tiistai 4. marraskuuta 2014

Kikkarapäälle kakkoseen



Vuonna 2008 Suomeen tupsahti yllättäen ja pyytämättä hätää, sotaa ja vainoa kärsinyt horoskooppimerkiltään kauris oleva nuorukainen. Ilmassa leijuvan rasismin, äärioikeiston ja muiden katupartioiden tai mahdollisesti kunniakulttuurin ja pysyvän oleskeluluvan vuoksi hän ei valinnut sisäsiittoista perunanenää vaimokseen, vaan hän kävi hakemassa sellaisen kotimaastaan, josta oli äärimmäistä hätää ja vainoa alunperin paennut.

Demla veloitti tästä nykyään turvakodissa notkuvasta tuontivaimosta 16 397,40 euroa. Toisin kuin valtamedian tarinoissa, turvapaikanhakija oli täysin terve kotimaassaan ja traumatisoitui vasta Suomessa.

Nuorukainen perheenyhdisti myös siskonsa vuonna 2012.



Suomessa traumatisoitunut


Pottunokka pelasti Itiksessä itseään tyrkyttäneen tuontivaimon

Norjalainen veli kuumana kuin Breivik



Peppu kipeänä

Näin toimii perheenyhdistäminen


Yleensä kaikki kuuluu kulttuuriin
Koettaisi jo päättää, kuuluuko se kulttuuriin vai eikö


Meno kuin ISIS:issä

Free Khasrawi

Heimokieliä hovioikeudessa

Sossu maksaa ajokortin ja auton, muttei pysäköintiä




Itis

Kiihottamista syyrialaisia vastaan







***
Tuomio R 14/433































3 kommenttia:

  1. Näille pitää saada äkkiä oma valtio. Pois täältä.

    VastaaPoista
  2. Kikkarapäälle kakkoseen, olet taitavasti kiteyttänyt olennaisen tuomiosta. Ja ymmärrän sinua hyvin, koska minullakin otti eteen tuota lukiessa.

    VastaaPoista
  3. Pieni sivuhuomautus, luonnollisesti tämän "rakastavan perheenisän" lakimiehenä oli Arjo Suonperä, Demlan entinen puheenjohtaja sekä SKP-aktiivi.

    VastaaPoista