torstai 11. helmikuuta 2016

Kajaanilaismies opetti koneinsinöörit huonoille tavoille

15-vuotias asianomistaja on mennyt 16-vuotiaan Teemu Kyyriäisen (241198-) kanssa 19-vuotiaan Désiré Kamanzin (010196-) kutsusta asunnolle, jossa ovat olleet paikalla myös 17-vuotias Oscar Kabuyaya (230398-) ja 18-vuotias Patrick Ndayishimiye (010197-), vaikka Kamanzi oli kertonut olevansa yksin.


Ndayishimiye on asunnon parvekkeella painanut asianomistajan seinää vasten puristellen ja kosketellen tätä samalla rinnoista ja alapäästä sekä etu- että takapuolelta tämän vastusteluista huolimatta. Asianomistajan lähtiessä parvekkeelta sisälle on Ndayishimiye yrittänyt kädestä vetämällä estää tämän lähdön, mutta asianomistaja on saanut riuhtaistua kätensä irti. Tämän jälkeen Kamanzi on sanonut, että Ndayishimiye haluaa olla asianomistajan kanssa sukupuoliyhteydessä, jolloin Kyyriäinen on todennut, että hän voi olla asianomistajan kanssa sukupuoliyhteydessä, mikä on saanut kannatusta Ndayishimiyelta ja Kamanzilta. Kyyriäinen on kysynyt kondomia, jolloin asianomistaja on kieltäytynyt sukupuoliyhteydestä. Kamanzi on hänen ja Ndayishimiyen välisen keskustelun jälkeen sanonut heille riittävän, jos asianomistaja ottaa suihin Kyyriäiseltä.

Asianomistaja on kieltäytynyt ja ollut lähdössä asunnolta, jolloin Ndayishimiye on ottanut Kyyriäisen kypärän. Kyyriäinen on sanonut asianomistajalle tämän epäonnistuttua yrityksessään saada Kyyriäisen kypärä takaisin, ettei asiassa taida auttaa muu kuin se, että asianomistaja ottaa häneltä suihin.

Hetken päästä Kamanzi on aukaissut housunsa, pidellyt kiinni sukupuolielimestään ja sanonut olevansa seuraava. Kyyriäinen on sanonut asianomistajalle tämän voivan lopettaa. Kyyriäinen on saanut kypäränsä, minkä jälkeen hän ja asianomistaja ovat poistuneet asunnolta, jolloin Kamanzi on huutanut Kyyriäiselle, että tämä toisi huomenna jonkun toisen "muijan" asunnolle. 

Vasta asunnon sisällä asianomistajalle oli selvinnyt, että asunto oli ollut Ndayishimiyen. Asianomistajan mennessä parvekkeelle Kyyriäisen ja Kamanzin seurassa, Ndayishimiye oli alkanut lähes välittömästi lähennellä häntä ja yrittänyt suudella. Asianomistaja oli kieltänyt Ndayishimiyea koskemasta häneen, ja hän oli pyytänyt sekä Kyyriäistä että Kamanzia apuun. Asianomistaja oli oman kertomansa mukaan sanonut ”ei” noin viidestä kymmeneen kertaan. Asianomistajan mukaan Ndayishimiye ei puhunut suomea, mutta ymmärsi kohtalaisesti englantia. Asianomistaja oli kieltänyt Ndayishimiyea sekä suomeksi että englanniksi, minkä lisäksi hän oli pyytänyt Kamanzia toimimaan tulkkina ja kieltämään Ndayishimiyea kinjaruandan kielellä.

Kamanzi, Ndayishimiye ja Kyyriäinen olivat keskustelleet parvekkeella seksistä siten, että Kamanzi oli toiminut tulkkina. Asianomistajalle oli kerrottu, että Ndayishimiye haluaisi olla sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. Asianomistajan kieltäytyessä sukupuoliyhteydestä Ndayishimiyen kanssa, Kyyriäinen oli ilmoittanut, että hän voisi olla sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa. Asianomistajan mukaan hän oli kieltäytynyt myös tästä ehdotuksesta ja ilmoittanut Kyyriäiselle, että hän haluaisi lähteä kotiin.

Asianomistajan kertoman mukaan hän oli osallistunut keskusteluun jonkin verran. Asianomistajan mukaan hän ei tuossa vaiheessa ollut ottanut Kamanzin, Ndayishimiyen ja Kyyriäisen puheita todesta, vaan oli ajatellut poikien vitsailevan.

Kun asianomistaja ja Kyyriäinen olivat tehneet lähtöä, Ndayishimiye oli ottanut Kyyriäisen kypärän ja laittanut sen selkänsä taakse. Kyyriäisen kypärää ei oltu annettu pyynnöistä huolimatta takaisin. Kamanzi oli tulkannut Ndayishimiyen puheita ja asianomistajalle oli sanottu, että suuseksin harrastaminen Kyyriäisen kanssa olisi riittävää, jotta Kyyriäinen saisi kypäränsä takaisin. Kyyriäinen oli myös todennut asianomistajalle, että tilanteeseen auttaisi se, mikäli asianomistaja ottaisi häneltä suihin. Lisäksi Kyyriäinen oli asianomistajan muistikuvien mukaan ainakin viisi kertaa kehottanut asianomistajaa suuseksiin sanomalla, että ”hoidetaan tää pois alta”. Tässä vaiheessa asianomistaja ei ollut enää sanonut mitään. Oman kertomansa mukaan asianomistaja oli toivonut poikien vain pelleilevän.

Asianomistaja on kertonut, että hän oli ollut tapahtuneiden jälkeen shokissa. Asianomistaja oli lähtenyt ajamaan kotiin, mutta järkytyksensä vuoksi hän oli omien sanojensa mukaan meinannut ajaa kaksi kertaa kolarin autojen kanssa. Kotipihastaan asianomistaja oli itkuisena soittanut poikaystävälleen ja kertonut tapahtumista.

Asianomistaja oli kuvannut tilannetta ahdistavaksi ja painostavaksi. Tästä kertoo myös se seikka, ettei hän ollut edes yrittänyt poistua asunnosta. Asianomistajan mukaan hän oli ajatellut poistumista, mutta tullut siihen johtopäätökseen, että poistuminen voisi olla jopa vaarallista. Asianomistajaa oli ahdisteltu ja painostettu koko asunnossa olemisen ajan. Käräjäoikeus pitää merkityksellisen sitä, että Kyyriäinen asianomistajan ystävänä ja objektiivisesti arvioiden ainoana henkilönä, johon asianomistaja oli asunnossa luottanut ja turvautunut, oli useaan otteeseen suusanallisesti kehottanut asianomistajaa ryhtymään seksuaaliseen kanssakäymiseen toteamalla, että se on ainoa tapa päästä poistumaan asunnosta.

Rikos on tehty erityisen nöyryyttävällä tavalla, kun huomioidaan, että tekoon on osallistunut neljä henkilöä. Rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, kun huomioidaan muun muassa tekijöiden heidän lukumäärästään johtuva yliote tilanteesta ja se, että asianomistajalle on ennen hänen asunnolle tuloaan valehdeltu asunnossa paikalla olevista henkilöistä sekä se, että hänet on uhkauksella pakotettu sukupuoliyhteyteen. 

Valtion varoista maksetaan asianajaja Knuutille palkkioksi Kabuyayan puolustamisesta käräjäoikeuden pääkäsittelyssä 1.760 euroa ja arvonlisäveron määrä 422,40 euroa eli yhteensä 2.182,40 euroa.

Valtion varoista maksetaan asianajaja Ylisirniölle palkkioksi Kamanzin puolustamisesta käräjäoikeuden pääkäsittelyssä 1.903 euroa ja arvonlisäveron määrä 456,72 euroa eli yhteensä 2.359,72 euroa.

Valtion varoista maksetaan asianajaja Kejolle palkkioksi Ndayishimiyen puolustamisesta käräjäoikeuden pääkäsittelyssä 2.055,30 euroa ja arvonlisäveron määrä 493,27 euroa eli yhteensä 2.548,57 euroa.


























4 kommenttia:

  1. "Tapahtumahetkellä 18-vuotias Ndayishimiye on koskettelemalla tehnyt tapahtumahetkellä 15-vuotiaalle eli kuuttatoistavuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon." Mitä hemmettiä? Nyt ei kyllä luvut täsmää? Kuka täällä kusettaa?

    VastaaPoista
  2. voi tyttö parkaa. hän on todennäköisesti koulun suvaitsevaisuuskasvatuksen ja systemaattisen aivopesun uhri. loppuelämä on pilalla, ei tuollaisesta kokemuksesta voi toipua kuin ehkä vuosien terapialla jos silläkään. vitun mokkamunat ja tämä yksi kotimainen sälli!

    VastaaPoista
  3. Multikulti on rikkautta, me kaikki tienataan tällä

    VastaaPoista