torstai 18. toukokuuta 2017

Hakemukseni Oulun maahanmuuttajaneuvostoon

Kuntavaalien jälkeen Oulussa alettiin neuvottelemaan lautakuntapaikoista ja muista luottamuspaikoista valtapuolueiden ennen vaaleja sovitulla tavalla. Neuvottelut alkoivat 20.4.2017 ja jo 90 minuutin kokoustamisen jälkeen valtuustoryhmämme Aito suomalainen yhteislista (asyl) suljettiin äärimmäisen kuvottavalla tavalla pois jaosta.

Toukokuussa huomasin, että kaikki toivo ei olekaan menetetty, sillä kaupungilla on eräs rasismin vastainen lautakunta, jonne jäsenet valitaan rodun perusteella. Hakemukseni löytyy tämän kirjoituksen lopusta.

Toisin sanoen huolimatta valtapuolueiden pyrkimyksistä säilyttää Jukka Kolmosen (kesk.) johdolla lautakunnat rotupuhtaina, asylillä on ehkä sittenkin mahdollisuus päästä tekemään valtuustotyötä ja vaikuttamaan ja edistämään kuntalaisten asioita yhteistyöllä. 

Kaupunginhallitus nimesi ensimmäisen maahanmuuttajaneuvoston toukokuussa 2015. Neuvoston jäseniä on nimetty kahden vuoden toimikauden aikana erilaisiin työ- ja ohjausryhmiin sekä esimerkiksi Pohjois-Suomen etnisten suhteiden neuvottelukuntaan. Lisäksi neuvoston jäsenet ovat esittäneet kaupunginhallitukselle ja eri palvelualueille kehittämisehdotuksia maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyen.

Neuvostossa on 11 jäsentä, jotka kokoontuvat kerran kuussa. Tästä tärkeästä työstä he saavat jokainen kohtuullisen 115 euron korvauksen. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Tähän mennessä he eivät ole juuri mitään saavuttaneet, mutta he varmasti tekevät äärimmäisen tärkeää työtä, jota ilman Oulu luhistuisi. Pöytäkirjoja ainakin on kilokaupalla.

Monikulttuurisen taustani ja kokemani syrjinnän johdosta olisin juuri oikea henkilö tulkitsemaan monikulttuurista dialogia ja voimaannuttamaan vainoa ja hätää paenneita saamaan yhteiskunnastamme heille kuuluvan paikan ja oikeudet.

Kaupunginhallitus nimeää uuden maahanmuuttajaneuvoston Ouluun kesäkuussa. Neuvosto valitaan valtuustokauden ajaksi 2017-2021. Neuvoston tehtävänä on muun muassa vahvistaa maahanmuuttajien osallistamista kunnalliseen päätöksentekoon, kehittää maahanmuuttajille kohdistettuja palveluita ja edistää kulttuurienvälistä vuoropuhelua.

Jäsenten valintakriteerit:

  • asuu pysyvästi Suomessa
  • oleskelulupa A tai P
  • maahanmuuttajamuuttajataustainen Suomen kansalainen voi myös tulla valituksi
  • kotikunta on Oulu
  • eri kieli-, maahanmuuttaja- ja ikäryhmien kattavuus
  • sukupuolten tasa-arvo 40/60 eli toista sukupuolta vähintään 40 %


Hakemukset pyydettiin toimittamaan viimeistään 18.5. klo 16 mennessä Oulun kaupungin kirjaamoon, ja jätinkin hyvissä ajoin tänään klo 15.56 hakemukseni:


58 kommenttia:

  1. Hyvä Junes! Sulla on laaja kansalaisten tuki puolellasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahahaha Antero Kangas !!!!!!

      Poista
    2. Muutama promille oululaisista äänesti Lokkaa.

      Poista
    3. Olisiko niin että kun on tarpeeksi titämäton. On helppo olla viisas.
      Toisaalta siinä voi olla hyväveli mentaliteeti ja ahneus jotka ovat määrääviä Oulun politiikssaa

      Poista
    4. Aika monta kirjoitusvirhettä on saatu aikaan vain kahdessa lauseessa!
      Voiko olla noin tietämätön, vaikka tekstin automaattinen tarkistus alleviivaa virheelliset sanat punaisella?
      - titämäton
      - hyväveli mentaliteeti
      - politiikssaa

      Poista
  2. Malmö oli hyvä lisä tuohon ��

    VastaaPoista
  3. Ukolla on aikaa väsäillä kaiken maailman juttuja työttömänä matuilijana.
    Miten se virkamiesruotsi on läpäisty? Et osaa edes lausua ruotsalaisia nimiä! Matuilu antaa paljon. Marokkolaisellekin diskoläpsyttäjälle.
    Opiskele tai mene töihin luuseri.

    VastaaPoista
  4. "sööteltelje" mainittu����

    VastaaPoista
  5. Ei taida niin kutsuttu valtuutettu päästä tähän neuvostoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei rasismia, vain asiattomasti käyttäytyvien henkilöiden opettamista. Kova on elämän koulu.

      Poista
    2. Taitaa olla niin kutsutun valtuutetun oma käytös syynä tähän leimaamiseen.

      Poista
    3. Edelleen syynä voi olla nk. valtuutetun oma käytös.

      Poista
    4. Kannattaisi varmaan opetella käyttäytymään aikuismaisesti. Luuletko Lokka, että äänestäjäsi tilasivat sinulta tuollaista hölmöilyä, jonka johdosta et nyt pääse vaikuttamaan asioihin?

      Poista
    5. valtuustokausi ei ole vielä alkanutkaan

      Poista
    6. Niin, valtuustokausi ei ole vielä alkanutkaan ja Lokka on jo hankkinut maineen valtuutettuna, joka kokouksen jälkeen haukkuu törkeästi muut videolla, jonka sitten laittaa nettiin. Harva onnistuu pilaamaan vaikutusmahdollisuutena jo ennen valtuustokauden alkua.

      Poista
    7. Aika hurja tilanne.

      Poista
  6. Tuntuuko siltä, että sinut Junes Lokka haitaan syyttömänä kuulusteluihin Oulun Poliisilaitokselle. Jos vastaat niin perustele MIKSI SYYTÖN?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tekstittäähän ylekin juttuja eikä niitä kuulustella

      Poista
    2. No se vissiin, kuten teillä poliitikoilla on tälläsisä tapauksissa seliyksenä poliittinen ajojahti.

      Poista
  7. Periaatteessa en pidä ihonvärillä keulimisesta ja rasismilla ratsastelulla, mutta hakemuksesi hymyilytti ääneen. Se on sellaista taiteellista tasapainottelua irvistelyn ja vakavalla naamalla perustelun välillä.

    Onnea ja menestystä!

    P.s. Oulussa äänesti 86623 henkilöä, joista 704 Junesta. Se tekee reilun 0.8 prosenttia äänistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tällä hetkellä kyseisen neuvoston jäseninä on tyyppejä, joita kukaan ei ole äänestänyt, eli 0 prosenttia äänistä

      Poista
    2. Ja kun äänestysprosentti oli jotain 50%, niin Lokkaa äänesti muutama promille äänioikeutetuista. Ja vaikka äänesti, ei niilläkään äänillä pääse maahanmuuttajaneuvostoon. Siitä Lokka on itse pitänyt huolen.

      Poista
  8. http://sorsafoundation.fi/fi/feministinen-talouspolitiikka/

    VastaaPoista
  9. Wiikki on tollo. Jussi Halla-ahon kiinnostus teitä kohtaan pakkasen puolella. Piti saada typerä yhteiskuva. Jussia ei naurata ja Wiikki on niin peruskoululainen kuin ikinä. Kamala, typerä naivi hyymy pallonaamallaan.
    Ette itse näe omaa kuvaanne ja toimintaanne hupaisana.Kyselimme Oulussa ainakin kolmeltakymmeneltä, että tuntevatko Lokan tai Wiikin.??? Ketä he ovat???
    Ihmiset olivat kaikki työssä käyviä, kouluttautuneita. Kukaan ei ollut edes kuullut teistä. Ette ole kiinostavia kuin omille peruskoulujoukoilenne.

    Olitte noloja tuossa Terhon "haastatteluyrityksessä". Olitte noloja Hallista jahdatessanne. Wiikin typerä hymy on niin xxx. Ei voi edes kirjoittamalla sanoa, mikä siinä on niin xxx.
    Wiikin käkättävä nauru ei ole kenekään korville miellyttävä kokemus.

    Lokka söi ja Wiikki söi ja Lokka söi ja Wiikki söi paksut posket pullollaan.
    Sivistys tulee opiskelusta ja työelämän tavoista. Se ei tule omalla sohvalla istuessa ja käkättäessä, huutaessa.
    Kannattaa opiskella edes ne käytöstavat.
    Notkutte yhteiskunnan rahoilla ja iipadi pitää muistaa mainita ja se, että oikein viidennen sukupolven kone on Lokan käsissä.
    Miksi Lokka ei käytä ruotsalaisista nimistä oikeaa lausuntatapaa, ei iPadista, ei mistään saksalaisista, tanskalaisista.
    Mikä se on tuo ranskan taito? Sitä itse opiskelleena ei kuulosta kummoiselle.

    Ranksankielinen tulkki minulle! Ranskankieli on äidinkieleni. Ranskan kieli ja siihen vastaan vain, etten kommentoi. Lapsellinen, laiha luikuri olet koko marokkolainen.
    Olette hupaisa pariskunta. Toinen laiha luuviulu ja toinen pieni, huonolla maulla pukeutunut pulla. Yhteistä on, että olette molemmat typeryksiä.
    Lokan matkailua seurailimme pätkittäin ja jätkä on oikeasti tosi ujo ja tosi arkapaska.
    Kova maahanmuuttokriitikko todellakin. Terho ja Jussi ovat kouluttautuneita, sivistyneitä käyttäytyjiä. Eivät kumpikaan hauku, nimittele, huorittele, idiooteittele, älykääpiöittele.
    Wiikin kuva on niin oikeaan osunut. Se Jussin kanssa otettu. Jussia ei naurata.

    Ei ollut teillä mahdollisuuksia haastatteluun. Ette voi edes äänestää, koska teitä ei edes persuihin huolita.


    VastaaPoista
  10. Luikkulokka pelkää lentämistä, luikku pelkää ihmisiä, luikku pelkää ihan vaikka mitä. On niin kova jäbä omalla sohvalla omilla videoillaan mutta käytännössä paska housuissa koko ajan.
    Elämänkoulu on vahva monella mutta Lokalla se on heikko.
    Kuka tuon palkkaisi edes istua tönöttämään? Ei kukaan.

    VastaaPoista
  11. Kun tuo Junes Lokka on tuommonen pitkä ja hieman tummaihonen, ni sehä kävis tuonne Lappiin ensi talvena aurausviitaks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tumma väri niin hyvin pimeässä erotu. Värin pitää olla kirkas keltainen, oranssi ja/tai punainen jotta se erottuisi talvella jo klo. 16 pimeydestä ja päivän valoissakin puhtaasta/kuraisesta
      hangesta yhtä hyvin kuin kettu kanasta.

      Poista
  12. Lokka aurausviitaksi Äkäslompoloon! Mutkainen tie tarvitsee mustia keppejä.
    Wiik pallukka mutkaan stopiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasismia ja misogyniaa. Ruumiillisella vahingolla uhkailua.

      Poista
  13. Upeaa ,kyllä luulis vituttavan ku joka puolueen tyypit kärähtelee omille äänestäjilleen .

    VastaaPoista
  14. Kuvottavaa sabotaasia. Anonyymi vihapuhe Junen seinällä tekee Suomesta Neuvostoliiton, eikä siinä mitään, sillä sehän on juuri kirjaimellisesti sitä mitä ISIS haluaa.

    VastaaPoista
  15. http://areena.yle.fi/1-4053665

    Katsokaapa rauhassa tuo lähes kaksituntinen juttu kokonaan ja kommentoikaa sitä jossain lähetyksessä

    VastaaPoista
  16. Hae Migrin apulaistarkastajaksi:

    https://haku.valtiolle.fi/External/OJCustomer3/Assignmentview.aspx?guid=26557C7C-3107-457D-AD75-7611BD9A0A5D&guidGroup=f0060d3e-a8b4-4ca0-977a-06d439b12c3a&LocId=17

    Ote työnkuvauksesta, huomaa korostus:
    "... Apulaistarkastajan tehtäviin kuuluvat hakemusten vastaanotto,
    ***myönteisten*** oleskelulupapäätösten sekä muukalaispassi- ja pakolaisen matkustusasiakirjapäätösten tekeminen..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheheheheheheh! Lokka töihin-kö? Eheieheieheiehei! Lokka vain videoi ja skriimailee.
      Ei Lokkalainen osaa olla työmaalla, ei edes Migrissä.

      Poista
    2. Ensin valitetaan ettei tee työtä ja sitten sanotaan että - syystä tai toisesta - ei sovellu työn tekoon ollenkaan. Koittaakaa nyt helvetti päättää. Jos kerran kommentoijilla näin yksinkertaisessa asiassa on ongelma niin kyseenalaistan ongelmatason tätä yksinkertaisempien asioiden kohdalla.

      Poista
    3. Kanta kannattaisi perustella eikä vain suoltaa turhaa. Antaisi edes astetta järkevämmän kuvan.

