovat yksinään jättäneet Pohjois-Afrikan taakse ja tulleet Eurooppaan.

Haluan oppia asioita, työskennellä… Haluan tulevaisuuden. Olemme aina olleet kadulla ja olemme syntyneet kadulla. Esimerkiksi öisin nukun kadulla.
Entä ystäväsi? Hekin myös, vai?

Ruotsissa on nykyään useita satoja lapsisiirtolaisia, mutta määrästä ei ole mitään tarkkoja lukuja. Haluamme puhua heidän kanssaan ja nähdä millaista elämää he elävät.

Keitä te olette, kysyn pöydässä olevilta pojilta.
Sillä ei ole mitään väliä mistä me tulemme. Jos ihminen tulee Afrikasta tai Intiasta... me kuulumme maailmaan. Kuten romanit, en ole yhtään mikään"

Nurkassa kauempana istuu poika, jolla on mustat silmät ja tarkkailee meitä. Hän ei halua, että hänen kasvonsa peitetään ja hän haluaa tutustua lähemmin. Voidaksemme puhua pojan kanssa arabiaa, tarvitsemme tulkin. Hän on 23-vuotias ja tulee myös Marokosta. Hän on opiskelut ja työskennellyt Italiassa, mutta työttömyys iski Etelä-Euroopan kriisin myötä. Sen jälkeen hän matkusti pohjoiseen, kuten monet muutkin.

Juuri nyt ei ole helppoa saada työtä mistään maasta. Ja elämä siirtolaisena Ruotsissa on kovaa. Vaikka tulkillamme on yliopistokoulutus.

Oletko yöpynyt autossa?
Ei, nukuin Slussenin McDonald'sissa.
Pystyykö siellä nukkumaan?
Miten kuten.

Kun tulkki ja minä menemme Mäkkäriin kahville, emme tiedä, että takanamme tulee henkilö, josta tulee tärkeä ohjelmallemme.

Se on se poika, jolla on musta silmä. Yksi pojista, joka nukkui McDonald'sissa ensimmäisenä iltana. Me menemme hänen seuraansa. Hän on yksi niistä, jotka liikkuvat viranomaisten tavoitettamattomissa.

Viranomaiset ovat aivan kädettömiä kadulla elävien marokkolaisten katulasten takia.
Kadulla pyörii säännöllisesti joku 200 nuorta iltaisin ja öisin Tukholman cityssä.
Kuinka vanhoja he ovat?
Iät ovat todellakin jotain yhdeksää vuotta ja ylöspäin.

Viranomaiset yrittävät sijoittaa tänne matkustaneet marokkolaiset lapset asumisyksiköihin. Heitä yritetään auttaa hakemaan turvapaikkaa. Mutta on tavallista, että lapset karkaavat takaisin kadulle. Haluamme tietää miksi. Samir on yksi näistä katulapsista.

Olet matkustellyt yksin nyt neljä vuotta. Miten pystyt elämään noin?
En tiedä. Minä vain jotenkin elän, kuten näet.
Missä nukut?
Kadulla.
Mutta missä? Eihän ihminen voi kadulla nukkua, sielllä on kylmä.
Kuljeksin vain ympäriinsä.
Mitä teet kun tunnet itsesi hauraaksi ja yksinäiseksi?
Minulla on jumala.

Samir itse sanoo olevansa 14-vuotias. Mutta hänen, tai muidenkaan poikien ikää on mahdoton kontrolloida yhtään mitenkään. Mutta se on varmaa, että hänen elämänsä ei muistuta mitenkään sitä elämää, jollaista ruotsalaiset teini-ikäiset elävät.

Samir ei halua kuulla puhetta, että viranomaiset tai sosiaalitoimi voisi auttaa häntä. Hän tietää, ettei luota heihin.

Etkö ole tavannut ketään Ruotsissa, joka haluaisi auttaa sinua, tai missään toisessa maassa? Johonkin, johon olisit voinut luottaa?
Ei, ei. Kuten sanoin kukaan ei voi auttaa, paitsi jumala.

Nyt olemme yhdessä yksinäisen kodittoman teini-ikäisen kanssa ja on keskiyö. Ainoa syy miksi Samir ylipäätään puhuu kanssani on se, että en ole sosiaalitoimesta, maahanmuuttovirastosta tai poliisista. Tämä poika muuttaa kaikki ennakkokuvitelmat yksintulleista pakolaispojista, joita minulla on mahdollisesti ollut. Hän tekee kaikkensa näyttääkseen aikuiselta. Jos nyt soittaisin sosiaalipäivystykseen, tietäisin, että olisin puhunut Samirin kanssa viimeisen kerran.

Tulemme tapaamaan useampia Samirin kaltaisia poikia, jotka käyttäytyvät ja olevat aivan jotain muuta kuin mitä olemme oppineet Ruotsissa odottamaan nuorelta tai teini-ikäiseltä.

Siis ruotsalaiset sanovat, että Marokko on hieno maa. Marokossa on paljon köyhiä ihmisiä. Siellä on myös rikkaita. Siksi me tulemme tänne Ruotsiin, jotta saisimme apua. Mutta kun tulemme tänne, emme saa apua. He sanovat että Marokko on hieno maa… Sitten me alamme tekemään typeriä asioita, joka on ongelma.
Siis vain siksi, että on pakko vai?
Me emme saa rahaa, me emme saa yhtään mitään. He sanovat, että olemme kriminaaleja, mutta mitä me tekisimme muuta?
Miksi te tulette tänne McDonaldsiin ja istutte täällä...
Miksi me tulemme tänne? Syömään, tapaamaan kavereita... ja myymään huumeita.
Nyt pilailet...
En minä pilaile. Täällä on monia, jotka myyvät huumeita. Me selviydymme kyllä hyvin täällä Ruotsissa.
Me haluamme olla täällä ja selviytyä itse. Emme halua myydä huumeita. Emme halua myydä huumeita.
Mutta eihän huumeidenkaan myynti mitään helppoa ole?
Pitäiskö meidän elää kadulla kuten romanit? Katso romaneja, he asuvat kadulla. En minä halua tulla samanlaisiksi kuin romaanit. Minäkin haluan rahaa, haluan perheen ja auton… Haluan hienon elämän.
Mutta jos myy huumeita niin muutkin ihmiset tulevat kärsimään.
Jos minä myyn huumeita, saan siitä rahaa elääkseni ja saan syödäkseni… Jos en tee mitään, silloin joudun olemaan vain kadulla.

Pojat sanovat, että eivät ole saaneet apua Ruotsissa. Mutta pikkuhiljaa ymmärrän, että kun pojat puhuvat avusta, se ei tarkoita asuntoa tai toimeentulotukea  vaan kaikista tärkeintä  papereita.

Oleskelulupa, joka antaa heille oikeuden työskennellä Ruotsissa. Ja itse hankkia itselleen tulevaisuus.

Ensimmäisenä päivänä kun tulin Ruotsiin, he ottivat minut maahantulotarkastukseen, okei. Mutta en saanut mitää syömistä. Mutta tulin tähän maahan työskentelemään ja tienaamaan rahaa.

Yhtäkkiä he nauravat huumeiden myynnille. Aihe on ehkä liian rasittava tai  traaginen.

Siis kaikki marokkolaiset lapset, jotka tulevat tänne, eivät saa mitään apua. He aloittavat silloin huumeiden myynnillä.

Kun tunnelma rentoutuu, tapahtuu jotain

Oletko jostain oikeasta mediasta? Saanko nähdä oikean mediakorttisi?

Mies, joka tulee ravintolaan, on vanhempi ja elää Ruotsissa oleskeluluvan turvin. Hän haluaa nähdä pressikorttini ja haluaa kertoa totuuden katulapsista.

Se on SVT.
Hyvä, sitten voimme puhua. Kyse on siitä, että porukat varastaa ja näpistelee. He vahingoittavat ihmisiä. lyövät ihmisiä ja tekevät koko ajan typeryyksiä.
Kauan sitten ihmiset saivat apua maahanmuuttovirastolta, mutta eivät nykyään. Mitä me tekisimme muuten?
Minä sanon vain totuuden, kuinka se on.
Jos he antaisivat minulle oleskeluluvan, ei minun tarvitsisi varastaa.
Poliisi tulee ja ottaa sinut kiinni ja antaa selkää. Hoida oleskelulupa sen sijaan.
Jos emme saa sitä, sinäkö meille annat ruokaa?
Minä puhun varkaista ja bandiiteista. Varkaalla ja varkaalla on eroja.
Hän vain puhuu paskaa meistä.

Vuoden 2011 jälkeen, kun marokkolaisia poikia alkoi ilmestyä Ruotsiin, on runsaat  tuhat yksintullutta alaikäistä hakenut turvapaikkaa täältä. Vähemmän kuin 5 % on saanut oleskeluluvan. Tämä johtuu siitä, että Marokossa ei katsota olevan mitään konfliktia. Tämä ei anna tarvetta perussuojalle, maahanmuuttoviraston mukaan.

Mutta esimerkiksi syyrialaiset ja afganistanilaiset lapset, heistä yli 80 % saa oleskeluluvan. Tämä aiheuttaa suurta vihamielisyyttä marokkolaisissa pojissa.

Oletko nyt nähnyt mitä tarkoitan? Oletko tajunnut, mistä tässä on kyse?
Nyt riittää jäbä, anna olla.
Me koemme tällaista joka päivä.
Olen raivoissani mitä hän sanoi. Että olemme kriminaaleja. Emme me ole kriminaaleja. Siis me tulemme tänne... tulemme tänne työskentelemään, mutta emme saa työtä.
Ajatteletko koskaan niitä ihmisiä, jotka kärsivät huumeista. Tulevat riippuvaisiksi, sairaiksi...
Ehkä jopa kuolevat. Ajatteletko sitä?
Eihän se ole hyvä asia, mutta emme me voi tehdä mitään. Jos me saamme apua, ehdottomasti menemme töihin.
Kerro mitä kaverillesi tapahtui!
Minulla oli yksi kaveri, kuten me, hän tuli Ruotsiin ja kuoli täällä.
Kuoli?
Kyllä, hän kuoli täällä. Kukaan ei auttanut häntä.
Mitä tapahtui, kuinka vanha hän oli?
Hän oli 17-vuotias. Hän ei saanut apua. Hän vain oli kadulla, sitten hän alkoi vetämään huumeita ja sitten hän vain kuoli.
Mitä huumeita hän käytti?
En tiedä tarkalleen. Hän vain kuoli.

Monet pojista ovat asuneet kadulla jo parivuotiaasta lähtien.

Vanhemmat ovat kuolleet tai ovat hyvin köyhiä. Vanhemmat pojat kasvattavat nuorempia kavereitaan. Ensin kadulla Casablancassa tai Tangerissa, myöhemmin täällä Euroopan kaupungeisssa.

Hei odota vähän...

Pitää lopettaa nyt, kohta tässä on taas tappelu.

Euroopan vapaa liikkuvuus on tehnyt sen, että nuoret voivat liikkua aivan vapaasti Euroopan  kaupunkien välillä. Ihan kuin vanhemmatkin siirtolaiset, ilman passia ja papereita.

Kun tutkin maahanmuuttoviraston lukuja, huomaan, että tuskin viidelle prosentille on myönnetty oleskelulupa.

2011 jälkeen on vain kaksi alaikäistä käännytetty takaisin Marokkoon. Koska Ruotsin lain mukaan ei ole laillista käännyttää ketään alaikäistä, jos kotimaassa ei ole ketään, joka ottaa vastaan. Ihmettelen, että jos heitä ei kerran karkoiteta, mutta ei myöskään oteta systeemiin sisään, mihin ihmeeseen kaikki sadat lapset sitten menevät. Osalle löytyy vastaus täältä kadulta.

10-20 vuoden päästä kaikki heistä tulevat olemaan kovan luokan rikollisia, jos mitään ei tehdä. Jos yhteiskunta satsaa heihin nyt, tienataan rahaa vielä monta kertaa tulevaisuudessa.
Eli muuten ei ole mitään valoa tulevaisuudessa, jos mitään ei tehdä?
Ei, jos elää tällaisessa ympäristössä, on todella vaikea tulla takaisin tavalliseen sosiaaliseen elämään. He elävät kadulla todella kovaa elämää. Yhteiskunta ei ota heitä huomioon sillä tavalla kuin sen pitäisi.
Minkälaista heidän elämä on poliisin näkökulmasta?
He ovat lapsia ja elävät kadulla. Heitä käytetään hyväksi vanhempien rikollisten suunnalta. Olemme nähneet nuoria, jotka tekevät asuntomurtoja elättääkseen itsensä. He myyvät huumeita ja tekevät taskuvarkauksia ja pystyryöstöjä. He tekevät sitä pysyäkseen hengissä.
Ketkä käyttävät heitä hyväksi?
Vanhemmat Sergelin torilla pyörivät rikolliset.

Niin kauan kuin alaikäinen elää Ruotsissa, vaikka onkin saanut kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa, on henkilöllä oikeus asuntoon, ruokaan ja 24 kruunun (2,60 euron)  päivärahaan. Kuitenkin he vain häviävät, kolmasosa yksintulleista marokkolaisista katulapsista, katovat asumuksistaan. Ja häipyvät kokonaan turvapaikkasysteemistä.

Osa häviää ennen kuin he saavat edes vastausta turvapaikkahakemukseensa.

Kuinka nämä lapset voivat?
Huonosti, todella huonosti. Kenenkään lapsen ei pitäisi elää kadulla.
Mutta entä kun he tekevät vastarintaa ja häviävät?
Yhteiskunnan ei pidä antaa lasten päättää haluavatko he asua kadulla vai kotona. Ei heidän pidä odottaa, että lapset hakeutuvat sinne vaan heidät pitää etsiä.
Osa sanoo, että he asuvat jossain, vaikka istuvat täällä McDonaldsissa. Tai täällä Plattanilla (Sergelin torilla) myöhään yöllä. Mitä luulet mistä se johtuu?
En, mutta se on inhottavaa kun se on niin. Monet asumisyksiköt eivät ota sitä vastuuta, mitä pitäisi vaan lapset saavat liikkua miten haluavat.

Myös poliisissa epäillään, että nuorten asumisyksiköissä on suuria puutteita. Asia on huomioitu myös medioissa sekä asian tiimoilta sosiaalitoimen taholta tehdyssä raportissa. Henkilökunnasta puolelta uupuu riittävä koulutus. Monilla lapsilla ei ole säännöllistä yhteyttä sosiaalivirkailijaan. Ja tapaamiset voidaan usein hoitaa ilman tulkkia.

Seuraavana päivänä istun Suuren Moskeijan lähistöllä Södermalmilla. Olen sopinut tapaamisen Samirin kanssa. Poika, joka on uusi Ruotsissa, ja kertoo olevansa 14, eikä halua olla tekemissä ruotsalaisten viranomaisten kanssa. Hän ei ole ollut kauaa täällä, mutta on taas matkalla jonnekin. Hän sanoo, että aikoo matkustaa edelleen Suomeen. Haluan tietää miksi, mutta en saa vastausta.

Itse en voi käsittää, miten alaikäinen poika voi matkustaa omin päin ympäri Eurooppaa. Kuinka voi elää kädestä suuhun, ilman henkilöpapereita ja ilman rahaa. Teemme päätöksen ja seuraamme jonkin matkaa Samiria. Itse haluan ostaa lounasta, mutta Samir ei halua syödä.

Tänään hän ei halua myöskään puhua. Hän kertoo, että ei ole nukkunut juuri ollenkaan neljän vuorokauteen.

En ole nukkunut neljään vuorokauteen. Setä hei, voitko sammuttaa sen kameran!

McDonald'sissa Samir nukahtaa siltä istumalta. istuviltaan pöytään. (paikka on nyt siis Slussenin McDonald's).

Hän matkustaa ilman mitään matkatavaroita, hänellä ei ole mukanaan mitään. Paitsi kännykkä. Kukaan ei kysy passia noustessa laivaan, vaikka hänellä ei sitä kyllä olisikaan.

Samir on kyllästynyt minuun. Hänen mukaansa puhun liikaa sosiaalitoimesta. Hän meinaa, ettei hänellä ole sen kanssa mitään tekemistä.

Minä ja sosiaali olemme vihollisia. En tykkää sosiaalista. En halua valtion apua. En tykkää heidän säännöistää kuinka minun tulisi elää. En halua mitään heiltä. Haluan vain olla rauhassa. He tekevät vain pahempaa ihmisten elämstä.
Ruotsissa 14-vuotias katsotaan vielä lapseksi. Oletko omasta mielestäsi lapsi?
Ei, en tunne itseäni pieneksi.
Ai et? Miksi et?
Koska minulla ei ole ketään, joka huolehtisi minusta kuten lapsista huolehditaan. Minulla ei ole isää, ei äitiä eikä koulua. Ei kotia... kuten lapsilla. Vaikka he tulevat isoiksi, kutsutaan heitä silti lapsiksi. Mutta minulla on vain minä itseni. Ei ole paikkaa missä nukkua. Ymmärrätkö vaiko etkö? Voiko pikku lapsi hankkia itselleen yöpaikan? Tai vaatteita? Enpä usko.

Samir kertoo, että hänen isänsä on kuollut ja äitinsä köyhä ja sairas. Hän oli 10-vuotias, kun hän piiloutui Marokossa Tangerissa veneeseen ja jätti maan.

Piilouduin rekka-autoon, joka oli lastattu kiinnitysremmeillä. Piilouduin remmien sekaan. Veneen nimi oli Armas Motre. Pääsin Espanjaan ja poliisi otti minut kiinni. Jouduin lastenkotiin. Sitten olin siellä, mutta en tykännyt paikasta. Jouduin vaikeuksiin. Sitten matkustin Ranskaan, jossa viivyin viikon päivät. Sitten matkustin Saksaan ja sieltä tänne.

Kun olemme tavanneet muutaman vanhemman pojan, jotka sanovat myyvänsä huumeita, mutta eivät ymmärrä, miksi muut kutsuvat heitä rikollisiksi. En tiedä oikein mitä uskoa, mutta Samir sanoo, että ei tekisi koskaan laittomuuksia. Mutta en halua painostaa nuorta poikaa TV:n edessä asioista, jotka voisivat olla hänelle vaarallisia paljastua. Kysyn, että miksi hän on karannut niistä lastenkodeista tai asumisyksiköistä, joissa hän on asunut.

Kun lapsi jätetään lastenkotiin, tulee lastenkodista silloin vanhemmat. Ja sitten sinne tulevat poliisit, jotka laittavat käsiraudat. Sitten häntä kuulustellaan ja kun huomataan, että hän ei olekaan syyllinen, kuka palauttaa hänen maineensa? Hän kokee tulleensa loukatuksi ja tulee surulliseksi. Jos hän kokee tulleensa nöyryytetyksi niin hän alkaa tehdä kaikkia tyhmyyksiä.

Mutta kadulla asuminenhan on vielä vaikempaa, yritän väittää vastaan.

Ei, päinvastoin. Se, joka elää kadulla, elää paremmin. Se, joka elää lastenkodissa, hänellä on ongelmia. On yksi asia, jota he pelkäävät. Heillä ei ole esimerkiksi ruokaa, mutta he eivät voi varastaa. Silloin vain sulkeutuu. Haluaa vain itkeä, sillä on ahtaalla. Ja on olemassa porukkaa, jotka käyttävät tätä hyväksi. Poika tapaa tuolloin esim. miehen, joka tarjoaa seksiä pikku rahaa vastaan. Se on pahinta mitä voi tapahtua. Sillä kyse on lapsista, jotka eivät tajua sitä.

Olen oppinut yhdeltä näistä pojista marokkolaisen sananlaskun, se kuuluu: ottaa ruokaa leijonan kidasta. Se on asia, joka lasten pitää osata, sillä he eivät ikinä ole saaneet mitään ilmaiseksi. Samirin maailmassa sanalla "apu" on aina joku taka-ajatus.

Haluamme tietää kuka henkilö on, joka auttaa meitä. Ilmaisia lounaita ei yksinkertaisesti ole olemassa. En ole pyytänyt apua enkä ruokaa. Se vain tuli luokseni. Mutta haluan tietää, kuka omistaa sen lautasen, joka antaa minulle ruokaa.Miksi hän antoi sen minulle? Ymmärrätkö?
En.
Minä selitän. Jos joku antaa sinulle jotain, miksi tämä henkilö antaa sinulle sen?

Minun ja Samirin välillä tulee nyt jonkinlainen kulttuuritörmäys. Hän ei todellakaan näytä ymmärtävän käsitettä "apu".

