perjantai 7. joulukuuta 2012

Urheiluväkivalta saa jo pöyristyttäviä piirteitä

Sunnuntaina 2.12. Hollannissa pahoinpideltiin erotuomari, joka kuoli 3.12. kello 17.30. Tämä on siis jotain aivan uskomatonta. Juuri sillä viikolla, jona toinen jalkapalloilija tuomittiin kolmen vuoden vankeuteen 77-vuotiaan kannattajan taposta, tapahtuu tämä. Ilmeisesti nämä nuorukaiset eivät opi kerta kaikkiaan yhtään mitään mistään.

  Kalevan pääkirjoitus käsitteli asiaa seuraavasti:


Urheiluväkivalta saa jo pöyristyttäviä piirteitä

Hollannissa, yhdessä eurooppalaisen jalkapallon pyhätöistä, on järkytytty teini-ikäisten jalkapallon pelaajien mukiloitua avustavan erotuomarin kuoliaaksi viime lauantaina.
Kolme nuorta pelaajaa kävi ottelun jälkeen avustavan erotuomarin kimppuun ja hakkasi tätä päähän niin, että hän kuoli vammoihin myöhemmin sairaalassa.
Tapaus on pöyristyttänyt hollantilaiset, sillä vaikka katsojien huliganismi ei ole tuntematonta sielläkään, vastaavaa nuorten pelaajapoikien aiheuttamaa purkausta ei ole aikaisemmin koettu.
Suomessa jalkapallohuliganismi on ajoittain yrittänyt nostaa päätään, mutta ei ole saanut sellaisia mittasuhteita kuin Britanniassa tai muissa vanhoissa jalkapallomaissa Euroopassa. Tämä on lajin onneksi täällä.
Jääkiekossa kentällä tapahtuvasta väkivallasta on sen sijaan tullut niin oleellinen osa lajia, että sääntöjen vastaiset pahoinpitelyt alkavat olla arkipäivää. Ei viikkoa, ettei uutista siitä, että joku oli mukiloitu sairaalakuntoon. Tätä tapahtuu kaikilla sarjatasoilla.
Jääkiekkoyleisön reaktioista päätellen äänekäs osa yleisöä jopa nauttii siitä, kun kaukalossa vaihdetaan lajia jääkiekosta nyrk-keilyyn.
Tahallinen väkivalta ei kuulu urheiluun. Monet lajit ovat muutenkin niin kovatempoisia, että tahattoman loukkaantumisen vaara on aina olemassa.
Vastuu siitä, että pelaaminen pysyy sääntöjen rajoissa on valmentajilla, tuomareilla ja tietysti pelaajilla itsellään.
Jo varhaisessa vaiheessa tulee korostaa reilun pelin henkeä ja sääntöjen noudattamista. Ellei tämä tehoa, väkivallantekijöitä ja heidän valmentajiaan pitää ojentaa niin, ettei vilppi kannata missään tilanteessa.

Jutussa ei, kuten missään muussakaan suomalaisessa mediassa, mainita tekijöiden etnistä taustaa. Lisäksi jutussa väitetään tekijöitä olleen 3, kun heitä saattoi olla jopa 5 tai 6.

Asia vaatikin ulkomaalaisen median penkomista, ja tällaista sieltä löytyy:


De Telegraaf 4.12.2012

Erotuomarin viimeiset sanat: "V*tt* mitä jalkapalloa"


Richard Nieuwenhuizen, 41, kuoli 3.12. aivovaurioon.

41-vuotias harraste-erotuomari kuoli eilen iltapäivällä sairaalassa, kun ainakin kolme paitsiotuomiosta eri mieltä ollutta 15-16 -vuotiasta pelaajaa oli eläimellisesti hyppinyt nappulakengillä tämän pään päällä sunnuntaiaamuna.

"Olemme täysin tyrmistyneitä tästä", kertoi murtuneena puheenjohtaja Marcel Oost, kuin Mykel oli kertonut tekstiviestillä, että hänen isänsä oli kuollut vaimonsa, äitinsä ja kolmen lapsensa ollessa läsnä. Vielä eilen illalla hän kykeni jopa puhumaan sairaalassa. Hän tunnisti minut: 'Hei Marcel, kaikki hyvin? Eikö ollut paska matsi, heh', hän sanoi."

"Hän puhui kyllä hieman epäselvästi, mutta minulle jäi positiivinen vaikutelma ja ajattelin, että hän kyllä toipuu tästä. Se oli viimeinen kerta kun puhuin hyvän jalkapalloystäväni kanssa", kertoi klubin puheenjohtaja järkyttyneenä.

