maanantai 27. tammikuuta 2014

Ruotsi: Malmö työntää syrjään uuden antisemitismiongelmansa


Ruotsi: Malmö työntää syrjään uuden antisemitismiongelmansa
 
Die Welt 06.02.2012 juttu
 
Antisemitismi Ruotsin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa kasvaa etenkin muslimimaahanmuuttajien takia. Kuitenkin hän, joka sanoo tämän ääneen, joutuu verratuksi massamurhaaja Breivikiin.
 
[Aluksi jutussa kerrotaan 15 v. Samir Ardiwanin ampumatapauksesta viime kuussa Rosengårdissa, joka jutussa nimetään Skandinavian pahimmaksi ghetoksi.] 
 
Malmö on Ruotsin kolmanneksi suurin kaupunki ... siitä on tullut vaarallisempi asukkailleen. Vakava rikollisuus on Malmössä osittain yleisempää kuin Tukholmassa, erityisesti ryöstöjen osalta.
 
Malmön asukkaat ovat enemmän huolissaan rikollisuudesta kuin tukholmalaiset, eivätkä vain omalta osaltaan. Jo vuonna 2009 30% Tukholman asukkaista sanoi olevansa huolestunut siitä, että heidän omaisensa joutuisivat rikoksen uhriksi – Malmössä vastaava luku oli 45%.
 
Juutalaisiin kohdistuvat viharikokset lisääntyvät
 
Muutama päivä Ardiwanin hautajaisten jälkeen kulki halki Malmön katuja pienempi kulkue, juutalaisen seurakunnan järjestämä ns. kippa-kävely. Seurakunnan jäsenet kokoontuvat lauantaiaamun jumalanpalveluksen jälkeen ja kulkevat kaupungin läpi kippa päässä ja näkyvä daavidintähti takkiin kiinnitettynä.
 
Malmön juutalaiset haluavat näyttää, että he eivät anna pelotella itseään viime vuosien aikana juutalaisiin kohdistuneen viharikollisuuden kasvusta huolimatta. 
 
Amerikkalainen Simon Wiesenthal Center lähetti viime vuonna delegaation Malmöhön, kun tuli julkisuuteen, että jotkut juutalaisperheet olivat joutuneet muuttamaan pois kaupungista kasvavan antisemitismin johdosta. Natsi-metsästäjä Simon Wiesenthalin perustama keskus on antanut matkustusvaroituksen, jossa kehotetaan Etelä-Ruotsiin matkustavia juutalaisia olemaan ”hyvin valppaina”.
 
Antisemitismi on lähtöisin muslimimaahanmuuttajista
 
Juutalaisen seurakunnan edustaja kertoo, että viha ei enää kumpua juurikaan äärioikeiston ja uusnatsismin suunnalta, vaan muslimimaista tulleiden maahanmuuttajien taholta. Kyse on antisemitismin lajista, joka on tullut Malmöhön heidän mukanaan – ja se tekee ruotsalaisille poliitikoille ja toimittajille kannan ottamisen asiaan vaikeaksi.


Monikulttuurinen ovimaalaus Malmön Rosengårdissa.


 
Tässä suhteessa keskustelu Ruotsissa eroaa naapurimaissa, kuten Norjassa tai Tanskassa, käydystä keskustelusta. Ruotsissa jätetään maahanmuuttoa koskevat vaikeat kysymykset mieluummin ilman vastausta ja ollaan korostetusti poliittisesti korrekteja. Näin oltiin ennen Oslon joukkomurhaa 22.7. ja näin on jatkunut myös sen jälkeen.
 
”Keskustelu” saa välillä outoja piirteitä. Niinpä Ruotsin suurin sanomalehti ”Aftonbladet” äskettäin rinnasti maahanmuuttokeskustelun poliittista korrektiutta kritisoivat melkeinpä Oslon joukkomurhaajaan. ...
 
Kaupungin integraatiopolitiikka on epäonnistunut
 
Yksittäin tarkastellen tuoreimmilla Malmön murhilla ja hyökkäyksillä juutalaisten kimppuun ei ole mitään tekemistä keskenään. Molemmat ilmiöt kuitenkin osoittavat selkeästi, että valtio on astunut askeleen taaksepäin Ruotsin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa. Ne ovat myös merkkejä siitä, että kaupungin integraatiopolitiikka on epäonnistunut.
 
Kun malmölaisilla on suuri huoli tapahtumien johdosta, niin poliitikoilta ja journalisteilta ovat sanat usein hukassa. Tästä hiljaisuudesta ovat populistit hyötyneet. Ruotsidemokraatit, joiden juuret ovat ruotsalaisessa natsiliikkeessä, ovat 10,4 prosentilla äänistä Malmön kolmanneksi suurin puolue.
 