Apu on tarkoitettu niille, jotka sitä tarvitsevat. He eivät tee sitä itsensä takia. Tämä yhteiskunta ei halua, että on ihmisiä, joilla ei ole ruokaa. Se on tärkeä Ruotsissa.
Kuka tämä mies on, joka tekee sellaista. Haluan tietää.
Se on valtio tai kunta, joka maksaa. Kaikki ruotsalaiset maksavat veroja. Politiikot tekevät budjetin… jotta verorahoja voidaan jakaa köyhille, jotta nämä eivät elä nälässä. Tämä on paremmin kuin Marokossa. Tämä on parempi yhteiskunta.

Minä olen juuri väittänyt, että Ruotsi on parempi yhteiskunta kuin Marokko. Onko todellakin niin, että Samirin ymmärtämättömyys maamme hyvää tahtoa kohtaan, provosoi häntä? Mutta Samirilla on vastaus.

Mutta miksi sitten sosiaalin ulkopuolella nukkuu porukkaa? Heille ei anneta turvapaikkaa eikä paikkaa missä nukkua. He nukkuvat kadulla tai asemilla.

Hän haaveili elämästä Euroopassa ja tuli tänne jo 10-vuotiaana. Mutta haave on särkynyt, Samir sanoo. Hän haluaa tienata rahaa ja lähettää sitä äidilleen. Mutta hän ei ole soittanut hänelle puoleen vuoteen. Samir sanoo, että hänellä ei ole mitään hyviä uutisia äidilleen.

Ymmärrätkö, äiti joka synnytti sinut… Ei ole normaalia, ettei voi koskaan enää tavata häntä. Äitisi pitäisi kuolla vierelläsi. Ymmärrät varmasti mitä tarkoitan.
Oletko huolissasi hänestä?
Hän synnytti sinut ja kärsi takiasi. Sitten hän halusi uhrata sinut  Eurooppaan, joka imee vertasi.
Oletko huolissasi hänestä?
Tietenkin. Hän on äitini.
Ajatteletko paljon häntä?
Tottakai. Mutta älä puhu enempää nyt. Yritän olla ajattelematta asiaa. Anna olla nyt.

Kun laiva on matkalla, nukkuu Samir hytissään.

Mitä hän oikein aikoo Suomessa. Tietääkö hän edes mitään siitä maasta. Sitä en oikein tiedä. Odottaako joku Samiria Suomessa? Onko hän saanut jotain vihiä, että Suomessa olisi töitä? Vai onko matka vain seikkailua?

Jos Samirilla onkin jotain suunnitelmia, niin ainakaan minulle hän ei ole kertonut yhtään mitään.

Kun kysyn, mitä oikein teemme laivalla, hän kohauttaa vain olkapäitä.

Voitko lähettää myöhemmin tekstiviestin, että kaikki on okei.
Jos jumala suo.
Muutoin emme tiedä mitä tapahtuu.
Ja jos muutat mielesi, voit tulla meidän kanssa takaisin.
Eikö mennä jo tästä...

Mutta ennen kuin Samir pääsee Suomen maankamaralle, pitää hänen mennä rajavartijoiden ohi. Ja siellä tuleekin stoppi. Poliisi on ottanut Samirin sivuun. Minulla on mikrofoni taskussa ja menen lähemmäs, jotta kuulen mitä puhutaan.

Haluamme nähdä vain passin.
Kaverillani on passini. Voin hakea hänet.

Kun Samir sanoo, että hänen kaverinsa on hävinnyt hänen passinsa kanssa, minä olen hiljaa.

Samir sanoo suomalaiselle poliisille, että hän on saksalainen. Ihmettelen kuinka helposti hän valehtelee itsensä rajapoliisin ohi. Se osoittautuu aika helpoksi. Samir selittää jotain ja saa mennä. Hän saa vain varoituksen.

Teillä pitää olla passi aina mukana. Varokaa taskuvarkaita.

Hän oli kiltti poliisi, ei niin tiukka.
Kyllä, sanoin, että olen saksalainen. Olisiko hän ollut yhtä kiltti jos olisin sanonut olevani marokkolainen.

Samir sanoo, että saamme seurata häntä keskustaan, mutta sitten meidän pitää häipyä. Ja lopettaa kuvaamien. Teen viimeisen yrityksen saadakseni tietää enemmän.

Tapaatko jonkun täällä Helsingissä. Etkä tunne ketään täältä?
Hänen ei pidä kysellä kysymyksiä täällä bussissa. Hän puhui meidät puhki laivassa ja nyt saman täällä.
Hei sitten. Huolehdi itsestäsi.
Hei sitten "sisko".

Me käännymme takaisin laivalla Tukholmaan. Olen varma, että en enää koskaan tapaa Samiria. Mutta Samir tulee kuitenkin näyttelemään jatkossakin suurta roolia marokkolaisten katulasten roolissa.

Casablanca ei hyvä. Ihmiset Casablancassa, asemalla… Liimaa... se ei ole hyvä. Käännä! Lapset ovat pieniä. Heillä ei ole äitiä, isää, sisaruksia. He imppaavat vain liimaa.  
Sinäkinkö?
Kyllä, imppasin liimaa ja poltin hashista. Unohtaakseni. Mitä sitä pienenä tekee mutta selviytyäkseen?

Hänellä ei ole asuntoa Marokossa eikä mitään sijaa.

