keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Arabikevään YLE:n unohtamat naiset

Suomalaisille vuosittain puoli miljardia maksava YLE poisti Arabikevään unohdetut naiset eli Sexe, salafistes et printemps arabes (seksiä, salafistejä ja arabikeväitä) -dokumentin Areenasta, jotta "ihmiset eivät ahdistuisi". Ohjelma ilmestyi Areenaan 18.7.2013 ja sen piti näkyä 18.8.2013 asti.

YLEn mukaan kun kysymyksessä on ajankohtaisdokumentti, joka sisältää vahvasti seksuaalista sisältöä ja väkivaltaa, on rajanveto kieltämättä vaikeaa, koska dokumentin kerronnan kannalta niiden näyttäminen voi olla hyvinkin perusteltua.

Tässä tapauksessa Areenan katselua rajoitettiin ainoastaan lapsiyleisöä ajatellen. Päätös tehtiin sisällön perusteella mahdollista lapsiyleisöä ajatellen. Väkivallan ja raiskausten näkeminen voi olla lapsille hyvinkin ahdistavaa. Ja lapsia tässä haluttiin nyt suojella, ei sensuroida.

Uskokoon ken tahtoo Ylen ontuvia selityksiä. K-merkki ei edellytä ohjelman poistamista, eikä vie kuin muutaman sekunnin se lisätä. Ohjelma poistui siis jo n. viisi päivää sitten, ilman minkäänlaista ilmoitusta, mainintaa tai perustetta.

Kyseessä on täysin selvä painostuksesta johtuva sensuuri, sillä ei kai se ohjelma sinne Areenaan olisi muutoin ylipäänsä päätynyt ja on ristiriidassa Nankingin kidutusten, kouluampumisten ym. kanssa, jotka Areenasta eivät ole poistuneet. Painostuksesta johtunut sensuuri, josta yritettiin selvitä kaikessa hiljaisuudessa.


Ranskan- ja arabiankielinen dokumentti on tässä tekstitettynä ja se kannattaa ehdottomasti katsoa. Huomaa, että tämä Ylen ostama versio on 54-minuuttinen tynkäversio. Leikkaamaton 68 minuutin versio löytyy täältä (ei tekstitystä).

Tässä pätkittyjä kohtia:

7.40 eteenpäin haastattelua leikattu.
10.15 taas haastattelua leikattu, mukana ahdistelupätkä kadulta.
13.50 ryhmäpuhetta leikattu.
15.30 metroahdistelukohtausta on leikattu.
18.40 metroahdistelun salakuuntelukohtausta on leikattu.
31.10 kaapumiehen haastattelua on leikattu. Taustalla pyörii samalla musavideosta pätkää. Myös metroahdistetun haastattelun jatkuminen leikattu.
33.50 ympärileikatun haastattelua leikattu.
36.55 violettipaitaisen naisen haastattelu/kadulla kävely leikattu pois.
39.05 torikokousta leikattu.
42.40 turbaanimies/ympärileikattu/rättipäiden tv-show/harmaahiuksisen ukkelin haastattelu/mustakaapujen kokoontumisajot leikattu.
49.50 Jonkun journalistin haastattelu puuttuu. Välipätkinä kuvaa pimeistä kaduista. Sitten pukuherran kanssa undercover, ilmeisesti huoria yritetään saada.



Huomauttaisin Ylelle, että videossa kuvataan muslimikulttuuria, jota Yle kuvaa ahdistavaksi. Moinen solvaus on huonosti piilotettua kiihottamista kansanryhmää vastaan.



Ohjelma on nyt palannut Areenaan kahdeksi viikoksi.

1 kommentti:

  1. Suomen verovaroin ylläpidettävä YLE'ismädättäjä on päivä päivältä enemmän kallellaan islamin suuntaan ja vain vaalien, politiikan ja poliitikkojen kautta on mahdollista vaikuttaa YLE:n ohjelmaneuvostoon ja sitä kautta YLEn ohjelmistoon.
    Tämä alkaa olla jo niin läpinäkyvää pa$kaa, että edes YLE:n 'Reporadion' aikaan toiminta ei voinut olla yhtä suurta kansan päälle stroolaamista.
    Ilmeisesti tästäkin kaikesta kuuluu suurkiitos heille; Tarja Halonen, Matti Vanhanen, Tuija Brax, Asstriiti Thors, Ritva Viljanen, Johanna Suuripää, pekka haavisto, eva bioska, satu hassi, alex stubb, Sinnetännemäki, Kimmo Kiljunen, 2 X Lipponen, Liisa Jaakonsaari, Mikael Jungner, jne jne...+kaikki punavihersosiaalipunikit.

    VastaaPoista