torstai 24. elokuuta 2017

Syrjintää maahanmuuttajaneuvostossa

Oikaisuvaatimus kaupunginhallitukselle, dnro OUKA/6792/00.00.01.01/2017

Kaupunginhallitus nimesi 14.8.2017 maahanmuuttajaneuvoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudelle 2017–2021 sivistys- ja kulttuurijohtajan esityksen mukaisesti.



Vaadin päätöksen oikaisua seuraavasti:

Että minut, faktantarkistaja, moniosaaja, kaupunginvaltuutettu Junes Lokka nimetään maahanmuuttajaneuvoston jäseneksi.


Oikaisuvaatimuksen perustelut: 

Sivistys- ja kulttuuripalvelut/monikulttuurisen työn koordinaattori Henri Huumoselta saamani selvityksen mukaan neuvostoon valittiin henkilöt sen mukaan, mitä maata he edustavat.

Tämä valintaprosessi on syrjivä ja tasa-arvolain vastainen, sillä ei ihmisiä voi valita heidän etnisen taustansa mukaan.

Jätin hakemuksen neuvostoon toukokuussa, eikä sitä ole käsitelty asianmukaisesti. Huumosen mukaan hakijoita Marokosta oli kolme, eikä minua kutsuttu haastatteluun, vaan Marokosta valittiin sama henkilö, joka valittiin myös 2015. Koen tulleeni syrjityksi.

Pyysin listaa hakemuksista ja valintaprosessin asiakirjoista, mutta minulle ei niitä toimitettu. Sain listan hakijoista. Nimilistan perusteella ainakin yksi hakija Unkarista jätettiin valitsematta, vaikka neuvostossa ei ole yhtään sen maan edustajaa.

Kuntaliitto on jo vuosien ajan suositellut, että lautakuntiin ja muihin toimielimiin valittaisiin aina vähintään yksi vaaleilla valittu valtuutettu. Tätä suositusta ei ole tässä tapauksessa noudatettu.

Vaadin, että hakemukseni käsitellään asianmukaisesti ja että minulle toimitetaan kaikki asiakirjat neuvoston valintaan liittyen.

Olen yrittänyt tavoittaa yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukkaa ja sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilää. Useista soitoista ja soittopyynnöistä huolimatta he eivät ole ottaneet minuun yhteyttä. Tämä ei ole hyväksyttävää virkamiehiltä.


Oulussa, 24.8.2017
Junes Lokka
kaupunginvaltuutettu

maanantai 21. elokuuta 2017

Väärä espanjalaismiesvideo

Edellinen kirjoituskieltoni päättyi 18.7.2017, ja ehdin kirjoitella Facebookiin noin kuukauden ajan kunnes sain uuden kirjoituskiellon 21.8.2017. Tällä kertaa syynä on 25.2.2015 julkaisemani espanjalaismiesvideo. Facebook poisti videon sillä perusteella, että se rikkoo yhteisönormeja ja sain siitä hyvästä 30 päivän kirjoituskiellon:




Ymmärrän hyvin yhteisönormit ja -säännöt, mutta kun ei voi koskaan etukäteen tietää, mikä on niiden vastaista ja mikä ei, on hyvin hankalaa toimia niiden mukaisesti. Mikä ihme tuossa videossa on yhteisönormien vastaista?