perjantai 31. lokakuuta 2014

Vain siirtolaiselämää

Calais [kalɛː] on 75 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Ranskassa Englannin kanaalin rannalla, Pas-de-Calais’n départementissa. Kaupungin vanha osa, Calais-Nord, sijaitsee keinotekoisella saarella kanavien ja satamien ympäröimänä.


 
Calais on sijaintinsa vuoksi laittoman maahanmuuton kauttakulkukaupunki Isoon-Britanniaan, ja tällä hetkellä siellä notkuu noin 3 000 laitonta maahanmuuttajaa odottamassa kyytiä kanaalin yli, kun alkukesästä heitä oli 1 500. Virta on jatkuva; sitä mukaa kun ihmisiä poistuu maasta, uusia tulee.

Tässä muutama paikallisuutinen loka-heinäkuulta, jotka eivät Suomessa ylittäneet uutiskynnystä. Tai jos näistä kerrotaan, on se aina nyyhkytarina, joka ei kerro todellisuudesta mitään. Sama tilanne voisi tulevaisuudessa olla yhtä hyvin Tallinnan tai Tukholman satamassa. Näin käy, kun ulkorajat vuotavat eikä asialle tehdä mitään.

Suosittelen erityisesti tätä juttua: 4.10.2014: Siirtolaisille ja Vapaa liikkuvuus -porukalle porttikielto baareihin, josta poimin kuukauden lainauksen:

"Päätin antaa porttikiellon siirtolaisille, Vapaalle liikkuvuudelle ja albanialaiselle mafialle."

Huom. Jutuissa käytetään lähes poikkeuksetta termiä migrant, luultavasti siksi, että sana on ranskalaisille ja englantilaisille yhteinen. Olen kääntänyt sen sarkastisesti siirtolaiseksi, vaikka oikea termi olisi laittomasti maahan tullut henkilö.
***

 

27.10.2014: Siirtolaiset yrittivät joukkoraiskata naisen

 

Calais'n poliisi vahvisti, että sillä on tutkinnassa siveysrikos. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä seksuaalinen hyökkäys tapahtui Guillaume Apollinaire'n kadulla noin kello 0.30.

Détroit-lukio


Uhri on 42-vuotias calais'lainen nainen. Hän oli kävelyllä liikenneympyrän kohdalla, Détroit-lukion lähistöllä kun, todistajien ja paikallisten asukkaiden mukaan, ainakin kolme pipopäistä afrikkalaisen oloista hyökkäsi hänen kimppuunsa. He olivat luultavasti siirtolaisia.

Todistajat kuulivat uhrin avunhuudot ja puuttuivat välikohtaukseen. Heidän ansiostaan tekijät lähtivät karkuun. Huolimatta nopeasta toiminnasta ja lukuisista naapurustoa haravoivista poliiseista ei tekijöitä tavoitettu.

Uhri löydettiin rajussa shokkitilassa, hänellä oli jälkiä kasvoilla, polvissa ja käsissä, alusvaatteet ja sukkahousut revittyinä. Tietojen mukaan häntä oltaisiin kosketeltu seksuaalisesti. Hänet siirrettiin Calais'n keskussairaalaan. Poliisi vahvistaa, että tutkinta on aloitettu ja että tekijöitä ei tavoitettu.

Ei ole varmuutta, ovatko nämä siirtolaisiksi kuvatut kolme henkilöä samat, jotka ryöstivät miehen pari tuntia myöhemmin. Sattumuksessa parikymppinen uhri oli kävelemässä boulevard Victor Hugo'lla. Tässäkin tekijöitä kuvataan afrikkalaistyyppisiksi. Uhrilta vietiin puhelin ja muuta henkilökohtaista. Käteen haavoittuneena hän kuitenkin onnistui hätistämään ryöstäjät ennen palokunnan saapumista.

***

 

24.10.2014: Calais'n asukkaat eivät tunnista enää kotikaupunkiaan

 

"Ilmapiiri kaupungissa on tulehtunut", "ihmiset eivät muusta puhukaan", "klo 18 jälkeen ei asiaa kadulle": monet Calais'n asukkaat eivät enää peitä harmistustaan kasvavan siirtolaistulvan edessä.

Siirtolaisia rekan kimpussa Calais'n lähistöllä 24.10.2014


"Ei kotikaupunkia enää tunnista", sanoo eräässä keskustan vaatekaupassa työskentelevä 32-vuotias Ludivine. "Kaduilla on koko ajan vähemmän ihmisiä. Kesästä lähtien tilanne on huonontunut valtavasti", hän kertoo viitaten siirtolaisiin, joita on prefektuurin mukaan nykyään 2 000-2 200, kun kesän alussa heitä oli 1 500. Kaikki heistä haaveilevat pääsevänsä Englantiin.

Hänen edessään on suuri määrä kameroita ja valokuvaajia perjantaiaamuna paikalle tulleen Front Nationalin puheenjohtaja Marine Le Penin ympärillä, joka kutsuu tilannetta viranomaisten "skandaalimaiseksi toimimattomuudeksi" siirtolaispainetta kohtaan.

"Mukava nähdä, että poliitikko on vaivautunut tulemaan paikalle", tokaisee nuori nainen, joka tietää liikkuvansa vaarallisilla vesillä.

Siirtolaisilmiö ei kuitenkaan ole uutta 75 000 Calais'n asukkaalle. "Mutta se oli erilaista 2000-luvun alussa", keskeyttää yrittäjien etua ajavan yhdistyksen puhemies, 48-vuotias Frédéric Van Gansbeke. "Sangatten aikoina täällä oli pääosin vastaanottokeskuksessa asuvia kosovolaisia perheitä, jotka halusivat palata kotiinsa heti sodan päätyttyä". "Nyt täällä on enimmäkseen yksin tulleita, kaduilla notkuvia nuoria miehiä Afrikan sarvesta, jotka ovat valmiit mihin tahansa päästäkseen Englantiin".

Monet yrittäjät kertovat olevansa hirvittävän dilemman edessä: jos he päästävät siirtolaiset liikkeisiinsä, he menettävät kanta-asiakkaansa ja jos he kieltävät siirtolaisilta pääsyn, heitä kutsutaan rasisteiksi tai heistä tehdään rikosilmoitus.

Monien mielestä ilmapiiri on muuttunut siirtolaisten määrän myötä. Laurent Rousselilla, kuten useilla calais'laisilla, oli tapana auttaa siirtolaisia esimerkiksi lataamalla heidän puhelimensa baarissaan Le Cabestan.

"Alussa se oli mukavaa ja keskustelin heidän kanssaan. Mutta nykyään heitä on liikaa ja heitä on joka korttelissa ja he julkijuopottelevat yhä enemmän", kertoo tämä opposition, kommunistinen valtuutettu.

Aivan uusi tilanne


Kaupungintalolla apulaisturvapäällikkö Philippe Mignonet myöntää, että "viime viikkoina siirtolaisten rikollisuus on kasvanut".

"Ennen he yleensä tappelivat keskenään, mutta nyt 2-3 kuukauden aikana ilmapiiri on muuttunut", hän sanoo.
Apulaiskaupunginjohtaja Emmanuel Agius [ump, kok. käänn. huom] valittelee synnyinkaupunkinsa muutosta ja "asukkaiden turhautumista". [...]

Kaupungintalon ulkopuolella Manuel: "Ilmapiiri on täysin mädäntynyt, kaduilla törmää vain siirtolaisiin tai mellakkapoliiseihin", kertoo tämä 45-vuotias toimistotyöntekijä, joka ei voi enää käydä ongella poikansa kanssa, koska "ranta on täynnä notkuvia siirtolaisia". Nostalgisena hän jatkaa: "juuri täällä, vuonna 2000, koko Calais juhli Ranskan jalkapallomenestystä. Tänään on aivan eri meno".

 ***

 

21.10.2014: Laittomat Calais'ssa: rekkakuski avautuu


Calais'ssa notkuvien siirtolaisten jatkuvasti kasvavan aggressiivisuuden vuoksi aisnelainen rekkakuski David julkaisee hätähuudon ammattikuskien nimessä.

Rekkakuskit kohtaavat siirtolaisia


David on riski mies. Tämä aisnelainen on ollut 38-tonnisen rekkansa ratissa kohta 20 vuotta. Hänelle tämä oli kutsumusammatti. Muutama vuosi sitten hän alkoi ajaa Ranskasta Englantiin. "Minulla on tapana sanoa, että olen puoliksi rekkakuski, puoliksi merimies".

Tästä kesästä lähtien hän on kuitenkin päättänyt, ettei mene enää Britanniaan. Hän kertoo olevansa pakotettu pitämään taukoa säilyttääkseen fyysisen ja henkisen terveytensä. Stressin hän selittää Calais'ssa notkuvien siirtolaisten ja rekkakuskien alati tulehtuneemmilla väleillä.

"Tunnen Sangatte 1:n [90-luvulla toiminut, vuonna 2002 suljettu vastaanottokeskus, käänt. huom.] ajat ja olen nähnyt siirtolaisia pitkään kulmilla. Viime kuukausina heistä on tullut yhä aggressiivisempia. He ovat valmiit mihin tahansa päästäkseen toiselle puolelle."

Laukaisevana tekijänä David pitää Dunes'n leirintäalueen heinäkuun ratsiaa. Sinä päivänä poliisi hääti satoja siirtolaisia viidakoksi muuttuneelta teollisuusalueelta. Nyt he notkuvat kaduilla. Useita kuskeja uhkaillaan. David yrittää välttää alueen, mutta joutuu kuitenkin ajamaan sen läpi klo 3 yöllä ehtiäkseen lautalle.

"Tulin paikalle taistelun jälkeen, mutta oli se silloinkin hulluutta: siellä oli 200-300 ihmistä yrittämässä satamaan ja vain kaksi hikistä mellakkapoliisin autoa. Mietin, että jos kimppuuni hyökätään, he eivät voisi sille mitään! Ja sillä hetkellä kivi lensi taustapeiliin."

Davidia ei koskaan pahoinpidelty eikä hänen rekastaan löytynyt siirtolaisia. Näitä kahta asiaa hän pelkää enemmän kuin mitään. Ja vaikka hän kuinka noudattaa turvallisuusmääräyksiä - mm. pysäköinti vain turvatulla pysäköintialueella ja TIR-hihna kuorman ympärillä - hän ei tunne olevansa turvassa tunkeilijoilta. Välttääkseen Calais'ta, hän on oppinut laskemaan reittinsä mahdollisimman tarkkaan lähteäkseen Laon'ista sopivasti ehtiäkseen lautalle.

Jos matkustaja kuitenkin pääsisi rekkaan, sekä kuskia että kuljetusyhtiötä odottaa 4 000 punnan sakot. Lisäksi asiakas saattaisi kieltäytyä vastaanottamasta kuormaa.

David miettii hetken. "Kun tästä puhuu ympärillämme, meitä pidetään limaisina rasisteina! Mutta en minä näitä ihmisiä vihaa. En ole palkkasotilas enkä salakuljettaja - olen vain tavallinen kuski, joka haluaa ainoastaan tehdä työnsä."

 ***

21.10.2014: Siirtolaisten uusi hyökkäysaalto rekkoihin


Maanantaina ja tiistaina poliisi joutui taas useisiin kähinöihin siirtolaisten kanssa. Tilanne paheni, kun nuori etiopialaistyttö kuoli.

Vaikka nämä viimeiset sattumukset upottavat sekä paikalliset asukkaat että poliisivoimat entistä syvemmälle "siirtolaispaineen helvettiin", viranomaiset eivät tiedota niistä. Täysi hiljaisuus sisäministeriössä, eikä prefektuuristakaan ole viikkoihin kuulunut muuta kuin "olemme jo poikkeustilanteessa".




Calais tuntuu olevan räjähdyksen partaalla, kun siirtolaisten määrä on kasvanut voimakkaasti (prefektuurin mukaan heitä on 1 500, poliisin mukaan 3 000). Maanantaina ja tiistaina sarja välikohtauksia ja 16-vuotiaan kuolema ovat vain lisänneet painetta.

Maanantaina noin klo 15 siirtolaiset hyökkäsivät taas satamaan päästäkseen "englantilaiseen eldoradoon". 300-400 laitonta hyökkäsi kahden kilometrin rekkajonoon samalla tavalla kuin ennenkin: he murtautuvat rekkoihin niiden hidastaessa tietyillä osuuksilla.

Paikalle muualta maasta kutsutut 180 mellakkapoliisia eivät onnistuneet hallitsemaan tilannetta. Paikalle kutsuttiin myös 60-70 rajapoliisia muista kaupungeista, mutta turhaan, kertoi tiistaina haastateltu poliisi.

Poliisi joutui käyttämään kyynelkaasua hajoittaakseen itäafrikkalaisten, syyrialaisten, afganistanilaisten ja irakilaisten siirtolaisten järjestämän mellakan. Viimeksi tätä keinoa käytettiin syyskuussa, kun siirtolaiset yrittivät repiä piikkiaitalankaa. [...]

Tiistaiaamuna klo 4-5, A16-moottoritiellä Calais'n lähistöllä nuori siirtolaistyttö kuoli onnettomuudessa. Siirtolaisilla on tapana ylittää laumoissa moottoritie erittäin vilkkailla osuuksilla vuorokauden ympäri. 16-vuotias oli tällaisessa laumassa, kun Marckin liittymässä auto osui häneen täydessä vauhdissa. Kuskille ei käynyt mitenkään ja hän yritti välittömästi pysähtyä auttaakseen uhria, mutta muutti nopeasti mielensä, kertoo poliisi, koska siirtolaislauma "syöksyi hänen autonsa kimppuun" ja "hän pakeni poliisilaitokselle".







 ***

19.10.2014: Siirtolainen tunkeutui asuntoon ja uhkaili puukolla

 

Tarina voisi melkein naurattaa, jos tämä calais'lainen perhe ei olisi niin järkyttynyt sattumuksesta. Lokakuun 16. sudanilainen koditon siirtolainen Yasser Mohammed Abdallah notkuu kaduilla. Nelikymppinen nuorukainen päättää murtautua quai Gustave-Lamarle'ssa sijaitsevaan asuntoon. Hän istahtaa tuolille, kaataa itselleen kokislasin ja vilkaisee omistajan ruokavarastoa. Asukkaat ovat peloissaan ja pyytävät häntä poistumaan. Mutta hän näkee asian eri tavalla. Sudanilainen ottaa puukon ja uhkailee asukkaita.

Asukkaat lähtevät pakoon ja soittavat poliisin. Kun virkavalta saapuu paikalle, siirtolainen vastustaa voimakkaasti kolmea poliisia, jotka vastaavat hyökkäykseen kyynelkaasulla. Häirikkö jatkaa rimpuilua ja sylkee yhden poliisin naamalle ennen pidätystä.

Oikeudessa nuorukaisella ei ollut selitystä teolleen. "En muista mitään, olin juonut paljon. En tiedä mitä tapahtui". Syyttäjä esittää todistusaineistona 19 cm puukon. "Esine, jolla voidaan pelotella, jolla voidaan tappaa". Yasser Mohammed Abdallah tuomitaan neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi hänelle annettiin kahden vuoden alueellinen tulokielto.

 ***

13.10.2014: Poliisi ei kykene turvaamaan itseään ja vielä vähemmän asukkaita

 

Calais'n siirtolaiset: poliisin ammattiliitto pyytää asukkaita mielenosoitukseen maanantaina

Poliisin ammattiliitto myöntää, ettei poliisi pysty hallitsemaan siirtolaistilannetta Calais'ssa. "Poliisi ei kykene enää huolehtimaan omasta saati paikallisten asukkaiden turvallisuudesta", kertoo ammattiliiton puheenjohtaja Gilles Debove AFP:lle.

"Täällä on tänään 2 000-2 500 siirtolaista, mikä on 3 % kaupungin väestöstä". Ranskan viranomaisten mukaan heitä on virallisesti 1 400-1 500, pääosin Sudanista ja Eritreasta, toiveenaan saada turvapaikka Isosta-Britanniasta.

Ammattiliiton edustajan mukaan rikollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti: kolmessa kuukaudessa 80 rikosta, kun viime vuonna samaan aikaan luku oli 7.

"Siirtolaisrikollisuus ei ole kasvanut merkittävästi Calais'ssa", vannoi puolestaan départementin yleisestä turvallisuudesta vastaava johtaja Thierry Alonso aiemmassa lehtiartikkelissa. "Muutama varkaus, jotkut siirtolaiset ovat vieneet puhelimia ja polkupyöriä, mutta tämä on marginaalista". 

"Emme missään tapauksessa halua leimata siirtolaisia. Viestimme on erittäin selkeä, kyseessä on laillinen ja rauhanomainen mielenosoitus, johon ääriaineksella ei ole asiaa", kertoo Debove, joka odottaa 300-500 mielenosoittajaa.


***

 

7.10.2014: Siirtolaiset kieltäytyvät avustusjärjestön ruoasta - ei tarpeeksi mausteita


Kuuntele Jean-Claude Lenoirin kertomus. Hän on jäsen SALAM-nimisessä järjestössä, joka valmistaa lämpimät ateriat.


Siirtolaisia avustava järjestö Calais'ssa perui eilen illalla ruoanjakotilaisuuden sen jälkeen kun pieni osa siirtolaisista kieltäytyi syömästä tarjottua ateriaa, siitä syystä ettei siinä ollut tarpeeksi mausteita. Jean-Claude Lenoirille, Salam-järjestön vastaavalle tempaus on suuri pettymys, mutta toteaa samaan aikaan, että kyse on yksittäistapauksesta: johtajat osoittivat mieltään ja estivät muita syömästä, mitä ei voi hänen mielestään hyväksyä.

"On totta, että ateria oli paljon vähemmän suolattu ja lähes maustamaton muihin päiviin verrattuna (...), teimme vähemmän tulista ruokaa sitruunakastikkeella käyttäen tuoreita sitruunoita", kertoi Jean-Claude Renoir. "Sitä paitsi mielestäni mausteet ovat turhan kalliita ja ehkä heitä kuitenkin hemmotellaan tällä hetkellä ehkä hieman liikaa", hän huomautti.

"Heti kun kapinallisia oli koolla 15-20, ilmoitin, että jos he eivät halua syödä, me häivymme ja, että tämä on skandaali, sillä heidän pitäisi ymmärtää, että Ranskassa on suuri määrä ihmisiä, joilla ei ole varaa moiseen ateriaan iltaisin ja, että voimme auttaa siirtolaisystäviämme - autamme mielellämme - mutta on kuitenkin joitakin rajoja siinä, mitä voimme tarjota", hän lisäsi. Välikohtaus tapahtui ilman väkivaltaa, ja muut tulivat hiljaisuudessa pyytämään anteeksi. Ruokaa jaetaan taas illalla, hän lupaa.


 ***

4.10.2014: Siirtolaisille ja Vapaa liikkuvuus -porukalle porttikielto baareihin


Laki kieltää valikoimasta asiakkaita kansalaisuuden, rodun tai etnisyyden perusteella. Käytännössä kuitenkin Calais-Nordissa useat baarit ovat päättäneet estää pääsyn siirtolaisilta. Neljä ravintolapäällikköä, jotka kiistävät syrjinnän, selittää tämän valinnan olevan ravintoloille elinehto. He todistavat anonyymisti, koska pelkäävät salakuljettajien ja Vapaan liikkuvuuden jäsenten kostoa, joille myös on porttikielto. Sillä baari, joka hyväksyy siirtolaiset, on avoin myös siirtolaisten ympärillä toimiville.

"Alussa hyväksyin kaikki", aloittaa François, entinen kahvilaesimies. "Mutta sitten heräsin todellisuuteen. Ravintolassani oli ollut kaksi tappelua 10 vuoden aikana ja nyt niitä olikin kaksi viikossa." Calais'lainen kertoo siivoamistaan verilammikoista, puukosta asiakkaan kaulalla ja humalaisista sudanilaisista tai eritrealaisista naisia kopeloivista siirtolaisista. "Poliisin tuntemat salakuljettajat tekivät paikasta tukikohdan itselleen. Vakioasiakkaat katosivat. Näin neljä puukkotappelua, joista yksi rue Royalella, johon osallistui noin 60 siirtolaista. Tyypit kusivat verta. Siinä vaiheessa päätin lopettaa. Päätin antaa porttikiellon siirtolaisille, Vapaalle liikkuvuudelle ja albanialaiselle mafialle."

"Jos paikallinen ottaa puukon esille kahvilassa ja annat hänelle elinikäisen porttikiellon, kellään ei ole mitään sanomista. Jos teet saman ulkomaalaiselle, sinua haukutaan rasistiksi", kommentoi happamana François.

Toinen baari, sama kertomus. Quentin puhuu suoraan: "Ne, jotka väittävät, etteivät siirtolaiset heitä haittaa, pysyvät kotonaan vapaa-ajallaan. Asiakkaani, jotka ovat tottuneet käymään ulkona, eivät heitä halua. Suuri osa siirtolaisista on köyhiä ja epäonnisia ihmisiä, mutta he alkavat olla aggressiivisia. Ja ne, jotka eivät ole, häiritsevät hygienian puutteellaan. Olen jo päästänyt heikäläisiä, mutta joka kerta sama juttu: päästät kaksi ja viidessä minuutissa heitä on 10. He tilaavat kahvin, notkuvat kolme tuntia, peseytyvät vessan lavuaarissa ja tukkivat pöntöt, koska heillä ei ole muutakaan paikkaa, minne mennä. Asiakkaani kaikkoavat."

Kolmannessa baarissa, kolmikymppinen Cyril: "viime viikolla kieltäydyin tarjoilemasta kahdelle eritrealaiselle. He tulivat takaisin kymmenen laumassa ja yrittivät pelotella, mutta pysyin jyrkkänä". Ravintolapäällikkö kuvaa turvattomuuden tunnetta: "aion asentaa videovalvonnan öitä varten, sillä alue kuhisee rahattomia siirtolaisia tai omin laein toimivia salakuljettajia. Asiakkaita pelottavat moiset".

Viimeisessä baarissa uusia argumentteja: "en halua siirtolaisia, he karkottavat naisasiakkaat. Ikävää, mutta heidän hygienian puute ei sovi yhteen paikkani kanssa. Yhtenä päivänä kaksi afrikkalaista siirtolaista tuli, joi oluen ja tilasi uuden. Pyysin, että maksaisivat etukäteen, jolloin he juoksivat pakoon, maksamatta".

"Minä en estä ketään"


Yhdeksän vuotta Armes'n torilla sijaitsevan Saint-Germain'n kahvilan ravintolapäällikkönä toiminut Alain Mallet "ei estä ketään". "Minä en katso kansalaisuutta tai ihonväriä: asiakas on asiakas, oli hän calais'lainen tai muu. Ainoa juttu, hänen täytyy olla kunnolla ja käyttäytyä kuin tavallinen asiakas". Jotkut kilpailijat toteavat hänestä, että "strategia on erittäin lyhytnäköinen: hän menettää paikalliset asiakkaansa eikä hän saa niitä takaisin kun siirtolaiset poistuvat". Alain Mallet myöntää, että osa asiakkaista on kadonnut: "arvioisin että 30 %, eivätkä he minulle tätä kertoneet, vaan en näe heitä enää." Hänen mukaansa siirtolaisilla on "eri kulttuuri" ja hän on oppinut ajan myötä "asettamaan säännöt, muuten he käyttäytyvät kuin kahvilan omistajat!". Näitä sääntöjä ovat mm. nykyään maksulliset vessat ja muutamat raviveikkaajille varatut pöydät.


Calais, albanialaisten salakuljettajien tukikohta?


Calais-Nordin ravintolapäälliköt kertovat hotelleissa mukavasti asuvista salakuljettajista, jotka käyttävät niiden ravintoloiden ja kahviloiden palveluja, joihin heillä ei ole porttikieltoa. Kaikki puhuvat albanialaisliigasta ja myös anonyymina pysyttelevä poliisi vahvistaa tämän. "Se on mafia. Kieltäydyin päästämästä vankilasta juuri vapautunutta albaania ja hän uhkasi tappaa minut", todistaa Quentin. He ovat asettumassa tänne ja jos tämä jatkuu, pian he alkavat kiristää yrittäjiä. Ravintolapäällikkö kuvaa miehiä, "jotka kuvittelevat voivansa tehdä mitä vain, jotka heiluttelevat 50, 100 ja 500 euron seteleitä". François, entinen kahvilayrittäjä vahvistaa: "albanialaiset salakuljettajat ovat hulluja. He ovat aseistettuja ja ottavat puukon esille mitä mitättömimmistä asioista. Yksi heistä, poliisin vanha tuttu, kehuu olevansa Belgiassa toimivan prostituutioringin järjestäjiä. Kytät tietää tämän, mutta hän on vapaa kulkemaan setelinippujensa kanssa".

Calais-Nordin viihtyvyys iltaisin heikkenee koko ajan. "Turvattomuuden tunne on tullut tänne", jatkaa Cyril, joka menee pidemmälle: "prostituutiopalvelut niin salakuljettajille kuin siirtolaisille ovat jo olemassa Calais-Nordissa."









***










Viime lauantaina Leader Price -kaupan takana leiriytyneet siirtolaiset käännytettiin kaupan ovella vartijan toimesta.

Vapaa liikkuvuus hälytettiin paikalle ja aktivistit tulivat paikalle kuvaamaan: verkossa julkaistussa videossa näkyy miten kaupan esimies yrittää selittää tilanteen parhain päin samalla kuin aktivistit huutavat rotusortoa. "Ajatelkaa asiaa kannaltamme, meidän pitää pyörittää tätä kauppaa. Leirintäalue on ihan tuossa vieressä ja ihmisiä pelottaa kulkea sen ohi, näin he meille sanovat." Keskustelun aikana esimies kertoo lopulta, miksi hän on joutunut valikoimaan asiakkaansa: "ongelma ei ole niinkään varkaudet vaan myös hygienia. (...) Minä vain välitän asiakkailtani saaman tiedon, että heitä pelottaa ostoksilla." Lopulta hän päättää päästää siirtolaiset, mutta vain yhden kerrallaan. Ongelma on, että tämä on laitonta. "Kauppa voi asentaa turvajärjestelmän, muttei estää ihmisiä tulemasta syrjivin perustein kuten ihonväri, olemus tai vamma", muistuttaa juristi Pascal Cobert Lillen käräjäoikeudesta. "Henkilöä ei saa poistaa kuin jos hän on selvästi muille vaarallinen".
Leader Pricen tiedotusvastaava tietää itsekin, että menettely on laiton: "emme valikoi asiakkaita ovella, koska niin ei saa kuitenkaan tehdä! Leader Price ei ole koskaan näin toiminut!" Kaupasta kuitenkin huomautetaan, että "viime aikoina siirtolaisia on ollut enemmän" ja, että "varkauksia on ollut huomattavasti enemmän", mutta ei halua kertoa enempää. Viime lauantain "profilointi" olisi johtunut aivan muusta: "esimies vain halusi pitää inventaarion ja uudelleenjärjestää hyllyt. Hän pyysi vartijaa rajoittamaan asiakkaiden tuloa, ja tämä vain lauantaina. Hän ei ehkä miettinyt asiaa tarpeeksi, hänen olisi kannattanut sulkea kauppa kokonaan".

Olemme menettäneet osan asiakkaistamme







 ***

18.9.2014: 250 siirtolaista pyrki rekkoihin ja kivitti poliisia


Noin 250 siirtolaista yritti keskiviikkona tunkeutua Calais'n sataman kautta Englantiin lähteviin rekkoihin, kerrotaan Pas-de-Calais'n prefektuurista. Kyseessä on kolmas peräkkäinen keskiviikko, jona viranomaiset ja/tai AFP:n toimittajat havaitsevat tämänkaltaisen massiivisen tunkeutumisen yrityksen. 



Siirtolaisia pyrkimässä rekkaan 10.9.2014



Siirtolaiset kokoontuivat sataman lähistöllä "klo 10 tai 11 alkaen, määrätietoisena tavoitteenaan murtautua rekkoihin ja päästä satama-alueelle", tiedottaa prefektuuri.

Klo 12.15 yksi heistä tipahti yrittäessään tunkeutua rekkaan ja löi päänsä turvakaiteeseen, kerrotaan samasta lähteestä.

Prefektuurin mukaan noin sata siirtolaista yritti tuolloin estää loukkaantuneen ambulanssikuljetuksen Calais'n keskussairaalaan, jolloin poliisin piti puuttua tilanteeseen. Siirtolaiset pyrkivät avaamaan tullialueen aitaukset ja kivittivät poliisia, joka vastasi kyynelkaasulla. Tilanne rauhoittui klo 13 paikkeilla.

"Huolestuttavinta näissä sattumuksissa on niiden toistuvuus", arvioi départementin prefekti Denis Robin, joka huolestui näiden kähinöiden vaikutuksesta paikalliselle elinkeinoelämälle. (...)





***


29.8.2014: Siirtolainen uhkaili poliiseja aseella ja pääsi karkuun


Calais'sta Englantiin menossa olevaan rekkaan laittomasti pyrkinyt siirtolainen uhkasi tilanteeseen puuttuneita poliiseja aseella ja pääsi karkuun.

Torstain ja perjantain välisenä yönä kolme rajapoliisia puuttui kahden ihmissalakuljettajan yritykseen salakuljettaa 15 laitonta siirtolaista rekan kyydissä Ranskasta Englantiin, kerrotaan virallisessa tiedotteessa.
Yksi siirtolaisista onnistui pääsemään karkuun ja tuli muutama minuutti myöhemmin viiden muun henkilön kanssa aseistettuna uhkaamaan poliiseja.

Yhtäkään laukausta ei ammuttu, mutta siirtolainen pääsi uudestaan karkuun. Molemmat salakuljettajat on vangittu ja rekasta löytyneet 15 siirtolaista on pidätetty.

***

 

26.7.2014: Siirtolaistulva sulki huoltamoruokalan

 


Perjantaista lähtien IDS-huoltoaseman ruokala Dunesin teollisuusalueella on ollut suljettuna. Ikkunassa kyltti: "Close probleme migrant".


 
Ongelma, joka on vastaavan Sabine Bernard'n mielestä kestänyt jo liian pitkään. "Tilanne on ollut sietämätön jo kuukausien ajan. Siirtolaiset ovat entistä aggressiivisempia." Siirtolaisia käy ruokailemassa paikassa päivisin ja öisin, mutta he ovat väkivaltaisia henkilökuntaa kohtaan. "Emme estä heidän pääsyä, päinvastoin, mutta kun he tulevat laumoittain, pyydämme heitä asioimaan yksi kerrallaan. Jolloin he sylkevät naamallemme, uhkaavat tappaa meidät, potkivat ovea..."

Torstain ja perjantain välinen yö oli viimeinen pisara. "Se oli kuin mellakka", kertoo Sabine. "Ravintolamme edessä notkui noin sata naamioitunutta, rautaputkin aseistettua nuorukaista..." Hänen mukaansa kyseessä oli rekkakuskien ja siirtolaisten välinen kähinä. Sattumuksen johdosta ruokalan henkilökunta päätti laittaa lapun luukulle kunnes "valtio kantaa vastuunsa ja löytää ratkaisun", tiivistää Sabine Bernard. (...) "Mutta jos näin jatkuu, 12 työpaikkaa menetetään".

torstai 30. lokakuuta 2014

16-vuotias nainen tyrkytti itseään mökillä


Vuonna 1977 syntynyt nuorukainen tuomittiin 3.9.2014 Etelä-Savon käräjäoikeudessa ehdolliseen vankeuteen naisen pakottamisesta sukupuoliyhteyteen.

Nuorukainen pakotti 16-vuotiaan
naisen seksiin kolme kertaa elo-lokakuussa 2011. Sattumukset tapahtuivat Pieksämäellä ja Hankasalmella. 



Nuorukainen sai vuoden ja neljä kuukautta ehdollista vankeutta. Lisäksi hän joutuu maksamaan uhrille kärsimyksestä 6 000 euroa sekä 2 100 euron arvosta päiväsakkoja.

Sattumukset tapahtuivat mökillä ja asunnoissa, joihin nainen lähti ystävänsä kanssa nuorukaisen mukana. 




Uhrin mukaan hän pyrki kaikilla kerroilla vastustamaan nuorukaista, mutta ei päässyt tilanteesta pois. Nainen lähti toistuvasti nuorukaisen mukaan muun muassa siksi, että nuorukainen sai hänet ajattelemaan, että teot olivat hänen omaa syytään. Nainen ei ajatellut, että hyväksikäyttö toistuisi.

Oikeuden mukaan
nuorukainen käytti hyväkseen naisen nuorta ikää ja jonkinlaista ihastumista. Nuorukainen pyrki sitkeästi seksiin ja juotti naiselle alkoholia. Kolmannella kerralla paikalla oli todistaja. 




Nuorukainen kertoi oikeudessa, ettei ole ollut missään tekemisissä uhrin kanssa ja kertomus on kosto jostain aiemmasta sattumuksesta.

Nuorukainen toisti kertomuksensa Facebookissa


Nainen kärsi sattumusten jälkeen unettomuudesta, ruokahaluttomuudesta ja koulunkäyntivaikeuksista. Hän kertoi sattumuksista terveydenhoitajalle ja sai ammattiapua.

Oikeus piti naisen ja todistajien kuvausta sattumuksista täysin uskottavana.
nuorukaista ei tuomittu raiskauksista, koska väkivalta jäi teoissa suhteellisen vähäiseksi.


***










tiistai 21. lokakuuta 2014

Ranskalainen rajapoliisi avautuu


Rajapoliisi, jolla on vahvaa kenttäkokemusta, on luetellut Ventimiglian ja Mentonin välisen maahanmuuttovalvonnan puutteet. Valitut palat.

Menton ja Ventimiglia

"Kaikki nämä luvut on koottu luottamuksillisista asiakirjoista, joihin minulla ei pitänyt olla pääsyä." Le Figaro, joka julkaisi pöytäkirjan Alpes-Maritimes prefektuurissa pidetystä "eritrealaismaahanmuuttoa koskevasta erityiskokouksesta", julkaisee nyt myös otteita toisesta hyvin valaisevasta raportista. Sen on laatinut esimiestensä tietämättä eräs kokenut rajapoliisi. Tämä 25-sivuinen ajan tasalle päivitetty raportti, joka sisältää myös kuvia, on lähetetty Alpes-Maritimes departementin kansanedustajille, että he toisivat asian yleiseen tietoon.


Maahanmuuttajatulva on räjähtämässä


"Nykyisin virta on säilynyt samana, 100-150 pidätystä joka päivä! Kuitenkin eritrealaisia on vähemmän, ja libyalaisia ja syyrialaisia enemmän", toteaa rajapoliisi. Hänen mukaan "uusimmat epäviralliset arviot" kertovat "miljoonasta maahanmuuttajasta, jotka odottavat Afrikassa pääsyä Eurooppaan". Raportin kirjoittaja oikaisee virallisia lukuja: "Maahanmuuttajien määrä on laskenut 27% elokuussa ... Se on täysin väärä tieto!". Hänen mukaansa, kun eritrealaisten määrä on laskenut, niin poliisi on todennut "syyrialaisten määrän kasvaneen huomattavasti". Hän on kirjannut "195 pidätystä" pelkästään yhden päivän aikana, "maanantaina 8. syyskuuta".

Italian ja Ranskan välinen raja, Menton

Poliisit vaarassa


"Kuinka voidaan vaatia kahden hyvin kuormitetun hallinnon 4-5 poliisia pidättämään 40 maahanmuuttajaa junasta?" Poliisin mukaan Mentonin ja Nizzan rautatieasemille tarvitaan pysyvästi liikkuva yksikkö. Sellainen on olemassa "31.12 asti". Yksikköä ei kuitenkaan pidä purkaa heti ensi jalkapallo-ottelun tultua. Kustannukset ovat huomattavat: "Hotelliin majoitettu liikkuva santarmiyksikkö maksaa valtiolle joka päivä 21.000 euroa".


Kielimuuri


Rajapoliisi kysyy: "Mitä pitää sanoa pidätetylle, että voitaisiin tehdä etsintäkuulutettujen haku? Miten pyytää häntä täyttämään tietolomake? Miten antaa jokaiselle maahantulijalle poistumismääräys Ranskasta? Valtaosa eritrealaisista kiinniotetuista ei puhu arabiaa, englantia, eikä ranskaa." Hän jatkaa: "Lain mukaan jokaiselle pidätetylle on kerrottava hänen oikeutensa hänen omalla kielellään ja niistä on annettava hänelle paperikopio. Kaikki tutkijoiden käytössä tietokoneella olevat dokumentit ovat kuitenkin vain ranskankielisiä."

 

Kehnot toimintamallit valtioiden välillä


Hallinto harhauttaa raporteillaan. "Tilastosivujen mukaan suurin osa pidätetyistä palautetaan Italiaan (palautussopimus), hän kirjoittaa. Se ei pidä paikkaansa!" Sillä italialaiset "eivät toimi sääntöjen mukaan", he eivät tule hakemaan palautettavia. "He eivät halua, että tuhansia afrikkalaisia maahanmuuttajia jää pysyvästi heidän alueelleen. Siksi on välttämätöntä suorittaa palautus rajalle: ranskalaiset poliisit saattavat pidätetyt maahanmuuttajat jalkaisin Ranskan ja Italian väliselle raja-alueelle ja tekevät heille selväksi elekielellä, että heidän tulee jatkaa matkaansa jalkaisin Italian puolelle".

 

Poliisien motivaatio laskussa


Raportin kirjoittaja painottaa toimintatapojen heikkouksia ja muistuttaa, että "ei ole mahdollista karkottaa henkilöä, joka tulee maasta, jossa käydään sotaa tai jossa on sisäinen konflikti". Seuraus: "Henkilö päästetään vapaaksi toimenpiteiden jälkeen." Koska ranskalaiset poliisit saattavat laittomasti tulleet jalkaisin rajalle, niin he "palaavat takaisin Ranskaan muutaman minuutin kuluttua muita reittejä pitkin: tunneli, ranta, moottoritie ..."

 

Neljän tunnin sääntö


Pidätettyjä maahanmuuttajia ei säilytetä kuin korkeintaan 4 tuntia Mentonin raja-asemalla, sanoo poliisi, ”kun Italian viranomaiset saavat faksilla palautusdokumentin, niin he eivät vaivaudu edes vastaamaan … Ja 4 tunnin kuluttua, koska vastausta ei tullut, ranskalaiset poliisit saattavat maahanmuuttajat jalkaisin takaisin kohti Italiaa”.

 

Ranska välikädessä


25. syyskuuta päivittämässään raportissa kirjoittaja jatkaa viitaten tilanteeseen Calais’ssa: ”Iso-Britannia sysää maahanmuuttajat takaisin Ranskaan, joka on kuitenkin maahan saapuvan tulvan puristuksissa.” Kirjoittaja kehottaa ”ottamaan käyttöön Schengen-sopimuksen artiklan 2, joka mahdollistaa rajavalvonnan palauttamisen”. Samalla tavalla, kuin Ranska teki arabikevään maahanmuuttajatulvan aikana keväällä 2011. Hän arvioi, että ilman sitä ”vastaava tulva voi johtaa rikollisuuden kasvuun”.

Suurkiitos akezille käännöksestä.



Le Figaro 12.10.2014

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Suuri mysteeri Helsingissä

Kaksi naista ja yksi mies mukiloitiin lyhyen ajan kuluessa Helsingissä tiistaina 28.5.2013. Poliisin pahoinpitelyinä tutkimat teot tapahtuivat Mäkelänrinteen uintikeskuksen lähettyvillä kello 10-11.30.



Ensimmäinen uhri oli noin 20-vuotias nainen, joka istui kaikessa rauhassa nurmikolla. Poliisin mukaan naisen luokse tuli kaksi jo toista kuukautta laittomasti maassa notkunutta marokkolaista. Nuorukaiset kysyivät naiselta englanniksi: "Oletko suomalainen?"

Kun nainen vastasi myöntävästi, hänen päälleen syljettiin.



Nainen vaihtoi paikkaa, mutta nuorukaiset seurasivat häntä. Sen jälkeen naista lyötiin kasvoihin mitään sanomatta.



Hetken kuluttua uhriksi valikoitui penkillä istunut noin 50-vuotias nainen. Häneltäkin kysyttiin, oletko suomalainen. Myöntävän vastauksen jälkeen naista potkaistiin jalkaan.


Kolmas uhri oli noin 75-vuotias mies. Häntä puolestaan lyötiin kasvoihin ja potkaistiin kylkeen sen jälkeen, kun hän oli vastannut myöntävästi suomalaisuuskysymykseen. Mies kaatui hyökkäyksen voimasta maahan.



Suuri mysteeri

 

Poliisi on ihmeissään tekojen motiivista, sillä uhreilta ei viety mitään.



- On suuri mysteeri, miksi näin on toimittu. Mikä ihme voi olla syynä? ihmettelee rikoskomisario Mikko Halme Helsingin poliisista.


Poliisin mukaan yhdessäkään tapauksessa tekijöiden ja uhrin välillä ei edeltänyt mitään riitaa.

- Uhreilla ei ole minkäänlaista osuutta tapahtuneeseen. He vain sattuivat olemaan paikalla, Halme sanoo.


Poliisi otti myöhemmin tiistaina uintikeskuksen läheltä kaksi nuorukaista kiinni pahoinpitelyistä epäiltyinä. Nuorukaiset rimpuilivat vastaan kiinnioton yhteydessä.



Poliisi ei kerro, ovatko nuorukaiset myöntäneet syyllistyneensä uhrien mukilointiin.









Demlakulut yht. 4015,93 euroa.


Lue myös tästä suuresta mysteeristä: Kolme mukiloitiin somalialaisuuden takia

Lähde: IL 30.5.2013

***
Tuomio R 13/5583