Nieuwenhuizen ilmeisesti kuoli aivovaurion johdosta, joka oli syntynyt iskuista päähän ja niskaan heti Buitenboys B3 -joukkueen ottelun jälkeen. "Loppuvihellyksen jälkeen melkein kaikki pelaajat kättelivät erotuomaria kiittääkseen tätä tuomarityöstä. Vain kolme marokkolaista Nieuw Slotenin pelaajaa ryntäsi erotuomarimme kimppuun, kaatoi hänet maahan ja alkoi polkea hänen päätään ja niskaansa", kertoo puheenjohtaja Marcel Oost.


***


Dagelijkse Standaard 4.12.2012

Se oli rasistinen murha



Richard Nieuwenhuizen



Marokkolaiset talloivat Richard Nieuwenhuizenin kuoliaaksi. Miksi media vaikenee taas?

Asiasta ei voida vieläkään puhua. Eilen Pauw & Wittemanin tv-ohjelmassa esiintyi myös Marcel Oost, Almeren SC Buitenboysin puheenjohtaja, jonka seura oli kohdannut rajua väkivaltaa. Tämän johdosta kuoli linjatuomari Richard Nieuwenhuizen. Marcel Oost oli juuri ehtinyt käydä televisiossa Pownewsin haastattelussa. Siinä hän ja muut SC Buitenboysista kertoivat lyhyesti "tapauksesta". Kaksi heistä mainitsi, että tekijät olivat ulkomaalaisia, ja sitten puhuttiin "erilaisista kulttuureista ja kasvatuksesta".

Pauw ja Wittemanin olisi pitänyt kysyä Marcel Oostilta asiaa, johon suuri osa hollantilaisia haluaa saada vastauksen: oliko tämä taas kerran marokkolaistapaus? Kuitenkaan kumpikaan juontajista ei pitänyt tätä kysymystä tärkeänä, eivätkä he sitä esittäneet. Koko ohjelman ajan puhuttiin vain epämääräisesti "nuorukaisista".

Tässä katkelma ohjelmasta: Pauw & Witteman 3.12.2012

Tämä kaikki siis sen jälkeen kun pohjimmainen ongelma oli jo Pownewsissa tuotu julki.

Tässä katkelma Pownewsin lähetyksestä (alkaen kohdasta 2.00): PowNews 3.12.2012

Tänään Marcel Oostia haastateltiin De Telegraaf -lehdessä ja hän pääsi keventämään sydäntään.

"Loppuvihellyksen jälkeen kaikki pelaajat kättelivät erotuomaria kiittääkseen tätä tuomarityöstä. Mutta kolme marokkolaista Nieuw Slotenin pelaajaa ryntäsi erotuomarimme kimppuun, kaatoi hänet maahan ja alkoi polkea hänen päätään ja niskaansa

Eivät pelkästään Pauw & Witteman vaienneet pelkurimaisesti siitä, että kyseessä oli rasistinen murha. Myös muu media vaikeni tekijöiden etnisyydestä. Tämä on jo kauan vallinnut kaava Hollannin mediassa: Jos tekijät ovat valkoisia, niin asia kerrotaan yksityiskohtaisesti, mutta kun kyse on maahanmuuttajista, niin silloin media on itsepäisesti värisokea. Paitsi jos uhrit ovat ulkomaalaisia.

Hollanti harrastaa itsevihaa tiedonvälityksessä. Aamulla saksalaisesta lehdestä soitettiin ja kysyttiin tekijöiden etnisyydestä, sillä tapaus oli niin poikkeuksellinen.

Eilen illalla Richard Nieuwenhuizen murhan tekijöistä oli saatu jo selville se, että heitä olisi etsittävä marokkolaisten keskuudesta. Sillä Twitterissä eräät marokkolaiset nuorukaiset ja eräs tyttö olivat huolestuneita kavereistaan, mutta eivät Nieuwenhuizenistä.

Marokkolaisten twiiteistä löytyi eilen illalla tällaisia viestejä:

... RT @MonkeeyNabs: RT @iiShaq_: Mulla on murhaajien nimet -Okei, älä mene kertomaan niitä twitterissä

Se, että nimiä ei saa twitteriin laittaa, vahvistettiin uhkaavaan sävyyn:

NB. #@MonkeeyNabs RT @HamzaC_: RT @HichamAsk: Hei päät kiinni te ette tiiä mitää

Ja sitten toimintaryhmä on jo vauhdissa. Heidän mielestään kyseessä eivät ole murhaajat, vaan sankarit:

RT @HichamAsk: RT @Hassann_B: FREE YD JA TÄTÄ HUUDAN ALLL DAY!Vapauttakaa ne miehet jotka istuvat telkien takana

Samaan aikaan postitetaan kuva marokkolaista nuorukaisesta, joka tekee V-merkin. Saatteena on teksti:

NB. @MonkeeyNabs RT @aymanhamaka: My men! pic.twitter.com/SGnRrrp

Onko tämä yksi tekijöistä? Tätä emme tietenkään tiedä.


