keskiviikko 28. elokuuta 2013

Autovero yllätti autoilevan ympäristöministerin

Olen keväästä alkaen oma-aloitteisesti selvittänyt Tullin autoverotuksen kanssa Ruotsissa asuvan puolisoni Ruotsiin rekisteröidyn auton käyttöä. Selvityksessäni kuvailin avoimesti sitä, että lainasin yksittäisissä tilanteissa vaimoni loma-aikoina Suomeen tuotua autoa mm. lasten kuljettamiseksi mummilaan, muuton yhteydessä, auton siirtämiseksi ja joihinkin muihin ajoihin.

Olen vilpittömästi ollut tietämätön siitä, että oman puolisoni omistaman ja hallitseman auton lainaaminen ilman hänen läsnäoloaan voi muuttaa sen veronalaiseksi Suomessa. Tulli on ilmoittanut julkaisevansa päätöksensä tänään aiemmin saamani päätösesityksen mukaisesti, jossa minulle määrätään maksettavaksi autovero. Kokonaissumma on 4 844,43 euroa. Auton käyttöni on ollut niin määrän kuin kilometrien suhteen vähäistä. Asian käsittelyssä on kuitenkin selvinnyt, että Suomessa ei sovelleta EY-tuomioistuimen joissakin ratkaisuissaan toteuttamaa suhteellisuusperiaatetta, jossa vero kohtuullistetaan suhteessa auton käyttöön kyseisessä maassa. Olen pyrkinyt toimimaan asiassa oikein. Siten maksan ilman muuta viranomaisen edellyttämät seuraamukset.

Olen saanut viime aikoina huolestuneita yhteydenottoja suomalaisilta perheiltä, jotka asuvat kahdessa eri maassa. Esimerkiksi Tornion ja Haaparannan välillä autoverotuksen tiukka sovellus aiheuttaa rajaesteitä monien perheiden arkeen. Onkin syytä pohtia jatkossa, ottavatko autoverotuksen rajaukset riittävästi huomioon erityisesti perheiden erilaiset tilanteet ja vapaan liikkuvuuden Pohjoismaiden ja EU-maiden välillä.

Katso Ville Niinistön (vihr.) Facebook-päivitys.

Tulli taas oli sitä mieltä, että







Kuinka hoitaa autovero like a boss


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Saksa: Vasemmisto hyökkäsi eurokriittisten vaalitilaisuuteen

Kuten Li Andersson (vas.) valisti meitä 20.9.2011 Ylen A2:n vihaillassa, ei voi ihan niiku, se vasemmistolainen väkivalta on erityyppistä kuin äärioikeistolainen, se ei kohdistu ihmisryhmiin.


Vasemmisto hyökkäsi Alternative für Deutschland -johtaja Bernd Lucken kimppuun

JF 24.8.2013 juttu saksaksi 

Vasemmistolaiset hyökkäsivät Bremenissä pidetyn vaalitilaisuuden aikana AfD-johtaja Bernd Lucken kimppuun.

BREMEN. Useita naamioituneita vasemmistolaisia hyökkäsi lauantaina Bremenissä Alternative für Deutschland -puolueen (Vaihtoehto Saksalle, lue englanninkielinen wikiartikkeli) Bernd Lucken kimppuun. Bremenin poliisin tiedottaja kertoi lehdellemme, että noin 20 minuuttia vaalikampanjatilaisuuden alkamisen jälkeen 20-25 naamioitunutta hyökkäsi Bremer Bürgerparkin esiintymislavalle, jolla Lucke oli juuri aloittanut puheensa.

Katso video sattumuksesta:



Hyökkääjät olivat piileskelleet pensaissa. Kahdeksan vasemmistolaista nousi lavalle ja hyökkäsi Lucken kimppuun. Silminnäkijöiden mukaan he työnsivät hänet pois lavalta, kaatoivat hänet maahan ja suihkuttivat kyynelkaasua. Hyökkääjien sanottiin olleen nuijin ja puukoin aseistautuneita.  

Yksi haavoittui veitsenviillosta

Kun poliisi saapui, niin hyökkääjät pakenivat. Eräs heitä seurannut AfD:n avustaja haavoittui poliisin mukaan käteen veitsenviillosta. Lisäksi 15 henkilöä sai kyynelkaasua ja joutui hoidettaviksi hengitysvaikeuksien takia. Heidän joukossaan oli kaksi lasta. Kahta muuta henkilöä iskettiin nyrkillä. Poliisin tiedottajan mukaan poliisi otti kiinni kolme epäiltyä hyökkääjää. Parhaillaan tutkitaan rikossyytekohtia. Poliisin mukaan kaikki hyökkääjät kuuluvat vasemmistopiireihin.

Järjestysmiehet saivat Lucken turvaan, eikä hän puolueen mukaan vahingoittunut. Pienen tauon jälkeen hän jatkoi uudelleen puhettaan.

AfD on joutunut kiihkeän vaalikampanjavaiheen alusta lähtien yhä uudelleen vasemmiston hyökkäysten uhriksi. Etenkin Göttingenissä häiriköivät väkivaltaan valmiit vasemmistolaiset puoluetta niin pahoin, että vaalikampanjan lopettamista jouduttiin harkitsemaan.



Die Weltin juttua sattumuksesta (25.8.2013)

Kiinniottoja AfD-johtaja Luckeen kohdistuneen hyökkäyksen johdosta

Naamioituneet hyökkäsivät aseistautuneina Alternative für Deutschland -puolueen vaalitilaisuuden lavalle: Kolme kiinniotettua, 16 loukkaantunutta. Puoluejohtaja Lucke kokee Weimarin tasavallan ajan muistuttavan itsestään.

Alternative für Deutschland -puolueen julisteet revitään jatkuvasti.

Kiinniotetut olivat iältään 22, 25 ja 27 vuotta.

Puolueen tiedonannon mukaan Lucke oli tapauksesta ”järkyttynyt ja pöyristynyt”. Lucke: ”On sietämätöntä demokraattisen vaalikamppailun häirintää, että tappelupukarijoukot – kuin aikoinaan Weimarin tasavallassa - häiritsevät Alternative für Deutschlandin rauhallisia vaalitilaisuuksia ja samalla ovat valmiita vahingoittamaan ihmisiä.” 

Euro-kriittinen puolue on viime viikkoina valittanut useita kertoja valtavista vaikeuksista vaalikampanjan aikana. Puolueen mukaan koko maan alueella tuhotaan yhä uudelleen vaalijulisteita ja vaalityöntekijöiden kimppuun hyökkäillään.

Bernd Lucke on makroekonomian professori ja AfD:n puheenjohtaja.


Bild-lehti otsikoi 24.8.2013: "Puukkohyökkäys AfD johtaja Luckeä vastaan!"

Bernd Lucke Hampurissa.


20-25 naamioitunutta veitsin, nuijin, kyynel- ja pippurikaasulla aseistautunutta vasemmistolaista piileskelee pensaissa hyökätäkseen tämän jättikorston kimppuun.




Yle, HS ja muut maailman vapaimmat mediat eivät uutisoineet tästä sattumuksesta.

torstai 22. elokuuta 2013

Hakkarainen on

Sen jälkeen kun Teuvo Hakkarainen kirjoitti viimeisen kirjoituksensa, olen joutunut kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaisesti lukemaan tällaisia otsikoita mediasta:

Nasima Razmyar 20.8.: Avoin kirje sinulle, Teuvo
Abdirahim Hussein 20.8.: Hakkarainen pelkää muslimeja!
Vihreä lanka 21.8.: Rasistinen möly toimii
Kansan uutiset 21.8.: Perussuomalaisten Hakkarainen ylitti rajan
Iltalehti 21.8.: IS: RKP:n Haglund syyttää Hakkaraista rasismista
Verkkouutiset 21.8.: Teuvo Hakkaraisen muslimikritiikkiä ei pidä katsoa läpi sormien
Uusi Suomi 21.8.: Muslimilta kutsu Teuvo Hakkaraiselle: ”Tarjoan kaupan päälle somalikulttuuria”
Liisa Jaakonsaari 21.8.: Teuvo Hakkaraiselle


Yhteistä näillä kaikilla kirjoituksilla on, että ne ovat kaikki käsittämätöntä roskaa eikä linkkejä kannata klikata. Ne ovat vain muutaman sivistymättömän ja asiaan perehtymättömän henkilön primitiivisiä, pavlovinkoiramaisia reaktioita.

Teuvon kirjoituksen otsikko oli Islamin luonteesta. Kehotankin Nasima Razmyaria (sd), Tuula Väätäistä (sd), Liisa Jaakonsaarta (sd), Carl Haglundia (rkp) ja kaikkia noiden lehtien nimettömiä pääkirjoittajia lukemaan seuraavan Nicolai Sennelsin haastattelun joulukuulta 2009:


Nicolai, kertoisitko lyhyesti tähänastisen elämäntarinasi?

Synnyin vuonna 1976 ja kasvoin Tanskan maaseudulla. Opiskellessani Kööpenhaminassa toimin teinejä avustavana sosiaalityöntekijänä. Psykologian opintojeni aikana soitin myös muutaman vuoden ajan puoliammattilaisessa rockbändissä. Olen tehnyt koko aikuisikäni työtä ongelmanuorten kanssa. Minun on aina ollut helppoa pitää heistä, saada heihin yhteys ja auttaa heitä. Olen kehitellyt uudenlaisia terapiamuotoja, etenkin musliminuorille, ja niitä on kehuttu monissa ammattilehdissä, sanomalehdissä ja radiossa.

Milloin aloit kiinnostua integraatioon ja islamiin liittyvistä kysymyksistä?

Kymmenen vuotta sitten Tanskassa sattui kammottava tapaus. Neljä muslimipoikaa raahasi nuorta naista tukasta pitkin Kööpenhaminan suurinta ostoskatua Strøgetia ja yritti raiskata tämän. Vaikka nainen huusi ja oli selvää että jotakin hirveää oli tekeillä, kukaan ei tehnyt elettäkään estääkseen tätä tapahtumasta. Kuvitelkaa: nuorta naista raahataan pitkin Tanskan vilkkainta ostoskatua eikä kukaan puutu tähän mitenkään. Pahinta mitä itsetunnolleen, henkilökohtaiselle etiikalleen ja humanistisille arvoilleen voi tehdä on olla estämättä pahan tapahtumista, vaikka se sitten merkitsisikin työtoverien, ystävien tai suvun paheksuntaa tai jopa mustaa silmää. Jos autamme heikompiamme vain silloin kun se ei merkitse minkäänlaista riskiä meille itsellemme, olemme hyödyttömiä pelkureita. Nykyään tämä auttaminen ei ole niinkään fyysistä – joskin kaikkien miesten pitäisi mielestäni oppia kamppailutaitoja joko taistelulajeissa tai armeijassa – vaan pikemminkin henkistä. Kirjeiden kirjoittaminen yleisönosastoihin, blogin pitäminen, rehellisten ajatustensa ilmaiseminen keskustelun siirtyessä lounastauolla islamiin tai maahanmuuttoon – kaikki tällainen auttaa paljon. Sen sijaan passiivisena pysyminen samalla kun naisia kohdellaan kaltoin ja epäonnistunut integraatio uhkaa koko arvojärjestelmäämme ja hyvinvointivaltioitamme merkitsee vastuusta vetäytymistä. Etenkin miesten tulisi suhtautua vakavasti osaansa naisten suojelijoina.

Kuten suurin osa tanskalaisista, minäkin olin järkyttynyt raiskaustapauksesta kuullessani. Sekä tapauksen brutaalisuus että naisen jääminen vaille apua tuntui hirvittävältä. Ennen tätä tapausta en ollut ottanut islamin ja muslimimaahanmuuton kritiikkiä kuuleviin korviini, mutta sen jälkeen aloin kuunnella vakavissani. Noihin aikoihin olin edelleen varma että integraatio onnistuisi ennen pitkää ja että jännitteet etnisten ryhmien välillä johtuivat pääasiassa yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Pelkäsin myös arvostelua muiden taholta siinä määrin etten kertonut heille epäilyksistäni. Nyt on toisin: en enää äänestä sosiaalidemokraatteja enkä välitä siitä mitä ihmiset ajattelevat muslimikulttuuria yms. koskevista mielipiteistäni. En ole myöskään enää passiivinen – tunnen kunnia-asiakseni puolustaa alistettuja musliminaisia ja vapauksiamme ja näyttää ihmisille, että meillä on oikeus sanoa kakistelematta mitä mieltä olemme islamista ja muslimimaahanmuutosta.

Sivumennen sanoen: kävi sattumalta niin, että kolme noista neljästä muslimipojasta tuomittiin joksikin aikaa laitokseen jossa minä olin tuolloin töissä. He olivat epävarmoja, hämmentyneitä nuoria miehiä, joilla oli muslimimiehille liiankin tyypilliset sovinistiset asenteet ja voimakas uhrimentaliteetti eikä mitään varsinaisia elämänarvoja, paitsi pyrkimys saada mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä vaivalla.

Kertoisitko konfliktistasi Kööpenhaminan kaupunginhallituksen kanssa?

Tehtyäni vuosia töitä sekä tanskalais- että muslimilasten ja -nuorten kanssa minulle oli valjennut, että näiden kahden kulttuurin välillä on hyvin syviä psykologisia eroja. Nämä erot ovat niin syvällekäyviä että muslimien täytyisi luopua monista perustavista arvoistaan voidakseen integroitua yhteiskuntaamme ja tuntea itsensä tanskalaisiksi, suomalaisiksi, saksalaisiksi jne.

Koska olen rikollisuuteen ja maahanmuuttajiin erikoistunut psykologi, Kööpenhaminan integraatiovastaava Jakob Hougaard kutsui minut osallistumaan integraatiota käsittelevään konferenssiin kaupungintalolla. Keskustelu koski rikollisia maahanmuuttajia, maahanmuuttajia ja integraatiota, maahanmuuttajia ja terrorismia, maahanmuuttajia ja rinnakkaisyhteiskuntia jne. Minua alkoi ärsyttää keskustelun yleinen kulku, sillä kaikki osanottajat niputtivat ”maahanmuuttajat” yhteen ikään kuin he kaikki tulisivat samasta kulttuurista. Esitin omana käsityksenäni että suurin osa ongelmallisista maahanmuuttajista tulee muslimikulttuureista ja että meidän tulisi ratkaisuja ja toimintamalleja miettiessämme ottaa huomioon kulttuuriset tekijät. Tämä oli liian suoraa puhetta sekä Hougaardille että suurimmalle osalle keskustelijoista. Toinen keskustelu konferenssissa koski sitä että meidän pitäisi auttaa rikollisia maahanmuuttajia löytämään rauha elämässään rohkaisemalla heitä suuremmassa määrin uskonnon pariin. Tällöin minä muistutin Hougaardia ja muita keskustelijoita monista Koraanin kohdista, joissa yllytetään muslimeja tekemään rikoksia – ja että monet Kööpenhaminan moskeijoista tiedetään erittäin radikaaleiksi. Tämäkin oli poliitikoille liikaa.

Sittemmin olen väitellyt Kööpenhaminan pormestarin kanssa sanomalehti Jyllands-Postenin nettisivuilla pitämässäni blogissa nimeltä ”Kulttuurien kuilu”. Debatti alkoi siitä että hän lupasi kustantaa muslimien uskonnolliset juhlat, jos nämä auttaisivat häntä tulemaan valituksi uudelleen paikallisissa vaaleissa 17.11.2009. Hän ei muuten voittanut vaaleja. Valitettavasti voittaja, Klaus Bondam, on tavallaan vielä huonompi vaihtoehto: koska hän on avoimesti homoseksuaali ja käyttää meikkiä, hänellä tulee luultavasti olemaan vaikeuksia kommunikoida muslimiyhteisön kanssa.

Miksi muslimien kanssa on niin vaikea saada aikaan dialogia korkeasta rikollisuusasteesta ja integraatio-ongelmista?

Syy piilee kulttuuripsykologiassa. Muslimikulttuurissa ihmiset katsovat, että heidän elämäänsä kontrolloivat pääasiassa ulkopuoliset tekijät: islam, Allah, imaami, perheen isä, kulttuurin normit ja perinteet sekä – aina kun ilmenee jokin ongelma – vääräuskoiset ja etenkin vääräuskoiset auktoriteetit. Länsimaisessa kulttuurissa tilanne on monessa suhteessa päinvastainen. Katsomme olevamme itse vastuussa elämästämme. Pidämme motivaatiotamme, elämänkatsomustamme, ajattelutapaamme, kommunikointi- ja toimintatapojamme tärkeimpinä elämäämme vaikuttavina tekijöinä. Siksi meillä on niin paljon psykiatreja ja terapeutteja, suuri määrä yhteiskuntatieteitä, rivikaupalla elämänhallintakirjoja yms., jotka on kirjoitettu sisintä elämäämme ajatellen ja perustuvat sille ajatukselle että me luomme ja hallitsemme itse elämäämme. Nämä asiat ja tämä katsantokanta puuttuvat muslimikulttuurista. Jos olet muslimi ja sinulla on jokin ongelma, sinua ei ole kasvatettu  ajattelemaan: ”Mitä teen väärin koska joudun jatkuvasti vaikeuksiin?” Muslimikulttuurissa katse on aina suunnattu ulkomaailmaan: ”Kuka teki tämän minulle, minun elämälleni?”

Tällainen ajattelutapa saa ihmisen pitämään aina itseään uhrina ja jotakuta tai jotakin ulkopuolista syypäänä ongelmiinsa. Professori Bernard Lewis, kuuluisa islam-historioitsija, on tehnyt  saman  havainnon. Hän muotoili tämän kulttuurieron niin, että länsimaalaiset kysyvät: ”Mitä tein väärin?”, kun taas muslimit kysyvät: ”Kuka teki tämän minulle?”

Niinpä monet muslimit ovat sitä mieltä etteivät he ole itse vastuussa ongelmistaan. Ja on vaikea puhua ihmiselle hänen ongelmistaan jos hänen mielestään kaikki on jonkun muun syytä...

Liittyykö rikollinen käyttäytyminen jotenkin kasvatukseen?

Mitä suurimmassa määrin. Hyvän kasvatuksen saaneilla ihmisillä on yleensä hyvä itsetunto, he ovat yleensä hyväntuulisia ja osaavat ratkaista ongelmansa rakentavalla tavalla. Heidän on helppo rakastaa lähimmäisiään ja olla hyödyksi sekä heille että itselleen.

Kokeneena ammattipsykologina voin kertoa että useimmilla rikollisilla on sisimmässään paljon vihaa, epävarmuutta ja hyvin vähän kykyä empatiaan. Tärkeä kysymys on seuraava: miksi niin monet muslimit saavat sellaisen kasvatuksen joka tekee heistä rikollisia?

Vastaan kysymykseen analogialla. Jotkin perheet tarjoavat lapsille hyvän kasvuympäristön. He oppivat ottamaan vastuuta, tuntemaan empatiaa ja tajuamaan että tuhoisat tunteet kuten viha, kateellisuus, kostonhalu jne. ovat negatiivisia ja että ne tulee pitää kurissa. Toiset perheet taas tarjoavat huonon kasvuympäristön: lapsista tulee yhteistyökyvyttömiä, haluttomia sopeutumaan yhteiskunnan sääntöihin, piittaamattomia muista ja itsestään jne. Tässä mielessä jokaisessa perheessä on oma kulttuurinsa, omanlaisensa tunne- ja kulttuuriympäristö joka muokkaa siinä kasvavia ihmisiä. Perheet ovat erilaisia ja voivat vaikuttaa ihmisten kehitykseen terveellisellä tai epäterveellisellä tavalla, ja sama pätee myös kulttuureihin.

Ei ole epäilystäkään että muslimikulttuuri tarjoaa yleisesti ottaen epäterveen kasvuympäristön. Sille ominainen vihan ihailu, naisellisten piirteiden (joita psykologiassa kutsutaan ”feminaksi”) tukahduttaminen, epävarma suhde kunniaan, uhrimentaliteetti ja kyvyttömyys nähdä yhteys oman käytöksen ja omien ongelmien välillä on kaikki omiaan luomaan epäkypsiä, aggressiivisia ja matalalla itsetunnolla varustettuja yksilöitä.

Pidetäänkö näkemyksiäsi poliittisina eikä ammattipsykologin esittäminä kiihkottomina havaintoina?

Minua ja kirjaani on toki kritisoitu. Kuten voitte itsekin kuulla, sanon asiat suoraan. Mutta kriitikoillani joko ei ole kokemusta työskentelystä muslimien kanssa tai sitten he ovat itse muslimeja. Kun luennoin opettajille ja sosiaalityöntekijöille kouluissa joissa on paljon muslimeja, he ovat aina samaa mieltä kanssani. Noissa tilaisuuksissa keskustelu ei koske sitä, olenko väärässä vai oikeassa, sillä he kaikki ovat tehneet täsmälleen samanlaisia havaintoja kuin minä. Luentojen päätteeksi siirrymme heti pohtimaan ratkaisuja. Kirjani arvosteltiin hiljattain tanskalaisten ammattipsykologien lehdessä PsykologNyt. Arvostelu oli hyvin myönteinen ja kirjaa kuvailtiin ”provosoivaksi herätyshuudoksi, vakuuttavaksi ja konkreettisiin esimerkkeihin perustuvaksi”. Myös monet sanomalehdet kirjoittivat siitä myönteisesti ja jopa kuuluisin muslimipoliitikkomme, Naser Khader, joka on itsekin kirjoittanut kirjan muslimikulttuurista, antoi siitä myötämielisen lausunnon. Khaderin mukaan ”Nicolai Sennelsin ammattikokemus on poikkeuksellinen ja hänen selkeät esimerkkinsä tekevät tästä kirjasta pakollista luettavaa jokaiselle opettajalle ja sosiaalityöntekijälle”. Ihmiset joilla on kokemusta muslimeista pitävät minua kokeneena ammattipsykologina.

Mikseivät media ja akateemiset piirit reagoi millään tavoin? Johtuisiko tämä siitä että ne toimittajat ja yliopistoväki, joilla on niin sanoakseni oma lehmä ojassa myönnytyspolitiikassa, olisivat vaarassa joutua luopumaan urastaan? Paluu assimilaatiopolitiikkaan merkitsisi monille monikultturismista uran tehneille ihmisille mediassa ja yliopistoissa henkilökohtaista katastrofia.

Tärkein opinkappale akateemisissa piireissä on se että syyn ja seurauksen laki ei päde muslimien kohdalla. Tarkoitan syyllä ja seurauksella yksinkertaisesti sitä että ihmiset luovat itse oman elämänsä. Yliopistomaailmassa opetetaan että köyhien ja yhteiskunnalle vahingollisten ihmisten kohtalo on meidän muiden käsissämme. Kuitenkin on selvää että muslimit ovat itse vastuussa ongelmistaan kieltäytymällä integroitumasta, oppimasta tanskaa, tarjoamasta lapsilleen koulutusta, työskentelemästä, avautumasta läntiselle kulttuurille jne. Naisellisten piirteiden tukahduttaminen on erityisen vahingollista sekä heidän naisilleen, miehilleen ja lapsilleen että mahdollisuudelle rakentaa vapaita, demokraattisia ja humaaneja yhteiskuntia. Yliopistoväen mielestä syyn ja seurauksen laki pätee ainoastaan rikkaiden ihmisten kohdalla: kun he ovat epätoivoisia tai epäonnistuneita, se on heidän omaa syytään ja heille ihan oikein... Naurettavaa. Jos emme halua näyttää ihmisille, missä määrin he ovat itse vastuussa ongelmistaan, kuinka voimme opettaa heitä ratkaisemaan nuo ongelmat?

Iso-Britannia ja Ruotsi tuntuvat kilpailevan siitä, kumpi on Euroopan mestari lakaisemaan ongelmat maton alle. Tanskaa taas pidetään joskus eräänlaisena vapaamman keskustelun edelläkävijänä. Mutta tämä käsitys Tanskasta ei ehkä ole täysin oikea – osa tanskalaista mielipideilmastoa ovat kuitenkin edelleen Tøger Seidenfaden ja DR. Onko Tanskan politiikassa siis muuttunut viime vuosina niin paljon kuin puheista voisi päätellä?

Tanska on maailmankuulu avoimesta islamia ja muslimimaahanmuuttoa koskevasta keskustelusta. Ja tämä huomio on epäilemättä ansaittu. Sanomalehdissä julkaistaan jatkuvasti kirjeitä joissa kritisoidaan islamia ja muslimien epäonnistunutta integraatiota. Tanskalaiseen kulttuuriin yksinkertaisesti kuuluu, että ihmisiä jotka suuttuvat arvostelusta ja menettävät malttinsa pilkataan julkisesti. Meillä on toki myös ihmisiä jotka eivät tajua islamin ja etnisten jännitteiden vaaraa. Ei ole epäilystäkään että äärivasemmistolaiset lehdet kuten Tøger Seidenfadenin Politiken menettäisivät lukijoita – ja siten myös rahaa – jos ne ottaisivat realistisemman asenteen näihin ongelmiin. Mutta ne menettävät lukijoita joka tapauksessa ja ainoat äärivasemmistolaiset puolueet, Enhdeslisten ja De Radikale Venstre, ovat nekin hiljalleen valumassa eduskunnan viemäristä alas. Normaali kadunmies ja -nainen näkee selvästi mitä maallemme on tapahtumassa. Hän tapaa aggressiivisia muslimeja diskoissa, lastensa kouluissa, metrossa jne. On tärkeää että ihmiset puhuvat näistä asioista. Jokainen joka mainitsee muslimimaahanmuuttoa koskevista huolistaan vaikkapa työpaikalla auttaa monia työtovereitaan ajattelemaan asiaa ja puhumaan siitä avoimemmin töissä, perheaterioilla jne.

Jos saisit päättää, mikä olisi tärkein muutos jonka tekisit tavassa käsitellä muslimimaahanmuuttajia?

Ihmisten kutsuminen täysin erilaisesta kulttuurista asumaan meidän maissamme on suurin sosiologinen koe ihmiskunnan historiassa ja on selvää että se päättyy huonosti. Syvällekäyvät muutokset kokonaisen maanosan demografiassa ovat äärimmäisen vaarallisia. Maahanmuuttajat joilla ei ole halua assimiloitua – siis omaksua kulttuurimme ja tulla länsimaalaisiksi – eivät kuulu tänne. Meidän pitäisi löytää planeetaltamme jokin paikka jossa sellaiset ihmiset voisivat elää ilman painetta sopeutua ja jossa heidän yhteiskunnalle haitallinen käytöksensä, uskonnollinen fanatisminsa ja taloudellinen taakkansa ei vahingoittaisi heidän ympäristöään.

Maahanmuuttokriittisillä keskustelupalstoilla myönnytyspolitiikkaa pidetään onnistuneen integraation täydellisenä vastakohtana. Etenkin muslimivoittoisilla alueilla asuneet tanskalaiset ja ruotsalaiset sanovat että myönnytykset saavat muslimit vain vaatimaan lisää. Onko myönnytyksillä vaikutusta rikollisuuteen? Ovatko kaikki myönnytykset pahasta vai näetkö niissä joitakin valoisia puolia?

Myönnytykset vahvistavat epäilemättä muslimien tunnetta että he ovat voimakkaita ja oikeassa. Se saa myös meidät näyttämään heikoilta heidän silmissään. Heidän uhrimentaliteettinsa kasvaa joka kerta kun joku myönnytyspolitiikan harjoittaja avaa suunsa. Myönnytykset nimittäin kuuluvat läntiseen perinteeseen. Me odotamme että tekemällä kompromisseja ja olemalla ystävällisiä saamme toiset tuntemaan kiitollisuutta ja tekemään parhaansa ratkaistakseen ongelmansa. Muslimit ajattelevat toisin – heidän kulttuurissaan koira joka haukkuu kovimmin pääsee päälliköksi.

Me olemme tottuneet ajattelemaan että vain pienet koirat haukkuvat – isojen koirien ei tarvitse haukkua, koska ne voivat tehdä mitä haluavat. Kun ne haukkuvat, ajattelemme että ne ovat epäkypsiä ja tarvitsevat vain lisää kasvatusta. Tekemällä myönnytyksiä ja kompromisseja omien arvojemme suhteen saamme muslimit pitämään meitä heikkoina ja haavottuvaisina, ja he tuntevat yhä vähemmän tarvetta sopeutua kulttuuriimme. Myönnytyspolitiikka on kuolettava seuraus kyvyttömyydestä ymmärtää tätä oleellista eroa läntisen ja islamilaisen kulttuurin välillä.

Pahinta mitä myönnytyspoliitikot ja poliittinen korrektius ovat saaneet aikaan on se että monet ihmiset pelkäävät sanoa mielipiteensä. Ihmiset pelkäävät vaikuttavansa rasistilta tai saavansa huonon maineen. Minun neuvoni heille on: älkää välittäkö! Jos näkisitte neljän pojan raahaavan tyttöä hiuksista – ettekö yrittäisi estää heitä? Jos olette vakavasti huolissanne islamista ja muslimimaahanmuutosta – eikö teidän vastuunne ole puhua siitä?

Käännös: Veikko Suvanto. Lähde.

tiistai 20. elokuuta 2013

Avoin kirje sinulle, Nasima

Tämä avoin kirje on vastaus rahasotkuista tunnetun, ei-niin-avoimesti toimivan Monika-naisten puheenjohtaja Nasima Razmyarin (sdp) avoimeen kirjeeseen, joka oli vastaus Teuvo Hakkaraisen (ps) blogikirjoitukseen.

Ensin kiitän sinua viestisi ystävällisistä sanoista, Nasima. Näkemistään ongelmista Teuvo ei kuitenkaan voi vaieta vain siksi, että sinulle tulisi hyvä mieli. Tulevat sukupolvet eivät tule syyttämään Teuvoa niistä ongelmista, joille hän ei voinut mitään, vaan niistä, jotka hän näki mutta joille ei edes yrittänyt tehdä mitään.

Kysyt, muistiko Teuvo puhuessaan muslimien pyhästä sodasta, että sinäkin, Nasima, olet muslimi? En tarkemmin tiedä henkilökohtaisesta vakaumuksestasi. Huomaan, ettet pidä huntua etkä tunnu kyselemättä suostuvan yhteisösi naisille asettamien normien alle, joten minusta ei tunnu todennäköiseltä, että uskosi vaatisi kenenkään alistamista väkivalloin.

Mainitset laupiaan samarialaisen vedotessasi Teuvoon. Kansana me suomalaiset olemme käyttäytyneet laupiaan samarialaisen tavoin ottaessamme turvaan tänne hakeutuneet ihmiset. Mainitset muitakin Raamatusta tunnettuja sananlaskuja. Miekkaan tarttuva hukkuu siihen. Jeesus sanoi näin, kun hänen seuraajansa tarttui miekkaan puolustaakseen häntä pidätykseltä. Tämän jälkeen hän paransi sotilaan, jota oli lyöty. 

Muhammedin historiasta ei kai tunneta vastaavia tapauksia. Ymmärrän, että et käyttänyt oman kulttuuripiirisi sananlaskuja asiasi edistämiseen.

Mainitsit, että Teuvon sanat saisivat ehkä Abdullahin ja Mohammedin miettimään, miten suomalaiset heihin suhtautuvat. Kun he miettivät hetken, he ehkä ymmärtävät, että heilläkin on lainkuuliaisina ihmisinä parempi olla, jos heidän rötöstelevät kaimansa saadaan ulos maasta lakien mukaan.

maanantai 19. elokuuta 2013

Saksa: Islamistiterroristit turvapaikkaa etsimässä

Terroristit etsivät turvapaikkaa Saksasta


Tsetseeni-turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa jyrkästi Saksassa. Heidän joukossaan on islamistisen terrorisolun ”Kaukasian emiraatin” johtohenkilöitä. Saksan viranomaiset varoittavat.

Die Welt 8.8.2013 juttu saksaksi

Doku Umarov ja kannattaja (kuva videolta)


Heinäkuun alussa ilmestyi Internetiin islamistinen propagandavideo Tsetseniasta. Sillä esiintyi itsensä Kaukasian emiiriksi nimennyt Doku Umarov, joka on myös Kaukasian emiraatti -terroristiryhmän johtaja.

Uhoava, usein ”Venäjän Bin Ladeniksi” nimetty tsetseeni uhkasi terrori-iskuilla tulevia Sotshin olympiakisoja.

Saksan viranomaiset nostivat hälytysvalmiutta. Kotimaan salaisen palvelun mukaan Saksassa on jo nyt noin 200 tsetseenien terroristipäällikön kannattajaa. Heidän joukossaan on myös väkivaltaan valmiita ekstremistejä, jotka ovat jatkuvassa seurannassa. 

Saksalaiset ja venäläiset viranomaiset varoittavat


Viime vuonna noin 3 200 Venäjän kansalaista jätti turvapaikkahakemuksen Saksaan. Näistä noin 70% tuli Tsetseniasta. Heinäkuun puoliväliin mennessä Venäjän federaatiosta tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä oli jo noussut yli 10 000 henkilöön. Jopa 90% heistä oli tsetseenejä.

”Meidän on oltava valppaina Tsetseniasta saapuvan turvapaikanhakijatulvan johdosta”, sanoi Baijerin sisäministeri Joachim Herrmann (CSU). ”Heidän joukossaan voi olla myös radikaaleja islamisteja, jotka tulevat Saksaan turvapaikkajärjestelmän suojissa. Tämän mahdollisuuden huomioimatta jättäminen olisi hyvin naivia.”
(...)

Pakolaisaalto Kaukasiasta alkoi lehtien viime vuonna Tsetseniassa levittämästä tiedosta. Sen mukaan jokainen turvapaikanhakija saa Saksassa 4 000 euron ”tervetuliaisrahan”. Huhu on elänyt siitä lähtien sitkeästi ja se on saanut tuhansia tsetseenejä liikkeelle.

”Olemme havainneet, että on syntynyt ammattimaisia ihmissalakuljettajaverkostoja, jotka tuovat kokonaisia perheitä muutamassa viikossa Saksaan”, sanoi eräs turvallisuusviranomainen Welt-lehdelle. Joka yö tulee lisäksi 20-40 kaukasialaista rajan yli Saksaan.



Tsetseeniturvapaikanhakijat huolestuttavat turvallisuusviranomaisia

JF 9.8.2013 juttu saksaksi

Kaukasian emiraatin lippu.


BERLIINI. Saksalaiset turvallisuusviranomaiset hälyttävät Tsetseniasta saapuvan turvapaikanhakijatulvan johdosta. ”Kaukasian emiraatin johtajat Saksassa ovat melkein kaikki tulleet äskettäin maahan turvapaikanhakijoina”, kertoi perustuslakisuojaviraston virkamies Welt-lehdelle. Heidän arvioidaan olevan vastuussa lukuisista islamistisista terrori-iskuista Kaukasiassa.

”Meidän on oltava valppaina Tsetseniasta saapuvan turvapaikanhakijatulvan johdosta”, sanoi Baijerin sisäministeri Joachim Herrmann (CSU). Saksan poliisiammattiliiton johtaja Rainer Wendt puhui sen puolesta, että Tsetseniasta tulevat turvapaikanhakijat pitäisi sijoittaa korkean turvaluokan yksikköihin.

Tsetseeni-islamistit hyökkäsivät avioparin kimppuun


”Tavallisissa pakolaiskeskuksissa heidän on liian helppo toimia maanmiehiään alistaen ja nuoria rikollisiin tehtäviin rekrytoiden.” Turvallisuusasiantuntijat pelkäävät lisäksi, että islamistit voivat tehdä Saksasta käsin terrori-iskuja.

Viime viikolla paljastui, että Eisenhüttenstadtin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa noin 10 tsetseeni-islamistia oli tunkeutunut Kaukasiasta tulleen avioparin huoneeseen ja oli pahoinpidellyt heidät julmasti. Raskaana ollutta vaimoa oli potkaistu vatsaan, kertoo Focus-lehti.

Aina vain lisää turvapaikanhakijoita Kaukasiasta


Teon taustalla oli ilmeisesti kummankin uhrin ”moraaliton käyttäytyminen”. Rouva ei käyttänyt päähuivia. Molemmat pahoinpidellyt turvapaikanhakijat piti hyökkäyksen jälkeen viedä sairaalaan. Bild- ja Focus-lehtien mukaan nainen menetti hyökkäyksen johdosta syntymättömän lapsensa. Uutistoimisto Dpan mukaan sisäministeriön tiedottaja kuitenkin kiisti tämän tiedon.

Venäjältä saapuvien, väitteidensä mukaan poliittisesti vainottujen, määrä on viime kuukausien ajan kasvanut vahvasti. Lähes 90% heistä on tulee turvallisuusasiantuntijoiden mukaan Tsetseniasta.

lauantai 17. elokuuta 2013

20 muslimipakolaisen lauma rikastutti lapsia kylpylässä

En ole yhtään yllättynyt, että poliittisesti korrekti media ei tietenkään uutisoi tästä Suomessa mitään: Noin 20 Afrikasta ja Lähi-idästä peräisin olevaa muslimipakolaista ahdisteli lapsia kylpylässä Ruotsissa. Lauma raiskasi ainakin 11-vuotiaan tytön, sekä repi mm. uimapukuja pois muiltakin tuonikäisiltä tytöiltä. Lauma ahdisti osan tytöistä luolaan ja teki heille seksuaalista väkivaltaa. Osa paikalla olleista pojista yritti suojella tyttöjä, mutta eivät tietenkään voineet mitään moiselle laumalle aikuisia miehiä. Sokerina pohjalla on, että poliisi ei pidättänyt ketään tapahtuman johdosta!
Nyt jumalauta


päinvastoin.

En yhtään ihmettele, että maahanmuuttokriittisten poliitikkojen ja puolueiden kannatus kasvaa kasvamistaan. Sentään jotkut ovat heräämässä (valtamedian ja poliitikkojen manipuloinnista huolimatta) tosiasioiden edessä. Toivon hartaasti, että Suomesta ei koskaan tule Ruotsin kaltaista monikulttuurista helvettiä.

Iltalukemiseksi ja katsottavaksi vaikkapa tämä, tämä, tämä ja tämä linkki.

torstai 15. elokuuta 2013

Saksa: Kun kirkot palavat ... niin media vaikenee

JF 8.8.2013 juttu saksaksi

Hannoverin Garbsenissa paloi viime viikolla kirkko. Kirkko ei syttynyt tuleen oikosulun tai salaman johdosta. Se paloi, koska joku oli laittanut sen tuleen.


Palanut Willehadi-kirkko.




Poliisi ei ole saanut vielä tekijöitä kiinni, mutta moni seikka viittaa siihen, että ne löytyvät väkivaltaisen ulkomaalaistaustaisen nuorisojengin riveistä. Muutamat ulkomaiset nuoret estivät sammutustöitä ja ilakoivat palavan kirkon johdosta. Kirkko sijaitsi keskellä Auf der Horst kaupunginosaa, josta useat kantasaksalaiset ovat jo muuttaneet pois. Jo vuosien ajan brutaalit nuorisosakit ovat kylväneet alueella ahdistusta ja pelkoa, eikä kyseessä ole tämän vuoden ensimmäinen tuhopoltto, vaikka tosin näyttävin.

Kirkko on välinpitämätön


Kuka ihmettelee, että kirkon tuhopoltto ei saa kansallisessa valtamediassa minkäänlaista huomiota? Tapauksesta vaietaan. Syy: Oletetut tekijät ovat ulkomaalaisnuorisoa, eivätkä saksalaisia skinheadeja. Jos moskeija tai synagoga olisi palanut ja äärioikeistoa epäiltäisiin palosta, niin parlamentti silloin todennäköisesti pitäisi erityisistunnon, maanlaajuisia mielenosoituksia järjestettäisiin ja ”oikeiston vastaiseen taisteluun” osoitettaisiin 100 miljoonaa euroa lisärahaa.  

Hannoverin seurakunnalle palanut kirkko on vain lyhyen tiedonannon arvoinen asia. Sen sijaan löytyy kolme intoutunutta ilmoitusta ”Kansalaisprotestista uusnatsien mielenosoitusta vastaan” Bad Nenndorfissa. Viikko sen jälkeen, kun 150 palomiestä sammutti valtavan palon, ei seurakunta kutsu jäseniä koolle rakentamaan uutta kirkkoa tai osoittamaan mieltä antikristillistä väkivaltaa vastaan, vaan rukoilemaan ”konkurssikypsän Praktiker-rautakauppaketjun työntekijöiden” puolesta.  

Saksan muuttuminen monikulttuuriseksi paratiisiksi


Garbsenin palava Willehadi-kirkko on ärsyttävä ja kiusallinen detalji poliittis-mediaalisen luokan aplodein riemuitsemassa Saksan astumisessa ”värikkäiden” ja ”avointen yhteiskuntien” monikulttuuriseen paratiisiin. Toimittajamme havaitsi Garbsenissa, kuinka peloissaan kantasaksalaiset ovat, koska tuhopolttajat eivät aiheuttaneet julkista paheksuntaa, vaan ne saksalaiset, jotka suhtautuvat kriittisesti maahanmuuttoon ja ulkomaalaisten aiheuttamiin ongelmiin. Varsinaisina ongelmien aiheuttajina pidetään saksalaisia.
(…)


- Kai sä kuulet, mitä ne huutaa...
"- aja vaan tilanteen rauhoittamiseksi ohi! En halua pilata uraani islamofobisen sattumuksen takia!"


Paskakristityt!

Mitä seisot siinä suu auki?
"Kaupunginmoskeijalla on joku pahoittanut mielensä! Mars! Hiljaiselle mielenosoitukselle!"



Paikallisessa Hannoversche Allgemeinessa on asiasta juttua (5.8.2013). Muualla ei juuri tapauksesta mitään näkynyt. Mukavanoloista seutua tuo Garbsen ...

Palosta tuli miljoonavahingot. Nyt palanut kirkko yritettiin polttaa jo viikko sitten. Poliisilla ei tietoa tekijöistä. Alueen asukkaat kertovat kuitenkin suoraan epäilyksensä. ”Nuoriso on terrorisoinut meitä jo vuosien ajan. He häiriköivät meitä, kauppaavat usein huumeita, eikä kukaan tee mitään”, sanoo Klaus-Dieter Gorges. Suurin osa nuorista miehistä on liittynyt nuorisojengeihin. Ne ovat nimeltään AIG (Ausländer in Garbsen = Garbsenin ulkomaalaiset) ja Gtown Gangsta, jossa G tarkoittaa Garbsenia.

Kesällä 2011 sai alueen peruskoulun opettaja tarpeekseen jatkuvasti kasvavasta nuorisoväkivallasta ja esitti hätähuudon viranomaisille. Poliisi reagoi heti. Poliisi suojeli koulua muutaman päivän ajan. Kaupunki taas tarvitsi enemmän aikaa. Vasta tänä syksynä tulee kaupunginjohtaja Alexander Heuerin (SPD) mukaan 3-4 streetworkeriä huolehtimaan alueen nuorisosta.


Jutussa haastatellaan myös paikallista kansanedustajaa Eberhard Wickeä (CDU). Lyhyt haastattelu tarjoaa näkymän kaupungin monikulttuuriseen menoon poliitikon näkökulmasta:

”Poliitikkojen on toimittava nopeammin”

Herra Wicke, ongelmat Garbsenin Auf der Horst kaupunginosassa ovat olleet tiedossa jo pitkän aikaa. Onko tilanteeseen puututtu mielestänne liian myöhään?

Kaupunginosassa on enemmän ongelmia, kuin muualla, siellä on paljon koulupinnareita, monia lapsia, jotka heidän perheensä ovat jättäneet oman onnensa nojaan. Lisäksi ei pidä juosta ongelmien perässä, vaan pitää käydä käsiksi syihin.

Aivan viime päivien aikana ovat tuhopoltot lisääntyneet Auf der Horstissa. Myös kirkko paloi. Olisiko kaupungin pitänyt suhtautua näihin hälytyssignaaleihin vakavammin? 

Kaupungin ei tule olla asialla vain silloin, kun tehdään jotakin positiivista. Poliitikkojen on ymmärrettävä, että aina ei voida kulkea perässä vain ensiapulaukun kanssa. Kaupunginosan nuoriso ei usein tiedä mitä he ryhtyisivät tekemään. Silloin ei riitä, että huudetaan vain lisää poliiseja apuun.

Kirkon tuhopolton jälkeen monet ihmiset ovat huolissaan, eräät haluavat muuttaa muualle. Mitä sanotte näille ihmisille?

Auf der Horstin kaltainen kaupunginosa tarvitsee juuri näitä ihmisiä, että terve yhteiselo voisi toimia. Olisi järkyttävää, jos nämä ihmiset lähtisivät pois kaupunginosasta.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Virkamiesarmeija, joka rikastuu siirtolaisilla ei luovu eduistaan

Poliisi on jo viikon ajan jahdannut siirtolaisia basaareissa. Noin 5.000 henkilöä tarkastettiin. - Kyse on näytöksestä, joka kestää syyskuussa pidettäviin kaupunginjohtajan vaaleihin asti. Pääkaupungin viranomaiset tienaavat siirtolaisilla ruhtinaallisesti, eivätkä he aio luopua siitä – arvioi Presnian alueen kunnanvaltuutettu. Lauantaina OMON teki ratsian Lefortovon torille ja Vyhinon aseman lähellä sijaitsevalle valtavalle basaarille kaupungin kaakkoisosassa. Viranomaiset korjasivat samantien talteen jokaisen, jolla ei ollut henkilöllisyyspapereita – sekä kauppiaat, että asiakkaat.


Gazeta Wyborcza 5.8.2013: juttu puolaksi
Venäjän poliisi tarkastaa henkilöllisyyspapereita, Moskova 30.7.2013.

Tällä kertaa saalis ei kuitenkaan ollut kummoinen. Torien ”dekriminalisoinniksi” kutsuttu operaatio on kestänyt jo viikon ajan ja kauppa basaareissa on hiipumassa. Asiakkaat haluavat pysyä kaukana niistä, eivätkä kauppiaat avaa kojujaan. Ne, joiden ulkonäkö paljastaa ei-slaavilaisen alkuperän, pyrkivät pysymään majapaikoissaan. – He ”laskeutuvat pohjalle” ja odottavat hiljaa, että poliisit siirtyvät muualle, sillä he tietävät, että tämä ei kestä kauaa. Tämä ei ole ensimmäinen operaatio ja kaikki aiemmat päättyivät nopeasti, ja kun kaikki oli ohi, niin he palasivat kaikessa rauhassa tänne takaisin – näin puhui Lefortovon tadzhikki-kauppiaista samalla torilla vihanneksia kauppaava Inna Bryndyk. 

Laittomien leiri


Pääkaupungin poliisilla ei ole enää paikkaa minne laittaa pidätetyt - myös ilman Keski-Aasiasta tulijoita.

Viranomaiset ovat järjestäneet erityisesti pidätettyjä varten tilapäisen leirin kaupungin itäosaan entisen tehtaan aidatulle alueelle. Tänne on tarkoitus sijoittaa sotilastelttoihin vartioituina noin 900 pidätettyä laitonta siirtolaista. He tulevat odottamaan täällä karkotusta. Tällä hetkellä alueelle on tuotu noin 500 henkilöä, pääosin vietnamilaisia.

Moskovassa puhutaan, että kaupunkiin on pystytetty ”keskitysleiri” ja olosuhteet, joihin siellä joutuvat myös ”laittomat” pienet lapset, ovat kaameat.

Perjantaina paikalla kävi federaation ihmisoikeusasiamies Vladimir Lukin. – Tämä ei ole keskitysleiri, kuten jotkut väittävät, vaikka olosuhteet täällä ovat huonot – arvioi hän asiaa lehtimiehille.

Poliiseja 30 hopearahalla


Kaikki alkoi tappelusta viime lauantaina Dagestanista tulleiden hallitsemalla Matvejevin torilla Moskovan lounaisosassa. Poliisit pidättivät paikalta Kaukasukselta tulleen, jota epäiltiin 15-vuotiaan moskovalaistytön raiskaamisesta. Kauppiaat yrittivät vapauttaa hänet.

Tappeluun yhtyi myös pidätetyn velipuoli, arbuusikauppias Magomed Rasulov. Hän löi yliluutnantti Anton Kudrjashovia nyrkkiraudalla tai punnuksella päähän ja pakeni sitten. Kun upseeri kaatui maahan, niin nähtiin, että iskun johdosta hänen otsaansa oli tullut syvä painauma. Myöhemmin kirurgit ilmoittivat, että murskautuneen kallonosan kohdalle oli laitettu metallilevy. 

Mellakka tallentui videonauhalle ja venäläiset, jotka ovat tottuneet siihen, että heidän poliisinsa toimii brutaalisti, saivat kerta toisensa jälkeen katsoa hämmästyneinä ja uskomatta näkemäänsä, kuinka dagestanilaiset hakkaavat avutonta upseeria muutaman pistoolein aseistautuneet kollegan katsellessa vierestä. 

Poliisiammattiliiton koordinointineuvoston puheenjohtaja Mihail Pashkin sanoo, että poliisit tunnistivat heitä vastaan hyökkäävissä kauppiaissa esimiestensä leipäpuun. – Jokaisesta kojusta alueen johto saa lahjuksena 3 000 ruplaa (noin 70 euroa). Maksu takaa ”rauhan” ja koskemattomuuden – kertoo Pashkin.

Moskovskij Komsomolets –lehti kirjoitti, että Rasulov joutui maksamaan poliiseille 500 000 ruplaa (noin 11 400 euroa) pelkästään luvasta avata arbuusikoju. Hän saattoi siten ajatella, että näin hyvin voidelluilla poliiseilla ei ole oikeutta puuttua hänen sukunsa asioihin.

Samaa mieltä on myös Vladimir Putin, joka eräässä neuvonpidossa sanoi, että Kudrjashovin kollegat ”toimettomuudellaan hankkivat 30 hopearahaansa”. Presidentti määräsi pääkaupungissa ja muissa federaation kaupungeissa toimeenpantavaksi operaation, jota valtakunnallinen lehdistö kutsuu ”dekriminalisoinniksi”. Tavoitteena ei ole vain rajoittua basaarien ”puhdistamiseen” rikollisista ja siirtolaisista. Venäjän poliisin johtajat tiedottivat, että ”he selvittävät” myös, ketkä heidän alaisistaan ovat basaarimafioiden palkkalistoilla. 

Moskovan paimentolaiset


Tuloksista ei ole vielä kuulunut mitään. Tutkinta on aloitettu kahden poliisipiirin johtajan osalta, joiden alaisuuteen kuuluu Matvejevin torin alue. Toistaiseksi siinä on kaikki.

- Ei ole aihetta odottaa juuri enempää. Siirtolaiset – laittomia tai ei – ovat Moskovassa valtava bisnes, joka elättää virkamiehiä ja poliiseja. Kaupungissa on vähintään 100 000 Keski-Aasiasta tullutta, jotka tekevät töitä talonmiehinä tai siivoojina. Jokaisesta heistä virkapukuiset tai siviiliasuiset virkamiehet saavat yli 10 000 ruplaa (noin 230 euroa) kuukausittain. Siirtolaistalonmiehet majoittavat talonsa kellareihin ja ullakoille sukulaisiaan. Juuri he työskentelevät sitten toreilla. Jokainen tällainen laiton asukas maksaa kuukausittain 3 000 ruplaa (noin 70 euroa) poliiseille ja viranomaisille siitä, että he ”eivät huomaa” laittomia muuttajia. Lopputulos on, että joka kolmannen talon kellari alueellani on muuttunut Aasiasta tulleiden paimentolaisleiriksi – arvioi Moskovan Presnian lähiön sitoutumaton kunnanvaltuutettu Jelena Tkatsh, joka työskentelee pimeitä töitä tekevien siirtolaisten aiheuttamien ongelmien kanssa.  

Hänen mukaansa virkamiesarmeija, joka rikastuu siirtolaisilla ei luovu eduistaan. – Todellista ”dekriminalisointia” ei tapahdu, vaikka se olisi tarpeen. Kyse on lähinnä näytöksestä, sillä syyskuussa Moskovassa pidetään kaupunginjohtajan vaalit. Moskovalaiset suhtautuvat vihamielisesti siirtolaisiin, joten tähän asti kaupunkia hallinnut ja valtaapitävien leirin ehdokkaana oleva Sergei Sobianin lupaa äänestäjille, että hän laittaa tulijat järjestykseen. Kuitenkin tämä näytös loppuu kuukauden sisällä ja mikään ei muutu – vakuuttaa kunnanvaltuutettu.

perjantai 9. elokuuta 2013

Yå hund, jag hörde att du tyckar om pakkoruotsi


7.8.2013 HBL:ssä oli artikkeli Skolsvenskan delar riksdagen eli Kouluruotsi jakaa eduskunnan.

Hbl har tittat på svaren i Helsingin Sanomats kandidattest inför riksdagsvalet 2011. Då var frågan gällande den obligatoriska skolsvenskan formulerad så här: "Det finns två obligatoriska främmande språk i grundskolan varav det ena måste vara det andra inhemska språket. Borde det andra inhemska språket vara frivilligt?"
HBL siis laski nykyisten kansanedustajien vuoden 2011 Helsingin sanomien vaalikonevastauksista pakkoruotsin vastustajien ja kannattajien määrän. Lisäksi HBL haastatteli puoluejohtajia, jotka kertoivat miten vaalikonevastaukset ovat vain muutaman henkilön henkilökohtainen mielipide eikä niillä ole mitään merkitystä: ainakin SDP, Kokoomus ja Vasemmistoliitto kannattavat pakkoruotsia, koska asiasta on ryhmäpäätös.

Iltalehden Ville Halonen ja Vihreän Langan Lasse Leipola uutisoivat tänään tuloksista HBL:n teettämänä tuoreena kyselynä. Näköjään toimittajan töissäkään ei enää edellytetä kummoista ruotsin kielen taitoa. Eikö ole ironian huippu: mokuttavat, oletettavasti pakkoruotsia kannattavat toimittajat eivät itse ymmärrä ruotsinkielisistä HBL:n artikkeleista yhtään mitään.

Nämä puolueettomat huippujournalistit eivät vaivautuneet edes laittamaan linkkiä kyseiseen kansalaisaloitteeseen. Nämä jatkuvat kömmähdykset pistävät miettimään, että voisiko misinformaatio olla suomalaisten toimittajien geneettinen erityispiirre. Onko taustalla ammattitaidon puute, lapsellisuus, lahjonta, fanaattinen ideologia vai mikä, sitä on vaikea tietää, sillä eivät kysyttäessä vastaa.

Laajempi käsitys HBL:n teettämästä kyselystä.

Bredare förståelse av den HBL-studie.



HBL:n jutusta jäi näiltä kahdelta kielimaisterilta suomentamatta alkuperäisestä artikkelista tärkeimmät kohdat:


SDP:n ryhmän puheenjohtaja Jouni Backman ei usko, että kouluruotsista luovuttaisiin kansalaisaloitteen seurauksena.

– Vaalikoneeseen vastanneissa on monia, jotka eivät ole enää samaa mieltä asiallisen keskustelun jälkeen.

Backmanin mukaan SDP:n eduskuntaryhmä tulee seisomaan yksimielisenä nykyisen järjestelmän takana.

***

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Anne-Mari Virolainen vakuuttaa, että aloite otetaan vakavasti. Se tullaan käsittelemään eduskunnassa hyvin huolellisesti. (..)

– Kokoomusnuoret haluavat poistaa pakollisen kouluruotsin, mutta me emopuolueena olemme pitäneet tiukasti kiinni siitä, että ruotsin kielen asema Suomessa on turvattava, sanoo Virolainen.

– Luulen, että ei ole otettu huomioon koko kuvaa, kun on vastattu vaalikoneen kysymyksiin. Monet unohtavat, että itse asiassa on kyse perustuslaillisesta oikeudesta.

***

Vasemmistoliiton ryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie haluaa säilyttää nykyisen järjestelmän.

– On tietysti tärkeää, että on mahdollisuus kansalaisaloitteeseen, se pitää ihmiset aktiivisina. Mutta meidän on säilytettävä kouluruotsi ja minä uskon ryhmämme olevan samaa mieltä, sanoo hän.

Kun katsotaan tarkemmin vasemmiston kansanedustajien vaalikonevastauksia kaksi ja puoli vuotta sitten, tilanne näyttää erilaiselta: kaikkiaan seitsemän kahdestatoista valitusta ehdokkaasta halusi tehdä toisesta kotimaisesta kielestä vapaaehtoisen.

