keskiviikko 19. toukokuuta 2021

ASYL:in kuntavaaliohjelma 2021


Aidon Suomalaisen Yhteislistan (ASYL) ehdokkaina ovat Junes Lokka ja Tiina Wiik. Ehdokasesittelymme löydät nimiä klikkaamalla.



Talous, palvelut ja hyvinvointi:

Peruspalvelut on asetettava aina etusijalle budjetoinnissa. Sote-uudistus johtaa todennäköisesti palvelujen heikkenemiseen, mutta Oulun kuntapäättäjien on käytettävä heille annettu liikkumavara siitä huolehtimiseen, että kaikki peruspalvelut koulutuksesta ja vanhustenhoidosta omaishoidon tukemiseen ovat laadukkaita ja kaikkien saavutettavissa. Kaupungin infran korjausvelkaa on ryhdyttävä purkamaan välittömästi. Korjausten viivästyessä vahingot ja korjausten kustannukset kasvavat.

Valtion koronatuet on käytettävä siihen, mihin ne on annettu. Oulu on tällä hetkellä 43 miljoonaa plussalla valtion koronatukien vuoksi, ja ylijäämän määrä on vain kasvanut vuoden mittaan. Silti valtuusto on ryhtynyt leikkauksiin koronaa perusteena käyttäen, eikä leikkauksia ole peruttu huomattavasta ylijäämästä huolimatta. Koronatukien tuottamalla ylijäämällä on peruttava viime vuoden "koronasäästötoimet", kuten palvelumaksujen ja kuntaveroasteen nosto sekä koronan vuoksi normaalia huomattavasti raskaammin työtä tehneiden opettajien etuuksien poistot.

Kaupungin talous on saatava tasapainoon
 ja haaskaus turhamaisuushankkeisiin lopetettava. Verotusta oikeutetaan sitä vastaan saatavilla palveluilla, joten verotus muuttu ryöstöksi, kun palveluista leikataan, veroastetta ja palvelumaksuja nostetaan, kun kaupunki samaan aikaan kuluttaa huoletta kymmeniä miljoonia kulttuuripääkaupunkihankkeeseen, kaupunkipyöriin, joita ei edes saatu, monikulttuurisuustoimintaan ja lukemattomiin muihin asioihin, jotka eivät kuulu julkisen sektorin ydintehtäviin.

Palvelujen laatu ja saatavuus on turvattava kattavalla hyvinvointiohjelmalla. Sote-uudistus tulee jättämään kunnille kohtuuttomasti tulkinnanvaraa niiden palveluiden järjestämisessä, jotka kuntien vastuulle jäävät. Oulun on huolehdittava siitä, että se kantaa oman vastuunsa sille annetuissa tehtävissä ja tarvittaessa paikkaa puutteita, jotka hyvinvointialueen tekemistä päätöksistä syntyvät. Tätä varten on laadittava kaikki hyvinvointipalvelujen osa-alueet kattava ohjelma, jonka valmisteluun eri alojen järjestötoimijat otetaan aktiivisesti mukaan.

Ei yliopiston siirtoa Raksilaan. Siirtosuunnitelmat ovat älyvapaa, kallis, valtavan ei-toivottu ja huonosti valmisteltu hanke. Linnanmaalla on valmiit tilat, joita voidaan tarpeen mukaan remontoida ja laajentaa, edullisia asuntoja opiskelijoille ja hyvät kulkuyhteydet. Linnanmaan kampusalueen ympäristön 2000 maksutonta parkkipaikkaa vaihtuisivat 300:ksi maksulliseksi, yliopistoväelle varatuksi parkkipaikaksi. Opiskelijoita ja henkilökuntaa on yliopistossa yhteensä liki 17 000 henkeä.

Linnanmaan yliopiston hienosta historiasta luovuttaisiin - siellä on mm. kehitetty IRC-protokolla - ja samalla potkaistaisiin liikkeelle puu-Raksilan ajaminen kaaokseen. Vaikka kampus julistettaisiin "autottomaksi tai vähäautoiseksi", kuten hankesuunnitelma sanoo, se ei poista pysäköintitilan tarvetta, ja sitä haettaisiin puu-Raksilan valmiiksi ahtailta ja täyteen pysäköidyiltä kaduilta, mikä olisi huomattava haitta asukkaille. Lisäksi alueen viihtyvyys kärsisi siitä, että Tehtaankadusta tulisi vilkkaan bussiliikenteen väylä, ja markettien takana olevat viheralueet jäisivät kampuksen alle. 

Istuva valtuusto pakoilee vastuuta väittämällä, että vain seuraavalla valtuustokaudella asiaan voidaan vaikuttaa. Kuitenkin kaupunki on maksanut hanketta lobbaavien tahojen yltiöoptimistisen arvion hankkeen vaikutuksista, ja jo nykyinen valtuusto olisi voinut aloitteesta äänestää voimaan päätöksen, ettei Raksilan asemakaavaa muuteta kampusta varten. Tämä olisi välittänyt hanketta puuhaaville Arinalle ja Keskolle viestin siitä, että seuraavakaan valtuusto tuskin heidän kaavamuutospyyntöään hyväksyisi. Tätä ei kuitenkaan haluttu tehdä, jotta vaalien alla voidaan esittää siirtohankkeen vastustajaa, ja seuraavalla valtuustokaudella äänestää sen puolesta.

Palvelujen ostamisesta yksityisiltä on luovuttava. Ostettu palvelu on aina kalliimpi, koska palvelun lisäksi kaupunki maksaa myös yrityksen voittomarginaalin. Samalla kaupunki luopuu päätäntävallasta, joka sille kuuluisi, eikä siten voi auttaa vaikkapa henkilöstön vaihtuvuudesta kärsivää omaishoitajaa tai päivähoitopalvelujen käyttäjää, koska päätäntävalta henkilöstöasioista on yrityksellä. Ostopalvelujen laajetessa kaupunki menettää lopulta täysin valmiutensa tuottaa palveluja ja päätyy näin täysin yksityisten armoille, jolloin hinnat nousevat, kun palvelun itse tuottaminen ei ole enää mahdollista.

Kaupungin on toimittava vastuullisena työnantajana. Oulu kärsii jo usealla alalla henkilöstöpulasta, vaikka alalle koulutettuja valmistuu riittävästi. Jos Oulu ulkoistaa useiden alojen työntekijät kerralla, ei tarjoa asianmukaisia palkkoja ja etuuksia suorittavan tason työntekijöille, kuten päivähoitajille, opettajille ja lastensuojelun työntekijöille, työvoimapula jatkaa leviämistään, ja kärsijöinä ovat palveluita käyttävät oululaiset. Oulun on ryhdyttävä elämään sanojensa mukaisesti: veto- ja pitovoimaisena kaupunkina ja työnantajana. On kohtuutonta leikata kaupungin ydintoiminnoissa työskenteleviltä samalla, kun määrärahat eivät koskaan ole rajoite vaikkapa monikulttuurisuustoimintaa rahoittaessa. Opettajat ja hoitajat ovat tärkeämpiä kuin monikulttuurisuuskoordinaattorit tai puoluetovereiden työpaikkojen luomisen vuoksi valtavaksi paisutettu kaupungin johto ja keskijohto.

Kouluverkoston supistuksista on luovuttava. Myös jo lakkautettuja kyläkouluja tulee palauttaa takaisin käyttöön. Koulujen lakkautuksista on koitunut huomattavaa haittaa lapsille ja vanhemmille, ja pienet kyläkoulut koetaan yleisesti hyviksi ja halutuiksi paikoiksi lapsen koulutukselle. Kyläkoulut eivät ole vain kaupungin eri alueiden elinvoimaa ylläpitävä tekijä vaan myös houkutin lapsiperheiden muuttoliikeelle Ouluun sekä osa suomalaista kulttuuriperintöä, josta tulee pitää kiinni. 

Toisen asteen pakollisuutta ei tule kustantaa muusta koulutuksesta leikkaamalla. Vaikka valtionosuuksia asian suhteen ei vielä tiedetä, kaikki tietävät, että jo 50% valtionosuus olisi hyvä tulos kunnille. Jostain on siis järjestettävä rahaa toisen asteen koulutukseen, koska hallitus on tällaisen kulupommin kuntien niskoille kaatanut. On ehdottoman tärkeää, että rahoitusta ei toteuteta ottamalla varhaiskasvatuksesta ja peruskoulutuksesta, vaan leikkauskohteet on etsittävä kaupungin ydintoimintojen ulkopuolelta. Vaikkapa niillä kulttuuripääkaupunkihankkeeseen varatulla 20 miljoonalla eurolla tekisi jo paljon koulutuksen saralla.

Turvallisuus, viihtyvyys ja vetovoima:

Kaupungissa viihdytään, kun kaupunkilaisia kuunnellaan päätöksenteossa. Politiikan läpinäkyvyyttä on lisättävä tekemällä luottamuselinten seminaareista ja kokouksista julkisia. Kaupunkilaisille on annettava aito mahdollisuus vaikuttaa heitä koskeviin asioihin kuten kaavamuutoksiin ja palveluita koskeviin päätöksiin järjestämällä esim. kaupunkilaisten kyselytunteja ja teettämällä merkittävissä, kiistaa herättävissä asioissa selvitys oululaisten näkemyksistä. Hankkeita suunnitellessa tulee ihmisille, joita asia koskee, tarjota mahdollisuus vaikuttaa jo valmisteluvaiheessa - ei vain valituksin tai lausunnoin, kun asiasta on jo päätetty. 

Jotkin päätökset, kuten hätämajoituskeskusten perustaminen, tehtiin laittomasti suljettujen ovien takana, eikä päätöstä löydy yhdestäkään pöytäkirjasta. Piilottelun ja lehmänkauppojen epäterve kulttuuri on kuin syöpäkasvain Oulun kuntapolitiikassa.

Turvallisuus takaisin Ouluun. Kasvavaan ulkomaalaisten rikollisuuteen on puututtava välittömästi ja voimakkaasti, ja päihteisiin liittyvää rikollisuutta tulee ennaltaehkäistä tarjoamalla päihdeongelmaisille laadukasta, helposti saatavaa ja yksilöityä hoitoa. Ilman turvallisuutta ei voi toimivaa yhteisöä luoda. Turvattomuus vie viihtyvyyden, karkottaa veronmaksajat, yritykset ja investoinnit. Poliitikko, joka ei mainitse turvallisuutta itselleen tärkeäksi teemaksi ei joko ymmärrä, mitä elinvoimaiseen yhteisöön vaaditaan, tai on vain piittaamaton sen suhteen.

Turvallinen Oulu -hanke on lakkautettava ja korvattava aidosti seksuaalirikoksiin puuttuvalla hankkeella. Turvallinen Oulu -hankkeessa raiskausten ennaltaehkäisyyn tarkoitetut rahat käytetään LGBT-propagandaan, lasten seksualisointiin ja mm. "Seksisana-Aliakseen", jossa yläasteikäiset laitetaan selittämään pornosanastoa luokan edessä, ja ohjeisiin "anaalinuolemissuojan" tekoon. Hankkeen tilalle on laadittava ohjelma, jonka jokaisen kohdan voi perustellusti odottaa lisäävän turvallisuutta ja ehkäisevän rikoksia.

Lapsille ja vanhemmille on tarjottava kaunistelematonta tietoa siitä, millaiset uhat lapsia vaanivat, ja kaupungin on lakattava peittelemästä ja vähättelemästä ulkomaalaisten osuutta ilmiössä. Samoin turvapaikanhakijoiden koulu- ja päiväkotivierailut on lopetettava välittömästi. Tätä tehneessä Esikoto-hankkeessa kouluihin ja nuorten tapahtumiin viedyistä aikuisista miehistä ainakin kaksi on sittemmin tuomittu lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista

Alueellisia eroja ei tule tasata asuntopolitiikalla. Pakotettu sekoittuminen johtaa vain siihen, että maahanmuuttajanaapurustojen ongelmista tulee kaikkien kaupunkilaisten ongelmia. Kuitenkaan myöskään nykytilanne ei ole oikeudenmukainen. Maahanmuuttajia kaupunkiin haalivat varakkaat poliitikot asuvat kaukana Rajakylän somalien asuttamista vuokrataloista, ja maahanmuuton sosiaaliset haitat kaatuvat niiden oululaisten kärsittäviksi, joilla ei ole mahdollisuutta piiloutua maahanmuuton lieveilmiöiltä varakkaiden asuinalueille. Myös tästä syystä kehitysmaiden maahanmuuttajien määrä on pyrittävä minimoimaan. Sen sijaan, että vähävaraisten ja ongelmaisten asuinalueille sijoitetaan verovaroin maahanmuuttajia, resurssit tulee käyttää näiden alueiden suomalaisten hyvinvoinnin edistämiseen.


Oulun arvot ja kulttuuri:

Monikulttuurin tavoittelun sijaan Oulusta tulee brändätä Suomen white flight -pääkaupunki. Kehitysmaista tuleva maahanmuutto on koko ajan kasvava sosiaalinen, kulttuurillinen ja taloudellinen ongelma. Tämä on tuonut mukanaan grooming-jengit, valtavasti inhimillisiä tragedioita ja loputtoman menoerän kaupungille. Oulun tyypillisistä pakolaismaista tulevista asukkaista 61,3% on toimeentulotuen piirissä - lähes kahdeksan kertaa suurempi osuus kuin Oulun kantasuomalaisista. Tulijat käyttävät palveluita mutta eivät tuota verotuloja. 

Jos turvapaikanhakijoiden sijaan houkuttelemme Ouluun suomalaisia veronmaksajia, jotka pakenevat maahanmuuton lieveilmiöitä etelän kaupungeista, tuomme Ouluun veronmaksajia, yrittäjiä ja lapsiperheitä eli juuri sitä muuttoliikettä, jota kaupunki tarvitsee. Kaikista kehitysmaamahanmuuttoa houkuttelevista tekijöistä, joita laki ei vaadi, on luovuttava.

Ydinperheet ovat jokaisen yhteisön peruspilarit, ja kaupungin linjan tulee olla suomalaisten varhaista avioitumista ja suurta lapsilukua tavoitteleva - niin käytännön toimin kuin arvonakin. Alle 25-vuotiaille perheille tulee tarjota "vauvarahaa" kannustimeksi perheen perustamiseen, ja kotihoidon tuen kuntalisä on palautettava. Kaupungin on samalla ryhdyttävä niiden mahdollisuuksien kartoitukseen, joilla tuet voitaisiin suunnata juuri suomalaisille, jottei kotihoidontuki päädy elinkeinoksi erittäin suuria perheitä perustaville ja julkisten palvelujen nettosaajina eläville maahanmuuttajille.

Kaupungin on luovuttava myös kaiken muun sellaisen toiminnan tukemisesta, joka ei edistä yksilön ja yhteisön hyvinvointia, kuten Pride-kulkueen tuista. Yhteisön edun mukaista on tukea kulttuuria, jossa muodostetaan elinikäisiä avioliittoja ja jossa perheen perustaminen aloitetaan jo nuorena aikuisena. Irtosuhdekulttuuri, kasvava avioerojen ja rikkonaisissa perheissä kasvavien lasten määrä sekä suomalaisten laskeva syntyvyys ovat kulttuurillinen, taloudellinen ja eettinen ongelma, eikä kaupungin pidä tukea oululaisten maksamilla veroilla mitään sellaista toimintaa, joka ei ole yhteisön henkistä, fyysistä ja taloudellista hyvinvointia edistävää.

Vain hyvinvoivat ihmiset muodostavat hyvinvoivan kaupungin. Kaupungin on otettava aktiivinen rooli oululaisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi erityisryhmien tarpeet huomioiden. Joitain esimerkkejä mainiten, Oulu voisi Iin tapaan järjestää yksilöllistä liikuntaneuvontaa - vaikkapa yhteistyössä urheiluseurojen kanssa - joka auttaisi halukkaita kaupunkilaisia terveellisen ruokavalion ja liikuntatottumusten luomisessa, ja näin edistäisi fyysistä hyvinvointia, ja järjestää kokeilun siitä, edistäisikö ilmainen joukkoliikenne ikäihmisille heidän sosiaalista elämäänsä ja aktiivisuuttaan  ja siten henkistä ja fyysistä hyvinvointiaan.

Nykyisellä politiikalla Oulusta tehdään etelän suurten kaupunkien kloonia kaikkine ongelmineen. Me haluamme edistää oulun omaleimaisuuden säilymistä ja oululaista identiteettiä. Kulttuurin määrärahoja tulee suunnata hankkeisiin, joilla lisätään erityisesti lasten ja nuorten tietoisuutta Oulun historiasta. Tällainen juurten kasvattaminen tukee lapsen identiteetin kehitystä. Se kulttuuri, jota kaupungin on oikeutettua verovaroin tukea, on sellaista, joka vaalii oululaisuutta ja suomalaisuutta ja ylläpitää Oulun ainutlaatuista kulttuurihistoriaa. 

Kulttuurialalla kärsitään raskaasti koronarajoitusten vaikutuksista, ja kaupungin tulee luoda tukipäätöksillä kannustin projekteihin, joilla tuotetaan laadukasta, arvoiltaan tervehenkistä kulttuuria, joka osaltaan edistää oululaista ja suomalaista identiteettiä. Oulun ei tarvitse olla jokaisesta länsimaiden kaupungista löytyvää globaalia valtavirtakulttuuria edustava "kansainvälinen metropoli" muiden suurten kaupunkien tavoin, kun voimme erottua positiivisesti nostamalla Oulun juuret ylpeästi esiin.

Työllisyys vs. ympäristö?

Työpaikkojen luonnin ja ympäristöarvojen vastakkainasettelu on turhaa. Jo Oulun laajuuden ja käyttämättömien tonttien vuoksi työllisyyttä edistävät hankkeet voidaan pääsääntöisesti toteuttaa aiheuttamatta kohtuutonta ympäristöhaittaa ja hyvinvoinnin kannalta tärkeän asukkaiden läheisyyden luontoon säilyttäen. Kaupungin tulee jo ennakoivasti selvittää, miten erilaisia hankkeita ja investointeja voitaisiin toteuttaa, jotta olemme kilpailukykyinen vaihtoehto heti, kun joku yritys tehtaan tai muun toiminnan paikkaa hakee, eivätkä ympäristövaikutusten selvitykset tällöin tuottaisi viivytyksiä, jotka siirtävät investoinnit muihin kaupunkeihin.

Työttömyyden ja yritysten kaikkoamisen korjaukseen tarvitaan nopeita ja vahvoja toimia. Oulun on tuettava niin yrittäjyyttä kuin investointejakin edullisilla tonttivuokrilla, määräaikaisilla vapautuksilla kiinteistöverosta ja muilla houkuttimilla, jotka rohkaisevat ihmisiä yrittämään ja suuryrityksiä investoimaan Ouluun työpaikkojen luomiseksi. Kaupungin keskustan kehittämiseen juuttunut politiikka ei ole tuonut minkäänlaista positiivista muutosta keskustan tai muun Oulun elinvoimaisuuteen, ja kaupungin onkin irtauduttava keskustan kehittämiseen fiksoitumisesta, muutettava tuloksia tuottamatonta linjaa ja edistettävä elinvoimaisuutta myös keskustan ulkopuolella. Vaikka keskustan yritysten määrän lisäys onnistuisi, kaupunki ei voi pyöriä yhden elinvoimaisen alueen varassa, vaan hankkeita on suunniteltava ja resursseja suunnattava runsaammin myös muualle Ouluun.

Kehittämishankkeissa auttaa kaupunkilaisten näkemysten kuuleminen - he ovat oman kotiseutunsa asiantuntijat, ja tietävät paremmin, mitä heidän asuinalueensa tarvitsee kuin virkamies tai kuntapäättäjä, joka ei alueella asu. Liitoskuntien edustus valtuustossa on riittämätön huolehtimaan näiden alueiden hyvinvoinnista, ja nyt on aika luopua siltarumpu- ja NIMBY-politiikasta ja suhtauduttava Ouluun kokonaisuutena, jonka jokaisen asutusalueen tulisi olla viihtyisä ja yrittämisen ja työllistymisen mahdollistava.

Ilmastotoimien sijaan Oulun ympäristötoimissa on keskityttävä asioihin, joihin voimme vaikuttaa. Globaali ilmasto ei sitä ole. On huolehdittava siitä, että Oulussa säilyy luonnontilaisia metsiä monimuotoisuuden turvaamiseksi, ja rakennussunnitelmiin on rutiininomaisesti sisällytettävä mm. turvalliset tienalitusrummut eläimille, ja huolehdittava siitä että riittävän laajoja yhtenäisiä alueita eläimistön elinalueiksi säilyy. Luonto on suomalaisille lähellä sydäntä ja monille suoranainen henkisen hyvinvoinnin välttämättömyys. Kaupunkisuunnittelu on toteutettava tätä seikkaa silmällä pitäen. Luonto on myös vetovoimatekijä kunnasta toiseen muuttaville, ja Oulu voi tarjota urbaanin elinympäristön, jossa myös monimuotoinen, suomalainen luontomme on aina lähellä.

Kaupungin on selvitettävä pohjavesivarantojen käyttömahdollisuudet, jotta oululaisten hanoihin saataisiin laadukasta ja terveellistä pohjavettä. Kohtuutonta ympäristöhaittaa ei tule aiheuttaa, mutta pohjavesivarantojen laajuuden ja asiasta tehdyt aiemmat selvitykset huomioiden tiedetään, että laajoja pohjavesivarantojamme voidaan hyödyntää. Kotiseudun vesi on jokaisen syntymäoikeus. Oulun on myös ehdottomasti pitäydyttävä pohjavesivarantojen myynnistä.

Paikalliset luontoarvot on sisällytettävä koulutukseen ja varhaiskasvatukseen. Edes koko Suomen katoaminen maailmasta ei vaikuttaisi globaaliin ilmastoon, ja sen sijaan, että lapsiin valetaan pelkoa ja ahdistusta ilmastonmuutoksesta, koulujen ja päiväkotien kautta tulisi toteuttaa ympäristökasvatusta, jossa lapsia tutustutetaan paikallisluontoon ja heille kerrotaan asioista, joita he itse voivat sen hyväksi tehdä. On silkkaa julmuutta pelotella lapsia asialla, johon he eivät voi vaikuttaa, kun luonnonsuojelusta voitaisiin tehdä positiivinen asia, jossa jokainen voi omilla teoillaan edistää paikallisluonnon hyvinvointia.


Lyhyesti sanottuna ASYL haluaa Suomen pysyvän suomalaisena, Oulun omaleimaisuuden ja kantasuomalaisen väestöpohjan säilyvän sekä yhteiskunnan palaavan takaisin toimintakulttuuriin, jossa perinteiset perhearvot ovat se elämäntapa, jolle julkisen sektorin taloudellinen ja mielipiteellinen kannatus suunnataan.

Perinteisellä elämäntavalla ja lähestulkoon täysin kantasuomalaisella väestöllä suomalaiset heimot ovat tuottaneet monituhatvuotisen historiansa. Yhteiskunnan rappeutuminen, kuten syntyvyyden lasku, syrjäytymisen ja mielialalääkkeiden käytön lisääntyminen, perheiden hajoaminen lieveilmiöineen sekä maahanmuuton tuottamat moninaiset ongelmat ovat osoittaneet, että arvoliberaali yhteiskuntakokeilu on epäonnistunut. Palatkaamme siis siihen, mikä on toimivaksi todettu ja millä suomalaisten sukupolvien jatkumo on vuosituhansien ajan aikaan saatu.



Jos olet kyllästynyt siihen, että päättäjät järjestävät Ouluun lisää maahanmuuttajia maista, joista Suomen Kuvalehden kyselyn mukaan vain 5-10% suomalaisista tänne maahanmuuttoa haluaa, valitse äänestyskopilla ASYL.

Jos ottaa päähän se, että tavan oululaisista on tehty toisen luokan kansalaisia omassa kotikaupungissaan eikä heidän ääntään kuulla päätöksenteossa, valitse ASYL.

Jos olet menettänyt uskosi politiikkaan loputtomien lehmänkauppojen, suhmurointien ja korruption vuoksi, älä nuku vaaleissa vaan valitse ASYL.

Muutoksen tuulet puhaltavat jo kansalaisten mielipiteissä. Nyt on aika saada tämä muutos näkymään myös valtuustossa.


12 kommenttia:

  1. Erittäin hyvä vaaliohjelma, jokaisen Oululaisen ja jokaisen Suomalaisen tulisi lukea tämä ! Jos kaikki tietäisivät mitä mieltä Lokka ja Wiik oikeasti ovat, saisivat he 50 % äänistä vähintään. Harmillisesti nyt useimmat tietävät vain korruptoituneen valtamedian vääristelyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Erittäin hyvä vaaliohjelma,..."

      Samaa mieltä. Kirjoitan tätä toukokuussa 2023. Ohjelma on kestänyt hyvin aikaa. Toivottavasti Junes ja Tiina yrittävät uudestaan seuraavissa kuntavaaleissa.

      Kukavaan
      2023-05-07

      Poista
  2. harmillisesti noita lokan ja viikin juttuja ei kerrota lehdistössä. ne ovat aliarvoista panettelua, nimittelyä.
    nyt on harakka kirjoitanut kuin peruskouun läpäissyt osaa. kieliopilloisia virheitä, mukaosallistuvaa.nyhynyyh.
    toivottavasti oululaiset osaavat valita ne asialliset valtuutetut hoitamaan kaupunkiaan.
    nämä rypevät groomingissa, vaikkeivät niitä pajastaneet.

    VastaaPoista
  3. miten suomalaiset juuret ja se teidän etnoilunne näkyy lokassa? ei ole tuhatvuotisen suomen jälkeläinen. matu on matu, vaikka asyloisi. mutta hyvin olette nimen valinneet. lokka voi huuta asyl, asyl.
    kantasuomalaisuus ei ole ihan nappiin osunut juttu lokan tapauksessa.

    VastaaPoista
  4. Buaaahhhh! Lokalla on tarralenkkarit veneretkellä. Viikki yrittää kuvata niin, etteivät tarralenkkarit näy.
    Onpa todella saamatonta. Tarralenkkarit 45 ikäisellä ukolla.
    BUaaah! Hegohego! Hahahahaah!
    Kaljaa tiettenkin ja tupakkaa.

    VastaaPoista
  5. Lokka on niin miinusmerkkinen, ettei poliisikaan ole kiinnostunut tyypin jutuista.
    Lokka nimittelee niin hurjalla tavalla ihmisiä ja odottaa pääsevänsä julkisuuteen.
    Paras tapa suhtutua tuohon jätteeseen, on jättää se huomioimatta.

    VastaaPoista
  6. Harmi sinänsä että Juneksen tekeminen on noin karkeaa ja raakalaismaista. Viimeisin esimerkki oli taas tänään, kun houkutteli Tiinaa lähetykseen (Monokulttuuri FM 2.6.2021 – jakso 282) pitkän pyörälenkin jälkeen.

    Kantasuomalainen ymmärtäisi olla pyytämättä pitkältä pyörälenkiltä tullutta puolisoaan kameran eteen, mutta ilmeisesti se ei näillä muualta tulleista tule missään vaiheessa mieleen.

    Harmi sinänsä, muuten tekee hyvää jälkeä noin muuten.

    VastaaPoista
  7. Kummallista Vihapuhe FM dlivessä ei aukea, vaan url-rivi näyttää tältä:
    https://dlive.tv/VPFM?ref=janne.kajandet
    WTF?

    VastaaPoista
  8. Kun katsoo esimerkiksi näitä Levelin katsojalukuja ja heidän vaalitulosta ja miettii miten Asyl epäonnistui vaaleissa, niin toivoisi edes jonkinlaista analyysia aiheesta teiltä.

    Vaalianalyysiä tuskin tullaan saamaan missään vaiheessa.

    Persut sitä, persut tätä ja latukone jne...

    Syitä ei vain voi miettiä. Ei kertakaikkiaan. Kun se peili on vain niin vaikea esine käyttää.

    VastaaPoista
  9. Matskuu Vaimomatskuun, ellei jo ole satuttu käsittelemään aiemmin.

    https://areomagazine.com/2017/08/09/assessing-female-mate-preferences-answers-to-ten-common-criticisms-of-evolutionary-psychology/

    VastaaPoista
  10. Miksei Eunice ole enää Youtubessa?

    VastaaPoista