Rosengårdissa, jossa Ardiwan ammuttiin, on tilanne hälyyttävä. ... Siitä on tullut ghettoistumisen symboli. 
 
Jo jonkin aikaa palokunta ja ambulanssit eivät enää ole menneet Rosengårdiin ilman poliisisaattuetta. Tämä, koska he joutuivat säännöllisesti väkivallan ja kivienheittelyn uhreiksi. Äskettäin kun osallistuin juutalaisiin hautajaisiin, pyydettiin miehiä heidän poistuessaan hautausmaalta ottamaan kipat pois päistä. ”Älkää unohtako, että olemme Rosengårdissa”, kuului yksinkertainen perustelu. 
 
Maahanmuuttajien katastrofaalinen työttömyys
 
Sevedin kaupunginosa on rakenteeltaan samanlainen. Suurin osa asukkaista on maahanmuuttajia ja alle puolella aikuisista on työtä. Nuorisojengit hallitsevat osia alueesta, huumeita kaupataan avoimesti. Joidenkin viikkojen ajan Ruotsin Postin työntekijät kieltäytyivät jakamasta lähetyksiä Sevedissä – uhkailut ja väkivalta olivat postinkantajille liikaa. 

Virallinen Ruotsi reagoi tavalla, joka on tyypillistä epäonnistuneelle integraatiolle: alueen kaupunginjohtaja Anders Malmquist sanoi, että hän on tyytyväinen tilanteeseen – se tarjoaa mahdollisuuden palkata alueen työttömiä nuoria jakelemaan kirjeitä. Nuorukaiset voivat näin päästä näkemään Postin työtä.
 
Työttömyys on saavuttanut Sevedissä ja Rosengårdissa itseasiassa katastrofaaliset mittasuhteet. Suurin osa maahanmuuttajista, jotka ovat saaneet Ruotsista humanitaarisista syistä turvapaikan, joutuvat odottamaan työpaikkaa 7 vuotta. Joillakin ryhmillä luku on vielä dramaattisempi. Vain 35% somaleista on 10 vuoden jälkeen löytänyt työtä Ruotsissa.
 
Verohelpotusten ja liberalisoinnin avulla Ruotsin porvarillinen hallitus on saanut luotua 200.000 uutta työpaikkaa. Puuttuu kuitenkin yhä 450.000 täyspäiväistä työpaikkaa ja joka vuosi saa 100.000 maahanmuuttajaa oleskeluluvan Ruotsiin.
 
Paikalliset mediat vaikenevat antisemitismiongelmasta 
 
Vahvasti segregoituneessa Tukholmassa integraatio-ongelmat eivät ole ylä- ja keskiluokan edustajille niin näkyviä, kuin Malmössä. Hän, joka haluaa vierailla alueella, jossa työttömyys ja rikollisuus on tyypillistä, joutuu matkustamaan metrolla periferiaan. Pääkaupungin poliittisissa piireissä puhutaan nykyisin erityisellä halveksunnalla nurkkakuntaisista eteläruotsalaisista, jotka aina vain puhuvat epäonnistuneesta integraatiosta.
 
Frederick Sieradzki on juutalainen Malmöstä ja yksi kippa-marssin alullepanijoista. Kaupungin läpi kulkeneen lyhyen protestimarssin jälkeen hän kertoi kuvasta, jonka paikallinen media antaa Malmössä juutalaisiin kohdistuvasta väkivallasta ja uhkailusta. ”Ei kirjoiteta, että tämän takana ovat muslimit. Luulen, että kyse on yksinkertaisesti siitä, että juutalaisten ryhmä on paljon pienempi, kuin muslimien”, sanoi Sieradzki.
 
”Meitä uhkailevat ovat vain pieni joukko muslimeista, mutta pitäähän siitä voida puhua”. ...

2 kommenttia:

  1. "Anders Malmquist sanoi, että hän on tyytyväinen tilanteeseen – se tarjoaa mahdollisuuden palkata alueen työttömiä nuoria jakelemaan kirjeitä. Nuorukaiset voivat näin päästä näkemään Postin työtä." WTF?!?!?!?!

    Antaa kavereiden samointein perustaa pankki ja viekööt Anders Malmquist ja paikalliset suvikset sitten kaikki rahansa sinne :-)


    t: Vit...Stadilainen

    VastaaPoista
  2. Ruotsin kasvanut anti-semitismi on puhtaasti islamilaisen maahanmuuton seurausta. Ruotsalainen eliitti on niin sitoutunut nykyiseen dogmaan varsinaisten maahanmuuttajien "rikastavasta" vaikutuksesta, että he eivät kykene käsittämään totuutta ennenkuin väkivalta lyö kasvoille.

    VastaaPoista