maanantai 7. huhtikuuta 2014

Saksa: Vasemmisto hyökkäsi taas eurokriittisten vaalitilaisuuteen

JF 7.4.2014: Vermummte greifen AfD-Infostand an



Vasemmistolaiset hyökkäsivät sunnuntai-iltana 6.4.2014 Duisburgissa eurokriittisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) vaaliteltalle. Yksi paikallisosaston jäsenistä haavoittui.

Poliisin mukaan kuusi naamioitunutta ja mustiin pukeutunutta henkilöä yritti alkuillasta tuhota AfD:n vaaliteltan ja viedä toukokuun paikallisvaaleja varten kerätyt kannattajien allekirjoitukset. Hyökkäyksessä yksi AfD:n jäsen kaadettiin maahan ja hänet pahoinpideltiin. Hän on nyt sairaalahoidossa.

Paikalle kutsuttu poliisi onnistui saamaan yhden tekijöistä kiinni. Valtiollinen suojelupoliisi Staatsschutz on ottanut tapauksen tutkittavakseen.

AfD:n mukaan vaalityöntekijät olivat saaneet sietää häirintää ja uhkailua koko päivän, heille mm. huudeltiin törkeyksiä kuten esimerkiksi "natsisiat!". Yhden AfD:n jäsenen naamaan syljettiin. Kun hän yritti ottaa tekijän kiinni, häntä uhkailtiin pippurisumutteella.


AfD: demokraattisten puolueiden on tuomittava hyökkäys


AfD:n Duisburgin paikallisosaston puheenjohtaja Holger Lücht on pyytänyt kaikkia Duisburgin demokraattisia puolueita ja instituutioita tuomitsemaan yksiselitteisesti ja julkisesti tämänkaltaiset teot, jotteivät tekijät kokisi toimintaansa oikeutetuksi. Vasemmisto on useasti aiemminkin hyökkäillyt AfD:n jäsenten kimppuun ja ilmoittanut jatkavansa pelottelustrategiaa.

AfD Nordrhein-Westfalenin osasto on kauhistunut välikohtauksesta. Ikävä kyllä kyse ei ole yksittäistapauksesta, vaan tämä vain kertoo siitä, mitä poliittisesti kiihotettu nuoriso voi saada aikaiseksi, toteaa puheenjohtaja Hermann Behrendt. "Pyydämme kaikkia demokraattisia voimia osoittamaan solidaarisuutta ja tuomitsemaan yhdessä moiset hyökkäykset vapaata demokraattista järjestelmäämme vastaan."

Myös viime vaaleissa AfD joutui usean kerran vasemmistolaisten hyökkäysten kohteeksi. Göttingenissä puolue jopa mietti vaalikampanjan perumista jäseniinsä kohdistuvan uhan takia.


3 kommenttia:

  1. Hei Junes!

    Kiitos infopläjäyksistäsi!

    Toivottavasti luet tätäkin "puolta" blogistasi. Pääosin taidat olla Naamakirjan puolella, missä itse en ole.

    Ja ihan off topicina pyyntö: saisiko tuon vaalitukitilinumeron IBAN-muodossa tuonne etusivulle ja onko se siis
    FI64 3939 0038 9612 56 (SBANFIHH)?

    Terv. 57-v. täti-ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys!

      Lisäsin IBAN-muodon. Tilinumero on tuo mainitsemasi.

      Poista
  2. Erinomaiset mielipiteet sulla ! Olin 84 % samaa mieltä kanssasi eurovaalikoneessa

    http://vaalikone.yle.fi/eurovaalit2014/

    Mainiota että KORRUPTOITUNUT YLE on julkaissut myös sinun mielipiteesi eikä parhaaseen stalinistiseen tapaan jättänyt M11 edustajia pois.

    VastaaPoista