perjantai 23. joulukuuta 2016

Sari Leppäluoto loukkaa ihmisoikeuksia

Olin siis 20.12.2016 Oulun oikeustalolla ja minut poistettiin salista ennen omaa oikeudenkäyntiäni. Mistä tässä ennakkotapauksessa oikein on kyse?



kasittelysta1.png

Miten joku Sari Leppäluodon kaltainen hysteerinen nainen muka on objektiivisesti arvioinut asian? Tarvitsin tietokonettani puolustautumiseen ja sillä selvä. Kysyin salissa olleilta lautamiehiltä ja syyttäjältä asiasta, eikä kukaan heistä suostunut sanomaan sanaakaan. Eli tämä “objektiivinen arviointi” on siis yhden henkilön ennakkoluuloisen ja muukalaisvihamielisen mielen viemäristä kumpuava päätös. Toisin sanoen avoimen äärioikeistolaista toimintaa Oulun käräjäoikeudessa. Tämä on myös salissa olleen yleisön havainto.

Haastehakemuksessa lukee, että “asianosainen saa [...] käyttää kirjallisia muistiinpanoja muistinsa tueksi”. Noudatin kaikkia haasteessa annettuja ohjeita, kuten “vastaajan on saavuttava oikeustalolle ajoissa” tai “suosittelemme siirtymään lähelle istuntosalia istunnon alkamisajan lähestyessä”. Olin paikalla puoli tuntia etuajassa. Samaa ei voi sanoa Sari Leppäluodosta ja muista paikallaolleista, ottaen huomioon, että käsittely alkoi myöhässä.

kasittelysta2.png

Leppäluoto vetoaa siis tähän lakipykälään:

Epäillylle on määrättävä puolustaja viran puolesta, kun: 

1) epäilty ei kykene puolustamaan itseään; 
4) siihen on muu erityinen syy.


Onko tietokoneen takavarikoiminen siis "muu erityinen syy"? Millä perusteella Leppäluoto väittää, etten kykenisi puolustamaan itseäni, kun en ole kehitysvammainen? Saman pykälän 1. momentti kuuluu:

Rikoksesta epäillyllä on oikeus itse huolehtia puolustuksestaan esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä.



kasittelysta3.png

Oletin, että maksamalla 500 euroa saisin sentään jäädä saliin puolustamaan itseäni, mutta yllättäen Sari Leppäluoto vaatikin minua poistumaan salista. Kieltäydyin luonnollisesti poistumasta, sillä minulla on oikeus puolustaa itseäni.

Leppäluoto sanoi soittavansa vartijan paikalle, johon vastasin, että siinähän soittaa. Vartija tuli paikalle. Sanoin hänelle, että tämä tuomari ei anna minun puolustautua, johon hän vastasi, että “kun on käsky tullut, on hänen toteltava”. Kyllähän keskitysleireilläkin.

Vartija ei minua poistanut, vaan lähdin hänen mukaansa. Hän ei laitteita poistanut, vaan otin ne itse mukaani. Myöskään Sari Leppäluoto ei itse olettanut onnistuvansa tuomion julkistamisessa ilman tietokonetta, jollainen hänellä oli käytössään salissa.



kasittelysta4.png

Ihmisoikeusjulistuksen 10 artiklan mukaan:

Jokaisella on täysin tasa-arvoisesti oikeus siihen, että häntä oikeudenmukaisesti ja julkisesti kuullaan riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa hänen oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan määrättäessä tai häntä vastaan nostettua rikossyytettä selvitettäessä.

Leppäluodon käsitys oikeudenmukaisuudesta on siis, että syytetyn pitää ulkomuistista luetella kaikki asiaan vaikuttavat seikat tai maksaa lakimiehelle. Miten lakimiehen olisi olemattomalla varoajalla saanut paikalle? Ehdotin itse käsittelyn lykkäystä, mutta tämä ei Leppäluodolle kelvannut. Ja jos näihin mafiamaisiin vaatimuksiin ei suostu, päättää hän käsitellä asian ilman syytetyn läsnäoloa. Se, että syyttäjä on samaa mieltä ei nyt mikään argumentti ole. Ei asia syyttäjälle kuulu millään lailla.

Oletin, että maksamalla järjestyssakon saisin jäädä paikalle, mutta Leppäluoto sakon julistamisen jälkeen yllättäen sanoi, että minun tulee poistua salista. Joten toisin kuin hän väittää, en ollut tietoinen siitä, että käsittely aloitetaan.

Käräjäoikeus katsoi, että on edellytykset käsitellä asia ilman Lokan henkilökohtaista läsnäoloa hänen oikeusturvansa vaarantumatta.”

Kun itse syytettyä ei päästetty saliin ja edustajaakaan ei ollut nimetty. Siis miten ihmeessä? Päättäisikö Leppäluoto edes itsensä kohdalla näin? Miksi hän loukkaa ihmisoikeuksia? Sellainen on perustuslain vastaista.



kasittelysta5.png

Ei ihmisiä voi tuomita antamatta heille mahdollisuutta puolustautua kuten Sari Leppäluoto teki. Ensin Leppäluoto sanoo, että “Lokka saapui istuntoon”, ja sitten:

ei.saapunut.png

... hän veti ilmeisesti savut tai sieniä ja en yhtäkkiä ollutkaan ollut paikalla. Kohtelu oli rasistista, koska olen syntynyt Marokossa ja äidinkieleni on Väestörekisterissä merkitty ranskaksi. Tämä on islamofobiaa. Hunnutetut islamilaisnaiset ovat siivosti hiljaa, mutta meillä naiset pääsevät huomattaviin asemiin laukomaan viisauksia.


jarjestys1.png

Tuota, miten järjestyssakko on ollut vireillä 7.11. alkaen, kun kausti tapahtui 20.12.?

jarjestys2.png

Ihmisoikeusjulistuksen 11 artiklan mukaan:

Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön siihen asti kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten tarpeelliset takeet.

Minun kuuluisi olla syytön kunnes toisin todistetaan, joten ei Leppäluoto voi olettaa, että tekisin jotain laitonta “yleisesti tiedossa” olleen jutun takia. Ei aikaisempaan toimintaan voi vedota. Puheenjohtajan tulee luottaa minuun. Sitä paitsi, miksi ihmeessä olisin kuvannut käsittelyn ja vaikka olisinkin, niin mitä se hänelle kuuluu?



jarjestys3.png

Kun Leppäluoto sanoi määrävänsä minulle sakon, kysyin mikä tämä summa on. Hän sanoi, että se voi olla 1000 euroa. Sanoin, että ok – erikoista, että puolustautumisesta täytyy maksaa enemmän kuin syyttäjän vaatiman summan. Sitten hän sanoi, että sakko onkin 500 euroa. Oletin, että tämän maksamalla saisin sentään puolustaa itseäni, mutta näin ei ollut.

Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun (Asian käsittelystä oikeudessa) mukaan:



6 §
Tuomioistuimen puheenjohtaja on velvollinen valvomaan järjestyksen noudattamista istunnossa ja antamaan tätä varten tarvittavat määräykset. Puheenjohtaja voi määrätä istuntosalista poistettavaksi sen, joka häiritsee käsittelyä tai käyttäytyy muutoin sopimattomasti.

En missään nimessä häirinnyt käsittelyä enkä käyttäytynyt muutoin sopimattomasti, toisin kuin Sari Leppäluoto.

7 §
Joka 

1) ei noudata puheenjohtajan 6 §:n nojalla antamia määräyksiä,

2) käyttää istunnossa tai tuomioistuimeen annetussa kirjoituksessa tuomioistuimen arvoa loukkaavaa tai muutoin sopimatonta puhe- tai kirjoitustapaa taikka 

3) muutoin häiritsee käsittelyä tai käyttäytyy sopimattomasti,


voidaan tuomita maksamaan enintään 1 000 euron suuruinen järjestyssakko.


Ei laittomia määräyksiä tarvitse noudattaa. Mielivalta ei kuulu tuomarin oikeuksiin. Jos Leppäluoto määrää vaikkapa seisomaan päällään ja tästä kieltäytyy, pitääkö siitäkin maksaa sakkoja 1000 euroa?



jarjestys4.png

Lausuntoni on täysin paikkaansapitävä, sillä:
  1. Tarvitsin tietokonettani, sillä siinä oli puolustukseeni tarvittavia muistiinpanoja.
  2. Käräjäoikeuden toiminta on ihmisoikeusjulistuksen 10. ja 11. artiklan ja monien muiden lakipykälien mukaan laitonta.
  3. Olen tuloton henkilö ja teen valituksen puheenjohtajasta. Teen hänestä myös rikosilmoituksen.
  4. Haastehakemukseen merkitty syyttäjä oli Juha Karikoski, mutta salissa oli Vuokko Hautala.



Jokaisella on täysin tasa-arvoisesti oikeus siihen, että häntä oikeudenmukaisesti ja julkisesti kuullaan riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa hänen oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan määrättäessä tai häntä vastaan nostettua rikossyytettä selvitettäessä.

Tämä oikeus riistettiin minulta.

jarjestys5.png

Ei laittomia määräyksiä tarvitsekaan noudattaa. Aion tehdä Sari Leppäluodosta valituksen ja rikosilmoituksen.

Aion myös tehdä ilmoituksen käräjäoikeuden laamannille. Leppäluodon kaltainen henkilö ei ole sopiva tuollaiseen tehtävään.


Miksi ihmeessä minun pitäisi tämä sakko muka maksaa?


69 kommenttia:

  1. Normaalia menoa käräjillä, tosin pitää sanoa, että minun käräjäni 21.12. olivat kyllä poikkeus tuosta. Mutta noin kusipäisesti viranomaiset pääsääntöisesti Suomessa toimivat. Mikä tahansa tekosyy kelpaa syytteiden nostoon ja millä tahansa perusteella ihmiseltä evätään hänen perusoikeutensa ja millä tahansa verukkeelle tuomio runnotaan läpi. Millään tosiasioilla ei ole mitään merkitystä.

    Suomi on totalitaristinen banaanivaltio ja koko oikeuslaitos on läpimätä demlaantunut paska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen tilanteeseen sopii tunnettu lausahdus "Kun syyllinen on selvillä, sopiva rikos kyllä keksitään". Jos esität "vääriä" mielipiteitä, tai toimit "väärän" asian puolesta, olet jo syyllinen, ja seuraavaksi sinulle keksitään sopivat syytteet. Näin toimii kulttuurimarxistinen nyky-Suomi.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Lain mutkia oiotaan suoriksi "oikean" lopputuloksen saamiseksi. Lain kirjainta ei rikota mutta lain tulkinnassa käytetään kataismaisia "luovia ratkaisuja".

    VastaaPoista
  4. no niin...

    Jatka vaan valitsemallasi tiellä.

    Sananvapaus/videointi/äänittäminen ja tallenteiden jakaminen, pitää olla jokaisen loukkaamaton perusoikeus. Enkä nyt puhu jostain salakamerasta naisten vessassa.

    VastaaPoista
  5. Ota yhteyttä laillisuusvalvojaan. Kohtelusi vaikuttaa siltä, ettet saanut oikeutta puolustaa itseäsi.
    Mitä itse olen ollut oikeussalissa, ei asianajajilta ole koskaan pyydetty tietokonetta poistettavaksi. Laki tai oikeussalikäytäntö ei siis vaadi kaikkea paperilla olevaksi, esim. lakikirjaa. Todisteet on toinen asia.
    Vähemmistövaltuutettuakin kannattanee vaivata.

    Hyvän Joulun toivotuksin, Risto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtelu on ilmiselvää syrjintää ja ihmisoikeuksien loukkaamista. Valitan ilman muuta.

      Poista
    2. Voi, v***u sinä ja sun valittelusi. Valivalivalivalivali sitä mamut osaavat, etkä ole poikkeus. Ihmisoikeuksien loukkaamista! Oho! Oi, voi!
      Kunpa oikeuslaitos vastaisi mutta se ei vaivaudu sonnanajoon edes arkena.
      Mitä siellä raastuvassa tapahtui? Ole äijä nyt rehellinen. Vai, olitko niin jointeissa, ettei muista ihan eksaktia tapahtumaa.
      Niin tai noin tai kuinka vain.
      Tietenkin valitat tuloton äijä. Tuloton.

      Poista
  6. Voi, hyvän tähden.Ihmisoikeusrikos viimeisen päälle. Kärsijänä ööö Junes Lokka.
    Älä nyt viitsi pelleillä ja yritä hakea pelleilemällä itsellesi ansiota.
    Mikä mahtaa olla oikea ja totuus tässä keississäsi. Tykkäät niin saatanasti leikkiä poliisilla ja tuomiolaitoksella.
    Rauhoitu ja näe asiat muiden silmin. Pössyukko puhuu omiaan. Rikosilmoitusta väsäät ja homma jatkuu ja saat höpöttää jyytyybiin.
    Mitätön sakko ja mitätön tuomio. Odotat varmaankin, että sinut haetaan raudoissa ja pääset hinkkaamaan lisää.
    V**u, mikä paskanjauhaja olet. Kuka sinua kannattaa rahallisesti ja vielä äänestääkin?
    Sinut on puhallettu ulos monesta paikasta ja FB voisi laittaa sinut ulos ikuisesti. Juutuubeeb ilmo, että lataat rasismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siinä taas yksi epäsuvaitsevainen rasistipaska. heti kun syytetty on marokosta niin olet riistämässä lain määrittämiä oikeuksia häneltä. just tommosta uusnatsihenkistä paskasakkia. häpiä!

      Poista
    2. Anonyymi klo 1.16: niinhän tämä onkin ihmisoikeusrikkomus, vieläpä erittäin vakava sellainen, ja tietysti teen kantelun. Mikä on ongelmasi? Valtiohan oikeuslaitoksen kustannukset korvaa.

      Poista
    3. "Anonyymi klo 1.16: niinhän tämä onkin ihmisoikeusrikkomus, vieläpä erittäin vakava sellainen, ja tietysti teen kantelun. Mikä on ongelmasi? Valtiohan oikeuslaitoksen kustannukset korvaa.

      valtiohan se korvaa. valtiolla on rahaa ylläpitää teitä ja teidän puuhailujanne.
      valtio olen minä ja kaikki veronmaksajat suomessa. te kaksi olette sen valton elättejä.
      vaalirahaa, vaalirahaa teille nyt ja eilen ja viime vuonna ja mikä on tulos! alle 300 ääntä- ei jatkoon edes kunnallisvaaleissa.

      Poista
  7. Helppo se on anonyymi huudella.. Junes käy taistoa julkisesti..

    VastaaPoista
  8. Junes, älä luovuta! Ns. "oikeuslaitos" on 60-luvun vasemmistoradikalismin aivokupan ja demlan mädättämä ja toimii lakien vastaisesti. Tosin laitkin on nyt sorvattu siten ja niiden tulkinta on sellaista, että isänmaallisuus on rikos. Suomi täytyy tuhota ja suomalaiset samoin, sitä tämä paskalaitos osaltaan ajaa.

    Suvakkipellet uskaltavat huudella vain nimettömyyden suojista, kuten tavallista.

    Eero Tillanen

    VastaaPoista
  9. Voiko tälläinen käydä juristi papereiden päälle? Kysy asianajaja liitosta kun eikös jos saa potkut liitosta niin se siitä urasta?
    Olisi hyvä jos tämmöinen perseily veisi tuomarilta uran jos vaikka oikeudet alkais kiinnostaa tosin juttu pitää viedä korkeimpaan oikeuteen asti et tulee se ennakko päätös joka sitoo kaikkia ellei suomeen perusteta perustuslaki tuomioistuinta mutta nykyiset päättäjät tietää että joutuisivat syytetyksi nopeamnin kuin juoppo lentää putkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt viisti. Tuomarilta Lokan takia virka. Kehitä nyt lisää älyttömyyttä.
      Tässä jutussa on nyt jotakin, jota Lokka ei ole käsittänyt ja on nyt niin väärin kohdetuna huutamassa rikosoikeutta oikeustieteen tuomarille. Hegohego vain.

      Poista
  10. Junes hyötykäyttöön juuresi Afrikassa ja tee ilmoitus rasistisesti motivoidusta syrjinnästä. Siinä olisi suvakisteille kärpästä nieltäväksi.

    VastaaPoista
  11. Täällä puluu leegio "asianajajia"! On niin laintuntevaa ja Lokan laintuntemus on nollatasoa vs uskovaisten Raamatunlauseitten latominen ilman suurempaa kokonaisuutta. Ei ole ihme, että oikeustieteen opiskelu vie vähintään neljä vuotta.
    Tuomaristo on asiansa tasolla ja päätös on lakiin pohjautuva.
    Ei ole mitään syytä Lokalla olla läppärin kanssa minijutun käsittelyssä. Osaa vastata ilman puhelinta tai läppäriä muutamaan yksinkertaiseen kysymykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ei ole mitään syytä Lokalla olla läppärin kanssa minijutun käsittelyssä. Osaa vastata ilman puhelinta tai läppäriä muutamaan yksinkertaiseen kysymykseen."

      Kas minkä järjen jättiläisen Oikeuslaitoksemme onkaan menettänyt netin syövereihin huutelemaan. Jos väittää laillasi, että tuomaristo on asiansa tasolla, niin toivoisi kaltaisillesi joutumista itse tuomareiden käsittelyyn ja tuntemaan omissa nahoissaan lakia halveksivien tuomareiden tuomiot. Luulenpa, että teille huutelijoille tulisi äitiä ikävä. Lokka sen sijaan käy rohkeasti taistoa maan mädättäjiä vastaan.

      Poista
  12. Junes Lokka, meitä on monta täällä etelässä, joiden sukujuuret ovat siellä . Kampanjoi koko Suomessa. Täältä löytyy aina pohjoisen pojalle apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelän pellejoukko on Lokan apuna. Ei se Lokka ole edes Oulussa tunnettu muiden kuin huuhaajengin keskuudessa.

      Poista
  13. Juneksen sukujuuria tarvitaan omalla maallaan. Mee sinne ja tee jotain hyvää synnynmaasi eteen.

    VastaaPoista
  14. Onhan se järjetöntä että ekologisesti pitäisi ajatella ja sitten kuitekin pitäisi kaikki tiedot olla paperilla. Digitaalitiedot läppärillä säästävät luontoa.

    VastaaPoista
  15. Lokka taitaa olla suvakkien salajuoni kaiken maahanmuuttokritiikin naurunalaiseksi saattamiseen. Oikeasti se on hyvä kaveri Dan Koivulaakson ja Husun kanssa, ja saa rahaa jonkun peiteorganisaation kautta. Kyllä se muuten olisi jo aikoja sitten lähtenyt Marokkoon kun täällä menee niin huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piru vieköön, miten oikeassa olet. Tämä pelleily vie maahanmuuttokritiikiltä pohjaa ja vie sitä vauhdilla. Huvittavaa mamu vastustaa maumaumiehiä ja millä agendalla. Mamujen tyyppikäytöksellä itseään vastaan.
      Suvakit saavat tästä pariskunnasta itselleen etujoukon.

      Poista
  16. Miten voi kaveri olla niin täynnä itseään, että laatii noinkin yksityiskohtaisia selostuksia omista töppäilyistä. Sinun pikku asioihin takertuminen on todellä väsyttävää. Ketä hel'''tissä ne kiinnostaa. Asioita hoidetaan yhteistyöllä - ei jahkailulla. Sä oot syvällä siellä minne valo ei paista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Miten voi kaveri olla niin täynnä itseään, että laatii noinkin yksityiskohtaisia selostuksia omista töppäilyistä. Sinun pikku asioihin takertuminen on todellä väsyttävää. Ketä hel'''tissä ne kiinnostaa. Asioita hoidetaan yhteistyöllä - ei jahkailulla. Sä oot syvällä siellä minne valo ei paista."

      Lokka ei näe sieltä syvältä omaa tilannettaan. Montako ääntä tuli 2012 kuntavaaleissa? Tuliko 80? Kannattajat eivät näe syyvyyteen. Sieltä on pitkä matka kaupunginhallitukseen. Mutta mielenkiinnolla seuraamme menestystäsi.
      Tapahtunut sellainen oman kuplan valheessa oleilu ja kuvitelma omasta suuruudesta ja se saa toimimaan itseään vastaan.
      Olet jo vanheneva ukko ja kandeis alkaa miettiä omaa tosielämää jatkossa.

      Poista
    2. Mulle on aivan sama saako tuo yhden, sata tai viisisataa ääntä. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista pääosin. On vaikea kuvitella tätä kaveria niissä hommissa, kun kaikki näköjään kaikki pyörii reiässä, jonka ympärillä on vain oma perse.

      Poista
  17. Tee Junes vaan rikosilmoitus ja ootha sinä niitä tehnyt mutta moniko on johtanut toimenpiteisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä hölmöä yllytä.

      Poista
    2. Tampereelta löytyy hengenheimolainen

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612232200045049_uu.shtml

      Poista
  18. Tässä on vastakkain ihmisoikeusjulistus ja toisaalta oikeuden puheenjohtajan työrauha. Nyt tuomari on jostain syystä katsonut noista jälkimmäisen merkittävämmäksi.

    VastaaPoista
  19. Minne tahansa Junes Lokka meneekään, hän saa poikkeuksetta kenkää. Hän ei tule toimeen Facebookissa, hän ei tule toimeen missään. Miehelle osoitetaan sormea joka paikasta, mutta siitä huolimatta ei vaan onnistu näkemään itsessään mitään vikaa. Ei, hän kääntää asian niin että ainoastaan koko ympäröivä maailma on rikki ja hän on siellä ehjänä.

    Vuodesta toiseen jatkuu meno. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun tämä täysin viallinen yksilö usuttaa jopa itseään kelvottomampia vierasmaalaisten kimppuun. Siitäkin huolimatta, että on itsekin muukalainen Suomessa. Lisäksi: alkaa tulemaan yhteiskunnalle kalliiksi tuollainen neljääkymppiä käyvän loputon uhmaikä.

    Junes, onko mitään toivoa siitä että syvän narsistisen autismisi keskeltä kasvat koskaan aikuiseksi, yhteiskunnalle hyödylliseksi jäseneksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappikirjoitus!
      Lue Junes huolella ja ota opiksesi.

      Poista
    2. Muissa läntisissä maissa on oivallettu, että youtubella voi tehdä myös rahaa. Suomessa youtube kerää lähinnä yhteiskunnan syrjäytyneitä, tai muita mielisairaita tuputtamaan agendojaan.

      Kohtuu säälittävää kamaa, mutta jollain oudolla tavalla myös viihteellistä. Vanhoja kummeleita ei jaksa.

      Poista
  20. "Anonyymi25. joulukuuta 2016 klo 10.36
    Mulle on aivan sama saako tuo yhden, sata tai viisisataa ääntä. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista pääosin. On vaikea kuvitella tätä kaveria niissä hommissa, kun kaikki näköjään kaikki pyörii reiässä, jonka ympärillä on vain oma perse."

    Miten yhteistyökyvytön, kaiken tallenteleva, toisia ivaava voisi mitenkään olla yhteisten asioitten luotettava hoitaja? Ei mitenkään.
    Äijä on nelikymppinen todellakin ja ei tee mitään yhteiskuntansa eteen. Tuo videoilu on afrikkalaista vaeltelukulttuuria. Maataan ja matkustellaan- lentopelkokin vielä vaivaa. Kitistään netissä epäoikeudenmukaisuudesta. Televisiossa ei näy Junes, volisee jossain mukateeveessä, että :( ei olekaan oikea tv. Kun en pääse oikeaan televisioon, niin en pääse EU:iin edustajaksi. Voi surku. Mutta toreilla kuuntelee ainakin kymmenen ohikulkijaa hetken aikaa puhettasi.
    Hyödyllinen yhteiskunnan jäsen opiskelee ja alkaa tehdä työtä. Suomen antama opiskelumahdollisuus on vertaansa vailla mutta, jos ei kykene omaksumaan tapoja, jää veltoksi tulottomaksi yhteiskunnan hyväksikäyttäjäksi. On varmasti turhauttavaa olla työtön, tuloton notkuja ja kietoutua yhden asian nippuun, jauhaa sitä ja palata ja palata takaisin samoin sanoin.
    Ei ole toivoa, että kaikki pudokkaat kasvavat edes sen oman elämän ylläpitäjiksi.

    Juneksella on monta tuhatta FB-kaveria. Missä ne suuret äänimäärät ovat? Tulollaan! Tulollaan!
    Wiikin ja Juneksen maailma on niin pieni ja pyörii juuri Juneksen persereiän ympärillä. Ei ole toivoa, ei edes orastavaa alkutoivetta.

    Toisaalta säälittävää mutta toisaalta inhottavaa jälkijättöistä pa**anjauamista.

    VastaaPoista
  21. Junes ei nyt taida ymmärtää ihan kaikkea, koska "?".
    Säälittävä elätti ja tuhlaa vain lisää yhteiskunnan resursseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Junes ei nyt taida ymmärtää ihan kaikkea, koska "?".
      Säälittävä elätti ja tuhlaa vain lisää yhteiskunnan resursseja."

      Tulee säälintuntemus noita kahta katsoessa.Molemmat jotenkin vain herättävät sen tunteen. Englanninkieliset pätkät saavat aikaan myötähäpeää.
      Maisteriksi Junes itseään kutsuu ja samalla toteaa, ettei gradu ole vielä valmis. Ilman gradua ei ole maisteri.
      Pikkuisen on mennyt ohi Lokalta yliopiston valmistumisjuttu.

      "Kerrotko lyhyesti mistä olet kotoisin, mikä olet koulutukseltasi ja mitä teet työksesi?

      No mä oon Marokossa syntynyt ja asun Oulussa. Koulutukseltani olen tietojenkäsittelytieteiden maisteri, mutta ei ole gradu valmis. Muuten kaikki kurssit on suoritettu mutta ei ole gradu valmis. IT hommia tehnyt silloin tällöin."Junes Lokka Rovaniemellä 9.4.2016

      Tekaisepa se gradu vamiiksi ja ole maisteri.

      Poista
    2. Jos gradu ei ole valmis ja hyväksytty niin ei voi olla maisteri, ja kysymysmerkitkään eivät siinä auta. Olisi luullut että opiskelee juristiksi kun niin innpkkaasti värkkää pykälien kanssa.

      Mutta olisi mielenkiintoist tietää että miten tuo hamppujuttu tuli poliisin tietoon.

      Poista
  22. Onnistuisiko koko tuon 20.12.2016 käräjäoikeuden päätöksen pöytäkirjan julkaiseminen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähinnä meinasin, että olisitko pistänyt sen liitteeksi tähän kirjoitukseen kun sinulla se joka tapauksessa on. Voin tietysti itsekin pyytää sen käräjäoikeudelta sitten kun ne taas ovat auki.

      Poista
    2. Voin laittaa, mutta se ei ole lainvoimainen, sillä vaadin uudelleenkäsittelyä kuten tässä jutussa kerron.

      Poista
    3. Junes postaa ja valitsee omaa agendaansa tukevia irrallisia heittoja.
      Vaadin! Vaadin! Naarasporo.

      Poista
  23. My God! Your English so terrible to listen to.
    The language you are speaking is so hard to understand. You speak English as Finnish on the beach places. Terrible. Why do you try a foreign language? Do you want to makE yourselves more respectable? You make yourselves funny as monkeys.
    Please use your own mother language!
    English broadcasting is not suitable for yoy.
    Last terrible listening was this Christmas hate. :(
    Never ever more like this for us.

    VastaaPoista
  24. Mikäli tässä oli siitä käännös hommasta kyse niin silloin pitäisi myös historian kirjat kieltää jos niissä on islam kritiikkiä.

    VastaaPoista
  25. Mikäs se oli alkuperäinen syy josta sinut haastettiin tonne käräjäoikeuteen "riehumaan"??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta ei tullut astausta alkuperäiseen kysymykseen Minkä takia Teidät oli kutsuttu sinne oikeuteen ? Onko syy liian arka kunnallisvaaliehdokkaalle?

      Poista
    2. No niin Teiltä ei saa suoraan kysymykseen suoraa vastausta näköjään mihinkään kysymykseen, niin mitenkä potenttiaalinen teitä äänestäjä voi tehdä päätöksen äänestääkö Teitä vai jotakin toista.

      Poista
    3. ei näillä muuta aikomusta ole kuin kerätä rahaa ääliöiltä. Pelkkää paskan jauhamista. Pitävät itseään neroina ja saavat jotain tyydytystä vittuilemalla kaikille, ihmisille, virkavallalle, oikeuslaitokselle, koko yhteiskunnalle.

      Poista
  26. Viiskymppinen huru ukko afrikasta riehuu ja höpöttää ....

    ei jatkoon

    VastaaPoista
  27. Joko Leppäluoto on saanut "potkut"?

    VastaaPoista