– Tämä on yllättävää. Voin vain arvata, että he ovat vastanneet näin, koska ovat ajatelleet suurempaa valinnanvapautta. Meidän täytyy keskustella tästä ryhmässä.

***

Vaikka Nylanderista on myönteistä, että asiaa koetellaan, hän ei odota mitään helppoa keskustelua.

– Uskon, että keskustelusta tulee kaksijakoinen. Toisaalta meillä on asiallinen keskustelu, jossa käsitellään muun muassa historiaa ja perustuslakia, toisaalta aika vastenmielinen, jossa mennään suoriin hyökkäyksiin.


Iltalehden juttua on päivitetty klo 17.56, mutta se on edelleen virheellinen.




Päivitys 11.8.


Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonilla mainio selitys:
- Mikäli oikein muistan, gallup tehtiin ennen viime eduskuntavaaleja. Ja onhan niin, että näissä vaaleja edeltävissä ehdokaskyselyissä voi olla suuri kiusaus yrittää arvioida, mitä mieltä vaalipiirin äänestäjät ovat. Silloin ehkä ruksataan sellainen vaihtoehto, jota ei lopulta itse kannateta.


"Toteutuessaan tämä heikentäisi Suomen kilpailukykyä. Suomi on taloudellisissa vaikeuksissa ja tarvitsee kielitaitoisia ihmisiä. Tarvitsemme kouluihin enemmän kielten opetusta, emme vähemmän", Henriksson sanoo.

HS 11.8.2013

tiistai 6. elokuuta 2013

Kasri Mohamed riehui pizzeriassa Lahdessa

Torstaina 1.8.2013 (23. ramadan 1434) illalla iftarin aikoihin Rautatienkadulla Lahdessa Kasri Mohamed alkoi uhkailla ja pahoinpidellä pizzerian henkilökuntaa. Tapahtumat lähtivät liikkeelle siitä, kun pariskunta oli tullut pizzeriaan syömään iftaria.




Heistä Kasri Mohamed oli lähtenyt ravintolan ulkopuolelle naisen jatkaessa ateriointia. Jonkin ajan kuluttua nainen oli heittänyt jäljellä olleen ateriansa lattialle ja mennyt ulos. Ulkona ollut Kasri Mohamed oli kimpaantunut ja tullut sisälle pizzeriaan ja samalla lukinnut sen ulko-oven. Kasri Mohamed meni kassan takana olleen tarjoilijan luokse ja löi tätä nyrkillä päähän ja potki vartaloon. Kasri Mohamed lateli koko ajan uhkauksia ravintolan henkilökunnalle ja löi toista henkilökuntaan kuuluvaa miestä pizzalapiolla ja rikkoi tämän puhelimen. Tämän jälkeen Kasri Mohamed pahoinpiteli ravintolanpitäjän 13-vuotiaan pojan ja yritti ottaa 11-vuotiaan pojan kiinni pahoinpitelytarkoituksessa. Ravintolassa ollut henkilökunta lapsineen pääsi pakenemaan takaoven kautta kadulle. Kasri Mohamed seurasi henkilökuntaa pizzalapion kanssa ulos. Poliisi otti Kasri Mohamedin kiinni kadulta ja Kasri Mohamed otettiin säilöön asian selvittämistä varten.

Tapausta tutkitaan mm. törkeänä pahoinpitelynä ja laittomana uhkauksena.


Lähde:

maanantai 5. elokuuta 2013

Kohti humaanimpaa pakolaispolitiikkaa

Australia on kiristänyt suhtautumistaan maahan veneillä saapuviin turvapaikanhakijoihin. Jatkossa kaikki saapujat viedään Papua-Uuteen-Guineaan, jossa heidän tulonsa syyt arvioidaan ja johon turvapaikan saavat myös asutetaan. Papua-Uusi-Guinea saa vastineeksi Australialta avustuksia käytettäväksi muun muassa terveydenhoitoon, koulutukseen ja turvallisuuteen.

Päämääränä on estää ihmisiä lähtemästä vaaralliselle venematkalle Indonesiasta. Erityisesti halutaan kitkeä matkahalut niiltä, jotka pyrkivät Australiaan parempien elinolojen toivossa, eivät paetakseen kotimaansa vainoa.

Luvattomien pakolaisten ongelma on räjähtänyt käsiin, hallitus katsoo. Australia lupaa jopa 200 000 dollaria (140 000 euroa) tiedoista, joilla venekuljetusten järjestäjät saataisiin tuomiolle.

Ihmissalakuljetuksesta voi saada Australiassa kovimmillaan 20 vuoden vankeustuomion. Salakuljetettavat saattavat maksaa matkan järjestäjille tuhansia euroja.

Australian maahanmuuttoviraston sivu näyttää nyt tältä:


Australia on siis, toisin kuin Suomi, ottanut tosissaan taistelun ihmiskauppaa vastaan. Rangaistukset laittomaan maahanmuuttoon sekaantumisesta ovat Suomessa naurettavat, kuten tapaukset Anna Kontula (ei esitutkintaa) ja Mikael Storsjö (neljä kuukautta ehdollista) ikävästi muistuttavat. Tässä linkissä on myös esimerkki viime aikoina paljastuneesta salakuljetusliigasta.

Jo vuonna 2005 saattoi lukea tällaisista asioista:

  

Nyt, vuonna 2013, viimeisten uutisten mukaan 31 000 Suomen passia on kadoksissa.Tilannetta tuskin parantaa viime kansalaisuuslain muutoksen myötä rajusti lisääntyneet myönteiset kansalaisuuspäätökset. Viime vuonna Suomen passeja jaettiin lähes 10 000 ulkomaalaiselle, toissa vuonna puolet vähemmän.



Nykyinen vastaanottolaki on haitallinen Genèven pakolaissopimuksen molemmille osapuolille: sekä suomalaiselle yhteiskunnalle että pakolaisille. Ainoat hyötyjät ovat maahanmuuttoteollisuuden välistävetäjät. Turvapaikkajärjestelmämme kannustaa ihmissalakuljetukseen ja ylläpitää sitä verovaroin.

Suomen tulisikin kantaa kansainvälinen vastuunsa ja ottaa välittömästi käyttöön Australian malli. Se olisi todellinen askel kohti humaanimpaa pakolaispolitiikkaa ja parempaa maailmaa.

torstai 1. elokuuta 2013

80% Euroopan muslimeista elää tuilla

Egyptian Islamist researcher Ali Abd Al-Aal on Mayadeen TV (Lebanon), October 12, 2012



It has become customary for the sheiks preaching in mosques to talk, in their sermons and lectures, about "the infiltrating infidel West," "the European-Crusader West," "the abode of infidels and the abode of Islam."

I have presented claims that the Muslims in Andalusia engaged in fornication, homosexuality, and debauchery.

Today, if you go to the West and tour the European continent, where there are 50 million Muslims... 80 % of these Muslims are beggars, living on Western welfare. In other words, the European pays taxes, and the state gives the Muslim money to buy food.

The Muslim in the West does not earn his daily bread.

If he were in the Islamic world, he would die -- even the cows and the goats cannot get their sustenance in the Islamic world.

80 % are unemployed.

Let me give you an example from Sweden.

There are 500 Islamic associations and only one Jewish association.

Every mosque in Europe suffers from theft.

In accordance with the European law for support of religions and cultural diverity, the state provides Muslims with funding, and the managers of the mosques steal those funds.

At times, you encounter an Imam who employs his wife as the floor sweeper, and then tells her to stay at home.

Then you have fake divorces. A Muslim divorces his wife on paper, and when social services give her a home, he takes his wife back and they rent out the house on the black market.

I used to visit Muslim prisoners in the West. These drug dealers and rapists would say to me: Tell the warden to get us halal food. They wanted their meat slaughtered in the Islamic way.

I would say to them: Even if you were eating pork, it would renounce you. You peddle drugs in the name of Muhammad and Islam, yet you claim that you belong to the pure Islamice civilization. The Muslims do not rise to the level of their religion. The bombings that took place in London, in Madrid, and all around, the Western image of a Muslim boastfully slaughtering... The camera shows a long-bearded Muslim slaughterin another Muslim, while crying "Allah Akbar."

What do you expect from the West when it is exposed to such rotten ethics? To simply ignore this and absolve them?

Saksa: Koulujen antirasistinen oppimateriaali on rasistista

Die Weltin kulttuuriosiossa oli toimittaja Alan Posenerin saksalaisten koulujen opetusmateriaaliin liittyvä kirjoitus ... 


Rasistista antirasismia kouluopetuksessa


Rasismia käsittelevä opetuskirjanen vaikenee muslimien rasismista ja antisemitismistä. Vain eurooppalaiset ovat pahoja. Työ- ja sosiaaliministeriö on rahoittanut tekelettä. 

Die Welt 31.07.2013 juttu saksaksi

Oppimateriaaliksi vihkosessa suositellaan Quentin Tarantinon westerniä "Django Unchained", koska siinä musta tekee selvää orjuudesta.
Saksa on maahanmuuttoyhteiskunta. Tämä on hyvä uutinen. Kuitenkin maahanmuuttoyhteiskunnissa esiintyy rasismia. Kanta-asukkaiden rasismia maahanmuuttajia kohtaan; maahanmuuttajien mukanaan tuomaa rasismia; ja rasismia, jonka he luovat vastaukseksi kohtaamalleen rasismille. Tämä on huono uutinen. Lisäksi taistelu kaikenlaista rasismia vastaan on pysyvä tehtävä yhteiskunnassa ja erityisesti kouluissa. On siis hyvä, että on olemassa ”Schule ohne Rassismus – Schule mit Courage” – verkosto (koulut ilman rasismia – rohkeat koulut), johon Saksassa on liittynyt yli 1250 koulua.

