keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Ruotsidemokraatin puhe eduskunnassa



Kent Ekeroth (SD): Arvoisa puhehenkilö,

Ruotsi olisi voinut olla paratiisi, Ruotsin ihana luonto, Ruotsin ihmeelliset ihmiset, jotka nostivat itsensä köyhyydestä maailman ehkä parhaiten järjestetyksi, rikkaimmaksi ja rauhallisimmaksi yhteiskunnaksi. Vain hetken aikaa sitten Ruotsi oli myös yksi maailman yhtenäisimmistä kansakunnista. Hyvinvointiyhteiskunta perustui yhteisön sisäisiin yhteenkuuluvuuden ja luottamuksen tunteisiin, jotka loivat onnea kaikille kansalaisille.

Ruotsi oli onnistumistarina: menestyvä, rikas ja rauhaisa yhteiskunta maailman kauneimman luonnon keskellä. Kaikki oli kuin satua.

Mutta sitten TE ilmestyitte. Kaikki te, jotka istutte täällä eduskunnassa minun edessäni tänään, ruotsidemokraatteja lukuun ottamatta. Kaikki te, jotka johditte tätä maata ennen kuin ruotsidemokraatit pääsivät eduskuntaan.  Te valtapuolueiden edustajat (sjuklövern, ei sixpack vaan 7-pack, käänt. huom.), jotka olette jo vuosikymmenien ajan muuttaneet paratiisia painajaiseksi niille ihmisille, jotka aikoinaan rakensivat tämän paratiisin.



Muutama päivä sitten vierailin lapsuudenystäväni luona Göteborgissa. Hän asuu alueella, jossa kaikki uuden Ruotsin jengiammuskelut ja muut teidän mielestänne ”jännittävät” asiat tapahtuvat. Istuin keittiön pöydän äärellä ystäväni, hänen äitinsä ja heidän noin 80-vuotiaan perhetuttunsa kanssa ja vanhus kertoi minulle, että hän ei enää nykyään tunne Ruotsia kodikseen.

Vanha mummo sanoi: "Kohta meillä ei ole enää kotimaata". Ja kyseessä ei ollut mikään tyypillinen ruotsidemokraatti. Ei sellainen ihminen, jota valtapuolueet kutsuvat sisäänpäinkääntyneeksi rasisti-fasistiksi. Kyseessä oli aivan tavallinen ruotsalainen nainen, joka oli syntynyt ja kasvanut omassa maassaan: Ruotsissa.

Tämä mummo oli elänyt ja tehnyt koko ikänsä työtä Ruotsissa. Hän oli syntynyt köyhässä Ruotsissa ja raatanut tehdäkseen siitä paratiisin. Ja nyt, TEIDÄN politiikkanne suorana seurauksena, hän ei enää tunne oloaan turvalliseksi ja kotoisaksi Ruotsissa.

Hän ei ole tässä yksin, eikä tämä päde vain vanhuksiin.

Ruotsalaiset nuoret joutuvat todennäköisesti eniten kärsimään teidän hulluudestanne.

Sillä aikaa kun te poliitikot ja teidän journalistinne piilottelevat rikkailla ja vain ruotsalaisista koostuvilla luksusalueilla te pakotatte monikulttuurisuutta kaikille muille ja vaaditte, että heidän on tykättävä siitä. Samalla te itse kieltäydytte elämästä monikulttuurissa. Tekopyhyydellänne ei ole mitään rajaa.

Ennen vuoden 2010 vaaleja minä kiersin kouluissa ja näin sen, minkä te kieltäydytte näkemästä ja minkä minä itse olen kokenut kouluvuosinani. Ruotsalaisten järjestelmällisen sorron, koulukiusaamisen, väkivallan ja avuttomuuden tunteen. Monikulttuurisen kaaoksen!

Arjen totuus on, että maahanmuuttajajengit kertovat ruotsalaisille, mitä näillä on lupa tehdä, sanoa ja ajatella. Miksi te luulette, että ruotsidemokraatit ovat kolmanneksi suurin puolue kouluvaaleissa? Miksi ruotsidemokraatit tulevat lyömään kaikki aikaisemmat ennätyksemme ensi vuoden vaaleissa? Voisiko se johtua teidän epärealistisesta monikulttuuripolitiikastanne?

Vieraillessani Kiirunassa kaksi vuotta sitten tapasin saamelaisen naisen. Hän oli syntynyt mökissä pohjoisen metsissä. Hän ja hänen esi-isänsä ovat eläneet siellä sukupolvien ajan ja rakastivat sitä kovasti. Mutta tullessaan vanhemmaksi hän halusi järjestää asumisensa Kiirunan kaupungissa. Hän ei voinut enää huolehtia itsestään mökissä asumalla.

Ja sitten hän sai vastauksen TEILTÄ, että hän ei voi päästä juuri rakennettaviin asuntoihin - ja miksi ei? Koska te kaikki päätitte antaa ne hänen sijaansa ryhmälle somalisiirtolaisia.

Tiedän, että nämä tarinat eivät vaikuta teihin. Jotkut teistä nauravat pilkaten, vakuuttaen itsellenne, että nämä ovat vain vanhoja kapeakatseisia ruotsalaisia, jotka eivät ymmärrä monikulttuurista paratiisianne.

Saatte selkääntaputuksenne jossain konsensuskerhossanne ja luulette tehneenne jotain hyvää.  Kun palaatte asuinalueellenne, missä asuu vain ruotsalaisia.  Mutta teidän kaikkien pitäisi olla häpeissänne, ja historia tulee teidät tuomitsemaan rankasti.

52,5 % heistä, jotka ovat vankilassa Ruotsin pahimmista rikoksista ovat ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia.  30% vangeista eivät ole edes Ruotsin kansalaisia, he ovat ulkomaalaisia.

Tämän teidän monikulttuuriparatiisinne on aiheuttanut.

Ja tämä tilanne mahdollisti sen, että 16-vuotias tyttö hakattiin kuoliaaksi Västeråsissa irakilaisen kurdin toimesta, jonka TE päätitte olla karkottamatta. Voisi kysyä, miksi haluatte tämän murhaajan pysyvän maassamme.

Meillä oli 81-vuotias nainen, jonka maahan muuttanut mustalainen hakkasi ja ryösti kun nainen oli nostamassa rahaa automaatista. Häntäkään ei karkotettu.

Nainen oli nostamassa rahaa maksaakseen hammashoitonsa. Tiedättehän, sen hoidon, minkä tarjoatte laittomille siirtolaisille ilmaiseksi?

Mutta te kiellätte kaikki nämä faktat, kiellätte maahanmuuton valtaisat kustannukset, te kiellätte maahanmuuttajien hallitseman rikollisuuden ja sen, että ruotsalaiset eivät koe olevansa kotona omassa maassaan.

Kiellätte kaiken tämän. Sen sijaan te höpötätte haasteista ja miten niitä voitaisiin ratkaista.

Ja väitätte, että massamaahanmuutto ei ole ongelma, vaan ongelma on se, että me emme ole vielä ratkaisseet ongelmia. Mutta sitten teidän täytyy kysyä itseltänne: Mitä järkeä on luoda ongelmia maahan, jossa niitä ei jo valmiiksi ollut? Oliko tylsää ja piti keksiä tekemistä?

Ilman teitä voisimme nostaa tärkeimmäksi lämpimän ruuan vanhuksille, joka nyt on leikattu pois. Ilman teitä olisimme voineet antaa 1,5 miljardia sairaaloillemme jota ne pyysivät. Sen sijaan päätitte tuhlata sen laittomiin siirtolaisiin, jotka ovat täällä vastoin Ruotsin lakia. Tämä on yksinkertainen todellisuus tästä yhteiskunnasta, tämän monikulttuurisen kaaoksen olette luoneet viimeisen 30 vuoden aikana.

Ilman teitä, Ruotsi olisi voinut olla paratiisi.

kommunistisen puolueen kansanedustaja haluaa kysyä kysymyksen

Bengt Berg (V): Kiitos, arvoisa puhehenkilö.

Ruotsidemokraattien ensimmäinen puhuja tänään viittasi kristinuskoon. Voin kertoa, että olen itse Ruotsin kirkon jäsen.  Olen arvostanut sitä rakkauden sanomaa, joka kristinuskon tiettyihin osiin sisältyy. Kuitenkin Kent Ekerothia kuunnellessani rakkaus suorastaan loistaa poissaolollaan.

Rakkaus, suvaitsevaisuus, avoimuus.

Tuntuu kuin Kent Ekeroth olisi elänyt laatikossa, avannut kannen ja astunut ulos tähän lämpimään idylliin. Ja tämänkö on tarkoitus olla Ruotsi. Ilman historiallista perspektiiviä. Haluaisin kysyä: eikö maailmanhistorian siirtolaisaalloilla ja meidän maallamme, meidän ajallamme ole mitään yhteyksiä?


Kent Ekeroth (SD): Voisitteko lopettaa merkityksettömän höpinänne. Aina kun avaatte suunne, sananne ovat pelkkää tyhjää.

Teillä ei ole mitään annettavaa. Te ette osaa keskustella taloudesta tai rikollisuudesta, koska todellisuus on teitä vastaan. Niinpä te tulette tänne eteen ja puhutte vaaleanpunaisista elefanteista.

Haluat siis puhua muuttoaalloista? Tiedän mitä ihmiset yleensä ottavat tässä yhteydessä esille: Yhdysvaltoihin lähteneiden ruotsalaisten muuttoaallon.  En tiedä onko se mitä ajattelet, pitäisikö meidän puhua siitä?

Kysy Amerikan alkuperäiskansoilta, mitä he ajattelevat ihmisistä, jotka muuttivat Yhdysvaltoihin. Siis jos löydätte yhtään, koska melkein kaikki heistä kuolivat.

Kysy Etelä-Amerikan alkuperäisväestöltä, mitä he tykkäsivät maahanmuutosta. Siis jos löydät yhtään, koska melkein kaikki heistä kuolivat.

Kysy Australian aboriginaaleilta mitä he tykkäsivät maahanmuutosta.Siis jos löydät yhtään, koska melkein kaikki heistä kuolivat.

Siinä teille muuttoaaltoja. Hallelujaa!

Onko muita fantastisia muuttoaaltoja, joista haluat puhua ja jotka olivat niin rikastavia alkuperäiskansoille?

Kysy heiltä itseltään, joihin tämä on vaikuttanut, mitä mieltä he ovat.


Bengt Berg (V): Arvoisa puhehenkilö, oletan, että näitä väittelyitä ei käydä vain sen vuoksi, että voimme vain kritisoida toistemme sanomisiamme.  Kent Ekeroth antaa hyvin epäkypsän kuvan. Epätoivoisen kuvan. Kuvan erittäin peloissaan olevasta henkilöstä.  Ja mietin, onko tämä se ajava voima jolla saat vaaleissa niin suuren kannatuksen.  Jos näin on, on se tosi, tosi huono asia.

Ja ajattelen niitä lapsia, jotka ovat yhtä ruotsalaisia kuin sinä tai minä. Esimerkiksi lapset, jotka on adoptoitu ja puhuvat murtaen.


Kent Ekeroth (SD): Aion kertoa Bengt Bergille mikä on epäkypsää. Sitä on kieltäytyminen nähdä totuutta ja päivänselvän todellisuuden kieltäminen, jonka jokainen jolla on vähänkään maalaisjärkeä voi nähdä. Sanoit aiemmin että olen elänyt jonkinlaisessa turvatussa maailmassa, se on juuri mitä en ole tehnyt. Olen elänyt teidän monikulttuurisessa todellisuudessa, olen käynyt niitä kouluja.

Olin siellä, näin sen. Siksi liityin ruotsidemokraatteihin.

Sinä sen sijaan, en tiedä missä asut, mutta tiedän missä Mona Sahlin asuu.

Hän asuu etnisesti homogeenisessa Nackassa ja näin te ihmiset toimitte. Pakotatte toiset kestämään tämän monikulttuurisuuden,  samalla kun itse ette suostu asumaan siinä.


***

Video löytyy myös facebookista. Sitä on jaettu mm. saatesanoilla:

Olipa aivan helvetin hyvä puhe. Jotenkin oikein sävähdytti miten Ekeroth pienessä kiukunpuuskassa paahtoi eteenpäin. Hyvin suomennettu myös.

