perjantai 14. helmikuuta 2014

Halvan uusi halvarasia

Lakujupakka on last season. Nyt pukkaa megakaustia:

Huomasin sattumalta, että Halvan halvapaketti on uudistettu. Vanhassa oli, hieman rasistissävytteisesti, kameli ja palmu:

Kameli sekä palmu


Vanha paketti suorastaan huokui 50-luvun siirtomaarasismia.

Uudesta, dynaamisemmasta versiosta on suvaitsevaisesti poistettu rasistiset kuviot eli kameli saanut kenkää. Uudistus on erittäin tervetullut ja sitä on odotettu pitkään. Tuote on nyt huomattavan kansainvälisempi ja direktiivien mukainen eikä sen pitäisi loukata ketään...

Halvan uusi halvarasia.


... mutta huolestuttavaa on, että pakettiin on vaivihkaa ilmestynyt kreikkalaisen äärioikeistolaisen puolueen tunnus, ja puolueen tunnus muistuttaa hakaristiä, tietää hesari.


Avoimen muukalaisvihaisen äärioikeistolaisen, populistisen jne. Kultaisen aamunkoiton wikistä:

Hakaristiä muistuttava meanderi.



Pöyristyttävän järkyttävää. Uusi vedenpitävä todiste suomalaisesta piilo-, arki- ja rakenteellisesta rasismista. Toivoisin, että rikottaisiin rasismiin liittyvä vaikenemisen muuri, eikä annettaisi valtaa pelolle (sillä monet eivät puutu juuri tästä syystä). Hiljaisuus voi olla merkki tuomitsemisesta, mutta useimmiten se on viesti välinpitämättömyydestä.

Kulttuuria rodullistavat kameli ja palmu olivat toki rasistisia etnisen piilo-oletuksen takia, mutta ei hakaristin oloisia meanderejakaan voi missään nimessä hyväksyä. Onkohan Halvalla tai Halvan käyttämässä mainostoimistossa ns. varsinaisia "maahanmuuttokriitikkoja" palkkalistoilla? Toivoisin Supon tai Veronika Honkasalon tutkivan pikaisesti uudistuksesta vastuussa olevien mahdolliset kytkökset Breivikiin ja persujen äärioikeistolaiseen siipeen. Jonkun täytyy irtisanoutua ja boikotoida tuotetta kunnes kameli on saatu takaisin. Nyt Halva kyllä kalastelee sameissa vesissä.

Juuri tämä rasia saattaa ratkaista eurovaalien tuloksen.


12 kommenttia:

  1. Onhan tämä vitsi? Antakaa sen olla, ettei nii hirveästi hävetä tarvi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mitähän rasistista tässä oli? Ensinnäkään jos et itse olis tuota logoa tuohon laittanut viereen, niin todennäköisesti sitä ei olisi kukaan huomannut. Mieleltään täytyy olla sairas, että jokapaikasta etsii jotain rasistisia merkkejä. Todennäköisesti kovin moni suomalainen ei edes tiennyt moisen merkin olemassaolosta. Tässä tuotteessa ei ole pienintäkään merkkiä minkäänlaisesta rasismista. Sinä vaan tunnut niin helvetisti siitä tykkäävän, joten löydät merkkejä siitä joka paikasta. Eli kukas tässä nyt on rasisti?

      Poista
  2. "Varo lapsia# liikennemerkissä on kaksi keeneriä. Mitä pahaa keeneri lapset ovat tehneet, että niitä pitää varoa ja vielä Suomessa? Jopa liikenne on rasistista Suomessa, voitaisiinko Halla-aho erottaa Eduskunnasta tämän vuoksi. Kysyy Äärettömästi loukkaantunut

    VastaaPoista
  3. Olen erittäin pettynyt, ettei esim. aluehallintovirasto tai evira ole puuttunut näin avoimen rasistiseen symboliikkaan. Saako nykyään myydä ja markkinoida ihan mitä tahansa?? :(

    VastaaPoista
  4. http://inkkari.net/palvelut

    Amerikan alkuperäisasukkaita saa toki edelleen leimata.

    VastaaPoista
  5. Toistaiseks ainoo rasistinen juttu tässä blogissa on Lokka.

    Sen lisäksi että on käytökseltään keskenkasvuisen teinin tasolla, plus rikollinen.

    Sä oot häpeäksi joka ikiselle suomalaiselle, et yllä edes juntin tasolle.

    Levität täällä omia lapsellisia ideoitas ja lyhytnäköisiä ennakkoluuloja, jotka jäi jäljelle sun megalomaanisesta ehdokastripistä. Ehdokkaana paljastit vain oman totaalisen kyvyttömyytes yhtään mihinkään järkevään.

    Sen sijaan että olisit kasvanut ihmisenä iniset täällä jostain halvapurkista.

    Todella häpeäksi meille kaikille.

    VastaaPoista
  6. Luulisin, että rasian kuva on poistettu siksi, että se tuo mieleen Camel-merkkisen savukeaskin ja saatettaisiin tulkita savukkeiden piilomainonnaksi. Camel on muuten tuhtia tupakkaa miehiseen makuun, ja siinä on miellyttävän vahva aromi ja nautittava maku.

    VastaaPoista