Ei kotia, ei työtä, ei yhtään mitään… Sitä kerjää dirhameita ihmisiltä ja he käskevät painua tiehensä.
Eli sinä kerjäsit ja ihmiset käskivät häipyä. Kuinka vanha olet?
Minäkö? Olen 10 vuotta. Asemalla lapset ovat 13-14 -vuotiaita ja käyttävät liimaa. He käyttävät liimaa ja poliisi lyö heitä. Lapsilla on aika kurja elämä. Poliisi tekee heidän elämänsä vieläkin vaikeammaksi.

Jusef sanoo, että hän tuntee paljon poikia, jotka pelkäävät poliisia. Ja että hän ei edes hae turvapaikkaa.

Kerroin heille, että Ruotsi on hyvä maa. Minä sanon heille, että hakekaa turvapaikkaa, mutta he pelkäävät karkoitusta.

Pohjoisafrikkalaiset siirtolaiset löysivät ennen pimeää työtä maatalouden alalta Espanjasta. Myös alaikäiset. Talouslaman jälkeen monet yrittivät etsiä onneaan pohjoisesta. Heidän joukossaan nämä marokkolaiset pojat.

He ovat yksin riskeeranneet elämänsä Välimeren yli, piiloutuneena rekka-auton akselin päälle päästäkseen Eurooppaan. Mutta Eurooppa ei ollutkaan sellainen, jollaisesta he haaveilivat.

Hienoa musiikkia. Heijaa Sverige!

Jusef ja hänen kaverinsa eivät oikein taida ymmärtää mitä näytöstä he todistavat. Marokkolaiset pojat ovat täysin ulkopuolella poliittisesta ja sosiaalisesta yhteväisyydestä. Heillä on vain toisensa. Ja tulevaisuus Ruotsissa paperittomana.

Täällä on siis porukkaa, jotka poliisin mukaan tekevät paljon rikoksia. He ovat nyt lapsia. Tulevaisuudessa he ovat aikuisia. Ja paperittomia ja kuitenkin elävät täällä… Mitä ajattelet tästä, mikä on ongelma?
Kun katsomme lukujamme ja puhumme niiden kanssa, jotka tapaavat näitä lapsia - holhoojat, sosiaalitoimi, poliisi jne. Kukaan heistä ei ole sitä mieltä, että tämä on hyvä kehitys.
Ja siitä huolimatta minkä ikäisiä he ovat, monet nuoria aikuisia, he jatkavat samaa kuviota. Minulla ei ole mitään hyviä ratkaisuja tähän asiaan. Kun kysymyksessä siis on kuinka me ratkaisemme tämän asian. Kuinka se vaikuttaa yhteiskuntaan ja yksittäiseen henkilöön. En tiedä. Kuinka me tavoitamme heidät?

On kesä ja suuren moskeijan puiston penkeistä on tullut katulasten kokoontumispaikka.

Mitä on tapahtunut?
Ah, paljon huumeita ja viinaa...
Sinäkö?
Ei vaan joku toinen ruotsalainen.
Onko joku ruotsalainen tehnyt sinulle tämän?
Jep, isolla veitsellä.

Aiemmin tapaamamme pojat ovat hävinneet ja nyt paikalla on uusia poikia. He näyttävät maapläntin, jossa tapaavat levätä ja nukkua.

Kiitän jumalaa, että täällä ei onneksi ole aaveita. Täällä on vain rottia. Vannon, että pelkään rottia. Se on normaalia. Jos joku heittää jotain niin herään nopeasti ja katson ympärilleni ennen kuin nukahdan uudestaan. Tämä on ihan kuin viiden tähden hotelli.

Kun hämärtyy, tulevat vanhemmat viinanmyjät ja huumekauppiaat. Täällä välitetään varastettua tavaraa eteenpäin. Mutta tappelun jälkeen siivotaan paikat. Suoraan ravintolan edessä vaaditaan hiukan käytöstapoja. Ravintolan omistaja vaatii sitä. Ramadanin aikaan ravintoloitsija tarjoili ruokaa marokkolaisille katulapsille ja muille kodittomille.

Tämä on todella traagista. Osa käyttää huumeita, osa juo viinaa. Osa nukkuu kadulla. Moni voi huonosti kun näkee nuo lapset, joilla ei ole sukulaisia, ei vanhempia. He eivät käy koulua edes. Heillä ei ole mitään tekemistä, vain puhua, rääkyä ja tapella… ja juoda viina ja vetää huumeita. Näethän tuon itsekin.

Pojat ovat hyväksyneet, että voimme seurata heitä erääseen salaiseen paikkaan. Homma hermostuttaa hiukan, sillä kello on kolme yöllä. Ja matka jatkuu ulos kaupungista suoraan keskelle metsää.

Suojelkoon jumala sinua
Voitko tulkata.
Miten tyttö tulee ylös?
Eikö täällä asu ketään?
Älä ole huolissasi, olen tuntenut tämän paikan jo yhdeksän kuukautta.
Kestääkö tämä lattia...

Tämä on hylätyn kesämökin ullakko.
Paikalla on makuupusseja.

Katsomme vanhempia tuolla ulkona ja näemme miten meidän nuorten tulevaisuus tulee menemään. Haluamme juuri samaa ja teemme kuten he tekevät. Siis ne, jotka nukkuvat ulkona. Huumeet ovat tehneet heistä sellaisia kuin he ovat. Heistä on tullut kuin aikuisia. Meistä tulee ihan samanlaisia jos teemme kuten he, mutta me emme halua samanlaisiksi. Me emme halua käyttää huumeita vaan urheilla.
Kaikille teille ohjelman katsojille: katsokaa kasvojamme ja sanokaa, kuuluuko tällaiset kasvot kadulle. Ei, Mekin haluamme olla mukana nostamassa tätä maata.
Jos on ongelmia huumeiden, varkauksien ja sellaisten kanssa, niin kuinka luulette, että ruotsalaiset haluavat auttaa teitä?
Me rukoilemme jumalaa, että ne, jotka kuuntelevat meitä, tuntevat meidät myös. Tuntea kuin olisimme heidän omia lapsia. Me emme vaadi mitään. Me haluamme vain olla käytettävissänne tulevaisuudessanne jos olette meidän käytettävissämmme tänään. Niillä, joilla ei ole mitään, ovat pakotettuja tekemään sitä mitä osaavat.

Poikien ei oikeasti tarvitse asua ulkona, sillä heillä on oikeus sosiaalitoimen tukiasuntoon. Ainakin siihen asti, kunnes täyttävät 18. Mutta he eivät tunne oloaan turvalliseksi asumisyksiköissä. (HVB-hemmet).

He sanovat, että viranomaiset osaavat huijata. Kun pojat täyttävät 18, voi maahanmuttovirasto karkoittaa heidät ilman, että heillä on Marokossa mitään.

Mutta he valitsevat mieluummin elämän täällä paperittomana kuin vapaaehtoisesti palaavat Marokkoon. Mutta pojat eivät oikein tunnu tajuavan, että maahanmuuttovirasto ei kuitenkaan voi karkoittaa heitä edes aikuisina.

Jotta heidät voitaisiin palauttaa Marokkoon, pitäisi heillä olla joku henkkari, jota monilla ei ole ollut koskaan. Ja Pohjois-Afrikan maat eivät auta Ruotsia identifioimaan karkoitettavia henkilöitä.

Miksi Pohjois-Afrikan viranomaiset ovat niin tiukkoja tässä asiassa? Monet muut maat tekevät yhteistyötä karkoitusasioissa.
Yksi selitys, jonka olen saanut, että kyse ei ole Ruotsin ja Marokon välisistä suhteista vaan Pohjois-Afrikan ja EU:n välisestä asiasta. Asia koetaan siten, että Eurooppa on sulkenut rajansa kohti Pohjois-Afrikkaa. Eli sinne on pystytetty aitakin. Ne henkilöt, jotka haluavat vierailla Euroopassa on suljettu sataman ulkopuolelle aidalla Marokossa. Tämä siis nähdään ongelmana. Kalastuspolitiikka on sitten ihan eri asia.
Tämä on siis politiikkaa?
Tämä on käsitys, että viranomaiset vaikuttavat tavallaan, asettavat kysymksiä maille, on eri asioita jne. Joten voi olla käsitys, että politiikasta on kyse.

Kadulla on todella paljon nuoria poikia ja se tulee selväksi kun tapaamme erään, joka kertoo olevansa 12. Hän vaikuttaa todella huumetokkuraiselta ja emme pysty puhumaan hänen kanssaan. Myöhemmin saamme tietää, että poliisi on noukkinut hänet kyytiinsä.

Ismael on vähän muita vanhempi. Hän kertoo saaneensa paniikin kun näki äitiään lyötävän Marokossa. Hänellä on käsissään isoja arpia, jotka hän on tehnyt itse.

Minulla on täällä kolme uutta arpea Ruotsin muistona. Puhuin äitini kansssa puhelimessa ja hän kertoi olevansa sairas. Silloin tein nämä. Meidän elämämme ei ole kovin hyvää. Kun tulen vihaiseksi, lyön itseäni.

Ne lapset, jotka ilmestyvät Ruotsiin eikä heillä ole paikkaa, on silloin vastuu sosiaalipäivystyksellä. Se on ensimmäinen instanssi, joka otta lapset hoitoonsa.

Me kuskaamme heidät sosiaaliin jos heillä ei ole mitään paikkaa minne mennä, jos he ovat alle 18, mutta sosiaali päästää heidät pihalle samantien. Nuoret haluavat asua ainakin osittain ulkona, koska haluavat olla vapaita. Mutta sitten taas aikuiset eivät ota heistä sitä vastuuta, jota pitäisi.
Mitä tarkoitat, että sosiaalitoimi päästää heidät ulos?
Sosiaalitoimi sanoo, että heillä ei ole joko aikaa tai heillä ei ole budjettia asian suhteen, tai ne eivät ole heidän nuoria. He päästävät nuoret takaisin kadulle Brännkyrkagatanin sosiaalipäivystyksestä.
Entä jos heidät on etsintäkuulutettu?
Minä ja muut poliisit olemme nähneet asian omin silmin ja niin se on. Me viemme nuoret sosiaaliin ja he ovat muutaman tunnin päästä takaisin kadulla.
Mitä luulet, miksi asia on näin?
En tiedä. Kiinnostuksen puute ja nuoria on todella paljon.
Niitä on siis paljon?
Kyllä, kausittain todella paljon.

Lotta Trånders on sosiaalitoimen päällikkö. Hän vahvistaa, että lapset kääntyvät monesti suoraan ovelta eivätkä ota apua vastaan.