      Poista
    4. Tämä oli ensimmäistä päivää valtuutettuna olevan suuren mestarin plagiointia. Mm. tällainen vitsi löytyy hakukoneella:

      Junes Lokalta katkesi verisuoni päästä liiallisen tutkintapyyntöjen tekemisen takia. Taivaan porteilla Pietari odotti miestä.

      Pietari: Jaahas Juuns, se on semmonen juttu että sikailu kostautuu nyt. Että alahan juippi kalppia. Tuohon alakertaan päin.

      Juuns teki jumalalle tutkintapyynnön Pietarin toimista ja vaati häntä hyllytettäväksi. Jumala sai tutkintapyynnön kouraansa ja joutui tenuttaan kuus päivää keskaria ja ruuvimeisseleitä puhtaaseen vitutukseen Juunssin hiillostuksesta. Saatto siinä tulla parit maanjäristykset ja tsunamitkin loihdittua pienissään, koska usko ihmiskuntaan oli kovilla. Seitsemäntenä päivänä Jumala totesi että nyt on pakko vähän lepuuttaa, ottaa pari pamia ja chillata. Hetkellisen selvyyskohtauksen aikana ryyppyputken syy muistui mieleen ja aiheutti helvetilliseen hedarin. "Tästä on nyt pakko selvitä jotenkin helposti" ajatteli jumala ja sai vaivoin rustattua tutkintapyyntöön vastaukseksi kaksi kirjainta: haparoiva S, soikea O ja kyssäri.

      Poista
  17. Sitä ollaan omalla sohvalla niin suurta ja niin kovasti kantaa ottavaa, että voi, voi.
    Sitten ison ja osaavan porukan edessä ei Lokka saa sanaa suustaan. Pelkää niin prklsti.

    Lokka on pelokas laiha, luikku. Suuret sanat blogissa ja kovat haukkumiset videoilla eivät ole poliitikoksi itseään nimittävän ominaisuuksia.

    Oman kaunpungin valtuutettuja nimittelee ääliöiksi, idiooteiksi, vajakeiksi, ihan kaikkea mahdollista ja se pallero siinä vieressä käkättää aivan hirveälle kuulostavaa onomatopoetiikkaansa.
    Wiik voisi ihan opetella edes puhumaan kunnolla. Ei se huutaminen vie mitään eteenpäin.
    Wiik karjuu, ei pidä puhuessaan taukoja, tukehtuu omaan osaamattomuuteensa. Siihen, jota kuvittelee niin osaavansa.iik-parkakuvittelee, että nopealla karjunnalla saa enemmän asiaa ulos. Virhepäätelmä.
    Kaukana on Wiikin kauneus ja sivistyneisyys. Nyt lähes saman ikäinen Haukio osaa edustaa,osaa påuhua,osaa kirjoittaa, osaa pukeutua. Wiik on alatyylinen peruskoulun läpikäynyt, työtön huutaja.
    Miten teitä ei ole keksitty suuren maailman johtoon? Kummallisia, kun eivät halua mykkiä apinoita joukkoihinsa. Missä Lokka on käynyt armeijansa?
    Alkaa Lokan ikä näkyä ja Wiikin ikä alkaa olla enemmän keski-ikäisen näköinen. Hurraa, hurraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. W & L sentään arvostelevat toimintaa ja ideologioita ulkonäön sijaan, toisin kuin eräät...

      Poista
    2. läski, sika,...jne,. löytyy ulkonäköarvostelua...
      Lokka itse itselleen anona...

      Poista
    3. Miksi Lokka anonyymina itselleen mitään lähettäisi?

      Poista
    4. Opettele sinä ensimmäiseksi pistämään pilkut oikeaan kohtaan. Ja jos sen jälkeen tekee mieli urputtaa, niin tule sitten promenaadille, niin katsotaan mikä paskakasa sinäkin olet!

      Poista
  18. Eikös tämä Oulun seutu ole lestojen valtakuntaa? Siinäpä teille vastaus hyljeksintään. Ovatpa äänestäneet myös Suomen surkeimman pääministerin virkaansa alustavasti. Oululaisten järjenkäyttö on( tyhjä loppu )

    VastaaPoista
  19. Hah hah! Elämänkoululaiset ne siellä parjaavat Tiinaa ja Junesta. Olette selvästikin kateellisia Tiinan älykkyydelle ja kauneudelle sekä Juneksen poliittiselle uralle ja ranskan kielen taidolle. Itsellänne teillä ei ole muita meriittejä kuin kesken jäänyt peruskoulu.

    VastaaPoista
  20. Rere on oikeassa. Afrosuomalaisia ei tule pilkata.

    VastaaPoista