Asuin Ruotsissa vuosina 78-85 lähes 7 vuotta ja ymmärrän täysin mistä tässä puhutaan. Me Suomalaiset teemme samat virheet 30 vuoden viiveellä... Lycka till !

Kuulun itse Perussuomalaisten vanhan liiton jengiin eli Vennamolaisiin. En siis missään tapauksessa pidä ruotsidemokraatteja puolueemme ruotsalaisena vastikkeena. silti tämän kaverin puheita kuunnellessa voin allekirjoittaa aika monta asiaa joista hän puhuu. Puhe kestää melkein kymmenen minuuttia. Väitän, että kannattaa käyttää omasta vapaa-ajastaan juuri nämä kymmenen minuuttia. silmät on syytä avata ennenkuin meillä on sama housussa..

***

Alkuperäinen teksti: Riksdagens protokoll 2013/14:13


Kent Ekeroth (SD): Fru talman! Sverige kunde ha varit paradiset på jorden med vår fantastiska natur, med det fantastiska svenska folket som lyfte sig själva från fattigdom till det förmodligen mest välorganiserade, rika och fredliga samhället på denna jord. För inte alltför länge sedan var Sverige också ett av världens mest homogena länder. Den sociala tilliten var stor. På den tilliten byggdes ett välfärdssamhälle som i undersökning på undersökning visade sig skapa det lyckligaste samhället, eller som i alla fall låg i topp. 

Svenskarna lyckades. Vi hade ett välmående, rikt och fredligt samhälle med världens vackraste natur. Det är närmast som en saga. Men sedan kom ni, ni som sitter framför mig i dag, SD undantaget, och de som satt här innan Sverigedemokraterna kom in i riksdagen. Ni i sjuklövern som nu under decennier har förvandlat sagan till en mardröm för allt fler människor, för allt fler av dem som en gång skapade detta paradis.

Häromdagen var jag i Göteborg och hälsade på en barndomsvän som bor i Länsmansgården, mitt i smeten av alla de beskjutningar som sker i det ni kallar det nya spännande Sverige. Jag satt vid deras köksbord med honom, hans mor och en vän till familjen som var en äldre dam, runt 80 år gammal. Hon berättade om utvecklingen i sitt område, om hur hon inte längre känner igen sig i sitt Sverige. Hon sade: Snart har vi inte vårt land kvar.

Detta var inte någon inbiten sverigedemokrat, inte någon som ni i sjuklövern gillar att kalla inskränkt rasist eller fascist. Det var en helt normal svensk dam som var född och uppvuxen i sitt land, som hade levt och jobbat hela sitt liv här och som föddes i ett fattigt Sverige och gjorde det till ett paradis. På grund av er politik känner hon sig nu inte längre trygg och känner sig inte längre hemma. Hon är inte ensam, och det gäller inte bara våra äldre.

Våra skolungdomar är de som kanske allra tydligast blir utsatta för er galenskap. Medan ni politiker, och för den delen även våra fantastiska medier, gömmer er i fina, rika och homogent svenska områden prackar ni mångkulturen på alla andra och kräver dessutom att de ska gilla den. Ni vägrar själva leva i den. Det hyckleriet når inga gränser.

Inför valet 2010 var jag runt på skolor, och där såg jag återigen det som ni vägrar att se och det som jag själv har sett under min egen skoltid, nämligen förtrycket mot svenskar, mobbningen, otryggheten och våldet. Det är ett mångkulturellt kaos där svenskar blir tillsagda av invandrargängen var de får vara, vad de får säga och vad de får tycka.
   
Varför tror ni att Sverigedemokraterna är det tredje största partiet i skolvalet, och varför kommer vi att slå vårt tidigare rekord i valet om ett år? Är det på grund av er fantastiska politik?

Vid ett besök i Kiruna för omkring två år sedan träffade jag en skogssame. Det var en dam som var född i en kåta ute i skogen i Norrland. Hon och hennes förfäder hade bott där i generationer och vårdat landet och älskade det passionerat. När hon kom till sin ålders höst ville hon dock ha ett boende inne i Kiruna stad. Hon kunde inte längre ta hand om sig själv ute i sin lilla stuga. Då fick hon svaret, av er igen, att hon tyvärr inte kunde ta del av de nya lägenheterna som byggdes. Vet ni varför? Jo, för att ni i stället valde att ge dem till ett gäng invandrade somalier.

Jag vet att sådant här inte biter på er. Somliga av er sitter och hånler och inbillar er att det bara är inskränkta gamla svenskar som inte förstår sig på ert mångkulturella lyckorike. Ni får i stället era ryggdunkar från er lilla konsensusklubb någonstans och tror att ni har gjort något gott när ni kommer hem till ert homogent svenska område. Men ni borde skämmas, och historien kommer att döma er hårt.

52,5 procent av alla som sitter inne för de värsta brotten i Sverige är enligt Kriminalvårdens långtidsrapport utlänningar eller folk med invandrarbakgrund. 30 procent av alla som sitter i våra fängelser är inte ens svenska medborgare; de är utlänningar. Detta är vad ert mångkulturella lyckorike har skapat. Denna situation har orsakat att en 16-årig tjej blev ihjälslagen utanför Västerås av en invandrad irakisk kurd som ni valde att inte utvisa. Man kan undra varför ni ville ha kvar den mördaren i vårt land.

En 81-årig dam blev nedslagen av en invandrad rom när hon skulle hämta ut pengar från banken för att betala sin tandläkarvård. Han blev inte heller utvisad. Hon skulle hämta pengarna för att betala tandvård. Ni vet, den tandvård som ni ger gratis till illegala invandrare.

Ni förnekar dock alla dessa fakta. Ni förnekar de enorma kostnader vi har för invandringen. Ni förnekar brottsligheten som är invandrardominerad, och ni förnekar att svenskar inte längre känner sig hemma i sitt land. Allt detta förnekar ni.

Ni går i stället upp och babblar om utmaningar och hur vi ska lösa dem. Ni säger att problemet inte är invandringen; problemet är att vi måste lösa problemen. Då måste man fråga sig vad poängen är med att skapa problem i landet som vi inte har från början. Är det för att ni vill ha något att göra?

Om det inte vore för er hade vi kunnat prioritera varm mat till våra äldre. Det har dragits in. Om det inte vore för er skulle vi kunna ge de 1,5 miljarderna till våra stora sjukhus som de bad om. I stället valde ni att spendera dem på illegala invandrare som är här i strid med svensk lag. Detta är den enkla sanningen om det samhälle och mångkulturella kaos ni har skapat under snart 30 års tid. Om det inte vore för er hade Sverige kunnat vara ett paradis.
 
(Applåder)

Bengt Berg (V): Fru talman! Sverigedemokraternas förste talare i den här debatten anspelade en del på kristendomen. Jag kan för enkelhetens skull tala om att jag är medlem i Svenska kyrkan, och jag har tagit en hel del intryck av det kärleksbudskap som finns i vissa delar av kristendomen.

När man lyssnar på Kent Ekeroth är det där med människokärlek, tolerans och öppenhet så otroligt osynligt. Det är som om Kent Ekeroth levt i en frysbox, öppnat locket och stigit ut i den varma idyllen. Det ska då vara Sverige – helt historielöst.

Jag skulle vilja fråga: Finns det inget samband mellan historiens folkvandringar runt om i världen och vår egen tid, vårt eget land?


Kent Ekeroth (SD): Fru talman! Kan ni vara snälla och sluta med era floskler, Bengt Berg? Ni säger absolut ingenting. Det blir snömos av allting ni säger, för ni har ingenting att komma med. Ni kan inte tala om ekonomi, ni kan inte tala om kriminalitet, för all verklighet är emot er. Därför måste ni tala om rosa moln när ni går upp i talarstolen. Det är löjligt!

Ska vi tala om folkvandringar? Jag vet vad folk brukar ta upp i de debatterna. Det är folkvandringen när svenskarna flyttade till USA. Är det den du tänker på? Ska vi prata lite om den? Då gör vi det. Fråga indianerna vad de tyckte om de invandrare som kom till USA, ifall ni kan hitta dem, för de dog ju nästan allihop. Fråga indianerna i Sydamerika vad de tyckte om den invandringen, ifall ni kan hitta några, för de dog ju nästan allihop. Fråga aboriginerna i Australien vad de tyckte om den invandringen, om du kan hitta dem, för de dog ju nästan allihop.
 