Näin ainakin ennen ajattelin. Verkoston uusin julkaisu, opetusvihkonen nimeltään ”Rassismus erkennen und bekämpfen” (Tunnista rasismi ja taistele sitä vastaan), saa minut kuitenkin epäilemään verkoston hyviä aikeita. Sillä vihkonen käsittelee vain maahanmuuttajiin liittyviä ennakkoluuloja. Pahoja ovat valkoiset, kristityt ja oikeistolaiset, hyviä ovat ei-valkoiset, muslimit ja vasemmistolaiset.    

Tämä vihkonen ilmentää antieurooppalaista rasismia. Siinä vaietaan maahanmuuttajien rasismista – etenkin monien asiantuntijoiden jo vuosien ajan tuomitsemasta arabialaisten ja turkkilaisten maahanmuuttajien vihamielisestä antisemitismistä. Ja silti äskettäin eräs rabbi pahoinpideltiin keskellä Berliiniä pienen tyttärensä silmien edessä. Tätä rasismia ei ilmeisesti ole syytä tunnistaa ja taistella sitä vastaan, vaan tulee vaieta ja suvaita.

Julkaisijat kyllä kirjoittavat esipuheessa: ”Kukaan ei ole vain uhri tai pahantekijä”. He kuitenkin relativisoivat tämän välittömäsi kohdentamalla lukijan huomion ”valkoisten ylivaltaan”. Jos vihkoseen on uskomista, niin ”uuden ajan rasismi” alkoi vuonna 1492. Tuona vuonna espanjalaiset karkottivat juutalaiset ja muslimit Iberian niemimaalta ja aloittivat Amerikan valloittamisen, joka johti pian myös orjakauppaan. Sitä ennen Espanjassa oli vallinnut rauha, riemu ja monikulttuuri muslimien, kristittyjen ja juutalaisten välillä.


Olivatko eurooppalaiset ainoita orjakauppiaita?


Myös siitä vaietaan, että juutalaiset ja kristityt olivat muslimien hallitsemassa Espanjassa verovelvollisia toisen luokan kansalaisia - ”dhimmejä”. Samoin vaietaan siitä, että orjien tuonnin Afrikasta keksivät arabit ja he harjoittivat sitä kolmentoista vuosisadan ajan. Tämän ihmiskaupan uhreiksi joutui enemmän afrikkalaisia, kuin mitä rahdattiin Atlantin yli; ja koska arabit – rasistisista syistä - kastroivat mustat miehet ei mustia vähemmistöjä syntynyt orjakauppaa harjoittaneisiin muslimimaihin: valtavan mittaluokan kansanmurha. Ei kuitenkaan riittävän suuri, tullakseen mainituksi tässä vihkosessa.

Kaikki rasismin ilmenemismuodot johdetaan eurooppalaisesta kolonialismista, ”valkoisen ylivallan aatteesta”. Kansallissosialismin selityksenä mainitaan: ”Useilla saksalaisilla oli siirtomaiden menettämisen jälkeen … ja Weimarin tasavallan ja natsidiktatuurin aikana tunne ’jäämisestä liian pienelle osalle kamppailussa Afrikan ja muiden alueiden siirtomaista’.” Siksi he alistivat muut Euroopan maat, kuten nämä olivat alistaneet Afrikan maat. Euroopan juutalaisten joukkomurha, joka ei alkuunkaan sovi tähän yksinkertaiseen anti-imperialistiseen kaavaan, mainitaan vain kaksi kertaa – kahdessa lauseessa.   

Antisemitismiä vähätellään yleisesti. Antisemitistien määrä Saksassa ”vähenee jatkuvasti”. Nykyään ”vain 19 %” piti juutalaisuutta uhkana. ”Vain”! Sen sijaan nykyään ”monet saksalaiset torjuvat muslimit ja heidän uskontonsa”. Muslimit ovat uusia juutalaisia.  

Tämän työ- ja sosiaaliministeriön rahoittaman vihkosen useista ärsytyksen aiheista vielä yksi: Oppimateriaaliksi suositellaan Quentin Tarantinon westerniä ”Django Unchained”, koska siinä musta tekee selvää orjuudesta. Selvä juttu. Ja Batman on suositeltavaa, koska hän tekee selvää organisoituneesta rikollisuudesta, ja James Bond koko maailman pahuudesta. Kun välitunnilla seuraavan kerran esiintyy väkivaltaa, niin "Schule ohne Rassismus" –verkoston ei kannata yrittää väittää, että sillä ei ole mitään osuutta asiaan. Rouva von der Leyen [Saksan työ- ja sosiaaliministeri] huolehtikaa siitä, ettei tämä vihko enää jatkossa voi myrkyttää Saksan koulujen ilmapiiriä!

Valls kieltäytyy luokittelemasta koko Marseillea ZSP-alueeksi

ZUS'ien (zone urbaine sensible = herkkä urbaanivyöhyke) lisäksi Ranskaan on perustettu priorisoituja erityis-ZUS'eja, joita sanotaan ZSP-vyöhykkeiksi (zone de sécurité prioritaire). Silti meno Ranskassa näyttää jatkuvan entisellään tai vain pahenee. Nyt jo Marseillen sosialistitkin esittävät vaateita koko kaupungin julistamiseksi ghetoksi.


Sisäministeri Manuel Vallsin kannalta ei olisi mitään järkeä myöntyä Marseillen kaupunkiyhteisön sosialistisen puheenjohtajan Eugène Casellin vaatimuksiin luokitella koko Marseille priorisoidun turvallisuuden vyöhykkeeksi, ZSP-alueeksi  (zone de sécurité prioritaire). 

Le Figaro 31.7.2013 juttu ranskaksi

Marseillessa on nykyään kaksi ZSP-vyöhykettä.

Manuel Vallsin kannalta toimenpide ”ei olisi tehokas ja siinä ei olisi mitään järkeä”. Sisäministeri hylkäsi keskiviikkona kaupunkiyhteisön sosialistien puheenjohtajan Eugène Casellin – ja myös muiden ennen häntä - ajaman esityksen luokitella koko Marseille ZSP-vyöhykkeeksi. Manuel Vallsille osoitetussa kirjeessä sosialistien kunnallisvaltuutettu valittaa tilanteesta ja tuomitsee ”sietämättömät väkivallanteot”. ”Olen huolestunut ja vihainen. Tilanne on paisunut sellaisiin mittasuhteisiin, että vastatoimien täytyy olla väärinkäytösten mukaisia”, kirjoittaa Eugène Caselli, joka on myös sosialistien ykkösehdokas Marseillen kunnallisvaaleissa vuonna 2014.

France Infon ohjelmassa Manuel Valls torjui tämän radikaalin toimenpiteen: ”Me emme luokittele koko Marseillea ZSP-vyöhykkeeksi. ZSP-vyöhykkeillä tehdään kohdennettuja toimenpiteitä.” Marseillessa ”vain ydinkeskusta ei kuulu ZSP-alueisiin. Pohjoisen ja etelän asuinalueet ovat jo ZSP-alueita ja ydinkeskustassa meillä on erityisyksikköjä (…) jotka partioivat aktiivisesti”, hän muistutti.   

Eugène Caselli teki esityksen maanantain ja tiistain välisen yön uusien väkivaltaisuuksien johdosta. Vähän ennen keskiyötä löydettiin osin hiiltynyt ruumis Marseillen lähistöltä, Pennes-Mirabeau’ssa. 22-vuotias nuorukainen oli kuollut päähän ammutusta luodista. Kaksi noin 30-vuotiasta miestä taas haavoittui luodeista syrjäisellä Saint-Pierre’n pienteollisuusalueella. Lisäksi roskakuskia ammuttiin useita kertoja kuulapistoolilla tämän kierrellessä Jarre’n lähellä erään ZSP-vyöhykkeeseen kuuluvan lähiön tuntumassa.

Vaatimus koko Marseille luokittelemiseksi ZSP-vyöhykkeeksi on esitetty jo aiemmin. Elokuussa 2012 Marseille kaupunginjohtaja Jean-Claude Gaudin (UMP) esitti saman vaatimuksen Le Figaro -lehdessä. Muutamia päiviä myöhemmin sosialistinen senaattori Samia Ghali vaati armeijan väliintuloa. Silloin päätettiin toisen ZSP-vyöhykkeen perustamisesta. Ensimmäinen alue kattoi jo pohjoisen asuinalueet (IIIe, XIIIe, XIVe, XVe et XVIe arrondissements). Ja marraskuusta lähtien myös kaupungin eteläosan asuinalueet otettiin mukaan (IXe, Xe et XIe arrondissements). Viranomaiset suorittavat yhteisoperaatioita alueilla esiintyvän rikollisuuden pohjalta. 

Poliisiammattiliitto Alliance ajaa myös koko Marseille luokittelemista ZSP-vyöhykkeeksi. ”On otettava huomioon Marseillen alueen erityispiirteet. Prefektuurin riskilähiöiksi luokittelemat noin 40 asuinaluetta sijaitsevat kaupungin sisäosissa, eivätkä vain viranomaisten määrittämillä alueilla”, perusteli David-Olivier Reverdy esitystä. Hän tuo julki ”roiske-efektin” ja selittää, että ”rikos ei tunne rajoja”. Se siirtyy paikasta toiseen poliisin toiminnan vaikutuksesta.