sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kuinka mokuttaja yrittää false flagia (ja epäonnistuu siinä eeppisesti like a boss)

False flagit ovat tunnetusti aina olleet hyödyllisten idioottien kansainvälinen, ellei peräti geneettinen erityispiirre. Kreikassa Kultaiseen aamunkoittoon soluttautunut kommunisti tappoi Pavlos Fyssasin ja sai näin pidätysaallon aikaiseksi ja pian onkin koko eurokriittinen puolue poikkeuslailla kielletty. Naapurimaassamme Ruotsissa meno on samantyylistä: he tappavat väärinajattelijoita. Saksassa sen lisäksi, että riehuvat kuin elukat, he puukottavat eurokriittisiä. Joka maassa he toimivat samalla tavalla.

Jostain syystä valtiovalta ei puutu tähän terroriin.

Suomessa meno on vielä kesyä, mutta silti todella ärsyttävää. Tässä viimeisin yritys: Kimmo Meisner -nimimerkillä trollaava klovni tuli eilen öyhöttämään Facebook-seinälleni Facebookin yhteisönormeja rikottamatta, ilmeisenä tarkoituksenaan provosoida ja saada raflaavia kommentteja minulta. Ja näitä turhakkeita kulttuuriministeriö vieläpä rahoittaa. 

Tarkastellaanpa henkilön kirjoitustyyliä. Kun otetaan huomioon seuraavat seikat:

  • liittynyt Facebookiin 24.9.2013
  • ottanut kavereikseen kaikenlaisia "äärioikeistolaisia"
  • tykkää pahamaineisesta FDL:stä
  • vain tarkoituksenmukaisia kirjoitusvirheitä
  • pilkkusäännöt kohtalaisesti hallussa
  • kliseisiä lausahduksia
  • henkilöä provosoivia kommentteja
  • todella tyhmäksi tekeytymistä
  • käyttää isoja kirjaimia oikein ja kirjoittaa harkittua puhekieltä
  • ja yhä vielä ne pilkut.


niin ainoa johtopäätös on, että kyseinen henkilö on suvaitsevaiston false flagia yrittävä trolli.

Mulla on omaakin elämää, kuin arabeihin keskittyä ja mitä vittua meinaa hakkerointi ees?!


Meinasin kysäistä, "oletko Jussi Jalonen vai kenties Miska Rantanen?", mutten sitten kerennyt, koska hän ehti lähteä "saunaan" eikä ole sieltä edelleenkään palannut. Lisäksi minulla on kirjoituskielto Facebookiin tällä hetkellä. Toivottavasti hän ei sammunut sinne.

Huonompaa tekeytymistä joksikin toiseksi saa jo hetken historiasta hakea. Menkäähän hipit töihin - ai niin, niitähän ei enää Suomessa ole.







1 kommentti:

  1. Edelleenkin sinun kannattaa salaa palata rauhanuskontoon - Tässäkin tapauksessa saisit korvauksia julmasta rasismista jos näin olisi ja mädättäjien touhut tulisivat muutenkin varsin hyvin päivänvaloon...Ainahan siitä kultista voi erota joka sitten tuo esiin parempien kulttuurien ah niin loputtoman suvaitsevaisuuden...

    VastaaPoista