tiistai 4. maaliskuuta 2014

Se on vain pieni lipsahdus

Yleisradion nettisivuilla on vertailtu puolueiden vaalibudjetteja vuosien 2009 ja 2014 eurovaalien välillä. Sama vertailu lähetettiin klo 20.30 uutisissa. Kyse on tästä:




JSN:n mukaan Ylen jutun otsikosta, ingressistä ja taulukon otsikoinnista käy selvästi ilmi, että kyse on eurovaalien budjettien vertailusta – ei vuoden 2009 vaalien todellisten kulujen ja vuoden 2014 budjettien vertailusta. Sama on tilanne tv-uutisissa, jossa puhutaan budjeteista ja budjettivertailusta. Kantelija on oikeassa siinä, että vertaillessaan Keskustan budjetteja Yleisradion verkkouutisessa käytetään ilmaisua "Viisi vuotta sitten keskusta käytti kampanjointiin noin 800 000 euroa". Muutoin jutussa kirjoitetaan budjeteista ja budjettivertailusta. Tästä yhdestä lipsahduksesta huolimatta jutusta ja tv-uutisista saa selvän käsityksen, että kyse on nimenomaan budjettivertailusta.

Yleisradion asiavirhe ei ollut tässä kokonaisuudessa olennainen. Neuvostolla ei ole perusteita ottaa kantelua käsittelyyn.


Ylen mukaan taas juttu käsitteli puolueiden eurovaalibudjetteja sillä vertailukelpoisuudella, kun se on tässä vaiheessa mahdollista. Kevään vaalibudjetteja on verrattu edellisten eurovaalien budjetteihin. Tarkastelu ei anna aihetta oikaisuun. 


Esittämänne havainnot ovat kiinnostavia ja palaamme aiheeseen joka tapauksessa uudelleen vaalikamppailun eri vaiheissa. 







Yle ilmoittaa vuoden 2009 EU-vaalibudjeteiksi seuraavat summat:

Kok 800 000, Kesk 800 000, Sdp 500 000, Rkp 500 000, Vas 330 000, Vihr 220 000, PS 200 000, KD 130 000




Summat perustuvat nähtävästi puolueiden omiin ilmoituksiin ja arvioihin. 

Huomattavaa kuitenkin on, että Yleisradio pitää ilmoittamiaan lukuja todellisina. Tämä ilmenee kirjoituksen seuraavasta tekstistä: 

”Tiukin kulukarsinta on edessä keskustalla. Viisi vuotta sitten keskusta käytti kampanjointiin noin 800 000 euroa, nyt tarkoitus on panna 300 000 euroa.” 

Ei käyttänyt Keskusta 800 000 euroa vaan 981 000 euroa eli melkein miljoonan, kuten netistä löytämistäni oikeusministeriön tiedoista ilmenee.

Todelliset budjettiluvut vuoden 2009 EU-vaaleista: 

Kok 826 000, Kesk 981 000, Sdp 757 000, Rkp 512 000, Vas 239 000, Vihr 358 000, PS 124 000, KD 137 000 

Esittämäni summat löytyvät Tomi Venhon ”En tiedä - en muista - en kommentoi , Tutkimus suomalaisen vaalirahoituksen perusteista”, taulukko sivu 69:


Huomiota herättää erityisesti Sdp:n luvuissa (Ylen ilmoitus vs. todellisuus) oleva jättimäinen ero. 
Eurovaalien 2009 osalta Yle kertoo demarien budjetiksi 500 000, mutta oikeusministeriön tiedoista löytyvä todellinen summa on 257 000 euroa suurempi. 

Mistä syystä Yleisradio ilmoittaa demarien kohdalla täysin väärän, reippaasti alakanttiin olevan summan? 

Keskustan ja Vihreiden budjetoidussa ja toteutuneessa vaalibudjetissa on myös massiivisesti eroa. 

Keskustan kohdalla Yle kertoo 181 000 euroa todellista pienemmän luvun. Vihreiden osalta Ylen ilmoittama summa on 138 000 euroa liian pieni. 

Kokoomus, Rkp ja KD ovat pysyneet osapuilleen budjettiensa raameissa. Ainoastaan näiden kolmen osalta Ylen taulukko näyttää osapuilleen oikeita summia. 

PS:n kohdalla Yle kääntää viisarin toiseen suuntaan ja kertoo budjetiksi 76 000 euroa liian suuren luvun. 

Yle antaa virheellisen tiedon myös Vasemmistoliiton osalta. Ylen kertoma luku on 91 000 euroa liian suuri. 

Tulevissa vaaleissa Vasemmistoliitto on siis todellisuudessa korottamassa vaalibudjettiaan 91 000 euroa. Ylen mukaan Vasemmistoliiton budjetti on sama kuin viime vaaleissa. 

Valitettavasti näyttää jälleen siltä, että Yle jakaa kansalaisille virheellistä tietoa. 

Kun puolueet ovat tänä keväänä ilmoittaneet vaalibudjettiensa suuruuden, se ei vielä tarkoita, että ne olisivat totuudenmukaisia, kuten erityisesti Sdp:n, Keskustan ja Vihreiden osalta voi viime vaalien perusteella havaita. 

Toteutuneet vaalibudjetit saa ministeriöstä reilusti ennen seuraavia vaaleja. 

Valitettavasti näyttää kuukausi kuukaudelta yhä enemmän siltä, että lähes kaikki Yle-uutisten tiedot täytyy tarkistaa ennen kuin ne voi ottaa totena. 

Ei voi nimittäin olla niin, että kaikki reilun puolen vuoden aikana tekemäni pistokokeet ovat antaneet tuloksen, jonka mukaan Yle uutisoi joko virheellisesti tai jättää kertomatta aiheen kannalta merkittäviä asioita. 


1 kommentti: