tiistai 2. tammikuuta 2018

Kansainvälinen vihapuhekonekilpailu

Suomen paras podcast -kilpailu ehti hädin tuskin päättyä kun heti perään tuli uusi palkinto. Tällä kertaa kyseessä ei ole mikään mitätön rivipalkinto, vaan kansainvälisen vihapuhekoneen jakama ykköspalkinto.

Kaikki varmasti muistavat viime kevään kuntavaalien ajan, jolloin puolueeton yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä (vihr.) yhdessä muiden erittäin pätevien huippututkijoiden kanssa kehitti vihapuhetta tunnistavan vihapuhekoneen, jolla he taukoamatta seuloivat vaaliehdokkaiden tuottamaa internetissä vellovaa vihapuhetta. Se oli niinku parempaa stasilaisuutta.

Kuntavaaleissa kaikki puolueet sitoutuivat siihen, että eivät hyväksy vihapuhetta vaalikampanjoissaan. Itsehän en kuulu mihinkään puolueeseen, joten yhdenvertaisuusvaltuutetulla ei ole mitään valtaa minuun eikä minun siis tarvinnut noudattaa tämän äärimmäisen arvovaltaisen virkahenkilön käskyjä.

Lisäksi kunnallisvaalien aikaan olin jatkuvasti kirjoituskiellossa, joten vaikka olisin halunnut tuottaa vihapuhetta, se ei olisi onnistunut. Tämä voidaan nähdä onnistuneena strategiana, sillä pitämällä tällä tavalla matalaa profiilia kampanjan aikana, pysyi maineeni tahraamattomana. Sitä paitsi tällaiset kansallisen tason kilpailut eivät niin mielenkiintoisia ole.

Toki muutamiin YouTube-videoihini oli saattanut lipsahtaa vihapuhetta, mutta eihän niitä kukaan katso, joten ei niitä lasketa.

Nyt kuitenkin olen Twitterin rasistisin tviittaja – äärimmäisen hurja tilanne:




Joten kun etsit rasistista sisältöä ja haluat vain ykköslaatua, kannattaa suunnata Twitter-tililleni. Toki priimatason rasismia kannattaa myös hakea muilta kanaviltani:

Facebookista: Junes Lokka, Vaaliehdokas Junes Lokka
YouTubesta: Junes Lokka, Tuonen Joutsen, Monokulttuuri FM
VK:sta: Junes Lokka

Aikaisemmin olen ollut vain (((Ruotsin))) hallituksen virallisessa rasistirekisterissä, mutta nyt olen kansainväliselläkin tasolla paras rasisti. Miksi tyytyä sekundaan, kun voit saada premium-tason käsin poimittua rasismia?



Torilla tavataan.

25 kommenttia:

  1. Kukin tekee sitä, minkä parhaiten osaa. Onnea valitsemallasi tiellä!

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon.Juhlan paikka.Erinomaista työtä.

    VastaaPoista
  3. Nythän tuli voimaan työttömien aktivointimalli. Joko olet käynyt työkkärissä päivittämässä omasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pitääkö rasistien siis olla töissä vai pitääkö niille järjestää potkut

      Poista
    2. Puhuin työttömistä en rasisteista. Oletko rasisti?

      Poista
    3. Luulin että olet ironinen kuten tavallisesti

      Poista
    4. Lokka on niin hirrrveän vihainen ja niin hirrrrrveän ironinen, että!
      Luitko bogin? Luitko? Luitko? Nasse- setä on kiltimpi kuin nämä punaisen sohvan ritarit, käsien heilaajat.
      Mitä paskaa tonkimaan sen analyyttisemmin. Paska on paskaa. Ei se miksikään muutu.
      VItuttaa maksaa näitten sohvashamppioiden elämä. Äijä on vanha ja ei ole töissä, ei ole töitä näköpiirissä(näköpirissä). Akka ei tee kuin mongertaa enkkua. Sitä kämätystä ei vain kykene kuuntelemaan.

      Kumpikaan ei ole ironisia. Molemmat ovat niitä mainostamiaan vajakkeja huomiohuoria.
      Eikö kukaan soita teille, eikö kukaan vastaa puheluihinne? Miksiköhän näin on mennyt tilanne? Onko teillä peiliä? Jos on, niin vastaus katsoo sieltä tukka takussa ja tympeä ilme naamalla.

      Poista
    5. No olipas vihaista puhetta ano:11.16

      Poista
  4. Kyllä vihapuhe tiellä pitää! Onko teillä mietittynä tulevalle vuodelle jotain uusia teemoja tai painotuksia vai aiotteko jatkaa samalla linjalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi suotta muuttaa hyvää toimivaa konseptia, jos punainen sohva, huitovat kädet, hidas puhe, omien ja muiden somepäivitysten referoiminen ja samat vitsit illasta toiseen tuovat jopa palkintoja.

      Poista
  5. Koskaan ei voi olla liian vihainen. Siksi olkaamme vihaisia kun emme muuta voi ;)

    VastaaPoista
  6. Olet niin retardien alakastia kuin ikinä. Haalit ympäri internetiä sinua koskevaa nanomillijuttua ja teet siitä oikein blogipostauksen. Suurta sananvapautta, suurtasuurta. Olet retardi.
    Tuo voittamasi päiväkohtainen rasismijuttu on niin pientä mutta Lokan the marokkolaisen pitää yrittää nitistää siitä joku tulos. Olet retardi.
    Samoin tuo aiempi podcast-juttusi on niin rassukan yritys olla joku suuri vaikuttaja. Retardi.
    Milloin sinut aktivoidaan täyttämään lumikuoppia lapiolla? Et kelpaa edes siihen. Olet retardi. Olet vajakki. Ihmissaastaa.
    Yritys olla jonakin on niin surkeaa. Yhteänä päivänä jossain ketjussa olet saanut jonkun julistamaan itsesi pahimmaksi paskaksi. Yhtenä päivänä. Yhtenä ainoana päivänä. Siitä repii Lokka iloa elämäänsä. Retardien retardi.
    Pirihuora huokailee taustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et sitten malttanut pysyä poissa kommentoimasta, kuten arvelinkin. No, tavallaanhan tämä on win-win -tilanne, kun sinä saat purkaa mielipahaasi, ja minä puolestani saan nauraa sinun retardiudellesi. Kiitos siitä.

      Poista
    2. Laugh, naura, le så mycket som du Lokka et Wiik vill.
      Ei ole keneltäkään pois. HegoHegohego!

      Poista
    3. Mitäpä jos soittelisit sitä saksofoniasi välillä?

      Poista
  7. Ihan pieni vinkki Junekselle ja muillekin kansallismielisille retardeille, jotka vinkuu näistä banneistaan: opetelkaa argumentoimaan. Kaikista teille ”tärkeistä” asioista voi keskustella ihan asiallisesti. Olen kokeillut.

    VastaaPoista
  8. Oksetuksen oksennus. Junis Lokki Suomen?, marokkolaineko olisi kuumin mies. Viikin halujen mukaan on ja Viikillä niin stn hamppuhauskaa. Hyi, stna. Sillä on kaamean pitkä rhodesialaiskuono. Mulkku on todennäköisesti arabimaisen pitkä ja laiha luikku. Hyi, puistattaa pelkkä ajatus. Hampaat kamalat.
    Inhottavat laihat kädet, kaamea tukka, vanha ukko, vanhan ukon kumara ryhti ja laiha luiseva kroppa.
    Pikkuisen oksennuttava ajatuskin tuosta ukosta illalla lääppimässä. Hyi, hlvt.

    VastaaPoista
  9. Se pieni ero Peter Franzenin ja Julus Lokin välillä on se ero. Julus Lokki on retardi.

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti täällä purkautumisella on suvakeille terapeuttinen vaikutus. Pääsee purkamaan repressoitua rotutietoisuuttaan. :D Freudhan opettaa, että repressio johtaa neuroosiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Freud on kuollut, se ei opeta enää mitään.

      Poista
  11. Hyi, olkoon!Junes Lokka Suomen kuumin mies. Marokkolainen iDiootti retardi vajakki.laiha 50-kymppinen ukonrähjä muka kuuma. Viikin talleron mukaan tietenkin kuuma mutta muille etova luurankokasa.
    Kuka haluaa vanhenevan ukon? Yöks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäs niitä nuorenevia sitten löydät? Onko tukehduttava vihasi juurikin seuraus,ettet löydä?

      Poista