Där har du folkvandringen. Halleluja! Grattis! Är det bra exempel? Finns det något annat exempel du vill ta upp, någon fantastisk folkvandring som varit berikande för dem? Fråga dem själva så får du höra vad de tycker!


Bengt Berg (V): Fru talman! Jag antar att den här debatten inte är till för att man ska leka recensent av varandras inlägg. Kent Ekeroth ger ett väldigt omoget intryck, ett desperat intryck, ett intryck av att vara en väldigt rädd människa. Jag undrar om det är den drivkraften som ni ska vinna så många procent på i valet, Kent Ekeroth. I så fall är det väldigt, väldigt illa. Jag tänker också på de barn som är lika mycket svenskar som du och jag och vem som helst här, alltså de barn som är adopterade och uppvuxna och till exempel har en dialekt.


Kent Ekeroth (SD): Fru talman! Jag ska berätta för Bengt Berg vad som är omoget. Det är att inte våga se sanningen. Det är att inte våga se den uppenbara verklighet som alla med lite sunt förnuft kan se.

Bengt Berg talade tidigare om att jag levt i någon skyddad värld. Det har jag inte gjort. Jag har levt i den mångkulturella verkligheten. Jag har gått i de där skolorna. Jag var där. Jag såg det. Det var därför jag blev SD:are. Jag vet inte riktigt var du lever, Bengt Berg, men jag vet var Mona Sahlin levde på sin tid. Hon levde i det etniskt homogena Nacka. Det är så ni arbetar. Ni prackar det på andra, men ni vill inte själva ha det.

14 kommenttia:

  1. kommunisti Bengt Berg elää samanlaisessa harhatodellisuudessa kuin kotimainen vasemmistoliittomme

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle taas Bengt Berg tuo elävästi mieleen suomalaisen sosialidemokratian.

      Suuri kiitos Junekselle videon suomentamisesta ja levittämisestä!

      Kunpa meilläkin joskus edes yksi suomalainen kansanedustaja uskaltaisi avata eduskunnassa suunsa. :(

      Poista
  2. surullista ei kukaan edes sd ymmarra miksi ja kuka taman takana on,
    hstorian vaarentaminen on sita luokkaa etta on vaikeaa mutta ei mahdotonta loytaa totuus jos vain
    haluaa ja kyenee loogiseen ajatteluun, mutta sehan on vihapuheta, josta saa pahimmillan yli 10v
    vankeutta eussa

    VastaaPoista
  3. Turvapaikkaa tarvitseva yksittäinen henkilö tai hänen perheensä on eri juttu kuin tämä nykyinen hallitsematon kansainvaellus. Olisikin hyvä ruveta puhumaan kansainvaelluksesta humanitaarisen pakolaispolitiikan sijaan. Ehkä kukkahatutkin alkaisivat tajuta, ettei minkään maan sosiaalisysteemi sellaista kestä.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  4. Kiitos Junes!

    Kent Ekeroth pani kommarille jauhot suuhun kuten pitikin. Muutenkin puhui asiaa, ja aivan aiheellisesti hieman kuittaili Ruotsin demareille.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä! Olen demari, mutta huolissani samoista asioista. Minulle sosialidemokratia, vasemmistolaisuus, solidaarisuus ja välittäminen eivät ole sellaisia asioita, joiden vuoksi sulkisin silmäni todellisuudelta. Hallitsematon maahanmuutto myönteisyys ja yltiösolidaarisuus ovat vaarallinen yhdistelmä, ihan samalla tavalla kuin äärioikeistolaisuus ja äärimmäinen rasismi. Minulla suoraan sanottuna ottaa päähän se, että nykyiset elitistipoliitikot ovat lähes jokaisessa puolueessa unohtaneet, että on syytä varsinkin tiukkoina aikoina myöntää, ettemme pysty elättämään kaikkia tänne pyrkiviä mamuja. Monikulttuurisuuden ei pidä olla sitä, että päästämme tänne terroristeiksi pyrkiviä "lahkoja" ja hyysäämme niitä. Ne eivät kuuluu tähän kulttuuriin, jonka pitäisi olla hyväntahtoisuudesta huolimatta MEIDÄN! Olen solidaarinen, mutta tiukasti isänmaallinen. Suomi on suomalaisten maa. Suomalaisia ovat täällä syntyneet tai täällä työtä tekevät, rehelliset ihmiset, jotka hyväksyvät suomalaisen kulttuurin, eivätkä yritä muuttaa sitä omanlaisekseen. Olen Ekerothin kanssa samaa mieltä... valitettavasti. Mittani alkaa olla täynnä vaikka olen hyvätuloinen, hyvässä asemassa ja kuten sanoin... demari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tiukkuus pitää ensisijassa pitää hyvinä aikoina, koska löysäily hyvinä aikoina johtaa nykytilanteen kaltaisiin kaaosaikoihin.

      Poista
    2. Ja silti vuodesta toiseen äänestät demareja?

      Poista
    3. Anonyymi, en sano, että äänestän demareita. Minulle kyse ei ole äänestämisestä vaan niistä ajatuksista, jotka demariaatteessa ovat hyviä. Esim. maksan mielelläni veroja tähän yhteiskuntaan, enkä todellakaan ole yksityistämisen kannalla sote- tai sivistyspuolen suhteen. Minusta on täysin käsittämätöntä paskaa, että ihmiset valittavat verojen suurudesta. Tienaan itse lähes 90k vuodessa ja maksan siitä veroja n. 36000e. Asun pk-seudulla ja asuminen on kallista, mutta en ole päässyt laihtumaan, joten ei täällä niin paskaa ole kuin aina väitetään :) Silti toi Ekerothin puhe kosketti, eli jossain on korjattavaa ja se jossain on niissä ääripäissä, sekä suvaitsevaisuuden, että suvaitsemattomuuden suhteen.

      Poista
    4. Hyvä anonyymi .. on muuten aivan sama mistä sinä pidät, niin kauan kuin se pitämisesi on kiinni vain poliittisesta paskanjauhannasta. Demarit, siis keitä/mitä ne muka ovat?

      Tässä maassa ei ole vielä edes yritetty ymmärtää sitä millaista sikailua politiikan tekeminen on ollut jo kymmeniä vuosia, itse asiassa sen tekemisen tai tekemättä jättämisen alkuajoilta lähtien.

      Junes edustaa puoluetta joka ainoana puolueena Suomessa ajaa Suoran Demokratian toteutumista Suomessa. Mikäli sinulla (kuka tahansa) ei ole oikeaa/todellista käsitystä siitä mistä on kyse, nämä linkit varmasti avaavat silmänne:

      http://www.muutos2011.fi/

      http://www.muutos2011.fi/suora-demokratia/

      http://www.muutos2011.fi/suorademokratia/suora-demokratia-sveitsissa/

      Demokratiaa EI ole sitä että joillekin vaaleissa valituille annetaan määräämätön valta tehdä päätöksiä siten kuin he itse haluavat. Demokratia on VAIN sitä että jokainen joita tehtävät päätökset/lait tms. koskevat, voivat osallistua, antaa oman mielipiteensä/äänensä juuri niille asioille jotka kulloinkin ovat ajankohtaisia. EI riitä se että saat äänestää henkilöä kerran 4 vuodessa, sillä se henkilö, riippumatta siitä mitä hän on sinulle sanonut tai todistanut, voi olla kanssasi juuri Sinulle tärkeistä asioista täysin eri mieltä ... esim. maahanmuutosta.

      Poista
  6. Kiitos videosta ja sen suomentamisesta. Surullista nähdä miten monikulttuurisuutta kannattavat sulkevat silmänsä totuuksilta, ja ovat samalla kaksinaamaisuuden multihuipentumia.

    VastaaPoista
  7. Tässä lisää parlamenttipuhetta Kent Ekerothilta (tekstitetty englanniksi).

    https://www.youtube.com/watch?v=KkgFmxy7mHU

    Kent Ekeroth Immigration Debate Swedish Parliament Nov 12 2014

    Terv. Täti-ihminen 58 v.

    VastaaPoista
  8. How to contact you Mr Junes Lokka?

    You may find me here https://www.facebook.com/profile.php?id=100004908558247

    or maybe here too http://rotanloukku.wordpress.com/

    .. or tens of thousands other ways :)

    oh, here is one email address too: kannikkahalonen@yahoo.com (maybe the same in Gmail too)

    VastaaPoista