maanantai 16. tammikuuta 2017

Oulun käräjäoikeus loukkaa poliittisia toimintavapauksia

Sebastian Tynkkynen sai tänään poliittisesta toiminnastaan 300 euron sakon. Oulun käräjäoikeus määräsi poistettaviksi kolme kirjoitusta (19.7.2016, 24.7.2016 ja 26.7.2016). Mistä on kyse? 

(Koko 12-sivuinen tuomio ja poistettaviksi määrätyt kirjoitukset ovat luettavissa jutun lopussa).

19.7.2016 hän kirjoitti näin:

Islam pitää kitkeä Suomesta pois. Ajattelumaailmaa ei ole mahdollista kieltää, eikä sellaista Suomen kaltaisessa länsimaisessa sananvapausvaltiossa pitäisikään tehdä - ikinä. Sen sijaan me voimme pistää palautusautomaatin pyörimään täydellä teholla ja tyhjentää Suomen niistä ihmisistä, joilla ei ole syytä oleskella maassamme. Esimerkiksi Irakin, Afganistanin ja Somalian maalinjaukset ovat muuttuneet ja meidän on tehtävä kaikkemme, että saamme kyseisistä kunniakulttuurin maista tulevan väen takaisin omiensa pariin. Suomeen on tullut paljon turvapaikanhakijoita nykyisin turvallisiksi määritellyiltä alueilta myös ennen siirtolaistulvaa.

Nyt kun maalinjaukset ovat muuttuneet, kaikki tapaukset, joissa kansalaisuutta ei ole keritty saamaan, pitää katsoa läpi uudelleen ja palauttaa pikaisesti maihin, joista lähdettiin hakemaan Suomeen turvapaikkaa. Sillä ei ole väliä, onko täällä keritty olemaan kaksi vai neljä vuotta. Kaikki vaan nopeasti ulos. Kansalaisuuden ehdoksi asetettu viiden vuoden asumisaika pitää nopeasti muuttaa kahdeksaan vuoteen, myös pakolaisten osalta, jotka voivat nykylainsäädännön mukaan saada kansalaisuuden jo neljän vuoden jälkeen. Tämä tuo meille lisäaikaa massiivisten siirtojen tekemiseen, jotka eivät ole enää mahdollisia, jos kansalaisuus keretään saamaan.

Mitä vähemmän Suomessa on islamin lähettiläitä, sitä parempi. Mitä vähemmän meillä on muslimeja, sitä turvallisempaa. Nyt vain se palautusautomaatti pyörimään täyttä häkää ja eroon samalla islamista, ennen kuin on liian myöhäistä.


ja 26.7.2016 näin:

Muslimit vaarantavat länsimaisen elämänmenon. Iskut eivät tule loppumaan. Jokaisella muslimilla on potentiaali lähteä seuraamaan Muhammadin esimerkkiä käytännössä, sillä islamilainen maailma ei tee pesäeroa profeettansa opetuksista ja esimerkistä, sillä Muhammadia pidetään tarkoituksella arvostelun yläpuolella.

Voisivatko muslimit kirota pedofiiliprofeettansa, joka antaa oikeutuksen meidän eurooppalaisten teurastamiselle vain, koska emme halua alistua Allahille, tuolle hirviölle. Voisiko edes yksi imaami nousta esiin ja tehdä pesäeron Muhammadin toimintaan ja sanoa että Muhammad toimi väärin, eikä hänestä tule ottaa esimerkkiä? Toimittajat, voitteko soittaa imaameille ja kysyä, että olisivatko he valmiita kertomaan muslimeille, että Muhammad toimi yksiselitteisen väärin levittäessään uskoaan miekalla, eikä hänen esimerkkiään tule seurata? Teillä olisi nyt tuhannen ja yhden taalan paikka tehdä paljastavaa journalismia.



Kaikki Tynkkysen väitteet ovat tietenkin paikkaansa pitäviä, mutta kysehän näissä ei ole siitä, onko jokin totta vai ei. Julkisessa keskustelussa yleinen käsitys jostain syystä on, että kyse olisi valheellisen tiedon levittämisestä ja haluan siksi painottaa, että nk. kiihottaminen kansanryhmää vastaan on tiedon, eli faktan kertomista.

Tietysti islam pitää kitkeä Suomesta, sillä se on ristiriidassa perustuslain kanssa. Tietysti Suomi tulee tyhjentää ihmisistä, joilla ei ole syytä oleskella maassamme, sillä he rikkovat ulkomaalaislakia. Tietysti kun maalinjaukset ovat muuttuneet, tulee pakolaiset palauttaa, sillä niin kansainväliset sopimukset määräävät (Genèven sopimus, artikla 1, kohta C) ja Suomi on näihin sitoutunut. Tietysti mitä vähemmän muslimeja on, sen turvallisempaa on. Tietysti jokaisella muslimilla on potentiaali lähteä seuraamaan Muhammadin esimerkkiä, sehän on jopa heidän velvollisuutensa. Tietysti 9-vuotiaan kanssa seksiä harrastava on pedofiili.

Pesäeron tehneitä imaameja on maailmalla, esim. Tanskassa asuva Ahmed Akkari. Myös paljastavaa journalismia tekeviä toimittajia on maailmalla, esim. SVT:n Uppdrag granskning 16.5.2012. Suomessa tällaisia ei ole, ja siksi onkin täysin oikeutettua vaatia sellaisia myös tänne ja tällaisen mielipiteen kieltäminen on poliittisten toimintavapauksien loukkaamista. 

Ongelmana tässä rikoslain 11 luvun 10 pykälässä on, että vaikka HE 317/2010 mukaan esimerkiksi maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikan tai siitä vastuussa olevien ankarakaan arvostelu ei sellaisenaan täytä rikoksen tunnusmerkistöä, rangaistavaa on kuitenkin kansanryhmien uhkaaminen, solvaaminen tai panettelu.

Toisin sanoen käräjäoikeudelle riittää, että se onnistuu mielivaltaisesti tulkitsemaan jonkin kontekstista irroitetun kohdan uhkaamiseksi, solvaamiseksi tai panetteluksi. Eikä kirjoituksen tarvitse edes olla uhkaus, solvaus tai panettelu, vaan riittää, että käräjäoikeus toteaa, että se on sellainen. Eli suomeksi: kun rikollinen on tiedossa, syyte kyllä löydetään.

Käräjäoikeuden mukaan:



Eli tässä käräjäoikeus väittää, että Tynkkynen olisi vaatinut muslimien poistamista maasta, vaikka hän kirjoitti ihmisistä, joilla ei ole syytä oleskella maassamme. Käräjäoikeus siis yleistää laittomasti oletuksellaan, että kaikki muslimit olisivat laittomasti maassa tai keplotelleet itsensä turvapaikkajärjestelmän kautta maahan. Turvapaikanhakijat eivät ole lain tarkoittama kansanryhmä.




Eivät muslimit ole mikään suojelua tarvitseva vähemmistö, vaan 1,7 miljardin iso väkijoukko eikä maasta poistaminen ole uhkaus saati lainvastainen toimenpide. Suomalaiset sen sijaan ovat vähemmistö, ja jos jossain päin maailmaa suomalaisia vaadittaisiin Suomeen palautettaviksi, olisi se sen maan oma päätös.

Käräjäoikeus vielä muistuttaa, että säännöksellä ei siis ole tarkoitus suojella uskontoa, eli tässä tapauksessa islamia – vaan niitä ihmisiä, jotka tunnustavat tiettyä uskontoa eli tässä tapauksessa islamia. Juuri islamiahan vastaan Tynkkynen hyökkäsi eikä ihmisiä.

Miten muslimeja suojataan estämällä sanomasta faktoja ja miksi heitä pitäisi suojella? Suurin osa heistä ei osaa lukea, ja ne, jotka osaavat lukea tuskin välittävät asiasta. Jos heitä faktat häiritsevät, voivat he käydä Tynkkysen facebook-seinällä kertomassa oman näkemyksensä. Ongelma on kuitenkin siinä, etteivät he kykene siihen syyllistymättä itse laittomiin uhkauksiin tai kunnianloukkauksiin.



Tietysti Tynkkynen olisi varmasti pystynyt tekemään mitä vain, mutta jos mielipide on, että islam ja laittomat maahantulijat ulos maasta, miten sen voi esittää muuta kuin kertomalla, miten asia hoidettaisiin? Ei karkottamisen täytäntöönpano ole uhkaamista, panettelua tai solvaamista, vaan ulkomaalaislain pykälä. Ei se ole kehottamista väkivaltaan.

Käräjäoikeuden mukaan tällainen on omiaan herättämään suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja jopa vihaa. Tietysti mikä tahansa voi olla omiaan herättämään mitä tahansa tunteita, mutta ei karkottamiseen tarvitse vihaa tai halveksuntaa. Mitä tulee suvaitsevaisuuteen, jokaisella on oikeus suvaita tai olla suvaitsematta mitä itse päättää.

Onko käräjäoikeus koskaan pohtinut sitä, että sen sekavat lausunnot saattaisivat olla omiaan herättämään ankaraa vitutusta?




Käräjäoikeus yleistää laittomasti, sillä asia ei todellakaan ole selvä sellaisellekin, jolle ilmaisun kohteet eivät ole pyhiä. Tämän yleistyksen jälkeen käräjäoikeus vain toteaa perustelematta, että muslimit ovat voineet perustellusti tuntea joutuneensa oikeudettoman ja loukkaavan hyökkäyksen kohteeksi. Ei tosiasioiden kertominen ole mikään hyökkäys. 


Mikä käräjäoikeus on määräämään, miten ns. uskonnoista pitäisi käydä keskustelua? Kun nyt vain on niin, että koraanin kirjoittanut henkilö nai 9-vuotiasta, niin hän on pedofiili. Jos käräjäoikeuden henkilökunnalla on tuonikäisiä lapsia, asia on helppo testata: tuomitsisivatko he tällaisen henkilön? Vastaus on tietysti kyllä. Jos muslimit kokevat häpeää tällaisista, he voivat erota uskonnostaan. Tietysti islamista eroaminen johtaa kuolemantuomioon, mutta perustuslaki kieltää kuolemantuomion, joten mitään hätää ei ole, ellei tuota väkeä päästetä liikaa maahan. Jolloin perustuslakiin vedoten voidaan vaatia heidän karkottamistaan, mitä juuri Tynkkynen tässä alunperin vaatikin.

Ja mitä ennakkoluuloja tällainen kirjoitus muka herättää?


24.7.2016 Tynkkynen kirjoitti näin:



Tämä on siitä mielenkiintoinen teksti, että vaikka syyttäjä on siihen vedonnut todisteena, ei käräjäoikeus mainitse siitä yhtäkään kohtaa, joka olisi omiaan herättämään jotain hatusta vedettyä tunnetta. Siitä huolimatta tuokin on määrätty poistettavaksi.


19.7.2016 päivitys:




***

Lue koko tuomio (kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla niitä):













torstai 12. tammikuuta 2017

Teuvo Hakkarainen kiihotti terroristeja vastaan

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kirjoitti 15.7.2016 näin:


Keski-Suomen käräjäoikeuden mielestä näin ei olisi saanut kirjoittaa, sillä 4.1.2017 Hakkarainen tuomittiin siellä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 20 päiväsakkoon eli maksamaan valtiolle 1160 euroa.

Tilasin tuomion viime viikolla ja sain sen tänään. Koko 6-sivuinen tuomio on luettavissa tämän jutun lopussa. Oikeuslaitos on tunnetusti vitsi ja tuomiot parin ihmisen mielipiteitä, mutta tämä kohta oli mielestäni erikoisin selitys vähään aikaan:



Eli kun kirjoittaa "kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja", käräjäoikeus jostain mystisestä syystä ymmärtää väitteen tarkoittavan, että kaikki muslimit ovat rikollisia. Tälle erikoiselle tulkinnalle ainoat vaihtoehdot ovat:

– käräjäoikeus ei osaa suomea; tai
– käräjäoikeuden mukaan terrorismi on islaminuskoa tunnustamista; tai
– terroristi ei ole rikollinen; tai
– käräjäoikeudella laajempi käsitys asioista.

Kävin tästä mielenkiintoisen keskustelun jonkun random-hyysärin kanssa, ja:


Eli kun käräjäoikeuden päätöksen tuomion perustelut -kohdassa käräjäoikeus toteaa, että Teuvo Hakkaraisen laatimassa ja yleisön saataville asettamassa facebook-viestissä on väitetty, että kaikki terroristit ovat muslimeja. Tällä väitteellä vastaaja on yleistäen väittänyt islaminuskoa tunnustavia ihmisiä rikollisiksi, ei päätöksessä ole perusteluna, että Teuvo olisi "yleistäen väittänyt muslimeja rikollisiksi". Tuo pätkä on tuonne muuten vain kirjoitettu, xD ja lol.


Eli nykyään "käänteisen rasismin" lisäksi on keksitty käänteinen näkökulma. Käänteinen näkökulma on siitä näppärä, että siitä ei tarvitse käräjäoikeuden päätöksessä mainita, vaan sen voi vetää hatusta. Vaikka tällaista "käänteistä näkökulmaa" oltaisiinkin käytetty, niin ainakin Europolin 2015 tilastojen mukaan jos muslimeja ei olisi olemassa, 150:n terrorismin takia kuolleen ihmisen henki olisi säästynyt.

Terrorismin uhreja oli yhteensä 151, ja näistä siis kaikki yhtä lukuun ottamatta muslimien uhreja. 21.2.2015 kreikkalaiset anarkistit kun sattuivat tappamaan vanginvartijan jossain toverin pelastus- tms. vapauttamistempauksessa. Itse en tuota luokittelisi terrorismisattumukseksi, mutta Europolin mukaan se on sellainen.

Mutta kuten kaikki tiedämme, ei kiihotusjutuissa ole väliä onko jokin väite totta vai ei. Toisin sanoen vaikka Hakkarainen olisi kirjoittanut, että melkein kaikki terroristit ovat muslimeja, olisi kirjoitus ollut omiaan herättämään suvaitsemattomuutta ja uli-uli, maksa meille tonni niin vapaudut vankilasta.

Näin ohimennen, mikä tämä juttu on, että ei saisi "herättää suvaitsemattomuutta"? Mikä laki kieltää näin tekemästä ja missä pykälässä on määritelty, mitä suvaitsevaisuus tarkoittaa? Missä Disneylandissa me muka elämme? Tämä on jälleen kerran todiste, että nk. suvaitsevaisuus on mielipidefasismia. 

Käräjäoikeuden mukaan Hakkarainen olisi pystynyt esittämään mielipiteensä ja ilmaisemaan maahanmuuttopolitiikkaan kohdistuvan arvostelunsa ilman tällaista panettelevaa ja herjaavaa yleistystä.

Varmasti olisi pystynyt esittämään, mutta mitä sitten? Jos jonkun mielipide on, että muslimit ulos maasta, niin miten se pitäisi esittää? Miksi muslimeja saisi vain toivoa lisää? Vallan kolmijako-opin mukaan oikeuslaitos ei saa puuttua lainsäätäjien toimintaan, joten mikä Keski-Suomen käräjäoikeus on poliitikkoa neuvomaan?

Lisää mieleen tulevia kysymyksiä:

– onko terroristin kutsuminen muslimiksi siis panettelua/herjaamista?
– suomeksi, onko muslimiksi kutsuminen siis solvaus?
– miksi terroristeja ei saisi panetella/herjata?
– miten tuo mielipide olisi pitänyt esittää?
– mitä se käräjäoikeudelle kuuluu?


Käräjäoikeuden mukaan Hakkaraisen vaatimukset muslimien maasta poistamisesta ja heidän maahantulonsa estämisestä merkitsevät [...] uhkausta ryhmään kohdistettavista lainvastaisista toimenpiteistä.

Eli käräjäoikeuden mukaan maahantulokielto ja karkottaminen ovat lainvastaisia toimenpiteitä. Oletetaan, että näin on; eikö poliitikon tehtävä ole muuttaa lakeja? Miten lakeja voidaan muuttaa, jos laittomasta ei voi tehdä laillista tai toisin päin? Jos Keski-Suomen käräjäoikeuden ehdoilla mentäisiin, täällähän olisi vielä kieltolaki voimassa.

Aiemmin mainittu random-hyysäri jatkoi sekoiluaan:



***
Lue koko tuomio (kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla niitä):