Tänään murhaajien 'vapauttamista' vaaditaan edelleen:

NB. #@MonkeeyNabs JATKA HUUTOA KADUILLA FREE MIEHET JOTKA ISTUVAT KIVEN SISÄLLÄ!!

Takaisin hollantilaiseen mediaan. Mitä jos erotuomari olisi ollut marokkolainen? Mitä jos hänet olisivat tappaneet 15-16 -vuotiaat hollantilaiset? Vastaus kysymyksiin on tässä. Sanomalehdet olisivat tänään täynnä artikkeleja rasismin vaarallisesta noususta Hollannissa. Syy: hollantilaiset, jotka huutavat jotakin ulkomaalaisille jalkapallokentällä, ovat rasisteja, ja oikeuslaitos tuomitsee heidät saman tien kovalla kädellä. Mutta kun ulkomaalainen tappaa hollantilaisen, kyse on vain 'vakavasta sattumuksesta nuorukaisten kanssa'. Missään maassa ei media ole näin tekopyhää kuin tässä maassa.

***

Nyt PowNewskin on huomannut nämä vapautusta vaativat twiitit, ja sivulta löytyy 20 sekunnin video, jossa haastatellaan nuorukaista koulun pihalla twitter-viesteistä. Nuorukaisen mielestä Yassin nyt vaan pitää vapauttaa. Toimittaja huomauttaa, että hänhän on tappanut erotuomarin. Tämä ei haittaa nuorukaista.

PowNews 6.12.2012 Videossa mukavan oloinen koulu.


Hollantilaiset ovat muuten twitterin ja kommenttiosioiden perusteella hieman hiiltyneitä marokkolaisille. Tapaus on kiristänyt välejä ja ehkä jopa lisännyt rasismia.

***

Tässä valossa siis ainakin minun silmissäni kyse ei ole tavanomaisesta urheiluväkivallasta, vaan kyseessä on pikemminkin rasistinen murha.


Kalevassa oli 29.11., vain muutama päivä ennen tätä hollannin sattumusta, artikkeli jonka mukaan

Keskiviikkoiltana puoli yhdeksän aikaan Heinäpään jalkapallohallissa Uleåborg A.I.K:n jalkapallojoukkue aloittelee illan harjoituksiaan. Vajaat parikymmentä nuorta lämmittelevät juoksemalla hallin juoksurataa pitkin, ennen kuin siirtyvät vihreälle tekonurmikentälle pelaamaan.
Joukkue ei ole mikä tahansa jalkapallojoukkue, vaan se kokoaa yhteen Oulussa asuvia maahanmuuttajanuoria.
”Joukkueessa on erilaisista lähtökohdista tulleita nuoria, joiden on vaikea päästä mukaan muihin jalkapalloseuroihin”, Uleåborg A.I.K:n puheenjohtaja Jukka Huttula sanoo.

Vuonna 2009 tapahtui kaikenlaista.Väitettiin, että

"Pallo on hyvä työväline kotouttamisessa - itse asiassa paras", Palloliitossa Rasisti on raukka -projektia vetävä Maurizio Pratesi sanoo.

"Se opettaa yhteistyötä, kieltä, maan tapoja, auttaa saamaan uusia ystäviä ja laajentaa elinpiiriä vastaanottokeskusten ulkopuolelle - muun muassa", monikulttuurista liikuntaa edistävän Liikkukaa ry:n toiminnanjohtaja Christian Thibault listaa.

Oulun Jalkapalloklubi kuuluu kaupungin pieniin jalkapalloseuroihin. Monikulttuurisuuden eteen tekemällään työllä se lyö laudalta isommat seurat.

Urheilusta juuri jalkapallo on avainasemassa maahanmuuttajien kotouttamisessa. Se on lajeista ylivoimainen suosikki: seuratoiminnassa mukana olevista ulkomaalaistaustaisista 95 prosenttia pelaa jalkapalloa.

Mitä nämä tarkoittavat kotouttamisella, ja kuinka hyvin kotoutuneeksi he arvioisivat nämä hollantilaiset?

