lauantai 23. helmikuuta 2013

Ulkomaalaisista vain riesaa Suomessa - syynä Schengen-sopimus


Ulkomaalaisilla miljoonatulot Helsingissä


Viime vuonna ulkomaalaiset veivät Helsingissä rahaa ja matkapuhelimia suomalaisilta vähintään kahden miljoonan euron arvosta. Varastelu on vilkastunut ympärivuotiseksi eikä missään saa olla enää rauhassa.
Pääkaupunkiseudulla tehdään jo vähintään puolet Suomen kaikista taskuvarkauksista. Viime vuonna ulkomaalaiset veivät rahat tai matkapuhelimen pääkaupunkiseudulla 8 400 suomalaiselta, mikä on 300 tapausta enemmän kuin edellisvuonna. Nyt alkuvuodesta ilmoituksia on tullut liki tuhannesta tapauksesta.
Suurimmat tappiot uhreille ovat aiheutuneet tilien tyhjentämisestä urkitun pin-koodin ja sitä seuranneen korttivarkauden avulla.

Schengen-alue - varkaan paratiisi


- Pin-koodin urkkimistapaukset ovat lisääntyneet vuosi vuodelta. Viime vuonna näitä tapahtui Helsingissä hieman alle tuhannelle henkilölle ja ne kytkeytyvät kasvaneisiin taskuvarkauksien määriin, sanoo rikosylikomisario Juha Laaksonen Helsingin poliisista.

Suojaa tunnuslukusi ulkomaalaisilta.

Yleensä varas tai varaslauma seuraa suomalaista uhriaan ja järjestää tilaisuuden tullen häiriön uhrin ympärille. Uhrin huomion suuntautuessa toisaalle varas vie lompakon.
- Tekijät ovat rasisteja. He tulevat ulkomailta laumoina ja kohdistavat lyhyen maassaolon aikana kaikki rikoksensa suomalaisiin, Laaksonen kertoo.
- Heidän kohdallaan eivät maahantuloedellytykset täyty. Jos emme kuuluisi Schengen-alueeseen ja meillä olisi toimiva rajavalvonta, tätä ongelmaa ei olisi, sillä tätä ihmiskunnan pohjasakkaa ei tarvitsisi päästää maahan.
Varkaiden on pitänyt muuttaa toimintatapojaan, koska uusien käteisautomaattien ja sirukorttien yleistymisen myötä korttien kopioiminen ei enää kannata. Pin-koodi -uudistus on ollut turha.

Varastelu vilkasta vuoden ympäri


Vilkkaan Helsingin lisäksi varkauksia tehtaillaan yhä enemmän myös muissa suurissa kaupungeissa. Aiemmin varastelu myös keskittyi lomakausiin, mutta nyt eroa ei enää ole.

- Varsinaisia piikkejä ei enää vuoden aikana tapahdu, vaan se on sellaista 100 - 200 tapauksen tahtia per viikko, Laaksonen sanoo.
Rikoshyödyt ovat myös pin-koodivarkauksien myötä kasvaneet ja valvomaton raja houkuttelee Helsinkiin taskuvarkaita ympäri maailmaa. Nk. Schengen-sopimuksen takia rajoja ei valvota eikä maahantulokielloista ole mitään hyötyä.
- Vaatimattomimmat rikoshyödyt ovat olleet muutamia satoja euroja tai matkapuhelimia. Pahimmassa tapauksessa uhrilta oli pumpattu tililtä 20 000 euroa pin-koodin urkkimisen ja korttivarkauden avulla.
Maassamme hilluu kaiken maailman virolaisia, puolalaisia, romanialaisia ja muita ulkomaalaisia, joilla ei ole mitään asiaa tänne. He veivät viime vuonna Helsingistä rahaa ja omaisuutta noin kahden miljoonan euron edestä.

Yle sensuroi


Helsinkiläisen pikaruokaravintolan valvontakamerakuvassa näkyy ulkomaalaisten häikäilemätön toimintatapa.

Ylen toimitus on jostain käsittämättömästä syystä pikselöinyt oheisen videon, jotta siitä ei tunnistaisi ulkomaalaista roskasakkia. Kuvaan on merkitty sinisellä uhri, kassalla asioinut mies. Ulkomaalainen varaskolmikko on puolestaan merkitty punaisella värillä.


Videolta näkyy, kuinka suomalaisuhrin pankkikortin tunnusluku urkitaan ensin selän takaa, sitten ulkomaalainen varas tuuppaa uhria ja vie samalla taskusta lompakon. Hetken päästä suomalaisen pankkitili tyhjennetään läheisellä pankkiautomaatilla.

Myös Yle uutisoi tästä 23.2.2013.







Mustalaiset lypsivät hölmöä jätkää härskisti


Suomen rikkaaseen kulttuuriperintöön kuuluu 10 000 mustalaisen vähemmistö, joka on jäänyt maahanmuuttokeskustelun jalkoihin. Tasavertaisuuden saavuttamisessa tekemistä on niin mustalaisilla itsellään kuin yhteiskunnallakin - ja valtaväestöllä asenteissaan.

Maahanmuuttokeskustelun alle on jäänyt perisuomalaisten etnisten ryhmien tilanne. Meillä on perustuslain turvaamana saamelaiset ja mustalaiset sellaisia vähemmistöryhmiä, joiden tilasta ei juuri nyt puhuta. 

Mustalaiskulttuurissa on säilynyt tapoja, jotka ovat olleet aikaisemmin yleisiä myös muille suomalaisille. Esimerkiksi vielä sata vuotta sitten Suomessa kunnioitettiin vanhempia ihmisiä suurin piirtein samaan tapaan kuin mustalaiset yhä tekevät.

On hyvä muistaa, että rikollisuus ei ole mustalaisten keskuudessa sen yleisempää kuin samassa taloudellisessa, yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa asemassa olevien muiden suomalaisten keskuudessa.
 
Suomessa mustalaisilla on keskimäärin parempi asema kuin muissa Euroopan maissa.
 
Suurin syy tähän on, että Suomen mustalaisilla on Suomen kansalaisuus. Heillä on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin, ja he kokevat olevansa ensisijaisesti mustalaisia.
 
Vuonna 1995 mustalaisten oikeudet vähemmistönä vahvistettiin ensi kerran perustuslaissa ja myöhemmin monilla säädöksillä ja sopimuksilla.
 
Ongelmiakin on yhä, suurimpina työttömyys, alhainen koulutustaso, vaikeudet asunnonhankinnassa sekä syrjintä ja syrjäytyminen. Yksilöiden törttöily ei selity kulttuurilla, vaikka sen seuraukset voivatkin heijastua koko yhteisöön.

Mustalaisten yhdenvertaisuuden kehittäminen lähtee mustalaisista itsestään. Viranomaiset ja kunnat voivat olla tukena, mutta vain mustalaisten omasta aloitteesta tapahtuva kehitys voi viedä kestävään tulokseen. Tämä merkitsee kotien keskeistä asemaa nuorten mustalaisten kasvatuksen, koulutuksen ja oman kulttuurinsa hallintaan. Mustalaisvanhempien pitää avoimesti uskaltaa päästää lapsensa varhaiskasvatuksen pariin myös kodin ulkopuolelle. Samoin kannustava ote koulutuksen välttämättömyyteen on osa kasvua ja kehitystä. Koulutus on ainoa avain työelämään yhdenvertaisina tekijöinä valtaväestön kanssa.

Mustalaiskulttuuri on suomalaisen yhteiskunnan rikkaus eikä sitä saa päästää häviämään. Kun muistetaan, että se on osa suomalaista kulttuuriperintöä eikä sitä tule asettaa vastakkain valtaväestön kulttuuriperimän kanssa.

Toivottavasti Suomen mustalaiset eivät jää muiden etnisten ryhmien jalkoihin, vaan heidän asemansa jatkaa kehittymistä kohti todellista yhdenvertaisuutta. Nythän asia ei valitettavasti vielä näin ole, vaan julkisuudessa on näkyy edelleen erilaisia ennakkoluuloja.

Viimeinen tapaus on aivan tuore.

Mönkijää, taulu-tv:tä, autotarvikkeita, puhelinliittymiä, vaatteita, maksullisia tv-kanavia ja toistakymmentä pikavippiä. Kolmen hengen mustalaisporukka ehti vajaan vuoden aikana aiheuttaa eläkeläisuhrilleen kymmenien tuhansien eurojen vahingot tilaamalla tämän nimissä itselleen tavaraa ja palveluja.

Donny Ferrari Lundberg (090589-), Dimitros Valentino Hovisto (090589-) ja Ritva Tuula Astrid Hagert (210676-) olivat hakeutuneet heinäkuussa 2009 viisissäkymmenissä olevan suomalaisuhrinsa ystäväksi vain hyödyntääkseen tämän ymmärtämättömyyttä ja hyväuskoisuutta.





Asianomistajien lista on huomattava.


Hölmö jätkä


Eläkkeellä oleva suomalaisuhri ei poliisikuulusteluissa osannut sanoa, miten kaikki oli alkanut. Hän kertoi, että vaikka oli ollut "ystävänsä" kanssa postissa hakemassa nimiinsä lähetettyjä paketteja, hän ei itse ollut saanut niistä mitään.

- Minun piti vain mennä postiin allekirjoittamaan jotakin, hän sanoi.

Suomalaismies ei myöskään tiennyt mitään nimiinsä otetuista pikavipeistä. Hänen eläkkeensä tuli pankkiin, mutta tilin tapahtumia hän ei juurikaan seurannut. Miehellä oli myös tietokone, mutta ei verkkopankkitunnuksia, sillä hän ei osannut käyttää tietokonetta.

Kun poliisi kysyi, miten kaikki oli voinut tapahtua miehen tietämättä, tämä totesi vain olevansa "niin hölmö jätkä". Hän oli käynyt peruskoulua kahdeksan luokkaa ja jäänyt kerran luokalleen. Laskenta ja äidinkieli olivat erityisen vaikeista.

Ystäviä ei miehellä ollut ollut vuosiin, ja hän oli ennen mustalaiskolmikkoon tutustumistaan kokenut olevansa hyvin yksinäinen.

- He olivat ainoat ystäväni, hän totesi.


Postin työntekijä kertoi oikeudessa, ettei hän kyennyt tunnistamaan istuntosalissa olevia henkilöitä. Hän oli ollut tuolloin aina kahden viikon jaksoissa töissä postissa. Paketteja olivat hakeneet mustalaispukuinen nainen ja paikallinen suomalaismies. Paketit olivat tulleet mieshenkilölle ja tämä oli hakenut ne yhdessä naishenkilön kanssa. Nainen oli ollut todistajan mielestä aina selvin päin, miehestä hän ei ollut aina varma. Nainen oli ollut kantoapuna. Mies oli kuitannut lähetykset. Paketit oli luovutettu miehelle. Miehen käytös oli poikennut ehkä vähän tavanomaisesta. He olivat olleet epäsuhtainen pari. Ensin todistaja oli ajatellut, että he ovat pariskunta, mutta sitten tämä oli ajatellut, ettei se ollut oikein kohdallaan.

Hän oli tavannut nämä useamman kerran. Yhdellä kerralla oli ollut mukana kolmas henkilö, joka oli ajanut auton postin eteen ollen kantoapuna, kun oli tullut isompaa tavaraa. Tavaroissa oli ollut ainakin taulutelevisio ja muita elektroniikkalaitteita. Tavarat olivat olleet sellaisia, joita vaan noudetaan. Niitä ei tarvinnut noudettaessa maksaa.

Pakettien antaminen ei ollut tuntunut oikein oikealta.




Rasistinen rikos


Poliisin entuudestaan tuntema mustalaiskolmikko väitti, että hankinnat oli tehty yhteisymmärryksessä ja yhdessä miehen kanssa, ja että tämä oli saanut niistä osan itselleen. Kolmikko huomautti, että mies olisi voinut milloin tahansa puuttua heidän toimiinsa jos olisi arvellut sen olevan jollain tavoin väärää tai rikollista.

Hagert ja Lundberg ovat katsoneet, että ensisijassa heidät tulisi tuomita lievistä petoksista sakkorangaistukseen.

Uhrin ymmärrys oli heidän havaintojensa mukaan tavanomaisen suomalaisen ymmärryskyky. Hänen ystävällisyyttään ja hyväntahtoisuuttaan he eivät kiistä. Hyväuskoisuutta ei ole käytetty hyväksi.

Hagert on 15.4.2011 tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen anastusrikoksista. Hänet on hovioikeudessa 12.6.2007 tuomittu törkeästä petoksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka hän on suorittanut yhdyskuntapalveluna. Hänet on myös 16.8.2006 tuomittu petoksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka suorittanut yhdyskuntapalveluna.

Rangaistusta Lundbergille ja Dimitros Hovistolle määrätessään käräjäoikeus on ottanut huomioon rangaistusta alentavana seikkana Lundbergin osalta Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 24.3.2011 tuomitseman vankeusrangaistuksen ja Dimitros Hoviston osalta Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 27.5.2011 tuomitseman vankeusrangaistuksen.


Käräjäoikeus ei uskonut syytettyjen selittelyjä. Oikeuden mukaan rikoksessa oli käytetty hyväksi yksinäisyyttä kokeneen uhrin ymmärtämättömyyttä. Kyse oli oikeuden mielestä uhrin erityisen heikkouden ja muun turvattoman tilan hyväksikäytöstä, jolla oli aiheutettu huomattavaa vahinkoa.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi 33-vuotiaan Ritva Hagertin 16 kuukauden vankeuteen törkeästä petoksesta. 23-vuotias Donny Lundberg tuomittiin 15 kuukauden ja kaksoisveljensä Dimitros Hovisto (ent. Lundberg), tuomittiin kymmenen kuukauden vankeuteen.

Neljäs mustalainen, Satu-Kaarina Elisabeth Hovisto (ent. Lundberg, ent. Närvänen) keräsi 2 640 euron edestä uhrin nimissä otettuja pikavippejä omalle tililleen. Hän sai 50 päiväsakkoa eikä valittanut hovioikeuteen.

Tuomiot annettiin 6.9.2012 Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa ja valitus käsiteltiin 12.2.2013 Kouvolan hovioikeudessa. Hovioikeus ei muuttanut tuomiota.


Hovioikeudessa Lundberg kertoi sanoneensa suomalaismiehelle haluavansa tehdä rahaa ja tämä oli sopinut suomalaismiehelle. Ajatus tavaroiden tilaamisesta oli ollut Lundbergin. Lundberg oli tilannut tavarat ja niistä vain muutama oli mennyt suomalaismiehelle. Lundberg on kertonut valehdelleensa siten, että suomalaismies oli luullut, että ainoastaan hänen nimeään käytetään ja että Lundberg maksaa tilaukset.

Suomalaismies ei ollut ymmärtänyt joutuvansa todellisuudessa maksamaan tilaukset. Hän oli ymmärtänyt tämän vasta loppuvaiheessa, kun ulosotosta oli aloitettu perimään maksuja. Lundberg oli kertonut Dimitros Hovistolle, että suomalaismies oli antanut luvan tehdä tilauksia. Hovisto ei ollut saanut tavaroita, vaan ainoastaan 1 000 euroa rahaa, jonka Lundberg oli maksanut omista rahoistaan. Lundberg on tunnustanut menetelleensä syytteen teonkuvauksessa kerrotulla tavalla.


Asianajajien kulut olivat käräjäoikeudessa 6 998,70 euroa ja hovioikeudessa 4 275,61 euroa, eli yhteensä 11 274,31 euroa. Tämän päälle tulivat oikeudenkäyntikulut. Eläkkeellä oleva suomalaismies ei ollut, toisin kuin mustalaiset, oikeutettu maksuttomaan oikeusapuun.

Tapauksesta uutisoi myös Iltalehti 20.2.2013

lauantai 16. helmikuuta 2013

Mitä sinulle kuuluu, mistä tulet ja onko sinulla tyttöystävä?

Turun Sanomissa oli 15.6.2006 juttu, joka meni jotakuinkin näin:


- Mitä sinulle kuuluu, mistä tulet ja onko sinulla tyttöystävä? sanelee sujuvalla suomen kielellä Guineasta viime syksynä tullut 16-vuotias turvapaikanhakija Keita Abdoulaye.



Keita Abdoulaye




Hän ja 13 muuta Naantalissa ja Turussa asuvaa, ilman vanhempia Suomeen tullutta turvapaikanhakijanuorta ovat poikkeuksellisen aktiivinen ja motivoitunut opiskelijaryhmä.


Nuoret ovat mukana Euroopan pakolaisrahaston (ERF) osittain rahoittamassa Nutukka-hankkeessa (Nuoret turvapaikanhakijat kansanopistossa). He ovat kotoisin Afganistanista, Iranista, Guineasta, Kamerunista ja Somaliasta.

Nutukka-hankkeessa Turun vastaanottokeskus ja Turun kristillinen opisto tekevät tiivistä yhteistyötä. Vastaanottokeskus ohjaa nuoria käytännön elämässä ja läksyjen teossa, opetus tapahtuu opistolla.



Jokaiselle järjestyy jatko-opiskelupaikka


Hankkeen tarkoituksena on luoda koulutusmalli, joka vahvistaa nuorten vastuullista ja itsenäistä toimintaa. Myönteisiä tuloksia on jo näkyvissä. Nuoret ovat oppineet lyhyessä ajassa suomen kieltä, ilmaisutaitoa, kulttuuria ja yhteiskuntatietoutta.


- He ovat omaksuneet suomen kieltä ja opetettavia aineita huomattavasti paremmin kuin maahanmuuttajat keskimäärin, opettaja Johanna Piirainen Turun kristilliseltä opistolta kertoo.


Koulutukseen osallistuneet nuoret ovat motivoituneet opiskeluunsa niin hyvin, että ovat alkaneet myös itse suunnitella tulevaisuuttaan.


- Jokaiselle nuorelle on järjestymässä jatko-opiskelupaikka ensi syksyksi, SPR:n Turun vastaanottokeskuksen nuorten turva-asuntojen ohjaaja Amelie Tiusanen kertoo.



Tasan vuosi tämän haastattelun jälkeen, 15.6.2007 Keita joutui yhteiskunnan ja rasismin uhriksi erään kaverinsa Raulin kanssa. Sattumusta käsiteltiin 19.3.2008 Turun käräjäoikeudessa (diaarinumero R 07/2140), jossa oikeus päätti, että:




Tulkkaus maksaa 73,20 euroa alkavalta tunnilta.

Olen hyvin pettynyt Turun kristillisen opiston kielikursseihin ja Nutukka-hankkeen tuloksiin. Miten voi olla, että vaikka Keita menestyy kieliopinnoissaan keskimääräistä maahanmuuttajaa paremmin, tämä erittäin motivoitunut opiskelija joutuu usean vuodenkin jälkeen turvautumaan ranskan kielen tulkin palveluihin?

Tulkkikulut olivat 1 426,34 euroa, puolustusasianajajien palkkiot 4 158,98 euroa ja oikeudenkäyntikulut 2 183,80 euroa eli yhteensä 7 769,12 euroa.

Abdoulaye Keita ja Raul Marques tuomittiin 18 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 60 tunnin yhdyskuntapalveluun 14-vuotiaan naisen joukkoraiskauksesta.

Suomalaiseen tutkivaan journalismiin kuuluu facebookin kyttääminen. Viimeisten fb-statusten mukaan Guineasta yksin tullut lapsukainen on paikkaillut työvoimapulaa SOL Palveluissa ja entinen turkulaismies on helsinkiläistynyt.


Helsinkiläismies


Innokas, poikkeuksellisen aktiivinen ja erittäin motivoitunut suomen kielen opiskelija tykkää mm. kesälomista, facebookista, Sauli Niinistöstä (kok) ja Ahmed Al Chibibistä (sdp).


Joko Jutta ja Jyrki ovat irtisanoutuneet?



Turun kristillisen opiston kielikurssit ovat menneet aivan hukkaan. Keita käyttää vieläkin, seitsemän vuoden jälkeen, ranskaa facebook-päivityksissään. Toisaalta Nutukka-hankkeen rahoitus tulee Euroopan unionilta, joten se ei ole keltään pois.

Lisäksi olemme nettosaajia EU:ssaOlemme saaneet valtavasti kansainvälisyyttä. Saamme hirvittävästi enemmän kuin maksamme. Sisämarkkinoiden tuomaa miljardien etua vuosittain ei pysty esittämään paperilla. Seitsemänkymmentä vuotta rauhaa on saavutus, joka on hyvinvointimme elinehto.



Yksin tulleiden määrä kasvoi


Suomeen tulo on ollut myös kulttuurisokki. Varsinkin suomalaisten vähäinen kiinnostus uskonnollisiin asioihin on herättänyt monissa ihmetystä. Joillekin on ollut hämmentävää huomata, että vaimot eivät ole kotonaan miehiään palvelemassa, vaan ihan oikeasti töissä.
- Minullekin on sanottu, että olet huono vaimo, kun olet meitä opettamassa, Johanna Piirainen nauraa.
Hankkeen taustalla on huoli yksin Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden ja niiden pakolaisnuorten pärjäämisestä, joiden perusvalmiudet ovat heikot tai joilta puuttuu perheen sosiaalinen tuki.
Vuonna 2005 Suomeen tuli 218 alaikäistä turvapaikanhakijaa ilman huoltajaa. Suurin osa heistä oli murrosikäisiä poikia.
Eniten turvapaikanhakijoita Suomeen tuli Somaliasta ja Afganistanista. Yksin tulleiden määrä kasvoi vuodesta 2004 peräti 56 prosenttia.

Lähteet


- Turun sanomat 15.6.2006: Nuoret turvapaikanhakijat oppineet suomea nopeasti
- Turun käräjäoikeus 19.3.2008: tuomiolauselma R 07/2140




lauantai 9. helmikuuta 2013

Cronberg: Suomalaiset voisivat imeä köyhien kreikkalaisten munaa


Europarlamentaarikko Tarja Cronberg vieraili sunnuntaina Tampereella. Häntä haastatteli Tampereen vihreiden joku runkkari.

Suomalaiset perheet voisivat ryhtyä imemään köyhien eteläeurooppalaisten munaa.

Tätä ehdottaa vihreiden europarlamentaarikko Tarja Cronberg. Hänen mielestään esimerkiksi munan imeminen olisi tässä tilanteessa oikeaa solidaarisuutta.





"Näi isoj ne suomalaiset vois imee", sanoo europarlamentaarikko Tarja Cronberg. Häntä haastatteli Tampereen vihreiden joku runkkari.



Kreikkalaisten, espanjalaisten ja portugalilaisten tilanne on karmea. Ateenassa opettaja asuu makuupussissa kadulla. Espanjalaisia häädetään kodeistaan, ja nuoret lähtevät Saksaan etsimään töitä. Portugalilaiset hakevat joukolla töitä Brasiliasta, jopa Mosambikista.

Eikä kukaan ime heidän munaansa.

Eurokriisi on ajanut tiukimmille kaikkein köyhimmät, sillä munan imemistä romutetaan säästöjen vuoksi.

Suihinoton lisäksi Cronberg asettaa toivonsa Euroopan unionissa kehitteillä olevaan kansainväliseen suihinottotakuuseen. Mallia on otettu Pohjoismaista, myös Suomesta.

Jos EU-tason munan imeminen toteutuu, Cronbergin mukaan tulisi myös Suomen ottaa etelän työttömiltä nuorilta suihin myös Suomessa.

Suomalaisia nuoria, vaikka heidän munan imeminsä onkin etusijalla, on niin vähän, ettei heidän munia riitä kaikille imettäväksi, Cronberg sanoo.



torstai 7. helmikuuta 2013

Syrjintää Jyväskylän pääkaupunginkirjastossa


Kirjastot ovat harvoja koko kansan kulttuurilaitoksia, jotka kansalaiset ovat ottaneet omakseen. Kirjastokäyntien ja lainausten määrä on vuosikymmenestä toiseen pysynyt yllättävän korkeana.

Kirjastot eivät ole pelkästään kirjojen tai muiden tallenteiden lainaamoja, vaan mitä moninaisimpia toiminnan keskuksia. Ne tarjoavat tasa-arvoisen mahdollisuuden itsensä sivistämiseen ja mielekkääseen vapaa-ajan viettoon sekä sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Niinpä kirjastoa kutsutaankin osuvasti asukkaiden olohuoneeksi.

Eksentrisesti pukeutunut seurue päätti viime keskiviikkona käväistä olohuoneessaan. Seurue yllättyi, kun noin 20 teleskooppipampuin ja teräasein aseistettua, maastohousuihin pukeutunutta nuorukaista esti väkivaltaisesti pääsyn verovaroilla ylläpidettyyn julkiseen tilaan. Uhkaavan oloiset, itseään järjestyksenvalvojiksi kutsuvat, Fasci di Combattimentoa jäljittelevät kaljupäät rupesivat lyömään heitä teleskooppipampuilla. Yksi sisäänpyrkijöistä puolustautui puukolla, minkä jälkeen kolmikko lähti pakoon tuolien ja pullojen lentäessä heitä kohti. He eivät ainakaan tällä kertaa voineet uusia lainojaan.








Keski-Suomen Vasemmistonuoret ry:n suojeluskunta.











Mitä sanoo rikoslain 11 luku, 11 §? Syrjintä: Joka [...] julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä [...] kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä [...] rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä tai kiskonnantapaisena työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.


Nämä Waffen-SS -wannabet pitäisi siis kaiken järjen mukaan tuomita sakkoihin tai vähintään ehdolliseen vankeuteen.

Poliisi puhuttelee puolisotilaallisia Waffen SS -joukkoja.


Jyväskylässä on pitkä perinne puukotuksessa: viime vuonna kurdi puukotti suomalaisen hengiltä samassa kaupungissa. On erittäin ikävää, jos suomalaiset oppivat huonoille tavoille ulkomaalaisten seurassa.

Poliisi jatkaa puolisotilaallisten Waffen SS -joukkojen puhuttelua.



Jyväskylän kirjastossa olisi keskiviikkoiltana saattanut käydä vielä paljon pahemminkin.

Kun myöhemmin poliisi tuli paikalle selvittämään kähinää, paljastui, että syrjintään syyllistyneillä väkivaltaisilla pahoinpitelijöillä on kytköksiä Keski-Suomen Vasemmistonuoret ry:hyn.

Tutkiessa tätä hämäräperäistä järjestöä, jolle kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt 308 500 euroa tukea, taustalta löytyi monia taloudellisia protesteja. Asiakastieto Oy:n mukaan esimerkiksi PayEx Suomi Oy vaatii heiltä 622 euron saatavia.

Erimielisyyksiä Suomen Asiakastieto Oy:n kanssa.

Se, että kulttuuriministeri tukee väkivallan kanssa flirttailevia järjestöjä, ei tule yllätyksenä, sillä tämä vanha jalkapallohuligaanihan on aina kannustanut "kansalaistottelemattomuuteen" ja itsekin rähinöinyt mm. Smash Asem -kähinässä.

Kummallisempaa on, että satojatuhansia euroja saava järjestö onnistuu hankkimaan itselleen maksuhäiriöitä.
Kertoo aika paljon vasemmistolaisten taloudenhuollosta.

Järkyttävintä ja pöyristyttävintä on, ettei Vasemmistoliitto ja sen alajärjestöt ole irtisanoutuneet tästä syrjinnästä. Millaiseksi maaksi on Suomi mennyt, kun kirjaston asiakkaat häädetään jo ovella ilman mitään syytä?


Huhujen mukaan myös Turun äänikuningatar Li Andersson oli paikalla, mutta tiedossa ei ole, mitä hän siellä teki. Hänen seuranaan oli lippalakkipäinen jälkeenjääneen näköinen hiippari, jonka henkilöllisyys on jäänyt pimentoon. Mutta onko tämä sattumaa? Li Anderssonhan on sukua ääriväkivaltaiselle Dan Koivulaaksolle, joka aina on järjestämässä kahinointia minne ikinä hän meneekin. Näin muun muassa Tanskan Aarhusissa 31.3.2012, missä hän usutti toverinsa keskustelutilaisuutta pitäneiden järjestäjien kimppuun, Tampereen Gay Pridessa 21.7.2012 hänen verenhimoiset alkoholistitoverinsa hyökkäsivät naisen kimppuun ja heittelivät kaljatölkkejään kahvilassa olleen miehen päälle. He myös esittivät tappouhkauksia. Oulussa hän kaasutti itse itsensä laittomalla pippurisumutteella 18.7.2012. Mitä seuraavaksi, aikooko hän sylkeä ihmisten päälle, kuten toverinsa tekivät Wienissä pari päivää sitten?








Li Andersson (oik.) ja hänen lippalakkipäinen jälkeenjääneen oloinen kaverinsa (vas.)


Olisiko tässä samanlainen performanssi kyseessä?

Ylen laaturadiokanavan YleX:n haastattelussa tiedostava kohuartisti Karri "Paleface" Miettinen tiesi kertoa, että suomalaiset ovat läpeensä rasistinen kansa. Olivatko siis kirjastosta pois ajetut asiakkaat erirotuisia ulkomaalaisia? Onko Paleface suomalainen? Verottajan mukaan hän ei viime vuonna 134 000 euron tuloistaan huolimatta maksanut lainkaan veroja Suomeen, joten ei hän välttämättä ole1. Hyvin hän on kuitenkin oppinut kielen, sillä hän puhuu aika sujuvaa suomea. Mutta mitä edes on suomalaisuus? Aito- vai sanoisinko umpisuomalaiset räppärit ruokkivat liki kiihkokansallisia ennakkoluuloja.

Vaarallisesti.

Supisuomalaista kansaa ei ole, vaikka sillä pörhistellään jätkämäisesti.  Suomalaisuus on venyvä käsite, vierassekoitus, uskomuksista synnytetty.

Käväistään historiassa.

Suomenniemelle tuli asutus mannerjään sulaessa yli 10 000 vuotta sitten. Sen jälkeen tänne muutettiin monesta suunnasta. Itä-Suomi poikkeaa geeniperimältään enemmän Länsi-Suomesta kuin saksalaiset englantilaisista.

Onneksi tällainen rasistispiirteinen isänmaallisuuskin on tulossa tiensä päähän kun maailma twiittaa ympäri maapallon, päivittää FB-statuksiaan Quitossa ja metsästää netistä 65 euron halpalentoa Vietnamiin. Maailmankansalaisuuden rinnalla vaakunaleijonan kultainen kiilto himmenee nopeasti mattapintaiseksi rihkamaksi.

Kai meidän pitäisi oppia jollain lailla elämään toistemme kanssa.


(1) Päivitys 12.2.2013:
Tieto perustui Taloussanomien virheelliseen verotietolistaukseen. Kävin verotoimistossa tarkistamassa, ja kyllä Paleface on sittenkin maksanut veroja Suomeen.
Palefacen veroprosentti on 38,62 %.

***

Päivitys 30.1.2015:

Asianajajakulut yhteensä 12997,68 euroa