Me teemme aina kaikkemme, jotta saisimme aikaan hyvän suhteen lapseen, jotta he sitten haluaisivat ottaa apua vastaan. Se on meidän tehtävämme, että lapset saavat luottamuksen meihin.
Onko se ongelmallista, kun lapsi vain menee ulos sosiaalikonttorista takaisin kadulle?
Tottakai se on ongelmallista. Me emme kuitenkaan voi fyysisesti pitää ketään aloillaan, eikä se olisi edes sallittua millään tavalla. Tämän takia me yritämme kaikin mahdollisin keinoin ylipuhua lasta jäämään luoksemme. Me teemme kaikkemme aivan koko ajan.
Pitääkö teidän ottaa selville lapsen identiteetti?
Se ei ole meidän tehtävämme selvittää lasten henkilöllisyyttä. Jos meillä ei ole mitään faktaa, papereita tai tietoja niin me mennään niillä tiedoilla mitkä lapsi kertoo meille.
Eli teille riittää jos lapsi sanoo etunimensä jos hän haluaa asumisyksikköön?
Kyllä, se riittää.

Ajattelen paljon Samiria, jonka kanssa tiemme erosivat Helsingissä. Hän, jolla ei ollut mitään unelmia jäljellä ja ainoa vaihtoehto oli elää kadulla. Olin varma, että en enää koskaan tapaa häntä. Sitten tapahtui jotain.

Samir ei halua kertoa miksi hän tuli takaisin tai mitä  Suomessa tapahtui. Mutta nyt hän kysyy minulta, voinko tulla hänen mukaansa sosiaaliin. Samir ei halua, että kuvaamme, sillä hän on hermostunut ja jännittää. Mutta voimme nauhoittaa ääntä.

Menemme sosiaalipäivystykseen. Katulapset käyttävät usein peitenimiä suojatakseen itseään. Kuten sosiaalijohtaja sanoi: ei ole meidän tehtävä ottaa selville lasten identiteettiä. Apua annetaan ilman ehtoja. Kuitenkin nyt tapahtuu juuri mitä tapahtuu.

Onko sinulla mitään paperia Maahanmuuttovirastosta? He eivät löydä mitään tietoja sinusta.
He eivät antaneet minulle mitään.
Oletko kertonut oikean nimesi ja syntymäaikasi? Oletko aiemmin antanut jonkun toisen nimen tai syntymäajan?
En ole.
Minkä sosiaalitoimen olet tavannut aiemmin?
En tiedä, minut rekisteröitiin aiemmin täällä.

Keskustelu jatkuu pitkään samaan tapaan. Hän esittää kysymyksiä Samirin identiteetistä. Samir stressaantuu entisestään ja sanoo minulle, että haluaa lähteä.

Millaista apua haluat nyt tänään sitten?
Miten minä pyydän apua? Mitä minä sanon hänelle? Pyydän apua. En puhu hänelle miten hän auttaisi minua. Haluan apua. Hän tietää sen.
Mutta meidän pitää ensin tietää kuka sinä olet. Ja kuka on ottanut sinusta vastuun tähän asti. Jos sinulla olisi henkkari, se helpottaisi asiaa huomattavasti.

Tulkkimme, joka puhuu arabiaa, puhuu eteläistä murretta ja Samirin ja tulkin on vaikea ymmärtää toisiaan.

Missä sinun oma sosiaalitoimistosi sijaitsee?
Taivaassa. Tai maan päällä jossain. Se on täällä, kuinka sen tuolle voi selittää.
Onko se samassa paikassa kuin missä sinä olet nyt?
Mitä tarkoittaa "täällä"? Mitä tarkoittaa sana "täällä"?
Me täällä sosiaalipäivystyksessä olemme vastuussa siitä, että saat majapaikan ensimmäisiksi päiviksi. Mutta sen jälkeen ei meillä ole mitään kontaktia enää. Eli tämä on tilapäinen ratkaisu. Joten me tapaamme täällä harvoin ketään usemman kerran.
Mutta kai te voitte ohjata hänet jonnekin?
Tottakai, jos hänellä olisi henkkari.

Samir nousee ja tajuan mitä tapahtuu. Samir häipyy taas. Sosiaalitoimen ovi käy taas. Näen hänestä vilahduksen viimeisen kerran, kun hän nousee metroon.

Sosiaalitoimen päällikkö sanoo keskustelussa, että apua annetaan vaikka identiteetti ei olisi satavarma. Mutta siitä huolimatta nuorten taustaa yritetään selvittää.

Samirin matka on alkanut taas uudestaan. Missä hän on tänään, emme tiedä.

Katulapset ovat keskuudessamme. He istuvat tuntikausia McDonaldseissa ja nukkuvat rottien keskellä puistoissa. Katulapset tekevät mitä osaavat, jotta pysyvät hengissä. Pojat, jotka ovat uusia Euroopassa, ovat tulleet osaksi Ruotsin tulevaisuutta.

Me emme halua mitään teiltä. Haluamme vain oleskeluluvan. Jos autatte meitä, me autamme teitä. Me olemme nuoria. Ruotsissa on paljon vahuksia ja me olemme nuoria. Me nostamme tämän maan nousuun. Siksi jätimme oman maamme, jotta voimme elää täällä kuolemaamme asti.