11.6.2009 tapahtui raju yhteenotto oululaisessa jalkapallo-ottelussa:

Aseina kivenmurikoita, lähimetsästä haettuja oksia sekä kulmalippu. Tappelunnujakassa mukana kymmeniä pelaajia.
Useat poliisipartiot joutuivat rauhoittelemaan joukkotappelua Suomen turvapaikkahakijoiden vastaaottokeskusten välisessä jalkapalloturnauksessa Oulun Heinäpäässä torstaina kello 13 aikoihin.
Käsirysy alkoi, kun Kajaanin ja Rovaniemen vastaanottokeskusten turvapaikanhakijat pelasivat vastakkain. Poliisin mukaan joukkueille tuli erimielisyyttä tuomarin päätöksestä, ja suukovun päätteksi osa joukkueiden pelaajista aloitti tappelun, jossa heiteltiin kiviä ja lyötiin kepeillä.
Silminnäkijän mukaan sekä joukkueet että osa yleisöä oli mukana tappelussa. Potkimisen ja käsikähmän lisäksi tappelijat hakivat oksia lähimetsästä aseeksi sekä löivät toisiaan kulmalipulla. Mylläkässä oli mukana kymmenittäin tappelijoita.
Kähinää kesti kymmenkunta minuuttia, jolloin myös muut meneillään olleet pelit keskeytettiin. Oulun poliisilaitoksen poliisipartiot saivat taltutettua yhteenoton nopeasti yhdessä ottelun järjestäjän kanssa.
- Siinä olisi tullut hirveää jälkeä, jos kukaan ei olisi mennyt väliin. Sen verran tosissaan pelaajat olivat. Täydet pisteet poliisille.
Ylipahkalan arvion mukaan nujakoitsijat olivat yli kaksi-kolmekymppisiä "aikamiehiä".
- Mukavan oloista porukkaa. Ikävä tapaus, Ylipahkala harmittelee.

Toivottavasti Uleåborg A.I.K.:n tuomareilla ja valmentajilla on henkivakuutukset kunnossa ja ovat varautuneet mahdollisiin pelaajien raivokohtauksiin.

Kaikkia näitä tapauksia yhdistää tekijöiden etnisyys ja/tai ei-länsimaalainen kulttuuri. Mielestäni tämä on nimenomaan etninen ja kulttuurinen ongelma. Ihmettelen suomalaisten toimittajien ammattitaidottomuutta tuoda tätä seikkaa esille. Kyse ei ole urheiluväkivallasta, vaan aivan kohtuuttomasta reaktiosta tuomarointiin. Muistellaan kevään raiskausta, jossa koraanikoulusta palaavat pojat raiskasivat suomalaisen tytön Malminkartanossa. Kun tuomio oli tullut, koraanikoululaisten kaverit perustivat fb-ryhmän, joka näytti tältä:




Näiden ulkomaalaisten kulttuuriin siis kuuluu uhrin pilkkaaminen ja rikollisten ylistäminen. Tätä pidän kummallisena. Ranskassa, kun vuosia ghettojen kellareissa joukkoraiskattu Samira Bellil päätti astua julkisuuteen, sama reaktio: tekijöiden äidit huorittelivat oikeussalissa Samiria ja vähättelivät raiskauksia. PowNewsin haastattelussa nuorukaista ei voisi vähempää kiinnostaa Nieuwenhuizenin kuolema. Eikö tällainen ole rasismia? He ilmeisesti eivät pidä länsimaalaisia tasavertoisina ihmisinä. Lisäksi voimme vain kuvitella, minkälaiset viikkoja kestävät mellakat koko marokkolaisyhteisö olisi pistänyt pystyyn, mikäli asetelma olisi ollut päinvastainen.

Teoriassa tällaisen todella oudon käytöksen voi hyväksyä, mutta mitä kun sitä tapahtuu käytännössä, meidän yhteiskunnassamme? Kuinka tällaiseen kohtaamiseen reagoidaan?

Mielestäni tämä on sitä aitoa monikulttuurisuutta: toisten kulttuuri on niin erilainen, että mikä heille on täysin inhimillinen ja looginen reaktio, näyttää silmissämme joko psykopaattiselta tai vähintäänkin häiriintyneeltä suhtautumiselta elämän perusarvoihin. Tällaista ei tarvitse suvaita ja siksi vastustankin monikulttuurisuutta. Yhteiskunta ei voi toimia, jos eri ryhmillä on eri säännöt. Monikulttuurisuuteen siis kuuluu olennaisena osana rasismi, sillä mitäpä muuta kuin rasismia on, että säännöt riippuvat yhteiskunnan jäsenen etnisyydestä?

Uskoisin, ettei yksikään monikulttuurisuuden kannattaja osaisi kohdata tällaisia asioita.

2 kommenttia: