sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Oulun kaupungin luottamushenkilöpaikoista

Torstaina 20.4.2017 klo 18 Oulun kaupungintalolla jaetaan kuntavaaleissa mukana olleille lautakunta- ja muut luottamushenkilöpaikat. Aiheesta juttelimme lyhyesti Tiina Wiikin kanssa eilisen YouTube-lähetyksemme alussa.

Sain tällä viikolla tiedon, että vanhat puolueet olivat sopineet mm. näin 20.3.2017, eli viikkoja ennen vaaleja:
Luottamushenkilöpaikkojen jaossa käytetään neuvottelumenettelyä, jonka taustalla pidetään reaaliaikaista pisteytysjärjestelmää. Pisteytystaulukko, ja sen käytön periaatteet, laaditaan ja hyväksytään puolueiden kesken yhteisesti ennen vaaleja. Jokainen luottamuselin valitaan ensisijaisesti d'Hondtilla, valtuustopaikkoja saaneiden puolueiden vaaleissa saamien äänimäärien mukaisesti. Myös pienet puolueet huomioidaan oikeudenmukaisesti paikkojen jaossa.
Tämän sopimuksen tarkoituksena on varmistaa luottamuselinten jäseniä valittaessa ja kaupungin hallintoa järjestettäessä luottamuselinten osalta, että kaupungin ja kaupunkilaisten etu otetaan huomioon ja kuntavaalien tulosta kunnioitetaan.

Tämä on aika erikoinen tulkinta, sillä sen lisäksi, että d'Hondtin menetelmä muokkaa äänestyskäyttäytymistä ja vääristää kansan tahtoa suosien suuria puolueita jo vaalien aikana, saman menetelmän uudelleenkäyttäminen vaalien jälkeen vääristää sitä entisestään. D'Hondtin menetelmä on tarkoitettu nimenomaan äänten laskuun, ei kumulatiiviseen käyttöön. Yhtä hyvin kokouspalkkiot voitaisiin laskea d'Hondtin menetelmällä. Tai edustajan äänivalta. Tai vaalimainospaikkojen määrä.

Lisäksi on erittäin outoa sopia tällaisista asioista ennen vaaleja. Tämä osoittaa sen, että vanhat puolueet kuvittelevat pysyvänsä ikuisesti vallassa, eivätkä he ole missään vaiheessa valmiit luopumaan siitä. He ovat itse luoneet järjestelmän, jonne on vaikea päästä ja muokanneet itselleen säännöt sellaisiksi, että ne pönkittävät heidän omaa edustustaan. Pienpuolueille, korkeasta sijasta huolimatta, halutaan antaa vain kakkosluokan lautakuntapaikkoja.

Tämä tilanne sitten käännetään kaksoiskielellä päälaelleen, kun he väittävät ottavansa huomioon kaupunkilaisten edun ja pienpuolueiden aseman.

Suuri määrä ihmisiä on uhrannut äänensä yhdelle ehdokkaalle. Mikäli valinnassa käytetään d'Hondtia, ei tämä joukko saa koskaan kunnollista vastinetta perustuslaillisen oikeutensa käyttämiselle. Vanhoilla puolueilla ei voi olla oikeutta pelata muita pihalle alkamalla käyttää jotain tuulesta temmattua, edeltäkäsin sovittua koodistoa luottamushenkilöpaikkojen jakoon.

Tein taulukon, jossa vertailen ehdokkaiden sijoituksia ensin vertausluvun eli d'Hondtin, sitten pelkän äänimäärän mukaan. Jos katsotaan top-35:tä, d'Hondt karsii kaikki pienpuolueiden ehdokkaat kun taas äänimäärän mukaan laskettuna tällaisia ehdokkaita olisi kolme:



Suoran demokratian menetelmällä sijani on siis 19 (Tiina Wiik 28), kun taas puolueiden sopimalla tavalla valtuustoryhmämme pääsisi valitsemaan luottamuspaikan vasta sijalta 62 (Tiina 130).

Meillä on Tiinan kanssa mahdollisuus kaataa tämä sopimus, jolloin puolueiden on sovittava uudelleen paikkajakomenettely. Näin aiommekin tehdä, sillä ei ole mitään syytä ottaa huomioon vertauslukuja, vaan jako tulee tehdä äänimäärän mukaan. Tämä on harvoja paikkoja, joissa kuntatasolla suoraa demokratiaa voidaan edistää.

Kuntavaalien vaalitapa määräytyy lain mukaan, joten siihen ei voi kuntatasolla vaikuttaa. Lautakuntapaikkoja voidaan kuitenkin jakaa ilman puoluevallan pönkittämistä niin, että vaikutusvaltaa saavat ne henkilöt, joita kansa on eniten äänillään tukenut. Lisäksi suoran demokratian käyttö tasaisi vallanjakoa sen huomioon ottaen, että valtuusto on valittu suhteellisella vaalitavalla.

Suosittelen tutustumaan taulukkoon, sillä d'Hondt syrjii luonnollisesti myös muita pienpuolueita: ottamalla huomioon vain äänimäärät, myös Piraateilla, Liberaaleilla ja RKP:llä olisi mahdollisuus saada paikkoja. Ehkä jopa SKP:llä.

Muutos hyödyttäisi myös Keskustaa.

241 kommenttia:

  1. Tee kantelu. Tee valitus. Tee rikosilmoitus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anus Lokka, tee rikosilmoitus ihan mistä vaan. Sinähän se apina sen kytille vinkumisen osaat. Paskaläjä.

      Poista
    2. Sä oot rikos. Sun elämä ja olemmassa olos on rikos.

      Poista
    3. Miksi Lokka aina uliset ja vingut? Tän valtakunnan pahimpia itkijöitä ja ulisijoita on Junes, Marco ja Ilja. Aivovammasta sakkia.

      Poista
    4. Anonyymi. Aivovammaista sakkia? Kerro mulle nyt kaikki, pääsin just kehiin.

      Poista
    5. Tämä Anonyymi on todennäköisesti kuntavaaleissa rökäletappion saanut aivo-infarkti...pelkkä tyhjä herne avaruudessa :D

      Terveisin järkevämpi anonyymi

      Poista
  2. No vittu joo, starojen on päästävä rulettaa ja näyttää, mistä kana kusee.

    VastaaPoista
  3. Fiksu tyyppi olet ja Tiina myös. Joku asia siellä on mistä en ole samaa mieltä mutta tsemppiä ja energiaa työhön teille molemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi suosit rikkaiden kämppien rakentamista jokisuistoon?

      Poista
  4. Taitavat olla ainoat valtuutetut ja varavaltuutetut, jotka eivät tee "oikeita töitä" vaan päivät pitkät loisiat ja nukkuvat mörskässään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnanvaltuustoon ei loisimalla ja nukkumalla pääse kuin valtapuolueen ehdokkaana. Lue kirjoitus niin saatat ymmärtää.

      Poista
  5. onko jatkuva nimetön ulisija lastennussija-janssonaattori?

    VastaaPoista
  6. Junes ja Wiikki joka helevetin lautakuntaan, jotta heidät saadaan tekemään edes tiä työtä.
    Mitään oikeaa tötä nämä eivät koskaan ole tehneet. Ei valu hiki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Junes Lokka: milloin olet viimeksi ollut palkkatöissä?

      Poista
    2. Lokalle tulee hiki!
      Ei töihin.
      Ei muualle kuin yksiön kirppissohvalle videon eteen. Wiikki on niin ihaileva tätä marokkomatua kohtaan. Oksettavaa tuo katse, jonka Lokkaan luo ja Lokan ihailua odottaa.

      Poista
  7. Jollakin on päässyt pullon henki valloilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hande.k Siinä on taas ihan aamusta asti joku "teini-G-Boy" päässy toteuttammaan ihteään niin "Nobelin kirjallispalkinnon" tasoisella ja ihan itse keskityllä kommentillä����������

      Poista
  8. Tuossa hieman infoa valtuustopaikkaneuvotteluista.

    "Varsinkin 1-3 valtuutetulla voi jäädä kokonaan ilman luottamuspaikkoja.

    Luottamushenkilöpaikat täytetään valtuustossa suhteellisena henkilövaalina, jollei sopuun päästä etukäteen. Yleensä kuitenkin päästään, koska harva haluaa käydä pitkää äänestysrulettia valinnoista."

    https://www.vihreat.fi/files/liitto/Luottamuspaikkaneuvottelijanopas_2014.pdf

    VastaaPoista
  9. Vähän ennen kuin luin viimeisiä rivejä mietin että "eihän tähän tarvitse kuin vaatia muutosta. Jos yksikin ryhmä vaatii paikkajaon perustuvat äänimääriin niin se oli sitten siinä".

    Tätä suhteutettua paikkajakoa ja neuvottelua toteutetaan poikkeuksetta kaikissa kunnissa koska halutaan pyllistellä isoille- ja valtaapitäneille puolueille. Ei haluta "ärsyttää vanhoja pieruja". Ja jos otetaan esim. Kokoomuksen nuoret ehdokkaan, niin ne ei saa edes pyytää puheenvuoroa ensimmäisen kauden aikana. Eivätkä puhua edes siviilissä vastoin puolueen agendaa. Sekoomuksen porukka on yhtä säälittävät "yksimielistä" kuin sossut. Jotka tosin kaikki näyttävät siltä kuin olisi paha krapula päällä. Miten kaikki ihmiset joiden suupielet ovat alaspäin, ovatkin päätyneet samaan ryhmään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jos yksikin ryhmä vaatii paikkajaon perustuvat äänimääriin niin se oli sitten siinä"."

      Jos näin tehdään, niin jokaisesta luottamuspaikasta äänestetään erikseen. Siinä taas syntyisi "ystäviä" kerrakseen. Kenties voisi neuvotella yhdestä luottamuspaikasta johonkin lautakuntaan yleisen äänestämisrumban uhalla, mutta tämäkin on hieman kehno neuvotteluvaltti.

      Poista
  10. Olisiko kaupunginhallituksen puheenjohtajuus tälle marokkolaiselle ä-kääpiövinkujalle se ikioma ja se oikean osaamisen paikka.
    Valtuuston peejiiksi et taida millään päästä. Mutta, josko Tiina kuitenkin. Koiralautakuntaan Wiik ja koirankarvahattu nuppiin.
    Junes Lökkö tielautakuntaan tekemään sitä ratikkalinjaa. Vesilautakuntaan nostamaan pohjavettä. Sossulautakuntaan nostamaan omia tulojaan... onhan näitä lautakuntia näille. Mutta mistä aika? Nyt aika menee kotisohvalla löhöilyyn,kannabiksen tussutteluun ja muuhun ääliömäiseen lössöilyyn. "Maisteri" Lokka- Wiikin sanoin nyt alkaa työ ja sitä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mahoton mitä vihaa ihminen sisässään kantaa. Kunnioitan sydämesi kestävyyttä. Treenaa sitä.

      Poista
    2. ....tai sit siltä katkee verisuoni päästä ja syynä on "heinä ja hermostuminen"

      Poista
  11. Suora demokratia tarkoittaisi sitä, että kuntalaiset äänestäisivät lautakuntapaikkojen saaajat. Se, että kunnanvaltuutetut keskenään sopivat lautakuntapaikkojen jaosta ei ole suoraa demokratiaa vaan välillistä demokratiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lue juttu uudestaan ja mieti uudestaan kommenttiasi

      Poista
    2. Aivan turhaa riitelyä/ vittuilua. Vvoittaja on jo

      Poista
    3. "Edustuksellisessa demokratiassa (välillinen demokratia) äänestäjät valitsevat edustajia, joilla on valtuudet tehdä päätöksiä. Yleensä edustuksellisessa demokratiassa edustaja ei ole velvollinen noudattamaan äänestäjiensä tahtoa vaan voi vapaasti harkita, minkä päätöksen tekee."
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Edustuksellinen_demokratia

      Juuri tuota on se, että kuntalaisten valitsemat edustajat päättävät, ketkä valitaan lautakuntiin. Suorassa demokratiassa kuntalaiset valitsisivat itse lautakuntapaikkojen saajat.

      Poista
  12. Tarviitko nitroja ? Ootko Oulussa vai Rinkkebyyssä ?

    VastaaPoista
  13. Mikä on pointtissi Olet väärässä Kirjoita oikein Miksi Miksi Aina vinkut ja aina kaikkia haukut . Voi *ittu mitä änkyttämistä Hakeudu puheterpeitulle

    VastaaPoista
  14. Junes "simpassi" Lokka. Mites sinun Johanna Vehkoota vastaan tekemä rikosilmoitus on edennyt vai onko sen tie vienyt "paperisilppurin ja onko sman kohtalon kokenut Siilinjärven rikosilmoitus????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Junes Lokka: montako rikosilmoitusta olet tehnyt viimeisen viiden vuoden aikana? Moniko niistä on johtanut syytteeseen ja moniko tuomioon? Miksi kuormitat viranomaisia aivan tarpeettomasti?

      Poista
    2. Junes Lokka: tarkoitatko kysmymysmerkillä, että et tiedä, montako rikosilmoitusta olet tehnyt viimeisen viiden vuoden aikana? Vai että et tiedä, moniko niistä on johtanut syytteeseen ja moniko tuomioon? Vai että et tiedä, miksi kuormitat viranomaisia aivan tarpeettomasti? Vai tarkoitatko ettet tiedä vastausta mihinkään näistä?

      Poista
  15. Miten niin D'Hondtin menetelmä on tarkoitettu "nimenomaan äänten laskuun"? Ääntenlasku (huom! se on yhdyssana) on paikanjaon väline ja silloin on aivan sama lasketaanko valtuustopaikkoja vai lautakuntapaikkoja. Jos aiot väittää, että D'Hondtin menetelmä on tarkoitettu "nimenomaan äänten laskuun" ja tarkoitat sillä vain valtuustopaikkojen jakoa, niin perustele väitteesi paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äänten lasku ei ole yhdyssana. Sen voi kirjoittaa yhteen, mutta ei ole yhdyssana. Ks. https://www.youtube.com/watch?v=G_IH8Wt0x24

      Poista
  16. Jos vaalit (tai lautakuntapaikkojen jako) käytäisiin pelkkien henkilökohtaisten äänien mukaan, niin suurten puolueiden valta vahvistuisi entisestään. Ne voisivat taktikoida mm. asettamalla vähemmän ehdokkaita (asetettujen ehdokkaiden henkilökohtainen äänimäärä nousee) ja paimentamalla äänestäjiä äänestämään omia ehdokkaita tasaisesti, niin että kaikki ehdokkat saavat suunnilleen saman äänimäärän, ja mahd. moni pääsee läpi. Jälkimmäistä harjoitti mm. Japanin valtapuolue silloin kun siellä valittiin kansanedustajat ehdottamallasi vaalitavalla, ja sai suhteettoman paljon paikkoja. Oulun kunnallisvaaleissa taas suuret puolueet olisivat voineet esim. menetellä seuraavasti, samoilla äänimäärillä:

    Kolme suurinta puoluetta asettaa juuri niin monta ehdokasta, kuin uskoo saavansa läpi.

    Keskusta asettaa 29 ehdokasta. 20827 ääntä menee tasaisesti kaikille ehdokkaille -> vähän yli 704 ääntä kullekin ehdokkaalle.

    Kokoomus asettaa 23 ehdokasta. 16415 ääntä jakautuu samoin kuin yllä
    -> vähän yli 704 ääntä kullekin ehdokkaalle.

    Vasemmistoliitto asettaa 19 ehdokasta. Hekin paimentavat 13765 ääntänsä tasaisesti kaikille ehdokkaille -> vähän yli 704 ääntä/ehdokas.

    Oletetaan, että loput puolueet eivät ole yhtä taktisia, ja asettavat saman verran ehdokkaita kuin oikeastikin. Äänetkin jakautuvat heidän ehdokkaidensa kesken samoin kuin oikeissa vaaleissakin.

    Lopputulos olisi suunnilleen seuraava:
    Keskusta 26 paikkaa, Kokoomus 20, Vasemmistoliitto 16, SDP 2, Vihreät 2, PS 1 (Simula). Suuret puolueet dominoivat, etkä sinä eikä Tiina pääse valtuustoon, koska sinua edellä on 67 yli 704 ääntä saanutta, osa nippa-nappa sinua edellä.

    Voitaneen siis sanoa, että se, että olet ylipäätään valtuustossa, on pitkälti juuri nykyisen suhteellisen vaalitavan ansiota. D'Hondtilla päästään myös lähemmäksi suoraa demokratiaa kuin pelkillä henkilöäänivaaleilla, koska myös vähempiäänisten ehdokkaiden äänestäjät tulevat suhteellisesti edustetuiksi valtuustossa ja sen äänestyksissä. Edustat esim. itse sekä omiasi että Tiinan äänestäjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pätevä analyysi Gerryltä. Videolta käy ilmi että Lokalla ei ole järkeviä perusteita valittaa lautakuntapaikkojen jakoperusteita. Vielä kun asioiden esittäminen on toivottoman sekavaa, niin eipä tuo linkin postaaminen paljon vastauksesta käy.

      Poista
    2. Niin että et oikein pärjää väittelyissä.

      Poista
    3. Linkki pari tuntia kestävään videoon ei ole väittelyä. Ethän sinä ylipäätään vastaa täällä blogissa mihinkään kysymykseen. Että et pärjää.

      Poista
  17. Hyvin analyseerattu. Juneksen malli on kaukana kansanvaltaisuudesta, enemmänkin opportunismia. Liekö taustalla vaalihuuman jälkeinen turhautuminen?

    VastaaPoista
  18. Junes "simpanssi" Lokka. Tee valitus ja uluse ja vingu M-roomis ja niistä kymmenista parturiliikkeistä ympäri Suomen jotka keskittyvät pelkästää miesten hiusten leikkaukseen. *ittu sä oot ääliö yksilö.

    VastaaPoista
  19. Ulisitko ja huutasit apua tasaarvovaltuutetulta jo tuossa ilmoituksessa lukisi, että "leikataan vievästi alkoholisoituneitten miesten hiuksia (tajukangas) Heinäpäässä klo 12-20 ?

    VastaaPoista
  20. Tervaporvareita vituttaa kun suhmuroinnit paljastuu. Hyvä Junes

    VastaaPoista
  21. Junes Lokka - tuhansien kysymysmerkkien mies. Aiotko valtuustossakin seisoa kysymysmerkkinä?

    VastaaPoista
  22. Junes Lokka on kaamean näköinen tuossa viimeisimmässä videossa. Järkyttävä parta ja tukka. Vaatteista nyt ei viitsi mainitakaan. Yöt notkutaan netissä ja päivät koisitaan.
    Wiikki on pukeutunut 80-luvun ällökuteisiin. Sellaisiin, joita käyttivät heikoimmin koulutetut iskupaikoilla.
    Karvahattu päähän niin on best!

    VastaaPoista
  23. Haukut ääliöiksi ja vajakeiksi viimeisellä videolla tuntemattomia hommalaisia.
    Yhtä hakut, ettei osaa suomen kieltä, eikä saksaa! Olet pölvästi ja vajakki itse.
    Sinun englantisi ja Wiikin englanti ovat saman sonnan toistamista ja siihen ei tarvita kuin 500 sanaa. Huono ääntämys vielä päälle.Kielioppipaskaa koko puheenne. Menkää prkl sinne Marokkoonne.
    Kopioin tuon haukkumasi hommalaisen saksankielisen jutun. Et taida Lökköpökkö ymmärtää yhtään sanaa.
    "Immer wechselnd, fest sich haltend.
    Nah und fern und fern und nah;
    So gestaltend, umgestaltend -
    Zum Erstaunen bin ich da."

    Johann Wolfgang von Goethe
    Ei taia aueta sun kielitaidollas.
    Haukut montaa hyvää hommalaista ja kuitenkin otit vaali hyödyn sieltä. Potkisivat sut ja sun Wiikkisi poies koko foorumilta.
    Luin sen sua koskevan ketjun ja et oikein saanu kovin suurta kannatusta. Byääähhh!

    VastaaPoista
  24. Junes Lokka: Suomen Conchita Wurst?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vertaus Lokkaan! Matuhomonainen valtuutettu, rähjääjä, jonka kandeis mennä jonnekin muualle.
      Wiik on niin tuon idioottiälykääpiöaivovammaisvajakin näpeissä. Tuo vanha äijä pitää Wiikiä karvakourassaam¨n.
      Wiik! Ole viisas ja kerää kamppeesi tuon mumisijahuutajan yksiöstä.

      Poista
    2. Pelkkä ajatus tuosta luisevasta kropasta ja marokkolaisesta pitkästä ja laihasta kikkelistä saa vatsan kääntymään.
      Luuviulu ja luisten jalkojen välistä vanhan ukon pitkä ja laiha mu**ku. Puistattava ajatus.

      Suomiakkojen matkatuliannen mutta tekijöinä nuoret ja komeat adonikset. Mutta vain siellä maailman turuilla ja vain huvina.

      Poista
    3. Voi, peppu! Tuo Juneksen kauluston kuvailu on niin ilolientä ja kuvitelma siitä luo lisää mutta ei himokkuutta. Yläafrikkalaiseten, kuten somalien ja marokkolaisten, turkkilaisten vehkeet ja laiha ruumis.
      Väräjävää simpansseilua.
      Illan piristysruiske.

      Poista
  25. Kyllä oli törkeetä kielenkäyttöä videolla. Kukahan se oli tai on tämä tyyppi, jolla on letillä oleva parta? Siitä on hyvä ottaa kiinni ja pyörittää ympäri`ämpäri ja kysyvä joka toisella kiepillä näkkyykö "conchita wurtsia" ja irtipäästessä. missä "kääpiöinisiä"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Videolla Lokan raakkuminen oli niin roskaa ja osoitus lokan tilannetajusta. Avohoitopotilas vapaalla päiväkävelyllä oman pikku hoitsun kanssa. Lokka huutaa kuin vajaamielinen ja kuvittelee sen huutamisen olevan kansan tahto. Putinin valtiossa huudetaan ja Turkissa, marokossa huudetaan ja mellastetaan. Hyi helvetti miten haukkui penelisteja ja sitä kirjastohoitajaa.
      Lokalla oli ruuvit nyt niin löysällä että huh.

      Poista
  26. Voi hyvää päivää mikä video.

    ”Kun sä oot kerran käyttänyt sitä d'Hondtia, niin et sä voi uudelleen voi käyttää sitä heti perään.”

    Niinku miksi muka ei voi?

    Koska ”se pahentaa kieroumaa ja korostaa järjestelmän virheitä”, sanotaan sohvalta.

    Nämä ”kieroumat ja virheet” ovat vain asylin mielestä kieroumia ja virheitä. Ne ovat mielipiteitä, ei faktoja. Jos valtuustossa on luvassa yhtä lapsellista ”väittelyä”, niin eivät asylin ajamat asiat paljon etene. Aikuisten maailmassa pitäisi osata keskustella asioista eikä vain jankuttaa joutavaa aivan lapsellisilla perusteilla. Kyllä meni äänet hukkaan tätä listaa ännestäneillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luitko jutun luitko jutun luitko jutun? Etkö sinä muuta osaa kysyä? Aikuisten maailmassa pitäisi osata keskustella eikä vain jankuttaa joutavaa.

      Poista
    2. ei keskustelu voi edetä, jos et lue juttua

      Poista
    3. Joo, luin jutun. Miten keskustelu nyt etenee? Kysytkö, että mikä oli epäselvää?

      Poista
    4. niin, mitä kohtaa et kirjoituksessani ymmärtänyt

      Poista
    5. Palataan asiaan sitten, kun olet opetellut keskustelun alkeet. Tuon saman kysymyksen tuputtaminen joka ikiseen kommentiin aiheuttaa vain myötähäpeää.

      Kyllä meni äänet hukkaan tätä listaa äänestäneillä, toivottavasti ymmärtävät sen itsekin.

      Poista
  27. Onnex Junes "simpassi" Lokka tunnisti, että Hän on hidas puhuja normaali ihmiseen verrattuna. Niinpä, koska Hänen "puheesta" neljäkymmentä porssaa änkyttämiseen ja sitä myötä käsien heiluttamiseen. Muuten Kaupunginvaltuutettu ( 01.06. 2017) Junes Lokka kysymys: Mikä on vasismia?????

    VastaaPoista
  28. .......nyt se "simpassi" itkee ja ulisee ja kaiken päällee vinguu aikajanallaan tästä "itkuvirrestään"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös "kääpiöinisiä" pääsekää kokoukseen torstaina? ....se vissii sit on taas kantelun, valituksen tai rikosilmoituksen paikka? ......no sinultahan ne onistuu.

      Poista
    2. ? satanen lähestyy

      Poista
  29. Juu satanen täys mikä palkinto?

    VastaaPoista
  30. Antakaa mun kaikki kestää! Junes & Tiina ovat (jälleen) täysin pellolla, mutta sehän ei ole mikään yllätys. Että teidän mukaanne lautakuntien paikat pitäisi jakaa kullekin ehdokkaalle hänen saamansa absoluuttisen äänimäärän mukaan? Onko hullumpaa ideaa kuultu!

    Vaalijärjestelmä toimii sillä tavalla, että äänet menevät ensisijaisesti puolueelle tai vaaliliitolle ja vasta sitten ehdokkaalle. Ehdokkaat ovat sitoutuneet puolueohjelmaan. Henkilöiden äänimäärät vaikuttavat vain siihen, ketkä puolueen tai vaaliliiton listalta menevät läpi.

    Otetaanpa yksinkertainen esimerkki: Vaaleissa on kaksi puoluetta, maahanmuuttokriittinen A ja liberaali B. Maahanmuuttokriittinen A saa yhteensä 6000 ääntä, mutta puolueen listalla on 20 puolueen arvot jakavaa ehdokasta, ja kaikki saavat tasaisesti vain noin 300 ääntä. Sen sijaan liberaali B saa tuhat ääntä vähemmän, yhteensä 5000 ääntä, mutta listalla on kaksi äänimagneettia, joista kumpikin saa 2500 ääntä.

    Lokan ja Wiikin logiikalla lautakunpaikat pitäisi jakaa seuraavasti: Vaikka äänestäjät ovat ilmaisseet tukensa maahanmuuttokriittiselle A:lle, puolueen jäsenet eivät kuitenkaan saa valita ensin tärkeitä lautakuntapaikkoja, koska libeerali B:n ehdokkaat ovat saaneet enemmän henkilökohtaisia ääniä.

    Sinänsä on ihan totta, että tärkeitä paikkoja, kuten kaupunginhallituksen puheenjohtaja, voidaan jakaa henkilöille, jotka ovat menestyneet vaaleissa erityisen hyvin. Mutta teidän ei kannata elättää toivoa tärkeistä luottamustoimista ottaen huomioon että saitte yhden paikan valtuustoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän taaskin aika moni lukenut. Te elättä jossain ihan täysin toisessa todellisuudessa. Voi hyvä sylvi. En ees tajua, miksi te asutte Suomessa.

      Noh. tulee kyllä kunnallispolitiikkaan viihdettä. Tuskin tulette kenenkään kanssa toimeen. Demokratiassa päätökset tehdään yhteistyöllä. Kandee muuttaa johonki kansanäänestysmaahan, jos suomalainen malli ei miellytä. Täällä on tän maan tavat. Jossain muualla toiset.

      Poista
    2. entä ymmärsitkö lukemasi

      Poista
  31. ymmärsin. SUomessa kansa haluaa epäsuoraa demokratiaa. Te edustatte suoraa. Jos epäsuora ei teitä miellytä, se on voi voi.

    Vapaasti voi äänestää henkilöä, jos siltä tuntuu. SUomessa sen painoarvo on valitettavasti(omasta mielestä ei valitettavasti pienempi). Tervetuloa todellisuuteen. Onnea matkalle kasvuun edes normaalikokoiseksi puolueeksi.

    Ehkä ois kannattanut miettiä vaaliliittoja, kuten monet muut. Tosin haluaako joku tehdä teijän kanssa yhteistyötä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suuri määrä ihmisiä on uhrannut äänensä yhdelle ehdokkaalle. Mikäli valinnassa käytetään d'Hondtia, ei tämä joukko saa koskaan kunnollista vastinetta perustuslaillisen oikeutensa käyttämiselle. Vanhoilla puolueilla ei voi olla oikeutta pelata muita pihalle alkamalla käyttää jotain tuulesta temmattua, edeltäkäsin sovittua koodistoa luottamushenkilöpaikkojen jakoon."

      No esim. tuo. Saahan sitä yksittäistä ehdokasta äänestää, mutta suomessa asioista päättää yksilöiden sijaan puolueet ja niihin sidotut poliittiset linjaukset.

      Suora demokratia tulee käytäntöön sitten, kun kansa niin haluaa. Nyt se ei sitä halua. Eläkää sen kanssa, tai jos ei kelpaa, ni muuttakaa maahan, missä vallitsee suora demokratia. Nythän se on sangen helppoa, koska rajat on auki ja liikkuvuus eu:n sisällä ja sen ulkopuolellekki helppoa.

      Poista
    2. Luin:

      "Suuri määrä ihmisiä on uhrannut äänensä yhdelle ehdokkaalle. Mikäli valinnassa käytetään d'Hondtia, ei tämä joukko saa koskaan kunnollista vastinetta perustuslaillisen oikeutensa käyttämiselle. "

      Sehän on sen yksilön täysin oma häpeä, jos kuvittelee saavansa jotain läpi äänestämällä henkilöä. Viisaat äänestää puoluetta. Jos sopivaa ei löydy, ni sitten se on huonompi homma.

      Pitää katsoa kokonaisuutta. Te "äärikansallismieliset" edustatte äärimmäistä vähemmistöä. Valta on sen mukaista

      Poista
    3. luehan uudestaan ja yritä ymmärtää lukemasi

      Poista
    4. Siis, ku teille tuntuu teettävän hankaluuksia käsittää se, tai olla sinut sen kanssa että suomessa päättä puolue, ei yksilö oi kyse kunnallisesta, tai kansallisesta.

      Enemmistö suomalaista edelleen kannattaa epäsuoraa demokratiaa. Te voitte ehotella, mitä lystäättä. Ne menee demokratian mukaisesti läpi, jos on mennäkseen.

      Täysin sairastahan se olisi, että pienpuolueilla olisi enemmän valtaa, mitä suurilla, eli paikkoja jaettassa unohettas tyystin kokonaisuus. haloo. Totta helvetissä vertausluku.

      Kyse on nimenomaan puolueista, eikä imisistä, kuten esim. wiik videolla sanoo. Tätä te, ette tunnu käsittävän. Suomalainen järjestelmä pohjaa siihen, että äänestetään puoluetta, eikä yksilöä. Toki saa äänestää sitä yksiloä, jos siltä tuntuu..

      Poista
    5. Mitä se syvempää ymmärtämystä tuo vaati. Sä et kannata kyseistä systeemiä, mitä sitten. Se on käytössä ja tulee olemaan käytössä. Se on suhteessa suomalaiseen käytäntöön myös sangen oikeudenmukainen. Itse kannatan kyseistä mallia.

      Tuo teidän suoran demokratian edistäminen kaatunee siihen, että harva muu kannattaa sitä, etenkään niistä, keiden poliittinen valta on suhteessa teihin melko suuri.

      Poista
    6. Luettu nyt kolme. Onko mahdollista, että sä ett nyt tunnu ymmärtävän sitä, että enemmistö ihmisistä nauraa tällä touhulle?

      "Suosittelen tutustumaan taulukkoon, sillä d'Hondt syrjii luonnollisesti myös muita pienpuolueita: ottamalla huomioon vain äänimäärät, myös Piraateilla, Liberaaleilla ja RKP:llä olisi mahdollisuus saada paikkoja. Ehkä jopa SKP:llä."

      Teillä on kaikki mahdollisuus kasvaa pienpuolueesta isoksi, jos teidän ideologia saa kannatusta. Toki siihen vaaditaan vähän myös taloudellista osaamista, mutta kuitenkin.

      Ja vitut syrji. Sä et myöskään tunnu käsittävän sitä, että täällä ei ole suoraa demokratiaa saati, että kunnallisvaaleissa äänestettäisiin ehdokasta. Puolue on systeemissä etusijalla.

      Siis mitä helvettiä oikeesti. Te meette vaaleihin ilman, että teillä on edes hölkösen pöläystä kunnallispolitiikasta ja siit, miten homma toimii. Eiks tää ole susta mitenkään noloa?

      Toki voit sitte perustella, ku homma meni vituiks, että meni vähän harjoitellessa, kuten Hakkarainen.

      Poista
    7. Minkä takia, ette solminu ennen vaaleja persujen kanssa liittoa? Vai tuliko teille järjestelmä tietoon vasta vaalien jälkeen. Jos näin niin oisko ehkä kannattanut ennen vaaleja ottaa asioista sevää sen sijaan, että itkee jälkeenpäin.

      http://yle.fi/uutiset/3-9160015

      Poista
    8. ano klo 10.48: kommenttisi vain kertoo, ettet ymmärrä aihetta, jota nyt käsitellään

      ano klo 12.03: ei yhteislista voi solmia vaaliliittoa puolueen kanssa, ks. vaalilaki. Jos viittaat 20.3. sopimukseen, niin se on tehty 20.3. kun taas ehdokashakemukset jätettiin 28.2. Ja vaalit pidettiin 9.4.

      Erikoista, että kaiken joutuu selittämään alusta alkaen. Ja tästä huolimatta kukaan kommentoijista ei tajua a) mistä puhutaan b) mikä on ongelma

      Poista
    9. Junes Lokka: ainoa ongelma tässä on se, että politiikkaa ei tehdä teidän säännöillänne. Se on siis ongelma nimenomaan asylille. Tuliko yllätyksenä? Kuten anonyymikollega tuossa yllä totesi: enemmistö nauraa teidän touhuille.

      Poista
    10. Luin. Politiikkaa ei tehdä teidän säännöillänne. Luitko sinä säännöt?

      Poista
    11. Mitä te jaksatte jankata ton marokkolaisen puolineekerin kanssa? ��

      Poista
    12. Anonyymi klo 21.03: eli et ymmärrä lukemaasi

      Anonyymi klo 21.59: ?

      Poista
    13. "Erikoista, että kaiken joutuu selittämään alusta alkaen. Ja tästä huolimatta kukaan kommentoijista ei tajua a) mistä puhutaan b) mikä on ongelma"

      No koska mitään ongelmaa ei ole. Se onngelma on ainoastaan siellä päässä. Systeemi on hyvä, demokraattinen ja oikeudenmukainen. Piste. Edelleen kyse on puolueista, eikä henkiköistä. Presidentinvaaleissa äänestetään henkilöä. Se, että teidän puolue nyt sattuu koostumaan vain kahdesta on voivoi. Ja se, että yhteislista koostuu luusereista, jotka ei saa ääniä on voi voi.

      Sä elät sun suoran demokratian fantasiassa, joka ei koskaan tule toteutumaan.

      Poista
    14. lue juttu tai katso video, jossa selitämme tämän asian

      Poista
  32. Teijän systeemi. Vittu, mitä komiikkaa te ootte. Sitäpaitsi on ihan normaalia, että aika paljon asioita sovitaan ennen vaaleja. Voi jeesus, te olette kujalla kaikesta... Vitun amikset.

    VastaaPoista
  33. Katotaa onko "simpassi" hereillä ....ei mulla muuta������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zimbhanzsi on hereillä vielä klo 05.00 aamulla. Nukkuu päivät ja valvoo yöt että tämmönen valtuutettu meillä on.
      ???????

      Poista
  34. Täysin kansanvaltaa halveksuvaa touhua siellä oulussakin, osa ei tunnu tajuavan ja osan mielestä asian kuuluu näin mennäkin.
    Vastenmielistä.

    VastaaPoista
  35. Hyvä Junes ja Tiina. Junes on jo nyt niin vesimelonien ihon alla, että kunnallispolitiikkaki muuttuu varmasti kiinnostavaksi. Toivotaan että teille lohkeaa kunnon lautakuntapaikat. Äänien mukaan vaan paikat jakoon, niin jää nuita tyhjän ulisijoita rannalle ruikuttaan ja sekö niitä sapettaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eivät varmasti mene äänien mukaan jakoon, vaikka yksi valtuutettu ja yksi varavaltuutettu kuinka sitä vaativat.

      Poista
    2. Luin, mutta eivät ne silti mene äänien mukaan jakoon. Mitä se jutun lukeminen tähän edes kuuluu? Kysymykseen tulee muuten loppuun kysymysmerkki. Näin: "Luitko jutun?"

      Poista
    3. Ymmärrän oikein hyvin lukemani. Lukemani perusteella on aivan selvää, että asyl:lle tulivat kuntademokratian pelisäännöt aivan uutena asiana ja nyt niihin yritetään saada muutosta vinkumalla asiattomia. Ei teillä ole mitään järkeviä perusteluja saada lautakuntapaikkojen jakoa menemään äänimäärien mukaan. Teillä on mielipiteitä asiasta, ei faktoja. Teillä ei ole mitään mahdollisuutta saada tätä systeemiä muutettua.

      Poista
    4. Niin ei näytä siltä, että teillä olisi mahdollisuus saada systeemiä muutettua? No hyvä kun viimein hoksasit!

      Poista
    5. ei vaan ei näytä siltä, että ymmärtäisit lukemaasi

      kuten tuo viimeisin kommenttisikin todisti

      Poista
    6. Ironia on vaikea laji. Kuten tuo viimeisin kommenttisikin todisti.

      Poista
  36. No mitä ulisee kaikkien alojen asiantuntia (myös polttopullojen) "kääpiöinisiä" Oulun "lavastetusta" (kääpiöinisiän mukaan) ja kommentihan vois myös antaa " suomen Conechita Wurst" .

    VastaaPoista
  37. https://youtu.be/QkU7FnKkBp8

    VastaaPoista
  38. Marokon neekeri pääsi valtuustoon... ��

    VastaaPoista
  39. Tullaan tekemään "rikosilmoitus" siitä videosta, jossa "kääpiöinisiä" ja "suomen conchita wurst" väittivät, että Oulun torilla tehty polttopullo heitto oli "lavastettu.

    VastaaPoista
  40. Normi päivä "simpanssilla" ??????? Olisit laittanu vaikka Juu. juu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot melkein yhtä naurettava kun ne odinin pellet.. ��

      Poista
    2. Etkö ymmärrä mitä sanon? Pyydä tulkkia avuksi vitun Mamu ��

      Poista
  41. Syytät turvapaikanhakijoita lavastetusta "terrori-iskusta" ja polttopullon heitosta videolla "Randon turvistapahtuma" kohdassa noin 2.15.00 - 2.16.50 siinä missä haukut kirjastonvirkailijaa valehtijaksi ja joku sitä komppaa "lettipartanen anukses nuolijas. Muistuuko mieleesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän toi änkyttävä marokkolainen pilvipää mitään järkipuhetta ymmärrä tai muista.

      Poista
    2. ano klo 7.12: kuuntele tarkemmin

      ano klo 10.01: ?

      Poista
    3. "suomen conchita wurst" eiköhän Youtube tee siitä arvionsa. Minun ei sitä tarvitse tarkemmin kuunnella. koska olen sen hyvinkin tarkasti kuunnellut . Alkaako vapisuttamaan????

      Poista
  42. Faktojen vääristäjä-Junes

    VastaaPoista
  43. ? ? ? Laitetaan tohon aluksi jokunen kysymysmerkki ja jokunen Juu Juu ja katsotaan onko "suomen Conchita Wurst" hereillä ja suunnittelemassa "kääpiöinisiän" kanssa uutta teoriaa polttopullon heiton lavastukselle. Ainakii Hää postauksista päätellen koko yön on valveilla ollu������

    VastaaPoista
  44. Katso "suomen donchita wurst " polttopulloiltamat ideo kohta 34.00 kuinka sinä "faktantarkastaja" levität paskaa siitä torin polttopullosta . *ittu mitä änkytystä silläkin kohdalla on tuo sinun puheesi Ähöö ähöö ja kädet heiluu mutta mittää selevee ei änkytyksestä saa

    VastaaPoista
  45. Sielä oli taas Junes Lokan "änkytys-sou"

    VastaaPoista
  46. Kauhea uhoaminen mutta pienet teot. "suomen conchita wurst:a" tuli nössö ennenkuin edes ensimmäinen kokous alkoi Kamera sammu, kun puheenjohtaja antoi kaksi vaihtoentoa. Siellä on tietyt säännöt jota pitää noudattaa. Kahvi ja leipäkin maistui niin "kääpiöinisijälle" kuin "simpansillekin"

    VastaaPoista
  47. Heh. Lokka näyttää olevan ammattitrolli.

    Kannattaa Lokka-trollin silti perehtyä tähän mielenkiintoiseen graduun.

    Hirvonen, K. (2014). Kunnallisen luottamushenkilön erottaminen (Master's thesis, Lapin yliopisto, University of Lapland|).

    Kunnallisen luottamustoimen tunnusmerkkinä on erottamattomuus. Luottamushenkilöt voidaan
    kuitenkin erottaa tai pidättää tehtävistään luottamustoimessa. Tutkielman tarkoituksena
    on eritellä, millä perusteella tämä on mahdollista ja mikä on luottamushenkilön oikeusasema
    luottamustoimea hoitaessa.

    Kunnalliset luottamushenkilöt toteuttavat kunnissa kansanvaltaisuuden periaatetta. Päätöksenteko
    kunnissa perustuu kunnan jäsenten tahdonilmaisuun, kunnan jäsenet antavat luottamuksensa
    haluamalleen edustajalle äänestämällä tätä luottamushenkilöksi. Luottamushenkilö on
    tehtäväänsä hoitaessaan poliittisessa vastuussa.

    Luottamushenkilöt voidaan kuitenkin erottaa tai pidättää tehtävistään. Tällainen menettely on
    luotu tilanteita varten, jolloin vaalien jälkeen tulee ilmi sellaisia asioita luottamushenkilöstä,
    että voidaan katsoa, ettei luottamushenkilö enää nauti tarvittavaa luottamusta luottamustoimen
    hoitamiseen. Tällöin äänestäjät eivät voi enää vaikuttaa luottamushenkilön oikeuteen hoitaa
    tehtäviään, vaan vastuu on valtuustolla.

    Valtuusto voi erottaa luottamushenkilöistä koostuvan toimielimen luottamuspulan vuoksi kuntalain
    21 §:n mukaan. Säännöksen tarkoituksena on altistaa kunnalliset toimielimet poliittiseen
    vastuuseen. Valtuusto voi pidättää luottamushenkilön tehtävistään, jos voidaan epäillä luottamushenkilön syyllistyneen virkarikokseen tai velvollisuuksien vastaiseen menettelyyn toimeaan
    hoitaessa tai vapaa-ajalla tehtyyn vakavaan rikokseen kuntalain 40 ja 41 §:n mukaan. Valtuusto
    voi erottaa luottamushenkilön, jos tämä tuomitaan vankeuteen vähintään kuudeksi kuukaudeksi
    vapaa-ajalle tehdyn rikoksen vuoksi kuntalain 41 §:n mukaan.

    Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että kunnallisen luottamushenkilön erottamista
    koskevaa kuntalain 41 §:ä tulisi tarkentaa, jotta syntaktinen tulkintaongelma poistuisi. Kuntalain
    21 §:ä tulisi muuttaa niin, että valtuustolle säädettäisiin velvollisuus perustella päätöksensä.

    Avainsanat: luottamushenkilöt, erottaminen, demokratia

    https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/61080/Hirvonen.Krisse.pdf?sequence=2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, eli juu? Jos tuo käytöksesi ei muutu tuleepi kalossin kuva persuuksiin. Valtuustossa toimit virkavastuulla.

      Sinua ei voi vielä erottaa koska valtuusto ei ole edes aloittanut. Mahdolliseen erottamiseen reagoinet sitten: ?

      Poista
    2. Ei toimi, vain virkamies toimii virkavastuulla. Valtuutettu ei ole virkamies vaan luottamushenkilö.

      Valtuutettu voidaan voidaan erottaa vain siinä tapauksessa, että hänet tuomitaan rikoksesta, jonka rangaistuksena on vähintään 6kk vankeutta (Kuntalaki, 86§ toinen momentti).

      Poista
    3. Kyllähän tässä varmaan niin tulee käymään, että juneksen vaikutusmahdollisuudet jää vähiin. Asyllaisten käsitys yhteistyöstä ja demokratiasta on aika omanlaisensa ja harhainen. Tottakait ne puolueet, ketä pärjäs parhaiten saa parhaat paikat. Teidän puolue yhteislistoineen on hännillä. Tän ymmärtäminen ilmeisesti vieläkin teettää ongelmia. Kannattaisi ihan alkuun nyt vaikka tutustua siihen, mikä on käytäntö ja miten systeemi toimii. Teidän vähäisellä poliittisella mandaatilla ei systeemiä muuteta. Jos ette nyt sattuneet huomaamaan, enemmistö äänesti perinteisiä isoja puolueita....... Miks kuvittelette, että ne ois halukkaita muuttamaan järjestelmää?

      Tuoreimman annin perustella aika vaikea nähdä, että kukaan haluaisia tehdä tän kaksikon kanssa yhteistyötä. Näinollen erinäisissä äänestyksissä tulevat jämään vähemmistönä jalkoihin.

      Surullista, että joku, ketä saa mahdollisuuden rakentaa omaa kotikaupunkiaan hassaa sen heti kättelyssä täysin lapsellisella käytöksellä.

      Tästä kunnallispoliitikon pestistä ei tuu jäämään jälkeen muuta, ku läjä kunnianloukkaussyytteitä. Kohtuu ala-arvoista tehdä heti perään video, missä lähinnä haukutaan ihmisiä ulkonäon perusteella,

      Jotain näiden kotikasvatuksessa on mennyt pieleen. Ei kyllä edusta kovinkaan suomalaista kulttuuria näin ala-arvoinen käytös. Hävettää, mutta se on enemmänkin sääliä ja myötähäpeää.

      Sai potkuja, tai ei tuolla outputilla mahdollisuudet vaikuttaa ja saada aikaiseksi käy aika olemattomiin. Sääliksi käy myös niitä, ketkä valtuustossa tätä öyhöttämistä, ininää ja provoilemista joutuu sietämään.

      Hoitoonhan tää parivaljakko pitäs saada.

      Poista
    4. Voi hyvä sylvi..... Kunnallispolitiikkaan rahan takia :) Teillä on kyllä niin pimeitä juttuja. Oisko nyt vaikka niin, että aika moni ketä toimii kunnallisella tasolla tekee myös oikeita töitä.......

      Melko ebolapitoista kamaa taas tuo teijän video. Veikkaan, että näitä teidän pätkiä katotaan eri puolueiden saunailloissa, koska onhan näissä myös ripaus viihdettä...

      Aattelin alkuun, että ootte hulluja, mutta kyllä se taitaa olla niin, että ootte vaan aidosti melko typeriä.

      Poista
  48. Katotaanko onko "simpassi"hereillä valmistautumassa "töihin" ja toivotetaan hyvää työpäivää josta joko saa palkkaa tai palkkiota���� Muute tiijätkös "suomen Conchita wurst" mikä ero on palkalla ja palkkiolla, jos et ni pyyvä "kääpiöinisijää" cooclettamaan häähä sieltä sen "asiantuntemuksensa jokaiselle alalle hakee niin mm. lääketieteelle tai kysy siltä anustas nuolevalta "lettipartaiselta" ystävältäs. ������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet väärässä "simpassi"

      Poista
    2. Olet vieläkin väärässä "simpassi". Oikea vastaus ei ole vieläkään kysymysmerkki.

      Poista
  49. Ku tuo Junes lokka tuola videossaan ulisee, vinkuu ja vikisee, ettei kaupunginvaltuutettuva voi erottaa, kyllä sen voivat "isot pojat ja kuolema" ������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet äärässä "simpassi"

      Poista
    2. Olet vieläkin väärässä "simpassi". Oikea vastaus, ei vieläkään ole kysymysmerkki.

      Poista
    3. Olet väärässä "simpassi" Oikea vastaus, ei vieläkään ole kysymysmerkki.

      Poista
    4. Olet vieläkin väärässä. Oikea vastaus, ei ole vieläkään kysymysmerkki

      Poista
    5. Etkös vieläkään usko "simpassi", että laita oikea vastaus mutta muista, että se ei ole kysymysmerkki. Niin pääset jatkoon.

      Poista
    6. Illan päätteeksi, olet vieläkin väärässä "simpanssi" , koska oikea vastaus, ei vieläkään ole kysymysmerkki. Jotenka ei jatkoon.

      Poista
  50. Saitteko sitä "selkeää listaa luottamushenkilöpaikoista"? Onko siis missään edes sanottu, montako luottamushenkilöpaikkaa on jaossa?

    Jos paikkojen lukumäärä olisi etukäteen tiedossa, niin kuin sen täytyy olla, niin sitten D'Hondtin menetelmää voisi ihan hyvin käyttää paikkojen jakamiseen. Mutta jos jokainen lautakunta valitaan erikseen, niin sitten pikkupuolueet tipahtavat automaattisesti pois.

    Lokan valitus ja horinat paikkojen jakamisesta henkilökohtaisten äänimäärien perusteella missaa kuitenkin pointin täysin. Ei sellaisissa vaaleissa, joissa on jo käytetty suhteellista vaalitapaa, voida vetää johtopäätöksiä henkilökohtaisista äänimääristä, sillä jos vaalitapa olisi ollut erilainen niin äänetkin olisivat menneet eri ihmisille.

    VastaaPoista
  51. No mitä lautakuntapaikkoja valtapuolueet teille tarjonneet ihan alunperin?

    VastaaPoista
  52. Sellä "simpassi" nettiseinällää harjoittaa laitonta toimintaa? Tiedonanto Oulun Poliisille ja Kalevalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet väärässä "simpassi" Se oikea vastaus ei ole vieläkään kysymysmerkki ja ei varsinkaan nettiseinälläsi harjoittamaan laittomaan toimintaa.

      Poista
    2. Sä olet "fakki-idiootti" "simpassi", kun et tajua, että se ei ole vieläkään, se oikea vastaus tähän kysymykseen laittoman toiminnan harjoittaamisesta KYSYMYSMERKKI. Mutta sehän on normipäivä sulle, että et tajua.

      Poista
    3. Juu. Kysy "kääpiöinisijältä" jos se löytäs vastauksen googlelta?

      Poista
  53. Kysymys vielä "simpassille": Onko sinulle nuossu keltanen neste päähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös "kääpiöinisijä" löytänytkään oikeaa vastausta googlelta vaikka hän on olevinaa kaikki asioide asiantuntija vaikkei ole käynyt, kuin peruskoulun (pakollinen) . Sana TYÖ ja Työssä käynti on hänellekin tuntematon sana ja käsite.

      Poista