Norjalaiset tytöt saavat syyttää itseään

14.05.2008 P4: Norske jenter har seg selv å takke

- Kun norjalaiset tytöt kävelevät puolialastomina kaupungilla, on se sama kuin he huutaisivat ”tulkaa naimaan minua”, sanoo kolme afrikkalaista miestä.

Julkkisasianajaja Abid Rajalla on työviikko P4:n reportterina ja hän lähti käymään Grønlandin alueella Oslossa. Siellä hän tapasi kahvilassa nuorisoporukan – kolme miestä Somaliasta ja Senegalista, joiden iät olivat 26, 30 ja 35 vuotta.

Miehet, jotka eivät halua nimiään julki puhuvat mielellään P4:lle raiskaus- ja väkivalta-aallosta, joka on jatkunut jo kauan pääkaupungissa.

- Rehellisesti? Norjalaiset ovat täysin järkyttäviä!

Mitä tällä tarkoitat?

- Tarkoitan tällä kaikkea. Enkä vähiten sitä, että ruoka on aivan hirveää.

Mitä mieltä olet norjalaisista naisista?

- He ovat jotakin aivan muuta! hän sanoo, mikä aiheuttaa naurunpyrskähdyksen muilta kavereilta. 

Kuten Dagbladet.no kirjoitti maanantaina, ahdisteli ja pahoinpiteli ryhmä somalitaustaisia miehiä ainakin kymmentä naista Sofienberginpuistossa lauantai-iltana.

Viime vuonna ilmoitettiin ennätysmäärä 161 raiskausta sekä 35 raiskauksen yritystä Oslossa. Näissä tapauksissa 70 prosenttia tekijöistä oli kotoisin muualta kuin Norjasta.

- Kuulehan nyt, norjalaiset tytöt valittavat siitä, että ulkomaalaiset miehet tekevät sitä ja tätä, mutta syy siihen, että näin paljon raiskauksia tapahtuu on se, että norjalaiset tytöt kävelevät melkein alastomina! Se on melkein kuin sanoisivat ”tule tänne naimaan minua”, tiedäthän?

Eli se mitä sanot on, että norjalaiset tytöt pyytävät tulla raiskatuiksi? 

- Eivät suoranaisesti pyydä, mutta kun he kävelevät ulkona melkein alastomina ja juovat itsensä humalaan Frognerinpuistossa tai menevät juhlimaan ystäviensä kanssa ja sitten valittavat, että tulevat raiskatuiksi? Se on heidän omaa syytään, sanoo 26-vuotias somalialainen.

Mutta itsestään se, että ovat kevyesti pukeutuneita ja juovat itsensä humalaan ei varmastikaan tarkoita sitä, että pyytävät tulla raiskatuiksi?

- Ei, mutta monet ulkomaalaiset täällä eivät ole tottuneet sellaiseen siellä josta he tulevat. He eivät ole tottuneet siihen, että tytöt pukeutuvat kuten haluavat joten he ehkä tulkitsevat sen hieman väärin, ymmärrätkö?

Koskien nuorisoporukkaa joka viime viikonloppuna hyökkäsi useiden tyttöjen kimppuun, kaatoi heidät maahan ja repi heidän vaatteensa Grünerløkkan Sofienberginpuistossa, selittävät miehet kahvilassa sitä sillä, että pojat olivat niin nuoria. 

- Eivätkö nämä pojat olleet nuoria? Tyyliin 13-14 vuotiaita? Luulen, että he olivat uteliaita siitä miltä tytöt näyttävät. He olivat niin nuoria, että he eivät tienneet, mitä he tekivät, sanoo 35-vuotias somali P4:lle.

30-vuotias joka tulee Senegalista on sitä mieltä, että afrikkalaiset miehet kunnioittavat naisia, mutta pahoinpitelyjä ja raiskauksia tapahtuu kun miehet juovat.

- Me, jotka tulemme Senegalista emme mielellämme puhu norjalaisten miesten kanssa. Emme pidä heistä, mutta pidämme norjalaisista naisista. Tämä johtuu siitä, että afrikkalainen kulttuuri kunnioittaa naisia mutta ei miehiä, 30-vuotias senegalilainen sanoo.

Mutta miksi nuoret afrikkalaiset miehet hyökkäävät norjalaisten naisten kimppuun?

- Joskus näin tapahtuu. Kun me juomme ja tulemme humalaan saatamme tulla heidän päällensä mutta kun emme juo niin emme hyökkää naisten kimppuun – kunnioitamme heitä, sanoo senegalilainen hieman ontuvalla englannin kielellään.

26-vuotias somalialainen puhuu eniten. Hän uskoo hänen ja hänen ystäviensä mielipiteiden edustavan monen somaliyhteisöä edustavan asenteita.

Etkö usko, että monet ihmiset säikähtävät sitä, että teillä on tämänlaisia asenteita mikäli P4 lähettää tämän haastattelun radiossa?

- Lähettäkää vain, koska tämä on totta. Näin asia vain on – ja tämä on fakta. Minä en valehtele. En ole koskaan ollut yhdessä norjalaisen naisen kanssa, mutta olen ollut monen norjalaisen tytön kanssa – ja he ovat melko mukavia ja erittäin hyviä sängyssä sanoo 26-vuotias P4:lle.

Toimitukseen virtasi reaktioita lähetyksen jälkeen. Tässä pieni otos P4:n kuulijoiden tekstiviesteistä: 

”Vaikuttaa siltä kuin tästä olisi tullut enemmän käänteistä rasismia. Me etniset norjalaiset emme voi sanoa mitään koska olemme rasisteja. Mutta he [maahanmuuttajat] voivat sanoa mitä haluavat. Mielestäni ollaan keskitytty liikaa toisen osapuolen rasismiin.” 

”Jos on näin vaikeaa norjalaisten parissa, miksi ette matkusta kotiin? Raiskaus on hyväksyttävää jos pukeutuu ”halvaksi”. Vastenmielistä”

"Jos norjalaiset ovat niin rumia, niin en ymmärrä mitä he tekevät Norjassa!?

”Olen shokissa”

”Tämä oli vain vitsiä, eikö?”

”Tuontapaisella asenteella ei liene ihme että kehitys niissä maissa joista he tulevat on menossa rappiolle. Seurausta liian monesta avioliitosta suvun sisällä?”

”Sanon vain että ”poikki” - ja lähettäkää heidät kotiinsa”

”Jos me norjalaiset olisimme tehneet jotakin ”säädytöntä” muslimimaassa olisi meidät mestattu välittömästi. Ulkomaalaisten on kunnioitettava Norjan lakia täsmälleen samalla tavalla kuin meidänkin pitäisi kunnioittaa heidän uskontoaan heidän kotimaassan. Yst. Terv. Knut Erik & Ronny”

”Jos heillä on niin hirveää täällä, eivätkö he voi mennä sitten takaisin? He voisivat joka tapauksessa edes opetella noudattamaan sääntöjä täällä. Terveisin raivostunut sähköasentaja”

”Miksi me emme voi yleistää jos he kerran tekevät niin?”

Lähde.

Ruotsalaisia emme saa, venäläisiä emme halua, olemmeko siis rasisteja?

Juttu on, usko tai älä, Helsingin sanomista:

Ennen 1960-lukua suomalaiset eivät ollenkaan tienneet olevansa pahimmanlaatuisia rasisteja, kun he kiiruhtivat lukitsemaan ulko-ovensa mustalaiskaravaanin ajaessa pihaan, mutta pian he oppivat. Vuosikymmenen edistyksellinen nuoriso lähti tukka ja parta hulmuten oikaisemaan maailman vääryyksiä. Jokainen oikeaoppinen nuori halusi palavasti sosialisoida maailman ja vapauttaa mustat, ruskeat, keltaiset ja maitokahvin väriset veljensä ja sisarensa inhottavasta valkoisesta sorrosta ja riistosta.

Rotusorron vastustajien pettymykseksi eivät maailman hallitukset ja presidentit välittäneet mitään edistyksellisten suomalaisten mielipiteistä. Katseet täytyi kääntää kotimaahan, vaikkei Suomesta löytynyt nimeksikään sorrettuja mustia puolustettavaksi.

Onneksi löytyi sentään mustalaisia, joita innokkaasti ryhdyttiin auttamaan ihmisarvoiseen elämään, halusivat he tai eivät. Kaikkein ensimmäiseksi suomalaisille opetettiin, ettei mustalaista saa sanoa mustalaiseksi, vaan romaniksi. Rotusyrjintälain tultua voimaan romanistakin täytyi luopua julkisessa kielenkäytössä ja puukotusuutisissa alkoi esiintyä varhaiseläkeläisiä.

Hyvää tarkoittavien valkolaisten mustalaiskampanja kuoli vähitellen luonnollisen kuoleman, kun sortajat sen paremmin kuin sorretutkaan eivät millään lailla vaivautuneet muuttamaan käytöstään. Suomalaiset oli kuitenkin ehditty leimata siivottomiksi rasisteiksi, jotka pakottavat mustalaiset elämään sosiaalituella ja hakkaavat ja syljeksivät mielellään kaikkia muitakin vieraiden kulttuurien edustajia.

Sen koommin ei suomalaisten ole sallittu unohtaa, kuinka huonoja ja itsekkäitä ihmisiä he ovat. Heitä täytyy pöllyttää ja komentaa kuin vähälahjaisia lapsia. Muuten he karkaavat ensimmäisen näkemänsä ulkomaalaisen kimppuun. Syrjintäteoreetikot, kansainvälisyyskasvattajat ja omaa suvaitsevaisuuttaan ihastelevat vaikuttajat ja päättäjät jyrisevät, että suomalaisten on aika oppia ottamaan vastaan ulkomaalaisia: suomalaiset ovat saaneet liian kauan elää keskenään, väistää vastuutaan ihmiskunnan kurjista. Vastaan mukiseminen on sivistymätöntä ja julmaa.

Pöllytyksessä on opittu, ettei ulkomaalaisista saa enää sanoa pahaa sanaa. Ei saa epäillä, että somaleja tulee tänne siipeilemään, nauttimaan sinisilmäisten suomalaisten tarjoamasta täysihoidosta. Ei saa kysyä, mitä mikin maksaa. Suvaitsevaisuudella ei ole hintaa. Se saa maksaa mitä tahansa. Rasistiksi pääsee ihan yksinkertaisesti kysymällä, kenelle Suomi kuuluu. Suorastaan yltiörasistista on väittää, että Suomi muka kuuluisi suomalaisille.

Ulkomaalaiskeskusteluun saavat osallistua vain ne, joilla on oikeat mielipiteet. Heitä on maassa ehkä parikymmentä. Monet heistä ovat pakolais- ja ulkomaalaisorganisaatioiden palveluksessa. Sehän tekee heistä automaattisesti antirasisteja, kun taas loput noin viisi miljoonaa suomalaista ovat järjestään epäilyttävien kirjoissa. Varmoja tapauksia on löydetty kaksi: maaseudun puolueen poliisikansanedustaja Sulo Aittoniemi ja pilapiirtäjä Kari Suomalainen. Toinen kyselee koko ajan, paljonko pakolaisavun väärinkäyttäjät maksavat Suomelle, ja toinen nauraa ulkomaalaisten omituisuuksille. Sietämätöntä!

Suomessa on tehty vain yksi laajempi tutkimus suomalaisten asenteista ulkomaalaisia kohtaan, sekin ehkä jo vanhentunut. Kun tutkimus tehtiin pari vuotta sitten, tulos ei tyydyttänyt oikein ketään. Tutkimus nimittäin väitti, etteivät suomalaiset ole yhtään sen vihamielisempiä ulkomaalaisia kohtaan kuin maailman suvaitsevaisuuskilpailuissa voittajiksi julistautuneet ruotsalaiset. Suvaitsevimpia suomalaisia olivat koulutetut naiset ja epäluuloisimpia työläiset ja ikääntyneet maalaismiehet, jotka inhosivat homoseksuaalien ja naisasianaisten ohella myös ulkomaalaisia väriin ja sivistystasoon katsomatta.

Suomalaisten ennakkoluulotkin kohdistuivat suunnilleen samoihin kansallisuuksiin kuin ruotsalaisten.

Suomalaiset ottaisivat maahan mieluummin norjalaisia, virolaisia, englantilaisia ja jopa afrikkalaisia kuin puolalaisia, saksalaisia ja venäläisiä. Turkkilaisia suomalaiset halveksivat siinä kuin ruotsalaisetkin: heitä ei haluta Pohjolaan ollenkaan.

Suomen kansainvälistäjät turvautuvat sekä syytöksiin että pelotteluun saadakseen kansalaiset uskomaan, että ulkomaalaiset tekevät maasta autuuden esikartanon. Työnantajien etujärjestöt ovat erikoistuneet pelotteluun. Parinkymmenen vuoden päästä Suomessa on vain horisevia vanhuksia, jotka kerjäävät leipänsä kadulla ja hoidon puutteessa kuolevat kuin koirat yksinäisiin kopperoihinsa. Elättäjiä ei kuulemma löydy, jos maahan ei vilkkaasti palkata ulkomaalaista työvoimaa.

Totta?

Useimpien mielestä kyllä, mutta löytyy sellaisiakin asiantuntijoita, jotka kuvittelevat Suomen selviävän varsin pitkälle omin voimin, jos työvoima sijoitetaan viisaasti: tarpeetonta väkeä lojuu pilvin pimein vakuutuslaitoksissa ja pankeissa, kaiken maailman järjestöissä, valtiohallinnon bunkkereissa ja kunnissa, jopa teollisuudessa.

Tämän väen siirtelystä nousisi kuitenkin sellainen poliittinen poru, että varminta lienee valmistautua ulkomaalaisten tuloon. Elinkeinoelämän valtuuskunta on kehottanut nelikymppisiä opiskelemaan muutaman sanan puolaa, jotta he aikanaan tulisivat toimeen hoitajiensa kanssa. Unkariakin kannattaisi harkita, sillä unkarilaiset viranomaiset ovat jo kyselleet Suomen työvoimaministeriöstä, pääsisikö tänne töihin.

Suomen ulkomaalaispolitiikan kehittelijät hurskastelevat, ettei ulkomaalaisia oteta Suomeen tekemään halpoja, likaisia töitä. Tuoreimmissa kaavailuissa on suorastaan ehdotettu, että ulkomaalaisia on suosittava työhönotossa, opetuksessa ja asuntopolitiikassa.

Kaikkialla muualla, jopa humaanissa Ruotsissa, siirtolaiset ja pakolaiset tekevät halpaa työtä, mutta myöhäisheränneen Suomen täytyy ilmeisesti näytellä vieraskoreaa, vaikka henki menisi.

Taikasana, jolla suomalaisia painostetaan hyväksymään ulkomaalaiset, on monikulttuurisuus: Suomesta halutaan tehdä monikulttuurimaa, jossa erilaisista kulttuureista tulevat ihmiset elävät kuin kyyhkyslakassa toinen toistaan rakastaen ja rikastuttaen.

Monikulttuurisessa Ruotsissa ulkomaalaiset tekevät 15 prosenttia rikoksista, vaikka heitä on vain viisi prosenttia väestöstä. Monikulttuurisessa Suomessahan ulkomaalaiset eivät tietenkään rötöstelisi ja jos rötöstelevät, niin jotainhan värikkäämmästä ja rikkaammasta elämänmuodosta täytyy maksaa.

Kun muslimimies tappoi uskottoman vaimonsa, niin takavuosien suvaitsevainen ruotsalainen alioikeus määräsi hyvin lievän rangaistuksen, koska uskottoman naisen tappaminen ei nyt kertakaikkiaan ollut miehen omassa kulttuurissa järin vakava rikos.

Mitenkähän pitkälle tulevaisuuden monikulttuurisessa Suomessa joustetaan sitten, kun saamelaisten joiut on korvattu muessinien rukouskutsuilla?

Suomalaisten on selitetty pelkäävän ulkomaalaisia siksi, että suomalaisten itsetunto on niin heiveröinen. Heikkoa itsetuntoa on jumputettu suomalaisten päähän niin kauan, että he saattavat jo itsekin luulla olevansa rasistinrääpäleitä, joita pitääkin rangaista monikulttuurisuudella.

Anneli Sundberg

16.12.1990

Saksa: Vasemmisto hyökkäsi taas eurokriittisten vaalitilaisuuteen

JF 7.4.2014: Vermummte greifen AfD-Infostand an

Vasemmistolaiset hyökkäsivät sunnuntai-iltana 6.4.2014 Duisburgissa eurokriittisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) vaaliteltalle. Yksi paikallisosaston jäsenistä haavoittui.

Poliisin mukaan kuusi naamioitunutta ja mustiin pukeutunutta henkilöä yritti alkuillasta tuhota AfD:n vaaliteltan ja viedä toukokuun paikallisvaaleja varten kerätyt kannattajien allekirjoitukset. Hyökkäyksessä yksi AfD:n jäsen kaadettiin maahan ja hänet pahoinpideltiin. Hän on nyt sairaalahoidossa.

Paikalle kutsuttu poliisi onnistui saamaan yhden tekijöistä kiinni. Valtiollinen suojelupoliisi Staatsschutz on ottanut tapauksen tutkittavakseen.

AfD:n mukaan vaalityöntekijät olivat saaneet sietää häirintää ja uhkailua koko päivän, heille mm. huudeltiin törkeyksiä kuten esimerkiksi "natsisiat!". Yhden AfD:n jäsenen naamaan syljettiin. Kun hän yritti ottaa tekijän kiinni, häntä uhkailtiin pippurisumutteella.

AfD: demokraattisten puolueiden on tuomittava hyökkäys

AfD:n Duisburgin paikallisosaston puheenjohtaja Holger Lücht on pyytänyt kaikkia Duisburgin demokraattisia puolueita ja instituutioita tuomitsemaan yksiselitteisesti ja julkisesti tämänkaltaiset teot, jotteivät tekijät kokisi toimintaansa oikeutetuksi. Vasemmisto on useasti aiemminkin hyökkäillyt AfD:n jäsenten kimppuun ja ilmoittanut jatkavansa pelottelustrategiaa.

AfD Nordrhein-Westfalenin osasto on kauhistunut välikohtauksesta. Ikävä kyllä kyse ei ole yksittäistapauksesta, vaan tämä vain kertoo siitä, mitä poliittisesti kiihotettu nuoriso voi saada aikaiseksi, toteaa puheenjohtaja Hermann Behrendt. "Pyydämme kaikkia demokraattisia voimia osoittamaan solidaarisuutta ja tuomitsemaan yhdessä moiset hyökkäykset vapaata demokraattista järjestelmäämme vastaan."

Myös viime vaaleissa AfD joutui usean kerran vasemmistolaisten hyökkäysten kohteeksi. Göttingenissä puolue jopa mietti vaalikampanjan perumista jäseniinsä kohdistuvan uhan takia.

Katkera totuus väkivallasta ja rikollisuudesta

Bild 20.9.2012: Die bittere Wahrheit über Gewalt und Kriminalität

Heinz Buschkowsky, Berliinin ongelma-alue Neuköllnin pormestari, kertoo kirjassaan, miksi hänen mielestään monikulttuuri on haaksirikkoutunut.

Hän on suorapuheinen mies … - mutta tekee myös selväksi, että hänen esimerkkinsä ovat vain otoksia: "Kun olemme huolestuneita liikenneturvallisuudesta, niin laskemme onnettomuuksia, emmekä iloitse niistä ajoneuvoista, jotka ovat ylittäneet risteyksen ilman onnettomuuksia.

Ongelma-alueeksi joskus kehittyneen maahanmuuttaja-alueen asukkaat kokevat subjektiivisesti itsensä vääryyttä kärsineiksi, syrjityiksi ja syrjäytetyiksi.

Tästä on enää lyhyt askel rikollisuuteen: Otan itselleni sen, mitä minulle kuuluu, mutta mitä ei anneta, koska olen ulkomaalainen. Yhteiskunta kutsuu näitä tekoja nimillä murto, varkaus, päällekäyminen tai ryöstö. 

Jos tekijä on maahanmuuttaja tai ulkomaalainen, niin uhri liittää tämän seikan kärsimyksiinsä. Tämä johtaa siihen, että tekijä etnistetään melkein aina. Venäläiset hyökkäsivät kimppuuni, arabit löivät minua ja turkkilaiset puukottivat minua. Tämä on myrkkyä integraatiolle.

Jaan käsityksen, että meidän laillinen työkalupakkimme on täysin riittävä rikollisuudenvastaiseen taisteluun. Kuitenkin vain silloin, jos me käytämme sitä ja hyödynnämme sen tarjoamat mahdollisuudet.

Kun katson lähimenneisyyden väkivallantekojen kirjoa Berliinissä ja erityisesti Neuköllnissä, niin minusta näyttää, että teot ovat muuttuneet yhä brutaaleimmiksi, tekijät yhä eläimellisimmiksi ja silti meidän oikeutemme epäröi yhä enemmän toimissaan.

Siellä, missä ensimmäinen vankilatuomio on oikeastaan astumista aikuisten maailmaa, siellä kasvattavilla ja pedagogisilla panostuksilla tuskin on mahdollisuutta menestyä.  

Useissa tuntemissamme ongelmaperheissä tarkoittaa sana "einfahren" nousua perheen täysivaltaiseksi jäseneksi. Vankilaan joutuvan lähtöä juhlitaan kotona ja tuomion jälkeen hänet vastaanotetaan juhlien.

Poliisimme arvioi, että Neuköllnin kaltaisilla ongelma-alueilla noin 80% saksalaisista 12-18 -vuotiaista nuorista on jo ainakin kerran joutunut väkivaltateon uhriksi.

Valmius väkivaltaan ei ole mikään etninen erityispiirre. Kuitenkin kaikki, myös muissa maissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että osatekijät, kuten omat väkivaltakokemukset ja uskonnollinen ego-doping ovat vahvoja altistavia tekijöitä. Rikollisuuteen sortumisen riskitekijät "nuori, miespuolinen, maahanmuuttaja" olen jo aiemmin maininnut.   

Eräs väkivaltarikollisten tunnusmerkki on selvä: koulutusasteen laskiessa myös kyky väkivallattomaan konfliktinratkaisuun häviää. Siis, mitä vähäisempi on henkinen kapasiteetti, sitä suuremmat ovat muskelit. 2/3-osalla kaikista nuorisovangeista ei ole koulun päästötodistusta ja 90%:lle ei ole minkäänlaista ammattikoulutusta.

Hänelle, joka varhaislapsuudesta lähtien näkee ja kokee väkivaltaa, on väkivalta legitiimi väline omien vaatimusten toteuttamiseksi.

Puuttuminen on silloin tärkeää. Kun nuoret ihmiset suistuvat raiteiltaan ja pitävät rikollispiirejä itselleen täysin normaalina elämäntapana, niin silloin juurettomien välillä ei ole enää eroja. Venäläinen taparikollinen ei poikkea millään tavoin turkkilaisesta, saksalaisesta tai arabi taparikollisesta.

Yhdellä on lyhyt tukka ja maihinnousukengät ja hän on samoin laiminlyöty, kuin se, jonka pää on kalju ja jolla on yllään hupullinen collegepusero. Syntyvyystilastoja katsoessa ilmenee vain eräs pulma: Laiminlyöty ei ole yhtä kuin impotentti.

Perheet, joissa isät eivät käy töissä, puhuvat heikosti saksaa tai eivät ollenkaan, mutta sanovat muuten aina viimeisen sanan ja haluavat päättää kaiken ja toimeenpanevat tämän tarvittaessa nyrkein tai muuten hakkaamalla, ne ovat mielestäni perheitä, joissa koulun päästötodistus merkitsee vähemmän, kuin niin sanottu perheen kunnia.

Väkivalta johtaa yhä uudelleen väkivaltaan. Kysymykseen, saako mies lyödä vaimoaan, jos tämä on pettänyt häntä, vastasi 4% kantasaksalaisista nuorista "kyllä", turkkilaisten keskuudessa luku oli 24%.

Kun nuoria miehiä pienestä pitäen opetetaan käyttäytymään itsetietoisesti, olemaan taistelunhaluisia ja vahvoja, sekä tietämään, että heidän omat killuttimensa ovat heidän tärkein vartalonosansa, niin ei ole syytä ihmetellä, jos he omaksuvat tätä vastaavan Pascha-asenteen [Pascha: Euroopan suurin bordelli Kölnissä]. Tämä väkivallan legitimoiva machokulttuuri johtaa tietysti kynnyksen laskuun väkivallan käytölle myös muita ihmisiä kohtaan. 

Kysyttäessä, mitä katutappelu heille tarkoittaa, vastaavat nuoret: "Kun joku loukkaa perhettäni tai kunniaani." Nämä hajanaiset käsitykset kunniasta, perheestä, loukatuksi tulemisesta tai vääryyden kärsimisestä ovat näille nuorille jo yksistään oikeutus puukottaa jotakin ihmistä, potkaista tai tallata häntä päähän ja siten hyväksyä tämän kuolema vähäpätöisenä seurauksena.

Rikollisuuteen johtavat riskitekijät maahanmuuttajayhteisöissä voidaan koota yhteen seuraavasti: puutteellinen koulutus, omat väkivaltakokemukset, machokulttuurin kasvatustyyli, jatkuva rahapula yhdistettynä uskonnolliseen itsensä ylentämiseen.

Kun kaikki nämä tekijät yhdistyvät ja kun meidän yhteiskuntamme arvojärjestelmä - kuvattuna käsitteillä kuten kuri, ahkeruus, järjestys, toisten huomioonottaminen, suvaitsevaisuus ja ennen kaikkea kunnioitus - ei löydä mitään sijaa näiden nuorten persoonan kehityksessä, niin silloin ura yhteiskunnan laitapuolella on hyvin todennäköinen.

On yksinkertaisesti niin, että on syntynyt väestökerroksia, joilla ei ole mitään intressiä integroitua yhteiskuntaan. He eivät hyväksy valtion edustajia ja instituutioita missään muodossa ja he eivät tule myös jatkossakaan näin tekemään. 

Eräs esimerkki: Parkkisakon takia eräs arabitaustainen mies hyökkäsi fyysisesti Ordnungsamt'in työntekijän kimppuun. Seuranneessa asian oikeuskäsittelyssä hän uhkasi työntekijää uudelleen: Hän julisti, että antaa tuhota koko työntekijän perheen, jos tämä aiheuttaa hänelle ongelmia ja hän saa tuomion.

Hän vannoi tämän Allahin, Koraanin ja vanhimman poikansa nimeen. Mies tuli Saksaan 20 vuotta sitten turvapaikanhakijana ja on tehnyt huomattavan määrä rikoksia. Hän saa julkista tukea ja ajaa Mercedeksellä. 

Henkilö, joka on hakenut suojaa maastamme itseensä kohdistuvan uhan takia, uhkaa täällä vuorostaan muita kuolemalla. Me ruokimme häntä ja hän polkee jalkoihinsa meidän lakimme - eikä vain pelkästään sitä.

Voisin jatkaa sivukaupalla näitä kertomuksia.

Katkera totuus kouluistamme

Heinz Buschkowsky (64, SPD) - tuskin kukaan poliitikko puhuu yhtä avoimesti kuin hän! …

Bild 19.9.2012: Die bittere Wahrheit über unsere Schulen

Esipuheessa hän tekee selväksi: "Minä olen vain erään Berliinin alueen pormestari, en mikään tiedemies. Maailma, jota kuvaan, on neuköllniläisten maailma. Siten tämä kirja ei välttämättä tarjoa lääkkeitä. En voi kuitenkaan sulkea sitä pois. Sillä Neuköllnejä on monia. Niitä vain kutsutaan muilla nimillä. 

BILD siteeraa otteita kirjasta.

Peruskoulussamme opetamme noin 14.100 oppilasta, joista 9.300 on maahanmuuttajataustaisia, eli 66%.

Neuköllner-Nordenissa luku on 87%; 6.300 maahanmuuttajataustaista 7.200 oppilaasta. Luokat, joissa on vain vähän tai ei ollenkaan saksalaista syntyperää olevia oppilaita, eivät ole täällä harvinaisia.

Kysymystä siitä, kuka täällä integroituu mihinkin, ei ole enää esitetty pitkiin aikoihin.

Ainoat saksalaisen yhteiskunnan edustajat ovat täällä usein enää opettajat tai lastentarhanopettajat.

Kulttuurien välinen vuorovaikutus saksalaista ja ei-saksalaista syntyperää olevien lasten kesken on lähinnä poikkeus. 

Muuta kuin saksaa puhuvien oppilaiden osuus ei itsessään kerro paljoakaan koulujen sosiaalisesta rakenteesta.

Vasta yhdistämällä tämä vapautukseen oppimateriaalia koskevista maksuista syntyy kuva tästä. Oppimateriaali on ilmaista kaikille oppivelvollisille, jotka saavat julkista tukea, kuten Hartz IV, sosiaalituki, asumisraha tai Bafög (opintotuki).

Näiden osuus kouluvuonna 2011/2012 oli koko Neuköllnissä 55% ja Nordenissa 79%. Useissa kouluissa vapautettujen osuus voi olla yli 90%.

Vapautus tarkoittaa, että joissakin kouluissa 80-90% vanhemmista tai juuri kukaan ei käy säännöllisessä virallisessa työssä.

Tässä kohtaa jätän vielä tietoisesti sivuun käsittämättömän määrän Aufstockereita, jotka matalien tulojensa takia saavat täydentävää julkista tukea.

Tästä seuraa, että näiden perheiden lapset sosiaalistuvat ilman meidän inhimillisen olemassaolomme luonnollisimpia ja ratkaisevimpia liikkeellepanevia voimia: elämänsuunnitelman laatimista, tavoitteen asettamista, suorittamista, suunnitelmien toteuttamista, saavutuksista nauttimista, epäonnistumisista ja takaiskuista selviämistä. 

Nämä lapset eivät näe koskaan, että isä ja äiti nousevat säännöllisesti varhain ja tulevat sitten säteillen kotiin, koska he ovat onnistuneet töissä, tai pettyneinä, koska he ovat epäonnistuneet.

Elämän vaihtelut eivät kuulu näiden lasten kokemusmaailmaan, eivätkä ne valmista näitä lapsia kohtaamaan omia kokemuksiaan.

Kun opettaja kannustaa heitä: "Teidän on opiskeltava ahkerasti, että saatte hyvän päästötodistuksen ja voitte hankkia upean ammatin ja ansaitsette paljon rahaa, että voitte mennä naimisiin kauniin naisen kanssa ja ajella mustalla BMW:llä", niin silloin lapsemme sanovat: "Mutta opettaja, rahahan tulee virastosta." 

He eivät sano näin ärsyttääkseen opettajaa, vaan siksi, että he eivät muusta tiedä. Lapset ovat aina vain meidän peilejämme.

Tänä vuonna yhteensä 39% kaikista maahanmuuttajalapsista aloitti koulunkäynnin joko kokonaan ilman saksantaitoa tai sitten hyvin vajavaisella kielitaidolla.

Me otamme kouluun kolmannen tai neljännen maahanmuuttajasukupolven lapsia, jotka eivät hallitse maan kieltä. Heistä noin 10%:lla ei ole mitään käsitystä kielestä. 

Vaikka useimmiten toinen vanhemmista on syntynyt ja kasvanut Saksassa.

Missä te olette aiemmin asuneet? Mitä perheessänne puhuttiin? Mitä tv-asemaa katselette?

Luulen, että me kaikki osaamme vastata näihin kysymyksiin: Puhutaan samaa kieltä kuin isoisän kylässä. Me olemme ja pysymme turkkilaisina, arabeina, somaleina jne.

Tässä on juuri se ero verrattuna maahanmuuttoon USA:ssa. Siellä halutaan tulla amerikkalaisiksi. Mutta ihmiset, joista puhun, eivät halua muuttua saksalaisiksi.

Siksi he elävät ja pysyvät omassa maailmassaan, eivätkä he siksi vaivaudu aktiivisesti omaksumaan saksalaista tai keski-eurooppalaista arvojärjestelmää.

Heidän on myös helppo valita tämä tie. Neuköllnin kaltaisissa kaupunginosissa ei tarvitse osata saksaa. Oman etnisen ryhmän arkipäivä ja palvelutarjonta riittää.

Jos tarvitaan viranomaiskontaktia, niin joku tuttu voi toimia välittäjänä tai vaaditaan tulkkia.

Jos tähän ei suostuta, saavat viranomaiset kritiikkiä siitä, että he eivät ole kulttuurisensitiivisiä.

Otetaan esimerkiksi vaikka turkkilaistaustaiset maahanmuuttajat. Lähtevätkö he tosiaankin Anatoliasta matkaan sanoen hyvästeiksi: "Minä lähden ja aion ryhtyä saksalaiseksi"? Tuskin vaan.

Lähtiäisiksi he todennäköisemmin sanovat: "Menen Saksaan." Alkusysäys tällaiselle päätökselle ovat usein ylistävät kertomukset paratiisia muistuttavasta maasta, jossa hyvinvointi ja raha odottaa kaikkia ilman vaivannäköä.

Turkkilaisen maahanmuuttajan ei tarvitse todistaa integroitumishaluaan vetämällä nahkahousut jalkaan, kaatamalla ihmismassan keskellä olutta kurkkuunsa litran tuopeista ja syömällä aamiaiseksi Weißwurstia.

Riittää täysin, että hän hyväksyy oman ja perheensä elämän määrääviksi elementeiksi perustuslakimme kantavat periaatteet.

Se että hän vaivautuu oppimaan vähintään perustiedot maan kielestä, voidakseen kommunikoida muiden kansalaisten ja yhteiskunnan kanssa, lähettää lapsensa kouluun ja vie roskat jätekatokseen, eikä heitä niitä parvekkeelta alas.

Se joka ei halua tai voi sopeutua, hänen ei tule vaeltaa.

Edellä sanotusta seuraa minulle opetus numero yksi: Integraatio ja valmius siihen ovat ensisijaisesti tulijan velvollisuus.

Me olemme tyytyväisiä sääntöihin, jotka meillä on.

Sen, joka tänne tulee, täytyy mukautua ja osallistua aktiivisesti tämän yhteiskunnan hyvinvoinnin kasvattamiseen - eikö jokaisen yhteiskunnan oikeus ole sanoa näin tulijalle?

Katkera totuus sosiaaliturvastamme

Berlin-Neuköllnin pormestari kertoo, miksi hänen mielestään monikulttuuri on kärsinyt haaksirikon.

Bild 18.9.2012: Die bittere Wahrheit über unser Sozialsystem

Arkipäivää Berlin-Neuköllnin (320.000 asukasta) Jobcenterin edustalla. Työttömyys: 18,3%, näistä 30% on maahanmuuttajataustaisia.

Esipuheessaan hän tuo selvästi esiin: "Tämä asiasisältö ei koske kaikkia maahanmuuttajia, kaikkia muslimeja, kaikkia Hartz-IV tuensaajia ja kaikkia nuoria."

Keskusteluissa yllätyn yhä uudelleen siitä, millä itsestään selvyydellä ihmiset lähtevät siitä, että yhteiskunnan luonnollinen tehtävä on elättää heidät ja toteuttaa heidän perhe- ja elämänsuunnitelmansa.

Erityisesti yksinhuoltajien keskuudessa tämä käsitys on varsin yleinen. Jälkikasvun hankkiminen ja kasvattaminen on seikka, jolla henkilö katsoo palvelleensa yhteiskuntaa riittävästi ja tämä toimii samalla järkähtämättömänä oikeutuksena, jonka nojalla voidaan närkästyen torjua kaikki kritiikki moraalittomana. 

Huomattava osuus (Jobcenterien) asiakkaista ovat sellaisia, jotka eivät ole työmarkkinaläheisiä (arbeitsmarktnah), kuten työnvälityskielellä niin kauniisti ilmaistaan.

Aiemmin heitä kutsuttiin "henkilöiksi, joilla on useita välitysesteitä" (Menschen mit multiplen Vermittlungshemmnissen). Koska tämä kuvaus osoittautui liian diskriminoivaksi, käytetään nykyään käsitettä "kompleksinen profiilitila" (komplexen Profillage). Saksaksi se tarkoittaa ylivelkaantumista, päihdeongelmaa, epäsosiaalista käytöstä.

Eräs ryhmä ovat henkilöt, jotka pitävät tietoisesti sosiaaliturvajärjestelmää lypsylehmänä, toisin sanoen, he käyttävät sitä yleisenä elämänperustana. Sosiaaliturvalla rahoitetaan elämisen perustarpeet, kuten vuokra, ruoka ja juoma, energia ja sairaskulut. Huveja varten ovat sitten lisäansiot. 

No se, mitä virkakielessä kutsutaan "sosiaaliturvan väärinkäytöksi", sitä on aina ollut ilman maahanmuuttoakin.

Kun ihmisiä, kuten turvapaikanhakijoita, totutetaan vuosikymmenien ajan sosiaaliturvajärjestelmään ja kielletään työnteko, niin ei kannata silloin valittaa, jos he saavuttavat täydellisen ammattitaidon ja hallitsevat lakipykälät paremmin, kuin monet virkailijat Jobcenterissä. 

Julkiset rahansiirrot eivät mitenkään voi olla monien perheiden ainoa tulonlähde. Se olisi johtanut siihen, että Neuköllnissä olisi paljon vapaita parkkipaikkoja, mitä muuten ei tähän mennessä ole havaittu ja tämä olisi myös räikeässä ristiriidassa lasten viihde-elektroniikan tai niiden kulkuvälineiden suhteen, joilla lapset tuodaan kouluun.

Yhä uudelleen nousee esiin se, kuinka vanhemmat sosiaalisista tulonsiirroista huolimatta voivat ryhtyä moniin liiketoimiin tai kuinka nuoret työttömät miehet voivat hankkia 100.000 euron hintaluokan autoja.

Pimeä työ on levinnyt täällä laajalti. Kyse ei ole pikku puijauksista ja petkutuksista, joilla epävarmassa elämäntilanteessa olevat ihmiset yrittävät hankkia muutaman setelin viranomaisten ohi. Ei, se on täällä systeemi.

Veroja valtiolle pidetään täysin tarpeettomina (inhimillisesti ymmärrettävää), mutta tätä myös toteutetaan ammattimaisen suunnitelmallisesti. Näistä piireistä puuttuu käsitys yhteiskunnan solidaarisuusjärjestelmästä tai periaatteesta "Anna keisarille, mitä keisarille kuuluu".

Tiheikkö on läpitunkematon. Ensinnäkin Jobcenterillämme on käytössä neljä(!) kenttätyöntekijää tätä likipitäen naurettavaa 80.000 asiakkaan armadaa varten ja siten se välittää todella hupaisan uhkakuvan heille. Toisekseen kotoisat suhdeverkostot estävät ulkopuolisia näkemästä tilannetta. 

Tässä on kyse oikeusjärjestyksemme ulkopuolella olevasta vaikutuspiiristä. Kyse on yhteisöistä, jotka pitävät tiukasti kiinni arvoista ja normeista - eivät kuitenkaan niistä meidän. Ja heillä on aivan oma käsitys siitä, mitä kohtaan henkilön tulee olla solidaarinen. Se ei ole valtioyhteisö, vaan perhe. Vain ja ainoastaan sen intresseillä on merkitystä.

Saksalaiset normit pätevät vain niin kauan, kun niistä on hyötyä ja/tai ne tuovat tuloja. Muuten ne menettävät nopeasti merkityksensä. Niiden tilalle astuvat rituaaliset käytännöt ja traditionaaliset käyttäytymismallit, joilla on suunnaton kaikkia sitova vaikutus. Niistä poikkeavat elämäntavat leimataan nopeasti huonoiksi, siivottomiksi ja vääräuskoisiksi. Sanonta "He elävät kuin saksalaiset" ei ole kohteliaisuus. 

Viestit, joita annamme tällä saralla, ovat liian heikkoja ja likipitäen absurdeja. Kun liittokansleri vetoaa maahanmuuttajiin, että nämä kunnioittaisivat Saksan lakeja, muistuttaa se jo alistumista. Samoin koen äskettäisen avio-oikeusreformin: vuonna 2009 poistettiin pelkkiä kirkollisia avioliittoja koskeva kielto.

"Näin muslimien moniavioliitolle" - neljä aviovaimoa sallitaan - "ja pakkoavioliitoille avataan portit Saksassa", kritisoi täysin oikein turkkilainen naisoikeusaktivisti ja asianajaja Seyran Ate. 

Tällaiset vain Allahin edessä solmitut "kevyt-avioliitot", joita ei sallita edes Turkissa, johtavat siihen, että naisista tulee täysin oikeudettomia ja he eivät voi saada yhtäkään elatus- tai perintövaatimusta toteutumaan. Tasa-arvopolitiikan kannalta tämä on valtava askel takaisin kivikauteen.

Perustelu tälle oli: "Kokemus on osoittanut, että muita Saksassa edustettuina olevia uskontoyhteisöjä (kuin katolinen ja evankelisluterilainen kirkko) ei toistuvista Saksan eri viranomaisten huomautuksista huolimatta voitu saada toimimaan avioliiton solmimiskäytännöissään lain § 67, 67 mukaan (= kirkollinen vihkiminen on sallittu vasta viranomaisten vahvistaman avioliiton solmimisen jälkeen). 

Siis saksaksi: Evankelisluterilaiset ja katoliset toimivat lain mukaan, mutta muut, kuten muslimit eivät piitanneet säännöstä tippaakaan, joten se joutaa menemään.

Mielestäni pahempaa konkurssijulistusta ei voi antaa. Jos esimerkkiä sovellettaisiin kouluihin, niin voisimme tehdä monelle häirikölle elämän Saksassa helpommaksi ja mukavammaksi: Säännöt, joita kukaan ei noudata, heitämme yksinkertaisesti menemään.

Sen, kuinka nopeasti ja alamaisesti yhteiskuntamme perääntyy, osoittaa myös eräs toinen merkittävä esimerkki: Berliinin nuorisovankilassa eivät vangit saa enää periaatteessa ruokaa, joka sisältää sianlihaa. Peruste määräykselle: "70% vangeista on maahanmuuttajataustaisia. He eivät voi uskonnollisista syistä syödä sianlihaa. 

Selvä juttu, on toki loogista. Suurin vankiryhmä määrää myös ruokalistan. Kuitenkin mietin, mitä tapahtuisi päinvastaisessa tilanteessa. Laitettaisiinko silloin myös 30%:lle muslimeja maksamakkaraa ja wieninleike lautasella. En oikein jaksa uskoa. Jotakin olisi silloinkin pielessä.

Tässä asiassa on Rotterdamin ylipormestarilla Ahmed Aboutalebilla selvät näkemykset: "En keskustele kenenkään kanssa tämän maan laeista. Ketä ne eivät miellytä, voi vapaasti etsiä maan, jossa lait miellyttävät häntä paremmin."

Katkera totuus monikulttuurista

Berliinin ongelma-alueen Neuköllnin (maahanmuuttajia 41%) pormestari Heinz Buschkowsky on kirjoittanut kirjan, joka tulee herättämään paljon keskustelua. BILD julkaisee siitä valittuja kohtia.

Bild 17.9.2012: Die bittere Wahrheit über Multi-Kulti

Tässä haluan puhua arkipäivän voimattomuudesta maailmassa, jossa kuljetaan supermarketin läpi, otetaan tavaroita, kuljetaan maksamatta kassan ohi ja tehdään kassalle selväksi, mikä häntä uhkaa, jos hän kutsuu poliisin paikalle. 

Täällä viisi henkeä kulkee rinnan jalkakäytävällä ja muiden on väistyttävä. Täällä kaikki autoilijat tuijottavat punaisissa valoissa herpaantumatta mahdollisimman suoraan eteenpäin, jotta viereisen auton streetfighterit eivät alkaisi häiriköidä ja kysellä: "Onko sinulla jotakin ongelmia? Voimme hoitaa ne vaikka heti!" 

Täällä isommat nuoret vaativat pienemmiltä tietullia tai käyttömaksua kiipeilytelineellä. Täällä nuorilta naisilta kysytään, haluavatko he hedelmöityshoidon. Täällä bussikuskin niskaan kaadetaan Colaa, jos hän kysyy matkalippua. Tämä kaikki saa huonolle tuulelle. Jo lukiessa.

Niin kauan, kuin harjoitamme kaiken ymmärtävää ja kaiken anteeksiantavaa politiikkaa ja viestitämme ihmisille, että emme aio tehdä mitään, koska tämä välinpitämättömyys hyvistä tavoista kuuluu kulttuuri-identiteettiin ja avoimeen maailmaan, niin kauan tulee meillä olemaan vain vastahakoisia taistelutovereita menestyskelpoisen integraatiopolitiikan tiellä.

Useimmiten kaikkein vanhimmat tai nuorimmat joutuvat kärsimään tästä reviirinpidosta. Heille näytetään, kuka on pomo.

Tämä jatkuva demonstratiivinen piittaamattomuus käytöstavoista, kuten kohteliaisuus tai toisten huomioon ottaminen; tai niistä yksinkertaisimmista säännöistä, kuinka ihmiset julkisella paikalla käyttäytyvät toisiaan kohtaan. Se saa ihmiset kysymään: Missä minä nyt oikeastaan olen? Onko tämä vielä minun kaupunkini, minun kotimaani?

Siksi monet tulevat joskus lopputulokseen: Minä en pidä näistä ihmisistä. He eivät halua elää kanssani, joten minäkään en halua elää heidän kanssaan.

Kyse ei ole satunnaisista vallattomuuksista, vaan korttelin kingin on yhä uudelleen hyvin harkitusti osoitettava, että saksalaisilla ei ole mitään sanomista hänelle ja säännöt ovat hänelle yhdentekeviä. He onnistuvat tässä varsin hyvin. 

Esimerkiksi Neuköllnin Sonnenalleella parkkeerataan jatkuvasti kolmelle väylälle. Ensimmäinen auto parkkeeraa jalkakäytävälle, toinen normaaliin parkkiruutuun ja kolmas sen viereen, siis ajokaistalle. Jos teillä on ajomatkallanne huonoa tuuria, niin joku pysäyttää autonsa eteenne (ainoalle vapaalle) ajokaistalle ja alkaa koilottaa jonkun kahvilan terassilla istuskelevan teetä tai kahvia siemailevan kanssa. Älkää tehkö silloin sitä virhettä, että painaisitte tööttiä tai nousisitte autosta, koska saattaisitte päätyä epämiellyttävään tilanteeseen. 

Ongelmanne voitaisiin "ratkaista" heti tai jos saksalaisena luulette, että voitte pomotella täällä, tultaisiin teille näyttämään, että vastapuolen saappaita täällä nuolette te. Samoin käy myös poliisipartioille.

Poliisit varovat päästämästä ihmisiä käden ulottuville. Muuten voi käydä - hups - lakki tai jotakin muuta lähtee. Sitten alkaa kovaääninen palaveri siitä, mistä oikeastaan on kyse, eikä kukaan tiedä, kenelle autot kuuluvat ja poliisien tulee vain jatkaa matkaa, eikä aiheuttaa häiriötä. 

Tämä kaikki tapahtuu uhkaavin elkein ja äänensävyin. Jos tilanne eskaloituu, niin poliisipartio joutuu kutsumaan paikalle lisäjoukkoja. Voi syntyä todellinen metakka. Välillä päädytään fyysiseen väkivaltaan.

Jälkeenpäin voi sitten käydä niin, että partiomiesten ryhmänjohtaja tulee kysymään heiltä, ovatko he koskaan kuulleet suhteellisuudentajusta. Olivatko he perillä siitä, että vastarinta voisi olla mahdollista? Tietävätkö he, miten oikeus tulisi arvioimaan tällaisia mellakoita?

Liikennehäirikön osalta nämä käsittelypöytäkirjat päätyvät useimmiten vapauttavaan tuomioon, kun taas poliisi voi olla iloinen, jos ei itse joudu tuomituksi. Suurin osa tuomareista ei juurikaan ole valmis tukemaan poliiseja näiden valtiollisessa liikennevalvontatehtävässä esim. voimassaolevaa lakia soveltamalla.

Näitä käytännöstä vieraantuneita "hyväihminen-tuomionjakajia" ei juuri kiinnosta, mitä aggressioita nämä poliisit joutuvat kohtaamaan rankaisuvelvollisuutensa vuoksi ja miten poliisi ylipäätänsä saisi tällaisissa tilanteissa oikeuden toteutumaan. 

Vuosikymmeniä Neuköllnissä poliisin ylikomisariona toiminut Gaertner kertoi minulle äskettäin, että hän ei ole joutunut koko uransa aikana koskaan tekemisiin jutun kanssa, jossa maahanmuuttajanuoret olisivat varastaneet käsilaukun huivipäiseltä naiselta tai hyökänneet hänen kimppuunsa.

Vihollisia ovat vihatut saksalaiset, he ovat aggression kohde, eivätkä he voi mitään maahanmuuttajasakeille: tekstiviesteillä saadaan muutamassa minuutissa paikalle iso sakki, joka välittömästi alkaa käyttäytyä uhkaavasti. Saksalaisia pidetään helppoina uhreina. 

Näin voi jokainen joutua kosketuksiin arkipäivän kanssa. Teille voi sattua, että koette autokolarissa yllätyksen. Nimittäin silloin, kun kolarikumppaninne on ulkoisesti selkeästi tunnistettavissa maahanmuuttajaksi.

Siinä tapauksessa teidät ja vastapuolenne ympäröi salamannopeasti useita "todistajia", jotka ovat nähneet kaiken. Takaa tullut ei ajanut teidän päällenne, vaan te peruutitte rysäyksellä häntä päin.

Ongelmatilanteissa tulee auttaa etnisiä sisaria ja veljiä. Sillä, mikä on totta ja mikä ei, ei ole mitään merkitystä "vääräuskoisten" kanssa. Nämä ovat niitä pieniä elämyksiä, jotka saavat ihmiset täällä hyvälle tuulelle.

Me kasvatamme lapsemme väkivallattomuuteen. Me tuomitsemme väkivallan yhteenotoissa ja opetamme sen lapsillemme. Toiset opettavat lapsensa olemaan vahvoja, urheita ja taistelunhaluisia. Lähtökohtatilanne on yksinkertaisesti tasapainoton.